Torkkupeitto logo kopio

Tyyli 3

Vaikka tämänvuoden viikonloppujussit tuli jo vietettyä, niin Porin sairaus- ja tapaturmainvalidit juhlivat sitä oikeaa keskikesän juhannusta 25.6. yhdistyksen mökillä. Väkeä olikin saapunut kiitettävästi paikalle. Myös tuo meitä aina sulostuttava lämmöllä hivelevä aurinko oli vakiovieraana. Pieni tuulenvire antoi jaksamista päivälle. 

Ruokailumahdollisuus on kerhoissa aina tärkeällä sijalla, niin nytkin. Tarjolla oli runsaasti kesäistä herkkua. Hyvä kun kaikki saatiin mahtumaan tarjoulupöydälle. Eikä tässä kaikki. Kahvit kastamisineen ja jäätelöt odottivat omaa vuoroaan. Entäs sitten grillimakkarat. Totta kai sekin seremonia kuului päiväohjelmaan. Ruokapuolta siis riitti. Ei tainnut kukaan jäädä nälkäiseksi.

Ruoka 1 Sivutie

Mitä on juhannus ilman vihtaa ja saunomista. Tätäkin ihanuutta oli tarjolla halukkaille. Vihdantekijä oli jo aamusella paikalla tekemässä omia taikojaan. Hyvät löylyt virkistivät, vaikka lämpöä riitti saunan ulkopuolellakin.
Jos ei tässä vielä ollut tarpeeksi, niin lisätään vielä rentoa vapaata seurustelua ja liikuntaa, kukin halujensa ja voimiensa mukaan. Auringonpaisteessa tai sisätilan viileydessä, vaihtoehtoja oli.

Rentoilua Sivutielle

Tarkkuuspeli juuri leikatulla nurmikolla sai osan porukasta koettelemaan onneaan. Heittotyylejä on monia ja hymy oli herkässä.
Jälleen siis mukana kesäpäivä.
Tyyli 1

Tyyli 2

Seuraavan kerran kerhon merkeissä ollaan Kuntoharjulla elokuun 6. päivä. Sitä ennen teemme Uudenkaupungin retken ja pidämme pienen loman. Jäsenet voivat lomailla omaan tahtiinsa vaikkapa yhdistyksen Kuntoharju-mökillä.

Kuvat: Mira ja Taija