Liu lau laskiainen taisi jo mennä. Menkööt.
Jospa sitten ensi vuonna – edes kertaalleen peffalleen lumeen. En sitä kyllä kaipaa. Voisi vaikka sattua.
Tällä haavaa olen pystyssä pysynyt. Ei ole ollut liukkaita kelejä. Säästöäkin on syntynyt, kun pihaan ei ole tarvinnut soraa ostella ja ripotella. Kelkkakin on saanut olla toimettomana. Hyvä niin.
Jäin miettimään, että mitä tuo liu lau mahtanee oikein tarkoittaa? Liekö kummempaa, kun laskiaiaslorun sanoja? Kertokaa.
Entä sitten tällä haavaa?
Ymmärrämme sen kyllä merkitsevän mm. tällä kertaa, tällä hetkellä, juuri nyt. Mutta haava? ”Sana haava -ilmauksessa tällä haavaa on samaa alkuperää kuin ihon pinnan vioittumasta käytettävä haava”, kertoo Kotimaisten kielten keskus.
Suomen kieli ja erilaiset sanonnat ovat ihania ja saavat pohtimaan niiden sisintä, merkitystä. Liekö eri puolilla Suomea edes samoja.
- Tarkkana kuin porkkana!
- Perseeseen ammuttu karhu!
- Kauhistuksen kanahäkki!
- Oma lehmä ojassa!
Onhan näitä. Me vanha kansa, uskomme ymmärtävämme näiden merkitykset ja juuri ”sillä oikealla hetkellä”. Miten nykyajan nuoret? Heillä on varmasti omat sanakäänteensä, joista meikäläinen ei ymmärrä hölkäsen pöläystä. Mistähän tuokin sanonta on alkunsa saanut?
Valkeus tuli
Eipä ole ollut lumenluontiaskarepuuhastelua meikätontilla. Kerran ennen ja kerran nyt.
Kun vihdoin tuli lunta, risukasaankin, niin pitihän nuo sukset hakea ulkoilmaan fiilistelemään. Koko viikon (vai kestikö menneet talvikisat pidenpään) olen ”penkkiurheilijana” tapittanut töllöä ja harrastanut katseellani muiden liikuntaa, sitä suksimistakin.
Kumparelasku ja sen tuoma täristys tuli melkein iholle, kun katsoin omaa pihakumparettani. Näytti jopa aidolta. En kylläkään uskaltautunut kokeilemaan, mutta aistin tunnelman.
Aurinkoinen talvisää antoi virtaa tulevaan. Kyllä se kesäkin vielä koittaa.
- Toivossa on hyvä elää! Tuffani, isä Aarren isä, oli muuten nimeltään Toivo.
