Ei ollut valkolakkii, mutta oli sentään takki. Värillä ei niin väliä, mutta punainen huivi. Se perinteinen vappumarssille mukaan otettava.
Ei tarvinnut miettiä tälläkään kertaa, että miten tulisi kasvot peittää, jotta ei tunnistettaisi. Omilla kasvoilla, omilla arvoilla. Takkia ei ole ollut tarve käännellä. Mitä nyt hieman tuuletella ja ajatuksia uusia. Pitää sitä silti yrittää olla ajanvirrassa mukana ja uutisia seurata monestakin suunnasta. Suuntia on todella meille kaikille. Toivottavasti jokainen omansa löytää, ettei liehu joka tuulen mukana. ”Yön yli nukkuminen” auttaa. Ajatukset selkenevät...ainakin jossain määrin.
Pieni mietintä oli paikallaan, takinkin ostossa. Vuosia sitten kävi niin, että kun bongasin mieleiseni, en heti hamunnut haavetta itselleni. Liekö hinta mietityttänyt, vai edes tarve moiseen. Mutta, kun yön yli nukuttuani vielä ajatus kaihersi mieltä, matkasin ostamaan kyseisen takin. Oli muuten lopulta hyvä ja harkittu ostos. Takki on vieläkin käyttökelpoinen.
* * *
X on raskaana. X on eronnut. X on mennyt naimisiin. X on joutunut sairaalaan. X on taistellut syöpää vastaan......
On näitä – uutisia. Jotkut haluavat palstoille hinnalla millä tahansa. Jotkut eivät taas haluaisi minkäänlaista mainintaa. Täytyy myöntää, että meikä seuraa niin vähän näitä ero/raskaus/naimisjuttuja, että voin suoraan sanoa: ei kiinnosta.Ei välttämättä sekään, kun joku sanoo ”taistelevansa” syöpää vastaan. Ei siinä paljon potilaana taistella, vaan otetaan vastaan se lääketieteellinen apu jota on tarjolla. Joskus auttaa, joskus ei. Väsynyt ei paljon ”taistella" jaksa. Oma mielenvirkeys, suhtautuminen tulevaan, ystävät ympärillä ovat ne asiat, jotka kannattelevat. Tästä on omakohtainen kokemukseni.
* * *
Joku kysyy (onnekseni vielä joku näinkin tekee), että miten menee, onko kaikki ok. Vastaan tietty: kaikki kunnossa. Näinhän me. Totuudellista vastausta ei aina edes odoteta. Jos juttua kaikesta huolimatta syntyy, niin ehkäpä jo vartin päästä tulee kerrottua/paljastettua omaa oloa. Kaikki ei olekaan ehkä ok. Olkaamme siis tyytyväisiä, jos joku edes tekee alkukysymyksen. Oman ongelman pikkuinenkin siirto edes puheissa toiselle, auttaa. Oma taakka ikäänkuin pienenee.
* * *
Odotushuone. Jokainen sen kokenut tietää, että odottavan aika on pitkä. Minuutit kuluvat hitaasti. Hyvä, että edes havaitsee viisareiden liikkumisen.
Mitä tehdä odottaessa omaa vuoroa. Osa räplää kännykkää, osa yrittää selata pöydällä olevia lehtiä, jotka eivät todellakaan aiheillaan kiinnosta. Mutta, mutta.
Minä en viitsinyt ottaa ”älyä” esille, enkä pohtia puutarhanhoitoa tai autouutisia. Katselin mietteliäänä käsiäni. Tarkkaankin. Totta se oli. Vanhuus näkyi. Kämmenselän ryppyinen iho ja sen alta kuultavat sinisävyiset suonet. En voinut ajatellakaan, että käsieni perusteella voisin edelleen sanoa iäkseni sen tutun kaksvitosen. Pakko korottaa panosta ja lisätä jo puolet, eikä sittenkään kukaan uskoisi.
Sanotaan, että ihminen on sen ikäinen, kuin tuntee olevansa. On siis paras olla tutkimatta liiaksi vaikka näitä koppuraisia käsiä ekä varsinkaan liiaksi viipyillä joka seinällä olevien peilien edessä. - Liike on lääkettä tässäkin. Pikaisesti ohi vaan.
