Odotus sen todensi
- Tietoja
- Kirjoittanut: Terttu Elomaa
- Kategoria: Terttu Elomaan blogi
- Osumat: 72
Ei ollut valkolakkii, mutta oli sentään takki. Värillä ei niin väliä, mutta punainen huivi. Se perinteinen vappumarssille mukaan otettava.
Ei tarvinnut miettiä tälläkään kertaa, että miten tulisi kasvot peittää, jotta ei tunnistettaisi. Omilla kasvoilla, omilla arvoilla. Takkia ei ole ollut tarve käännellä. Mitä nyt hieman tuuletella ja ajatuksia uusia. Pitää sitä silti yrittää olla ajanvirrassa mukana ja uutisia seurata monestakin suunnasta. Suuntia on todella meille kaikille. Toivottavasti jokainen omansa löytää, ettei liehu joka tuulen mukana. ”Yön yli nukkuminen” auttaa. Ajatukset selkenevät...ainakin jossain määrin.
Pieni mietintä oli paikallaan, takinkin ostossa. Vuosia sitten kävi niin, että kun bongasin mieleiseni, en heti hamunnut haavetta itselleni. Liekö hinta mietityttänyt, vai edes tarve moiseen. Mutta, kun yön yli nukuttuani vielä ajatus kaihersi mieltä, matkasin ostamaan kyseisen takin. Oli muuten lopulta hyvä ja harkittu ostos. Takki on vieläkin käyttökelpoinen.
* * *
X on raskaana. X on eronnut. X on mennyt naimisiin. X on joutunut sairaalaan. X on taistellut syöpää vastaan......
On näitä – uutisia. Jotkut haluavat palstoille hinnalla millä tahansa. Jotkut eivät taas haluaisi minkäänlaista mainintaa. Täytyy myöntää, että meikä seuraa niin vähän näitä ero/raskaus/naimisjuttuja, että voin suoraan sanoa: ei kiinnosta.Ei välttämättä sekään, kun joku sanoo ”taistelevansa” syöpää vastaan. Ei siinä paljon potilaana taistella, vaan otetaan vastaan se lääketieteellinen apu jota on tarjolla. Joskus auttaa, joskus ei. Väsynyt ei paljon ”taistella" jaksa. Oma mielenvirkeys, suhtautuminen tulevaan, ystävät ympärillä ovat ne asiat, jotka kannattelevat. Tästä on omakohtainen kokemukseni.
* * *
Joku kysyy (onnekseni vielä joku näinkin tekee), että miten menee, onko kaikki ok. Vastaan tietty: kaikki kunnossa. Näinhän me. Totuudellista vastausta ei aina edes odoteta. Jos juttua kaikesta huolimatta syntyy, niin ehkäpä jo vartin päästä tulee kerrottua/paljastettua omaa oloa. Kaikki ei olekaan ehkä ok. Olkaamme siis tyytyväisiä, jos joku edes tekee alkukysymyksen. Oman ongelman pikkuinenkin siirto edes puheissa toiselle, auttaa. Oma taakka ikäänkuin pienenee.
* * *
Odotushuone. Jokainen sen kokenut tietää, että odottavan aika on pitkä. Minuutit kuluvat hitaasti. Hyvä, että edes havaitsee viisareiden liikkumisen.
Mitä tehdä odottaessa omaa vuoroa. Osa räplää kännykkää, osa yrittää selata pöydällä olevia lehtiä, jotka eivät todellakaan aiheillaan kiinnosta. Mutta, mutta.
Minä en viitsinyt ottaa ”älyä” esille, enkä pohtia puutarhanhoitoa tai autouutisia. Katselin mietteliäänä käsiäni. Tarkkaankin. Totta se oli. Vanhuus näkyi. Kämmenselän ryppyinen iho ja sen alta kuultavat sinisävyiset suonet. En voinut ajatellakaan, että käsieni perusteella voisin edelleen sanoa iäkseni sen tutun kaksvitosen. Pakko korottaa panosta ja lisätä jo puolet, eikä sittenkään kukaan uskoisi.
Sanotaan, että ihminen on sen ikäinen, kuin tuntee olevansa. On siis paras olla tutkimatta liiaksi vaikka näitä koppuraisia käsiä ekä varsinkaan liiaksi viipyillä joka seinällä olevien peilien edessä. - Liike on lääkettä tässäkin. Pikaisesti ohi vaan.
Tunti sinne tai tänne
- Tietoja
- Kirjoittanut: Terttu Elomaa
- Kategoria: Terttu Elomaan blogi
- Osumat: 168
Jos ei tunnin junaa, jonka kulkumatka on kuitenkin jotain tunti puolitoista, niin entäs monen tunnin juna länsirannikolle. Suoran ratayhteyden ”Aaltoradan” saaminen länsirannikon kaupunkien välille tuntuu kiehtovalta. Ajatus konkretisoitui porilaiselle pikakäynnillä naapurikaupunki Raumalla. Nyt täältä periferiasta ei pääse junalla suoraan edes maamme pääkaupunkiin. Pohjoiseen matkaamisesta puhumattakaan. Vaihtoja, vaihtoja... Ei tällainen vanha akka edes jaksa pohtia kaikkia vaihtoehtoja.
Selvityksiä tehdään ja on tehty. Hidasta on eikä se aina ole huono asia. Jäitä hattuun. Varsinkin siihen etelän ”pikajunaan”. Maakunnan ihminen ei heti osta selitystä matkustusnopeudesta. Meikäläiselle sopii vaikka monen tunnin junayhteys, suora sellainen.
Tämä ehkä sitten joskus, jos edes silloinkaan.
* * *
Mitäpä tässä kiirettä valmiissa maailmassa. Vai onko näin? Muutamat ”viisaat miehet” varmistavat nykyvalmista maailmaa omanlaisekseen. Hajota ja hallitse. Ensin hajotetaan, tapetaan, pannaan kaikki matalaksi, murskaksi, hävityksen helvetiksi, jotta päästään tekemään oma kultainen kupla. Suunnittelupöydät ovat varmasti täynnään "hyviä" vaihtoehtoja.
On tämä ihme aikaa. Ei ymmärrä, eikä ole haluakaan.
* * *
Jos on maailmankirjat sekaisin, on kirjakasa vinksallaan lähempänäkin. Oman maan asioiden seuraaminen sekin käy jo raskaasta työstä. Aivoterveyden kannalta kaikenlaisten uutisten seuranta on jo niin rasittavaa, että niistä pitää ottaa aika ajoin lomaa. Ei jaksa, eikä aina ole enää haluakaan. Kyllä kait joku viranomainen sitten joskus kertoo miten toimia. Vai miten on, jos olet siellä digimaailman kirjokansissa ja kertomiset jäävät ”pilveen”. Toimiako miten? En tiedä, mutta en jaksa nyt vaivata silläkään päätäni.
* * *
Pääkoppani kertoo hiljaisesti koputtaen:
Lopeta jo pähkäilyt. Paina tallenna nappia ja mene maate. Ei nämä asiat pohdinnoistasi miksikään muutu. Päivätorkkujen jälkeen saatat olla toisenlaisesti väsynyt eikä silloinkaan edes erkki saa sinusta selvää.
Maaliskuu maata näyttää
- Tietoja
- Kirjoittanut: Terttu Elomaa
- Kategoria: Terttu Elomaan blogi
- Osumat: 235
Kyllä vain. Maaliskuu tuli ja lumi suli, sekin vähäinen mitä oli. Nyt on enää vesilaimiskot nurmen päällä.
Mitä maaliskuu tarkoittaa? Hakusana nettiin ja tässä vastausta.
Maaliskuun nimen alkuperä on tutkijoille jokseenkin kiistanalainen. Yleisimmin hyväksytty alkuperä viittaa sanaan maa tai maallinen. Murteissa maaliskuu saatetaan ääntää maalliskuu, joka myös tukee maa-sanasta juontuvaa alkuperää.
Myös vanha sanonta “maaliskuu maata näyttää” viittaa samaan alkuperään. Maaliskuussa usein lumet alkavat sulamaan, tai ainakin niiden odotettiin edes vähän sulavan, ja maaperä ilmestyy paikoitellen näkyviin.
Toinen vähemmän mainittu alkuperä viittaa mahlaan. Viron kielessäkin oli aikoinaan mahlakuu, tosin tämä tarkoitti huhtikuuta.
Monessa muussa kielessä maaliskuu viittaa sodanjumala Marsiin. Näistä esimerkkejä ovat mm. mars (ruotsi, norja, ranska), March (englanti) ja marzo (italia).
Omanlaista talvimeininkiä
- Tietoja
- Kirjoittanut: Terttu Elomaa
- Kategoria: Terttu Elomaan blogi
- Osumat: 238
Liu lau laskiainen taisi jo mennä. Menkööt.
Jospa sitten ensi vuonna – edes kertaalleen peffalleen lumeen. En sitä kyllä kaipaa. Voisi vaikka sattua.
Tällä haavaa olen pystyssä pysynyt. Ei ole ollut liukkaita kelejä. Säästöäkin on syntynyt, kun pihaan ei ole tarvinnut soraa ostella ja ripotella. Kelkkakin on saanut olla toimettomana. Hyvä niin.
Jäin miettimään, että mitä tuo liu lau mahtanee oikein tarkoittaa? Liekö kummempaa, kun laskiaiaslorun sanoja? Kertokaa.
Entä sitten tällä haavaa?
Ymmärrämme sen kyllä merkitsevän mm. tällä kertaa, tällä hetkellä, juuri nyt. Mutta haava? ”Sana haava -ilmauksessa tällä haavaa on samaa alkuperää kuin ihon pinnan vioittumasta käytettävä haava”, kertoo Kotimaisten kielten keskus.
Suomen kieli ja erilaiset sanonnat ovat ihania ja saavat pohtimaan niiden sisintä, merkitystä. Liekö eri puolilla Suomea edes samoja.
- Tarkkana kuin porkkana!
- Perseeseen ammuttu karhu!
- Kauhistuksen kanahäkki!
- Oma lehmä ojassa!
Onhan näitä. Me vanha kansa, uskomme ymmärtävämme näiden merkitykset ja juuri ”sillä oikealla hetkellä”. Miten nykyajan nuoret? Heillä on varmasti omat sanakäänteensä, joista meikäläinen ei ymmärrä hölkäsen pöläystä. Mistähän tuokin sanonta on alkunsa saanut?
Valkeus tuli
Eipä ole ollut lumenluontiaskarepuuhastelua meikätontilla. Kerran ennen ja kerran nyt.
Kun vihdoin tuli lunta, risukasaankin, niin pitihän nuo sukset hakea ulkoilmaan fiilistelemään. Koko viikon (vai kestikö menneet talvikisat pidenpään) olen ”penkkiurheilijana” tapittanut töllöä ja harrastanut katseellani muiden liikuntaa, sitä suksimistakin.
Kumparelasku ja sen tuoma täristys tuli melkein iholle, kun katsoin omaa pihakumparettani. Näytti jopa aidolta. En kylläkään uskaltautunut kokeilemaan, mutta aistin tunnelman.
Aurinkoinen talvisää antoi virtaa tulevaan. Kyllä se kesäkin vielä koittaa.
- Toivossa on hyvä elää! Tuffani, isä Aarren isä, oli muuten nimeltään Toivo.
Löytyi! Vai oliko hukassa ollutkaan?
- Tietoja
- Kirjoittanut: Terttu Elomaa
- Kategoria: Terttu Elomaan blogi
- Osumat: 452
Koneeni söi aikoinaan sukkia. Oikeammin: vain sukkaparista toisen. Näin muistan, kun pesukone oli käynnissä ”ruuhkavuosina” useinkin. Korjausliikkeenä oli hankkia samanlaisia runsaasti. Aina löytyi liki samanmoinen kulahtanut sukka toisen pariksi. Oliko viisasta, onkin jo eri asia. Ainakaan lapset eivät tykänneet, kun ei omaa lempisukkaa heti löytynyt. Löytyi ehkä toiseen pesukertaan, jostain.
- Mihin kummaan ne klasit jätin, kuulen usein lausuvani ääneen. Jos ja kun en niitä aina tarvi, niin lähimmälle pöydänkulmalle tarpeettomina sijoitan. Mutta, kun on siirryttävä A:sta B:hen, jo olenkin lausumassa ties mitä. Luulin näkeväni, uskoin ja toivoin, että tuo pienellä präntätty ohjeistus pussin kyljestä aukeaa minulle. En näe, en todella näe. Niin pientä piiperrystä, että hamuan pöydältä lasejani.
Hei. Ei ollutkaan tuossa. Luulin muistavani. Vaan missä? Kierros jos toinenkin huushollin ympäri. Katson, etsin... mutta kun ne klasit pitäisi olla päässä nähdäkseni paremmin. Lopulta kuitenkin vielä ovat löytyneet ja liikuttuakin tuli.
Hukkapiiloja kotona on runsaastikin. Etsivä löytää, sanotaan, vaan ei aina, ainakaan heti. Usein on kontalleen mentävä taskulamppu hyppysissä. Katse sinne ja tänne, pöydän jalan taa, maton kulman alle, pussin, kassin kulmille. Ihme kumma. Useimmiten hukuksissa ollut löytyy. Vieläpä ennen imurointia, sillä samalla konttausreissulla tulee huomatuksi siivouksen tarpeellisuus. Pölyä, villakoiria joka nurkan takana. Etsinnästä tulikin hieman isompi ponnistus, mutta lopulta sekin oli hyväksi.
Jos edellä olevat olivat pieniä ja jopa harmittomiakin hukkaamisia, niin seuraavista löydöistä voi jo iloita isolla I:llä. Varsinkin, kun jälleen kerran puhutaan vakavasti ja vakavista muistisairaiden vanhusten katoamisista.
Missä mummu? Voiko mummu olla hukassa? Kyllä voi, vaikka itse ei sitä tiennytkään. Ja huomioi: tässä kohtaa ei ole kyse mistään muistisairaasta vanhuksesta!
Hyvinvointialueen kotipalvelun asiakas oli jostain kumman syystä ilmoitettu siirretyksi kotoaan sairaala- tai muuhun hoitoon. Hyvä, jos olisi ollut tarpeen ja vielä pitänyt paikkansa, mutta ei. Liekö kielellinen ymmärryskatkos vai ei, mutta näin kuitenkin kävi.
Palvelun piirissä olevana ja tarvitsevana asiakkaana mummua lähdettiin hoitotiimin toimesta kyselemään eri paikoista. Ei löytynyt niistä mahdollisiksi luulluista.
Vihdoin joku hoksasi soittaa ko. henkilölle itselleen. Kysymykseen missä kummassa sinä olet, tuli vastaus: täällä minä olen kotona ja odotan hoitajaa tulemaan tekemään joka-aamuiset tarvittavat tehtävät.
Täh! Mummu ei tiennyt, että on hukassa ollutkaan. Kotona ollut koko ajan ja onneksi hyvässä kunnossa.
Kotihoidon asiakas jäi pohtimaan, että mitä tässä tapahtui. Menikö kaikki oikein. Tiedonkulussa, tai mahdollisessa suomen kielen ymmärryksessä, oli sellainen katkos, joka ei ole hyväksyttävissä. Mietityttääkin, että kuinka moni vanhus on oikeasti hukassa, jota ei tiedetä edes etsiä.
Onneksi tämä mummu löytyi - kotoaan.
Kotiinsa päätyi myös toinen mummu, joka, hän kylläkin muistisairaana, oli eksynyt pihaani, kuulemma kotiinsa. Soitto 112:een. Lähettivät avuliaat kalskeat poliisimiehet paikalle, jotka saattoivat mummun omaan kotiinsa.
Etsivä löytää, jos on löytääkseen. Vaan ei löytynyt etsinnöistä huolimatta metsähommissa puun oksalle hetkeksi talteen laitetut silmälasit. Onnistuivatkohan metsän eläimet lopulta tiitrailemaan niiden läpi parempia saaliita.
