Oli aika...tarttua härkää sarvista.
Eli tehdä eikä meinata. Jahkailut jahkailtu ja pähkäilyt pähkäilty. Ei se siitä kummene. Tämäkään pikkuiseksi ajattelemani homma. Lopputulos onkin sitten jo toinen juttu.
- Arkeologista kaivausta?
Siltä se osittain näytti. Pidän muinaisuuden kaivausohjelmista, joissa kyseistä työtä tekevät, ammattilaisena tai harrastelijana, näin meille avaavat historiaa. Täytyy muuten myöntää, ettei kouluaikana historia juurikaan kiinnostanut. Luultavasti syynä oli se pakollisten vuosilukujen pänttääminen ja muistaminen ja niissä minä en onnistunut. Minkä lie lukuhäiriödiagnoosin voisi nykyisin tuosta saada. Silloin vain tuli ehdot ja kesäajan pänttäämiset. Ne muistan. Isän tentattavana.
Mutta kaivauksiin. Olen tehnyt niitä omassa pihassa ja omin tutkimuksin. Jo ennen tätä uusinta puuhasteluakin.
Eteen saattoi tulla jos mitäkin löytöä. Rautaromua pääasiassa. Vanhoja polkupyörän runkoja ja monenkirjavaa astiastoa, kappaleina tosin. Arabian tuontantoakin. Pulloja, purnukoita. Ja rahoja. Ruosteisia. Maahan kaivettuja, joskus hyvässä käytössä olleita käyttöesineitä, aikanaan aarteita, sittemmin ongelmiksi koituneita poistettavia hyödyttömiksi käyneitä tavaroita.
Tänään nuo kaikki olisi lajiteltava lakien ja paragrafien mukaan. Entisaikaan se ei ollut päällimmäisenä mielessä.
Vanhan taloni remontti- ja purkuhommissa niin pihalla kuin sisälläkin on ollut historia koko ajan läsnä. Vieläkin. Varsinkin, kun tietää jotain talon menneisyydestä ja siellä asuneista henkilöistä. Itsekin jo kolmatta eri kertaa asukkaana. Vuosikymmenet vain ovat vaihtuneet.
Remontin vaatimia reikiä seinään poratessa saattoi esimerkiksi tulla yllättäväkin tukos vastaan. Mitä löytyikään? Vanha flanellipaita terän ympäri tiukasti kietoutuneena. Oli luultavasti tullut tuffan (näin kuvittelen) paita tiensä päähän ja saanut uuden sijoituspaikan seinän välilaudoituksessa jatkamassa toisenlaista lämmitystehtävää. Muutkin loppusijoitukseen päätyneet vaatekappaleet hyödynnettiin. Jos ei tilkkeeksi, niin matonkuteiksi.
Käytettiin, kierrätettiin. Se taito on osattu. Pihamaahan kaivettu ”romu” kertoo toisenlaisesta kierrätyksestä.
Mutta se projektini.
Ennen kuin ”heitän kintaat tiskiin” ja ”potkaisen tyhjään” ajattelin naputella vuosien raiskaaman pihalaatan uuteen kuosiin. Varsinkin jäänsulatussuola (se olkoon syynä) on sinkoillut sinne tänne ja tehnyt vanhinkojaan.
Turvalasit silmille, työkalut esille ja hommiin.
Kivilastut lentelivät ja kivipöly pöllysi auringon helliessä kuumasti selkäpuolta. Sai oikein innolla heilutella vasaraa ja nuijaa. Rentouttavaa. Kokeilkaapa.
Myös mattojen raju tamppaaminen saattanee tuoda saman onnen tunteen. Tuota minun, myönnettäköön nyt tämäkin, tulee tehtyä aivan liian harvoin. Kun on se imuri.
Mikäkö oli kivityömaani lopputulos? Ei hääppöinen. Kesken jäi. On jatkosuunnittelun vuoro. Jatkan kun jaksan. Sen lupaan.
