Voi niitä ilmeitä ja iloista tekemistä, kun pyörälenkilläni vastaan tuli joukko keltaliivisiä pikkuihmisiä. Piti oikein pysähtyä. Ei, ei. Eivät he tielläni olleet eivätkä mitenkään häirinneet menemistäni. Päin vastoin. Väistyivät. Mutta halusin sanoa heille jotain kannustavaa.
- Kiitos, teette arvokasta työtä.
Siis mitä, sanoisi joku. Työtä. Eihän lapsityövoiman käyttö ole mitenkään sallittua. Tästä ei ollutkaan kyse. Ainakaan itse en näin ajatellut.
Olivat päiväretkellään keräämässä meidän isompien ihmisten roskia pyörätien varresta. Totesinkin, että he eivät varmastikaan olleet noita löytämiään roskia maahan heitelleet. Vanhemmistaan en mene takuuseen.
- Opetellaan olla itse roskaamatta ja viestitetään muille hyviä tapoja. Näin minua valistettiin juttutuokioni lopuksi.
Lapset jatkoivat matkaansa innolla etsiessään "aarteita" roskapusseihin. Olivat ylpeitäkin löydöistään. Ja kyllä. Varusteet olivat asianmukaiset. Eivätkä vain lapset, myös ohjaajansa keräsivät roskia/mme.
- Kun saa tehdä itse, eikä ole oikeaa tai väärää, niin se on se juttu.
Jotenkin näin lausahti lapsi oman majan tekemistään. Lopputulos oli mielestään hyvä, joten eiköhän tuo homma meni ihan prikulleen oikein.
Mitä me vanhemmat aina menemme sekoittamaan lapsen oman mielikuvituksen tuotoksen. On huomattu, että kun me aikuiset rakennamme nuorisolle oman tilan, niin miten käykään. Onko se juuri nuorten mieleinen, vai liian steriili, liian hieno. Oman käden jälki pitää ja täytyy näkyä.
Mistäköhän tässä kilpailujen maailmassa kumpuaa liian monen nuoren kysymykset: Riitänkö? Osaanko? Olenko tarpeeksi hyvä?
Jos tekee väärin, niin mitä sitten. Ei anneta sen kaataa maailmaa, joka on jo muutenkin kaaoksessa. Elämä on tässä ja nyt.
- Tässä ja nyt. Niin televisionikin. Kyllä mökin mummua jo huimaa.
Jos meikäläisen iso ajankulu on surffata tietokoneella netissä, niin uutena harrastuksena on tullut surffailu televioiden välillä. Paremminkin kulku huoneesta toiseen.
HDMI. Jotenkin tuttu. Nyt sitten HD, sitä kirjainyhdistelmää on toitotettu ties miten kauan. Luulin ymmärtäväni. Kanavat vaihtavat paikkaa, mutta ohjelmat näkyvät.
Tähän asti ok. Luulin, siis luulin omistavani tuollaisella ominaisuudella olevia töllöttimiä.
Kun tuo kirjainyhdistelmän päivä koitti, niin enhän enää aamusärpimieni seuraksi saanutkaan haluamaani kanavaa katsellakseni. Nou hätä. Voinhan eväsleipäni syödä toisen kanavan seuralaisena.
Kaikki jotenkin hyvin tähän asti.
Koska televisioseurantani on sellaista, etten halua katsella vanhoja ja monasti toistuvia elokuvia tai ruoka-, matkailu-, kilpailu- ja kaikenmaailman remonttiohjelmia, siirryn yleensä yle areenan tarjontaan. Mutta kuinkas kävikään. Juu. Kyllä on HDMI:t ja sen sellaiset, mutta nyt tökki ja pahasti. Haluamaani areenaa ei enää näkynytkään.
Herra kuuklesta lähdin asiaani perkaamaan. Siellä oli mainintaa kyseisestä mahdollisesta tulevasta ongelmasta. En vain ollut ennen asiaan törmännyt.
- Erään televisiomerkin ja valmistusvuosien töllöttiminet eivät enää tue areenaa!!! Tuo minun suurin ja oleskelutuolini edessä tönöttävä tölsyni on tuon tiedon mukaan liian vanha. Toisin olen luullut. Mutta juuri vain tuo merkki ja vuosimalli sanelivat päivän sävelet.
Mitä siis tehdä.
Yhdestä pienestä aamukahvi-tv:stä katson muuta kuin yleä, toisesta nukkumatti-tv:stä areenaa, jossa se näköjään vielä pelittää ja siitä mun rakkaasta tekstinkin näkemästä jotain mitä sattuu sillä hetkellä tulemaan. Jos viitsin tai jaksan, sillä uni painaa silmäluomia melko varhaisessa illan vaiheessa.
En ole kuitenkaan vielä harkinnut uudempaa digi/äly tai mitä lie telkkaria hankkia. Vanhat riittäkööt tällä erää.
