Lupasin jatkoa arkeologisille kaivauksilleni. Liekö kesän kuumuus haperruttanut ajatukseni moisessa lupauksessa. Kivilaattojen murskaaminen ja niiden aluslöytöjen jatkojalostus on toiseksi ohi. Talvi tulossa, ehkä ensi suvena jatkan, jos jatkan.
Muuta kaivuuta on ollut kyllä. Talven tuloa ajatellen on peruna- ja porkkanalaatikkoni myllätyt, avopuutahakomposti saatettu talviteloille ja loput tomaattitertutkin tuotu sisälle pimeään punastumaan. Ans kattoa, miten niiden käy. Ei varmastikaan niin hyvin kuin mummovainaan sadon. Oli siinä maatalon emäntä, joka osasi jos jonkinlaiset metkut ja kommervenkit ruoan suhteen. Ja muutenkin. Piti jöötä ja kakarat kurissa. Aikuisetkin kantavalla äänellään.
Vuokraviljelypeltopalstat mummolla ja tuffalla sijoittuivat nykyisen Sampolan alueelle aina Mikkolaan asti. Se nykyinen maisemamerkki, ratas, on entisen pellon alueella. Suulinsa pelto- ja puintivälineineen oli siinä radan varressa, joka on Sampolan puolella nykyisen rautatien ylityskohdassa. Sula vanha joenuoma ja sorsien uimapaikka. Kotona odottivat elikot: possut, lehmät, siat, kanat, hevonen. Olipa joskus pikku varsakin eloansa elämässä. Ja tietysti kissa. Taisi niitä viljelyaloja olla vielä Vanhankoiviston rajamaisemissakin.
Hoidettavaa oli, eikä vähiten tontin kasvipuutarhapalstalla. Lähes jokainen pläntti oli merkattu ruokasatoa ajatellen. Pihanurmi, jos sellainen löytyi, ei ollut lokoiluun, kuten nyt. En yhtään ihmettele, enää, että ei sitä keritty iskustelemaan sisällä kuulumisia kuulemassa. Ulkona nuokin asiat yleensä hoidettiin, pihalla kun oli aina puuhaa. Jos ei muuta niin puunhakkuuta.
Ja puun hakkuuta sitä minullakin on, vaikka valmiita klapeja olenkin hankkinut. Mutta ne hellapuut. Niitä vähän pitää pienestää pientä pesää varten. 
Hakkuuta muutenkin. Kuten kuvasta näkyy, on puunhakkuu muuttunut jo kaivaukseksi. Ei sentään ihan sitä arkeologiaa. Kaivuuta, että pääsisi käsiksi, juurakkoon.
Yksi vaivainen mänty tontin rajalla ja siinäkin puuhaa riittää. Milloin neulaset varisevat omalle ja hieman naapurinkin puolelle. Ei hätää. Otetaan harava ja haravoidaan. Siinä se. Toistaiksi. Mutta maan pinnalle kohoavat juurensa. Niistä halusin päästä eroon.
Oliko viisasta tai ei, mutta kaivauksia tein ja suoriuduin katkomaan ja poistamaan muutaman häiritsevän juurakon. Mitäkö tapahtuu tulevaisuudessa. Sitä jään itsekin ihmettelemään. Kaivetaan, kun kaivuuttaa. Tai kaadetaan koko puu.
