etusivuotsikko2

Sergei Jesenin kirjeenvaihtoa (v.1924) äidin kanssa 3/3

Vastaus (äidin kirjeeseen)

Rakas vanhus, elä miten elät.
Tunnen hellyyttäsi ja rakkauttasi menneestä.

Mutta älä kyyneleitä tavoita.

Vain lähipiiri tajuaa miten elän.

 

On talvi, öiset kuutamot.

Tiedän, ettet ole ainoa, joka tietää,

miten tuomet huojuvat ja ripottavat lunta ikkunaan.

 

Äitikulta!

Lumipyry laantuu aikanaan.

Surulliset valitusäänet vaikertavat savupiipussa.

Haluat nukahtaa, mutta et näe petiä,

vain kapean arkun, jossa sinut haudataan.

 

Helvettiin lumimyrsky,

puhaltaa kuin tuhat lukkaria laulaisi honottavalla äänellä.

Ja lumipyry – ei vain mene levolle,

eikä viitosella saa naisia, ei ystäviä.

 

Eniten pidän keväästä, rakastan tulvaa,

vauhdikasta virtaa, missä lastut ovat kuin laivoja.

Sellaista vapautta et näe akkunasta.

 

Sanovat minua vallankumoukselliseksi!

Mutta se on vain höpinää.

Siksi runoilija aiheutti skandaaleja,

hulinoi ja joi.

 

Mutta aika tulee, äitikulta!

Toivottu aika tulee!

Unohda raha, unohda kaikki!

 

Mikä tuho?

Enhän minä ole lehmä, en hevonen, en aasi.

Tulen, kun aika koittaa,

kun aurinko porottaa planeettamme tuleen.

Tullessani tuon sinulle shaalin,

isälle housut ostan.

 

Myrsky mylvii toistaiseksi

ja tuhannet lukkarit laulavat honottavalla äänellä.

Lumipyry menee levolle,

eikä viitosella saa naisia eikä ystäviä.

 

(Suomennos Aarre A. Toivon poika)

Sergei Jesenin

Comments powered by CComment