Torkkupeitto logo kopio

Sydan punainen

Se, että kokoonnumme ystävien kanssa yhteisen asian ääreen, auttaa meitä vaalimaan sydämen terveyttä. Yhteisöllisyys, kimppakiva, ilonpito ja ikuinen uuden oppiminen ovat omalta osaltaan edesauttamassa sydänterveyttämme.  

 Sysan Terhi Saari HannibalTämän vahvisti Porin sairaus- ja tapaturmainvalidien kerhovierailija, sairaanhoitaja Terhi Saari-Hannibal Satakunnan Sydänpiiristä puhuessaan sydämen asioista.

Kaikesta hyvästä yrittämisestä huolimatta sydän voi joskus kuitenkin voida huonosti, ja silloin on pikaisen avun tarve. Saimme kuulla maallikkoelvytyksestä eli kuinka toimia elvytystilanteessa.
 Mitä tehdä, kun kohtaa maahan tuupertuneen henkilön. Kenties sydänkohtauksen saaneen, joka on tajuton eikä hengitä. 
- On aloitettava elvytys.

Tiedon puute ja pelko, että jos teen tuossa tilanteessa jotain väärin, saa meidät ehkä siirtymään syrjään.
- Ainoa asia mitä voit tehdä väärin, on jättää avuntarvitsija huomiotta ja poistua paikalta, sanoi esitelmöitsijämme.
Sydan 2
Terhi oli tuonut paikalle "potilaan" , jonka avulla saimme testata paineluelvytystä apua tarvitsevan sydämen verenkierron ylläpitämiseksi. Kokeilussa oli myös  sydäniskuri, jonka avulla saadaan poistettua sydänpysähdyksen aiheuttama rytmihäiriö.


Sydäniskureita on esim. useissa kauppaliikkeissä ja eri laitoksissa ja niitä voi ja saa turvallisesti kuka tahansa käyttää. Iskuri neuvoo miten toimia. Se ei myöskään anna turhia sydäniskuja, jos niille ei ole tarvetta, vaikka se olisikin laitettu jo toimintavalmiuteen.
Muista kuitenkin soitto 112:een, kun kohtaat mahdollisen elvytyspotilaan. 112:sta saat tarkat neuvot miten toimia ennen kuin ammattitaitoinen hoitohenkilökunta on saapunut paikalle ja vapauttaa sinut elvytystehtävästä.

Sydan 1

Elvytysohjeita kuunneltiin keskittyneesti, kutominenkaan ei häirinnyt seuraamista.

Sydan ohjeita