Sanotaan odottavalle ajan olevan pitkän. Kyllä. Minuutit matelevat. Katse kellon viisareihin, jotka eivät tunnu liikkuvan. Liikahtaa juuri silloin, kun katse ei sitä kohtaa.
Samoin on puhelimen pirinää tai mitä lie soittoa odotellessa. Aika matelee. Aikansa. Sitten on tapahtumien aika.
Aika on aika suhteellinen käsite itse kullekin. Joskus sitä on riittämiin, joskus ei riitä millään eikä mihinkään. Ajankulu. Mitä tekisi vai tekisikö mitään.
Minä olen ollut muutaman ajan melkeinpä mökkihöperönä tekemättä juuri oikein mitään. Ei aikani silti ole pitkäksi tullut. Henkilökohtaisia kohtaamisia ja puhelinkuulumisia on ollut kiitettävästi. En ole jäänyt yksin. Ja onhan tämä netti ja mahdollisuus kirjoituksillani häiritä teitä ajatuksillani.
Koska olin ns. pakkovapaalla, niin eikös ajankuluksi siihen sopi pieni taudinpoikanenkin. Menköön samaan kauppaan tämäkin.
Päivänä eräänä oli tarve päästä terveydenhoidon asiantuntijan pakeille. ”Oma”hoitajiltani sain neuvon mennä suoraan terveyskeskukseen enkä soittaa ajanvaraukseen. Sillä tiellä olisi saanut ehkä odottaa ties kauanko tietämättä koska vastataan. Takaisinsoittoakin odottaisin puhelin lähietäisyydellä. Mihinkään ei uskaltautuisi ilman sitä.
Ulkoistin neuvosta kaikki soitto-, digi-, äly- yms. palvelut ja päätin, koska olin siihen kykenevä, mennä livenä paikan päälle lähiterveyskeskukseen. Oli kuulemma auki palvelemassa jonotusnumerolla asiakkaita. Siis sinne.
Oli aamuinen maanantai.
Terveysasemalla oli vain muutama asiakas ennen minua. Väki oli hiljaista. Ei juuri puhuttu. Jokainen omissa ajatuksissaan, mutta toisia sivusilmällä seuraten.
Rikoin hiljaisuuden. Koska en ollut aivan varma milloin jonotusnumeroita alettiin antaa, kysyin asiaa aulassa istujilta. Sain vastauksen: puolen tunnin päästä.
Hiljaisuus jatkui.
Ulko-ovi kävi tasaiseen tahtiin ja katsekontakteilla pidettiin tarkka huoli tulojärjestyksestä. Aika koitti ja homma toimi hyvin. Sopuisasti. Kukin vuorollaan numerolapun ottoon.
Pääsin asiointiluukulle ja tein selvitykseni.
- Odota pieni hetki, sanoi virkailija ja poistui huoneesta. Ehdin istahtaa aulassa minuutin pari, kun jo kutsu kävi. Olipa nopeaa toimintaa, tuumasin.
Hoitohuoneessa tutkailtiin mitä tehdä. Paikalle ehti myös lääkäri kera lääkäriopiskelijan. Pieni yhteistuumaus ja tutkinta. Hoitomuoto päätettiin. Ei muuta kuin apteekin kautta kotiin.
Tunti siinä meni. Hoitoonpääsyyn ja pillerin poskeen laittamiseen. Omaa odotustani ennen toimiston aukeamista en laske mukaan. Itsepä menin ajoissa.
Puhutaan mitä puhutaan, mutta näin minun kohdallani. En varmasti olisi yhtä nopeasti saanut apua, jos olisin ensin soittanut ajanvaraukseen ja sieltä vasta saanut ajan mennä vastaanotolle, jonne kuitenkin olisi määrätty. Etänä kaikki hoidot eivät vain toimi.
Onneksi minua neuvottiin. Kiitos siitä. Tiedän ettei tällainen toiminto onnistu läheskään kaikkien kohdalla. Erilaiset taudit, sairaudet, liikkumisvaikeudet ym. ”ikälisät” ovat monelle esteenä. Ymmmärrän täysin. Jo pelkkä soittojonoon pääseminen vie aikansa. Siitäkin on kokemusta. Nyt oli onnekseni toisin.
Tämä oli minun erään päiväni aamutunti. Nyt vain pitää toivoa, että tuli homma hoidettua kerralla kuntoon. Jos ei niin otetaan uusinta. Optimistina uskon senkin onnistuvan.
Kiitin hoitohenkilöitä ja hyvin toiminutta palvelua. Tunsin miten minua kuunneltiin, otettiin huomioon ja uskottiin sanomisiani. Toivottavasti en vain ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan, vaan palvelu pelaa myös muille yhtä jouhevasti.
***
Nyt toiseen odotukseen. Kuntoilupuolelle kallistuu. Terveysnäkökulma toki tässäkin. Mielen ja kropan hyvinvointi. Vuotuinen klapikuorma tullaan kippaamaan sille varattuun paikkaan odottamaan (huom. taas odotusta) auringonpaisteisia päiviä. Sormet jo syyhyää päästä hommiin. Jaksaa, jaksaa.
