SairT Ylio

Virtapiiriläisten ”joukko”kokoontuminen oli jälleen kerran elämyksellinen. Sanailtiin, jutusteltiin, kahviteltiin ja unohdettiin kivut ja vaivat. Ainakin joksikin aikaa. Oli vuorossa pienoinen liikuntatuokio ja ilmeistä huomasi, että jossain kohdin oltiin äärirajoilla. Huomionarvoista aina onkin, että kukin liikkuu omat rajansa tuntien.
Tästäkin selvittiin lopulta hymyssä suin. Yritettiin kuitenkin.
Raajojen lisäksi aivokapasiteettiakin liikuteltiin. Otettiin ilmapallo avuksi ja ryhdyttiin  pelaamaan sanapeliä. Pallo sai kyytiä ja kädet heiluivat, kun ilmoille huurahdettiin mitä erilaisempia kirjain-asioita. Pallo oli vuoroin katonrajassa, vuoroin pöydällä, myös lattialla. Hauskaa oli. Siitä kuva kertokoon.

   

Paljon muutakin saatiin aikaiseksi. Askartelijat ja kutojat tekivät oman osansa.
Aivovoimisteluksi voisi sanoa myös seuraavaa.
Päätimme luoda tekstiä luettavaksenne. Ajatuksia, joiden sisällön kukin voi tulkita omalla tavallaan. Lausahdukset tulivat nopeaan tahtiin, joten mietinnöille ei ollut liiemmin aikaa.

   
Tässä tarjontamme annettujen alkusanojen täydennykseksi:

- Vähän kerrassaan,
mutta paljon päivässä.
- Mikään ei ole niin mukavaa kuin ennen eläminen.
- Kannattaa pysyä rauhallisena, jos
harmittaa ja hukkaa jotain.
- En ole koskaan katunut sitä, että olen syntynyt.
- Kyllä olisi viisasta nousta ylös aamulla sängystä.
- Minulla on kaikki mitä tarvitaan ja loput voi lainata.
- Sehän se vasta vaatii rohkeutta, jos näyttää tyhmyytensä.
- No, totta kai minä muistan sen, kun mokasin itseni ja lupasin liikoja.
- Ystävyydessä on hienoa se, että uskoo mitä toinen sanoi.
- Silloin minä melkein suutuin, kun unohdin syntymäpäiväni.
____

Taas on virtaa kerätty viikoksi. Maanantaina jatketaan joko samalla linjalla tai sitten keksimme aivan jotain muuta. Tervetuloa tsekkaamaan toimiamme.