Pakkohan se oli, kun melkeinpä vaatimalla vaadittiin. Tulivat, laittoivat grillin hehkuun niitä suomalaisia ”kasviksia” ja kehoittivat nauttimaan. Kyllä kiitos, komiaa oli ja edelleen ilman sinappia. En ole sinapin ystävä. Naturellia, naturellia. Se on hyvä. Makaroniloorakaan ei ketsuppeja kaipaa sekoittamaan makuja ja punastuttamaan pintaa.
Niin, että liki pakko oli avata kesäkausi makkaran voimalla auringon helliessä, linnunlaulua kuunnellessa, sinivuokkoja ihaillessa, lasten kanssa oleillessa.
Tuo ”pakko” on tullut viime aikoina liiankin tutuksi. Ei tarvi kuin avata radio tai teevee, selailla lehtiä, niin sana vyöryy tajuntaan. On jo liki syöpynyt. Tuli myös kuulluksi vappupuheita seuratessa. - Pakko kai uskoa, kun viisaat Arkadianmäelle valitut henkilöt tuota mantraa toistavat. Uskallanko olla muutakaan mieltä?
Tästä se lähtee
Emma-mummun vanha talikko jälleen tarpeen.
Toisenlainen ”pakko” oli tyhjennys. Tyhjentämistä on monenlaista, tällä kertaa vuorossa oli tuo liki ”pakollinen” kompostori. Jos ei sitä ole, on sellainen hankittava omakotiasujille, yksin tai kimpassa, myös kerrostaloasujat ”joutuvat” maatuvat jätteet lajittelemaan omaan pönttöönsä.
Minun biopönttöni on ollut pihapiirissä jo vuosia ja hyväksi olen havainnut. Omaa maata omista maatuvista jäämistöistä (tulipas hullu sana), jätöksistä (ei tuokaan ihan oikealta kuullosta), no tehän kumminkin tiedätte tarkoittamani. Kahvinporot, perunan- ym. hedelmien kuoret janiinedelleen. Sulo portinpielessä taas ottaa sisuksiinsa sekalaista jätettä, mutta eipä siihen pönttöön paljonkaan kerry. Pitää joskus oikein etsimällä etsiä täytettä ettei tulisi ihan tyhjiltään tyhjentää. Lasia ja peltipurkkeja ei Sulo hyväksy.
Kompostorini tyhjennyksestä tuli kaksi kottikärryllistä muhevaa multaa. Siitä riitti niin vanhoille marjapuskille kuin tuleville sipuleillekin kasvua kiirimään.
Lämmin aurinkoinen aamuinen hetki lintujen viserrysten siivittämänä kului nautiskellen.
