Jokavuotinen kävely päästä päähän. Voi silti olla, että viime vuosi jäi väliin.
Samaisen päivän toisen yritys jäi pakosta puolitiehen. Tuli stoppi tilannetta valvovalta.
Niin, että mistä päästä ja mihin päähän.
Kuten ehkä olette aiemmista sepustuksista havainneet, niin mieluimmin otan polkupyörän kuin auton menopeliksi lähteäkseni ”Poriin” täältä syrjemmältä. Nyt en olisi missään tapauksessa autolla mennyt keskustaan. Syynä jazzit. Jo pyöräily tuotti jonkinasteista stressiä.
Päätin siis mennä Etelärantaan katsastamaan lähietäisyydeltä, että josko näkis edes yhden tutun ja mikä meininki. Rannan pyörätie oli vain puoliväliin käytössä, joten oma Porin ympäriajoni ei tuosta onnistunut. Minut ohjattiin takaisin, jos en sitten olisi halunnut mennä Kirvatsin siltojen kautta. En mennyt.
Päätin mennä toista isompaa siltaa ylittäen tois puol jokkee, Puuvillan ihmemaailmaan. Meninkin, kunhan ensin puikkelehdin kävelijöiden ja muiden pyöräilijöiden seassa. Kävellen ja tukeva ote pyöränsarvista.
Lopulta pääsin tähän päästä päähän taivallukseeni kauppakeskuksen liikkeitä silmäillen ja sielläkin ihmisiä väistellen. Täytyy myöntää, että oli toisenlainen meininki, kuin kotikulman ostarissa. Kävikö flaksi kauppiaille, jäi arvailujen varaan. Hypistelijöitä kyllä oli.
En laskenut askeleitani, mutta sen totesin, että kyseinen paikka ei ole minua varten. Edelleenkään. Jos ei muuta, niin ainakin sain liikettä kinttuihin. Ahdistuin. Oli päästävä pois. Lämmin päivä verotti vähäisenkin soppailuhaluni. Jään odottamaan ”aikaa parempaa”, jos nyt silloinkaan on tarvetta lähteä vaatetankoja heiluttamaan.
Kotiinpaluumatkani kohde oli lähikauppa, josta tarvitsemani leivän ja leivänpäällyksen löysin vaivatta.
Onkohan tämä kohdallani sitä paljon puhuttua vanhuutta. Liikkeiden nimetkin ovat sellaiset, että niistä ei meikämuori ota selvää, kuin menemällä sisään ja tsekkamaan tarjonta. Se tietty on tarkoituskin. Ovia avaamalla ja kyselemällä voi yllättyä.
Positiivisesti yllättynyt olin seuraavalla ulkoilulenkilläni. Vieläpä aivan kotinurkilla ja tutulla reitillä. Vanhankoiviston ja Sampolan kupeessa oleva entinen Radioasema ja sen ympäristö. Ihailtavia puuvestoksia, polkuja, sokkeloita, kädentaidon tuotoksia. Asemalla on myös näyttelytila, joka sattumoisin oli auki juuri avatun tapahtuman vuoksi. Siis pyörä telineeseen ja isoista ovista sisään. Kävin sisäistämässä ajatusmaailmaani esillä olevien töiden silmäillessä kulkuani. Antoivat ajatuksia omasta pienuudesta tässä maailmankaikkeudessa. Näin minä sen koin.
Voisiko sanoa, että ”pieni on kaunista”. Ei sitä pieni ihminen suuria kaipaa. En ainakaan minä. Enkä ainakaan enää.
P.S.
Napsahti juuri sähköpostiini mainos: "Hoida hautaus helposti verkossa".
Olikohan kyseinen tiedotus ohje toimia nopeastikin, kuten nettimaailmassa on tapana. Kiirettä olisi tietty pidettävä, sillä saattaapi olla, että tämä minun verkossa toimiminen on kohta vailla minkäälaista ymmärrystä. Mainoksen mukainen asiointi jäisi tekemättä.
