Asunnottomien yötä vietetään tänäkin syksynä.
17.10 on päivä -ja seuraava yö- jolloin yritetään taas nostaa näkyviin ja keskusteluun asunnottomuus ja köyhyys. Käsi kädessä ne kulkevat joten samaan tapahtu
maan ne pohdittavaksi sopivat.
Todella, Suomessa, jota maailman onnellisimmaksi maaksi välillä hehkutetaan, on ihmisiä joko kokonaan ilman asuntoa ja niin köyhinä ettei omaisuudesta tai pärjäämisessä tarvittavasta henkisestä pääomasta kuten pätevyyteen ja työpaikkoihin tarvittavista oppiarvoista tai suhteista ole merkkiäkään. On vain ihminen ilman mitään. Etsien toimeentuloa, ravintoa ja lämpöä.
Seuraava porras ylöspäin, hyvin puutteellisesti (nykyajan yleisen tason mukaan arvioituna) on sekin vielä ihmisenlapselle toisinaan rankkaa. Vapaaehtoisesti selvitymiselämyksiä etsivät ovat jo aivan eri asia, he saattavat hyvinkin nauttia elämästään ja olla omalla tavallaan rikkaita.
Facebookkia lueskellessani näin juuri kuvan maalaistorpan keittiöstä; puuhella, vieressään sähköliesi, kaapiston päällä rivi kuparipannuja koristeena ja siistiä harmoniaa. Ja kysymys kuvan lähettäjältä; elääkö kukaan muu enää näin alkeellisesti?
Eipä tuossa mitään, mutta ne vastaukset! Eikös vaan, löytyi kymmenittäin niitä jotka kiirehtivät kertomaan että niinhän meilläkin mökillä, jossa saatamme koko kesäkauden viihtyä.
Niinpä niin. Mutta vaatimattoman elämän, silloin kun se tarkoittaa ainoaa asuntoa, vanhaa mökkiä johon ei tosiaan sisälly maita ja mantuja joista niin polttopuut kuin perunat ja vihannekset, "heti rannasta alkavat" kalavedet ja metsästysoikeudet kuuluvat, on aivan eri asia kuin silloin kun varallisuus sallii kaikilla mukavuuksilla varustetun, palvelujen lähellä olevan asunnon lisäksi fiilistelyyn ja rentoutumiseen tarkoitetun kesämökin omistamisen.
Ei, ei minulla tässä pohdinnassa aivan "oma lehmä ojassa" ole. Vaikka vaatimattomassa torpassa kaukana palveluista ja julkisista liikenneyhteyksistäkin asun ja elelen vanhenevan äijän yksitoikkoista elämää, en omalla kohdallani tätä vielä köyhyytenä asumisenkaan suhteen pidä. Minulla kun kuitenkin on pienen eläkkeeni ja vuosi vuodelta satunnaisemmiksi käyvien ansiotöideni pohjalta aivan realistinen mahdollisuus milloin tahansa naulata mökkini ovet ja ikkunat umpeen (myydyksihän tällaista ei saisi , purkukuntoisena olisi kaupattava) ja vuokrata jostain asutuskeskuksesta yksiö kaikilla mukavuuksilla, kaikkien kauppojen kirjastojen, harrastusmahdollisuuksien ja kulkuyhteyksien vierestä. Minun kohdallani kysymys on siis vain valinnasta. Kaikilla ei ole.
Jaa että miksi minä sitten tämmöisiäkin kirjoittelen? Ehkä ihan vaan omaksi ilokseni, eikös siinä Maslowin tarvehierarkiassa jossain liki huippua ole se myös se itsensä toteuttamisen tarve? Kun perusasiat ovat kunnossa, ei ole nälkä eikä vilu, turvallisuuskin suhtkoht... suvunjatkamistarve siihen liittyvine ihmissuhdesäätöineen lienee tämän ikäisellä äijällä jo ohi... kirjoittaminen, ihan omista ajatuksista, on jopa jonkinlaista tyydytystä antavaa.. Eikä tietysti joskus harvoin syntyvä keskustelu ja palaute, ei sekään pahitteeksi olisi.
