etusivuotsikko2

Sipilän porvarihallituksen aikaansaannoksista on kerääntynyt dataa jo siinä määrin, että voidaan Suomen perustuslain, tasa-arvolain, tietosuojalain ja mm. YK:n ihmisoikeuslain nojalla olettaa hallituksen ajautuneen lain nurjalle puolelle!
Perimmäinen syy toiminnalle on omistavan luokan ja työväenluokan lopullinen manooveri, jossa omistavan luokan siteet ja velvoitteet saatetaan tilaan, jossa kumpikin tulkoot toimeen omillansa. Tietenkin finanssipääoma ja valtiovalta integroidaan valvomaan ja yhteistyöhön siten, että tuotantotekijöiden, mukaan lukien luonnonvarojen hyödyntäminen tapahtuu häiriöittä. Toisin sanoen hallituksen työttömien aktivointiohjelmalla ajetaan kiilaa hyväosaisten ja vähäosaisten välille. Murennetaan pala palalta yhteisöä, jonne esim. työttömillä ei ole asiaa. Niin voitot jakautuvat yhä harvempien käsiin ja omaisuusmassat kasautuvat ja keskittyvät.

Suunnitelmat aktiivitoimiin tulee aina tehdä yhteistyössä työttömän työnhakijan kanssa, jossa ehdot ja lopputulema tulee olla tiedossa ja kirjattuna.

Nyt tarjottavat palvelut perustuvat lähinnä lyhytkestoisiin pätkätöihin sekä palkattomiin työkokeiluihin, jotka palvelevat tilastoja ja hallituksen lupaamaa poliittista työllisyysastetta. Luvatut lisärekrytoinnit TE- ja KELA palvelujen tuloksista eivät vaikuta nyt työttömän arkeen, mutta tuo glamouria tuleviin vaalilupauksiin.

Hallituksen aktiivimalli sysää selkeästi työttömyyden hoidon kuntien ja sosiaalipolitiikan harteille, jolloin hallitus voi keskittyä makrotalouden kehittämiseen ja tukemiseen mm. rahoittamalla ja yritysmaailman yhteiskunnallisia velvoitteita karsimalla.

Vaalilupauksensa mukaisesti Sipilän hallitus muokkasi ohjelman eri tietolähteistä, jolla pisteytetään halutun lopputuloksen saavuttamiseksi ja työllisyysasteen nostamiseksi. Samalla puolet työttömänä olleista pantiin maksamaan työllistymiskustannuksista, joiden oma sosiaalinen ja työmarkkina-asema heikkeni entisestään. Ohjelman vaikutukset ovat hyvin lyhytkestoisia ja koskee rajattua henkilömäärää, mutta tiedotusvälineiden agendalla pysynevät kuumimman vaalisesongin ajan 2018 -2019.

Työttömyysturvan aktiivimallin sääntöjä on jatkuvasti muutettu. Aktiivimallin piiriin päästäkseen ehtoja on kiristetty, etuuksia on karsittu, sanktioita lisätty. Aktiivimalli on raju toimi saada köyhät kyykkyyn. Sipilän ja Orpon maailmankuva on vasta alkua, sen verran bisnesorientoituneita kavereita he ovat.

TYÖTTÖMYYSTURVAN AKTIIVIMALLI – koepallo?

Oliko hallituksen aktiivimalli koepallo, jolla testattiin virtuaali- ja digimaailman läpimeno ennen SOTEn makrotason ratkaisuja, voi vain arvailla. Sen verran salailuja kulisseissa tapahtuvissa tiedotuksissa on viljelty, että sekä motiiveja että perusteluja on jouduttu muuttamaan mm. sotesäästöistä, valinnanvapauksista, palvelusetelistä, henkilökohtaisesta budjetoinnista, että niiden ratkaisuun tarvitaan järeitä aseita, etten sanoisi järisyttäviä toimintamalleja, vähintäänkin maailmanluokan jättiohjelma. Ehkä ministerit ulkomaan matkoillaan ovatkin perehtyneet ratkaisumalleihin, jotka ovat pomminvarmoja, eikä jäljelle jää savuavaa asetta.

Jenkkilässä ja Euroopassa on kehitetty Googlen, Applen, Microsoftin ja muiden virtuaaliteollisuuden kanssa ohjelma(mia), jossa poliisi ennaltaehkäisee rikoksentekijää juuri ennen tekoa saapumalla kotiovelle pidättämään ja lukemaan syytelauselman ja mahdolliset rangaistukset. Jos allekirjoitat todistuksen ja myönnät suunnitelleesi rikoksen, pääset vähemmällä. Tosin pääset (joudut) elinikäiseen valvontaamme.

YLEN ESITTÄMÄ LÄHETYS VÄÄRIIN KÄSIIN JOUTUESSAAN ON VAARALLINEN ASE

Algoritmit, poliisitoimi (toimialat), tietosuoja, yksityisyys, lainsäädäntö, valvonta, yhteiskunta. Dokumenttiprojekti: Ennen rikosta – 21.5.2018. (Alla lyhennelmä dokumentista):

Keräämällä ihmisten laajasti käyttämän sähköisen viestinnän tiedot eri lähteistä ja yhdistämällä niihin valvontakameroiden dataa on mahdollista piirtää ihmisten käyttäytymisestä hyvin tarkka kuva. Sen perusteella mm. terroritekoa suunnittelevat voidaan saada kiinni jo ennen teon toteuttamista.

Mitä jos tietokone väittää, että olet rikollinen, koska asut tietyllä alueella, liikut väärien ihmisten kanssa, väärissä paikoissa. Rikoksia on ryhdytty torjumaan algoritmien avulla. Tekijät pidätetään ennen kuin he ryhtyvät rikokseen.

Miten tietokantoja ja valvontakameroita kannattaa käyttää? Mihin sosiaalisen median verkossa kannattaa keskittyä?

Algoritmi tekee kuumaa listaa

Valinta perustuu matemaattisiin algoritmeihin. Vain algoritmien kehittäjät tietävät, mihin kuuma lista perustuu.

Pisteytetty yhteiskunta

Tekniikka mahdollistaa asioita, joita ei ennen osattu edes kuvitella.

On mahdollista yhdistää kaikki datavirrat, joita valtio eri tavoin kansalaisistaan kerää. Pidätykset, yhteystiedot, ulosotot, mielenterveystiedot ja sosiaalietuudet.

On pelottavaa, että yhtiöt ja yritykset arvioivat kansalaisia muun muassa poliittisen käyttäytymisen perusteella.

Yhdysvalloissa sekä republikaanit että demokraatit luokittelevat perheitä katuosoitteen perusteella.

Tietoa kerätään muistakin kuin rikollisista. Poliisi kirjaimellisesti ostaa tietoa niiltä, joilla sitä jo on. Pisteytetty yhteiskunta on pelottava ajatus.

Tietoa kerätään ja myydään

Kiinassa esimerkiksi suunnitellaan, että vuoteen 2020 mennessä jokainen kiinalainen on pisteytetty. Pisteet määrittävät, onko hän kunnon kansalainen, soveltuuko hän tiettyyn työpaikkaan ja saako hän hankkia toisen lapsen.

Suuret teknologiayhtiöt oivalsivat joitakin vuosia sitten, että henkilökohtaisilla tiedoilla ja ihmisten luokittelulla voi ansaita sievoiset summat. Syntyi liiketoimintamalli, jossa tietoa kerätään ja sitä myydään.

Tietoja kerätään missä olet asioinut tai kulkenut kengännumeroa myöten, koska digimaailman tiedostot ovat rahanarvoista materiaalia, kauppakuitit mukaan lukien.

Mihin algoritmit valjastetaan?

Algoritmin ansiosta kukaan ei ole suoraan vastuussa mistään. Ei ole olemassa lakia, joka koskee tietokoneen tekemiä virheitä. Algoritmi ei ota huomioon sosiaalisia kysymyksiä tai auta yksilöitä kehittymään, vaan leimaa. Kerran kuumalla listalla, aina listalla, koska tietokone sanoo niin.

Tulevaisuudessa algoritmeja voidaan käyttää muuhun kuin lainvalvontaan. Onko edessä tilanne, jossa tietokoneohjelmat valvovat ja ohjailevat yhteiskunnallista käyttäytymistä, kuten poliittista toimintaa ja mielenosoituksia.

Satelliittien ja ilma-alusten välittämä kuva on reaaliaikaista ja laadukkaampaa kuin perhekameralla otetut otokset. Lisäksi kuvapalvelua voidaan suunnata ja ohjata maasta esim. seurantajärjestelmästä käsin ja voidaan yhdistää kymmeniin operaattoreihin ja tietojärjestelmiin. Ohjelman kautta yksittäistä ihmistä, autoa tai mitä tahansa kohdetta voidaan seurata avaruudesta käsin.

 

Palataanpa SOTEEN valinnanvapauksista,
palvelusetelistä, henkilökohtaisesta budjetoinnista

 

 Päähallituspuolueet ovat ajan myötä raottaneet salaisia ajatuksiaan määritellä mm.

henkilökohtaisella budjetoinnilla sentilleen pitkäaikaissairaan tai vammaisen yksilöllinen sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluihin tarvittava summa. Sama määrittelyvaikeus etukäteen koskee myös palvelusetelin mahdollista käyttöönottoa. Valinnanvapaudesta johtuvat hintavaihtelut ovat aivan toista luokkaa, ainakin siitä päätellen kuinka paljon terveydenhuollon maksuja nostettiin ja uudet korotukset odottavat julkistamista.

Kysymys kuuluu: Onko Suomen hallitus käynnistänyt lupaustensa mukaisesti ”jenkkilässä” kuumien listojen tapaisen tietorekisterin keräyksen sote-säästöjen aikaansaamiseksi? Mitä hallitus vastaa esitykseni ensimmäisen kappaleen kysymyksiin?

Lennart Laitinen