Koneeni söi aikoinaan sukkia. Oikeammin: vain sukkaparista toisen. Näin muistan, kun pesukone oli käynnissä ”ruuhkavuosina” useinkin. Korjausliikkeenä oli hankkia samanlaisia runsaasti. Aina löytyi liki samanmoinen kulahtanut sukka toisen pariksi. Oliko viisasta, onkin jo eri asia. Ainakaan lapset eivät tykänneet, kun ei omaa lempisukkaa heti löytynyt. Löytyi ehkä toiseen pesukertaan, jostain.
- Mihin kummaan ne klasit jätin, kuulen usein lausuvani ääneen. Jos ja kun en niitä aina tarvi, niin lähimmälle pöydänkulmalle tarpeettomina sijoitan. Mutta, kun on siirryttävä A:sta B:hen, jo olenkin lausumassa ties mitä. Luulin näkeväni, uskoin ja toivoin, että tuo pienellä präntätty ohjeistus pussin kyljestä aukeaa minulle. En näe, en todella näe. Niin pientä piiperrystä, että hamuan pöydältä lasejani.
Hei. Ei ollutkaan tuossa. Luulin muistavani. Vaan missä? Kierros jos toinenkin huushollin ympäri. Katson, etsin... mutta kun ne klasit pitäisi olla päässä nähdäkseni paremmin. Lopulta kuitenkin vielä ovat löytyneet ja liikuttuakin tuli.
Hukkapiiloja kotona on runsaastikin. Etsivä löytää, sanotaan, vaan ei aina, ainakaan heti. Usein on kontalleen mentävä taskulamppu hyppysissä. Katse sinne ja tänne, pöydän jalan taa, maton kulman alle, pussin, kassin kulmille. Ihme kumma. Useimmiten hukuksissa ollut löytyy. Vieläpä ennen imurointia, sillä samalla konttausreissulla tulee huomatuksi siivouksen tarpeellisuus. Pölyä, villakoiria joka nurkan takana. Etsinnästä tulikin hieman isompi ponnistus, mutta lopulta sekin oli hyväksi.
Jos edellä olevat olivat pieniä ja jopa harmittomiakin hukkaamisia, niin seuraavista löydöistä voi jo iloita isolla I:llä. Varsinkin, kun jälleen kerran puhutaan vakavasti ja vakavista muistisairaiden vanhusten katoamisista.
Missä mummu? Voiko mummu olla hukassa? Kyllä voi, vaikka itse ei sitä tiennytkään. Ja huomioi: tässä kohtaa ei ole kyse mistään muistisairaasta vanhuksesta!
Hyvinvointialueen kotipalvelun asiakas oli jostain kumman syystä ilmoitettu siirretyksi kotoaan sairaala- tai muuhun hoitoon. Hyvä, jos olisi ollut tarpeen ja vielä pitänyt paikkansa, mutta ei. Liekö kielellinen ymmärryskatkos vai ei, mutta näin kuitenkin kävi.
Palvelun piirissä olevana ja tarvitsevana asiakkaana mummua lähdettiin hoitotiimin toimesta kyselemään eri paikoista. Ei löytynyt niistä mahdollisiksi luulluista.
Vihdoin joku hoksasi soittaa ko. henkilölle itselleen. Kysymykseen missä kummassa sinä olet, tuli vastaus: täällä minä olen kotona ja odotan hoitajaa tulemaan tekemään joka-aamuiset tarvittavat tehtävät.
Täh! Mummu ei tiennyt, että on hukassa ollutkaan. Kotona ollut koko ajan ja onneksi hyvässä kunnossa.
Kotihoidon asiakas jäi pohtimaan, että mitä tässä tapahtui. Menikö kaikki oikein. Tiedonkulussa, tai mahdollisessa suomen kielen ymmärryksessä, oli sellainen katkos, joka ei ole hyväksyttävissä. Mietityttääkin, että kuinka moni vanhus on oikeasti hukassa, jota ei tiedetä edes etsiä.
Onneksi tämä mummu löytyi - kotoaan.
Kotiinsa päätyi myös toinen mummu, joka, hän kylläkin muistisairaana, oli eksynyt pihaani, kuulemma kotiinsa. Soitto 112:een. Lähettivät avuliaat kalskeat poliisimiehet paikalle, jotka saattoivat mummun omaan kotiinsa.
Etsivä löytää, jos on löytääkseen. Vaan ei löytynyt etsinnöistä huolimatta metsähommissa puun oksalle hetkeksi talteen laitetut silmälasit. Onnistuivatkohan metsän eläimet lopulta tiitrailemaan niiden läpi parempia saaliita.
