Klasit silmille ja kynä käteen. Niinhän sitä ennen. Nyt homma menee toisin päin. Klasit silmiltä ja ei kynä käteen, vaan tietokoneen nappuloita peräjälkeen paineleen.
Niin ne ajat muuttuvat. Ja minä sen mukana, vaikka en aina haluaisikaan.

Tekstin aihe. Olisiko se vain kevätaurinko. Ainakin tuosta varpushaukan olotilasta päätellen. Ja tässä tietty mun päättely, että olisi varpushaukka. Jos ei ole, niin kertokaa oikea laji.

Mutta se aurinko. Paistoi tuohon kuistilleni sopivasti ja suuntasin auringonottoon, vaan eipä onnistunutkaan. Paikan oli varannut komea ja kookas lintu. Täysin uusi tuttavuus ja vieläpä näin liki. Ei ollut moksiskaan minun touhustani, vaikka äkkiseltään pähkäilin, että on nyt pakko lähteä hakemaan kameraa. Luulin jo etten kuvaa saisi, mutta mitä vielä. Ei ollut kiirus laisinkaan. Liekö haukka syönyt vatsansa täyteen (varpusia?) ja nyt vain oleili auringossa. Minun ilokseni ja tutkiskelun kohteena.

Vuosi oli 2006 ja päivä, maaliskuun 10. Niin kuvatiedot kertoivat.
Tämä oli sitä digiaikaa, jolloin meikäläinenkin kuvasi ”kortille” eikä filmille. Paperikuvia ei enää tule tehtyä eikä teetettyä. Muutos tuokin eikä nyt vallan huonoonkaan suuntaan. Paitsi, että nyt on kaikki kamerat, koneet, tikut ja levykkeet täynnä mitä ihmeellisempiä ja samankaltaisia kuvia. Säilöntäpaikkoja on useita.  Sieltä yhdeltä vanhalta ulkoiselta kovalevyltä tuokin auringonpaisteessa oleilija löytyi. On siellä paljon muutakin. Jatkoa siis saattaa tulla.
Yhdenlaista ”historian havinaa” naapurillekin lähetin. Pikseleinä jonkun pilven tai ainakin ilmavirran mukana aidan toiselle puolelle lähti. Perille kuulemma meni. Painoin siis oikeanlaista nappulaa. Hyvä minä.

Tässä tämä tarina. Ei tää tän kummempi. Eikä kai tarviikaan olla.

TeeEe