etusivuotsikko2

fShare
11

Tiedonkulku vain yhteen suuntaan, ylhäältä alas, on voinut lukita vanhemman väestönosan asenteen semmoiseksi että minähän en sano mitään, en kirjoita sanaakaan. Ainakaan omalla nimellä, nimettömänä voi kiukuspäissään jotain hävytöntä ja ilkeää heittää.

Sivutie.net tehtiin alunperinkin vuorovaikutteiseksi sivustoksi,  sellaiseksi jossa ihan tavlliset ihmiset voivat keskustella asioista ja hiukan opetellakin verkossa jutustelua.   Ajoittain sitten on ollut vuorovaikutus vilkkaampaa ja toisinaan taas hiljaisempaa. Paljon on riippunut juonessa mukanaolevien pienetn yhdistysten johtoportaista, asennoituminen on niissäkin vaihdellut kovasti.

Osansa on ollut tekniikalla ja ohjelmistoillakin. Jossain vaiheessa alunperin käytössä ollut kommentointilisäosa lakkasi toimimasta uusien ohjelmaversioiden kanssa ja kun kiinnostus sivuston ajan tasalla pitämiseen oli sekin ajoittain rajallista niin jotenkin se sitten jäi silleen...  ei niin yllytettykään kavereita keskusteluun. 

luukku

    Parikymmentä vuotta sitten oli vanhoilla puhetaitoihinsa uskovilla ja fyysisen esiintymisen lavakarismaa hankkineilla  järjestöjyrillä sellainenkin torjuntaväite, että sontaluukkujahan niistä tulee, sivustoista, jos sinne päästetään kaikki kirjoittelemaan.

Ei siinä niin käynyt, ellei sitten sivuston kulttuuri alunperin ollut sitä että puskista huudeltiin huuhaata ja ilkeyksiä.  Jostain syystä nimittäin joka sivustolle se oma kulttuurinsa muodostuu ja jostain syystä ihmiset mukaantullessaan mukautuvat sen suuntaisesti elelemään. 

Nyt sitten taas sivutie.nettiinkin laitettiin artikkeleihin kommentointimahdollisuus. Asioista pitää voida keskustella, ja osallisuuden lisäämistähän tällä sivustolla haetaan. Osallistumista ja osallisuutta.

Tottakai, asiallisuudesta on pidettävä kiinni, eikä tällaisella sivustolla tulekaan sallia sonnanheittoa, kiusaamista, ihmisten eriarvoistamista, rasismia ja kenenkään ihmisarvoa loukkaavia heittoja edes naamioituina. Siihen touhuun on sitten ylläpidon puututtava jos sellaista ilmenee.  Tuskin kovin usein on tarvetta, kun sivuston  sisältö on itsessään asiallista niin tuskin se noita häirikköjä puoleensa vetääkään.

Artikkeleiden pohjalta siis pääsee nyt myös keskustelemaan. Jotta saa nimensä näkyviin on sellainen pikku juttu että rekisteröityy sivustolle. Siihen ei juuri minuuttia kauempaa mene, eikä siinä kysellä sähköpostiosoitetta kummempia asioita. Eikä sitä osoitettakaan jaeta  markkinointifirmoille, eikä muuallekaan.

Tervetuloa mukaan vuorovaikutteiseen verkkojulkaisuun!