Valoisuus. Lumi. Näiden myötä saa omat ajatuksetkin tuntumaan valoisimmilta. Liekö ajatukset parempia, mutta on muutakin ajateltavaa kuin synkkyys, joka ympärillä tuntuu päivästä toiseen leijuvan kelle kullekin jollain tasolla. Kuullut uutiset ja puheet viittaavat lähes mustaan tuntemattomaan. Oma maailmakin tuntuu joskus murenevalta.
Mutta ei juuri nyt.
- Jari, Jari, minkäs teit!
Jari teki sen mitä tertunpäiväkin on useana vuonna tehnyt. Sai lumiportit auki ja lumen valkaisemaan pohjoisen maamme. Mitä tässä nyt sitten niin erikoista. Ei kait tämä niin yllätyksellistä ollut.
Soitin Jarille ja kiitin onnittelujen kera.
Mentävä siis oli lapion ja harjan varteen melkeinpä nojaamaan, jotta polun portille ja puuvarastoon sain kolattua. Lumituisku oli juuri siltä suunnalta, että pihan toinen puoli oli lumesta paksuna peittona, mutta toinen puoli kuin nuoltu puhtaaksi. Mutta sille "puhtaalle" puolelle ei minulla juuri asiaa olekaan ennen kesää.
Nautin. Ei paineita. Vähän kerrallaan.
Kaunista lumista maisemaa katsellessa, muistin ilolintuni, kesäankan. Hain kameran ja kamun ulos ihastelemaan kanssani pihapiiriä ja lunta. Kiersimme lumikasasta toiseen etsien kuvauskohteita kuten paremmatkin ammattilaiskuvaajat. Paikkoja löytyi ja lunta lopulta kenkien sisäpuoleltakin.
Monivuotisen kaverini bongasin aikoinaan yksinäisenä ja murheellisena joltakin kirppispöydältä. Tuli mukaani enkä ole hankintaa katunut. Toivon kaveruuden ”kestävän”.
Pikku patsaani on pelastanut minut monesta. Jos olen murheellinen tai jotenkin pahojen ajatuksien riivaama, niin katse ”häneen” saa toisiin ajatuksiin.
Toivottavasti hän saa sinutkin hyvälle mielelle. Edes hetkeksi.
Jokaisella pitäisikin olla oma ”huumorinkukkansa” pelastuksenaan. Oli se sitten mikä tahansa.
