aamulla alkaa lakko. Jotenkin siihen pitää suhtautua.
Lakko on aina ollut ja on edelleen ainoa työkalu jolla työläiset voivat vaikuttaa. Lakossa siis itsessään ole mitään vikaa.
Tavoitteet kuitenkin ovat väärät, joten en taida tukea.
Kun kaikilla ihmisillä on samat perustarpeet, ja inflaatio on todella nostanut hintoja joten välttämättömiin ja tarpeellisiin elämänehtoihin , ruokaan, asumiseen ja lämpöön menee jokaisella nyt ehkä parisataa kuukaudessa enemmän kuin pari vuotta sitten. Ei siis kenelläkään ole välttämättömät elinkustannukset nousseet jotain prosenttimäärää tuloista tai omaisuudesta vaan aivan selvästi laskettavissa olevan euromäärän. Ei kukaan syö määräänsä enempää eikä asu määräänsä enempää. Hinnannousut ovat aivan samat kaikille.
Niinpä olisi vaadittava jokaiselle vähintään se kaksisataa euroa kuukaudessa lisää. Niin työläisille kuin eläkeläisillekin.
Nyt kuitenkin vaativat prosenttikorotusta eli jo nyt enemmän saaville pitäisi antaa huomattavasti enemmän kuin niille todella pienipalkkaisille ja köyhille. Eli siis vaaditaan tuloerojen kasvattamista entisestään!
Minusta olisi vaadittava päinvastaista eli oikeudenmukaisempaa tulonjakoa ja samoin omistamisen jakautumista. Niinpä en nyt aio kovin kunnioittavasti tällaisia vaativia lakkovahteja tervehtiä, eri puolella olen, olen pienituloisten puolella ja aion pitää siitä kiinni.
Näyttää myös siltä että poliittisista puolueista ei yksikään vaadi selkeästi tuloerojen tasoittamista vaan haluavat että ne yhä kasvavat. Niinpä en tiedä ketä enää voisin äänestää. Mahtaako käydä niin että joku populistipuolue saa yhden protestiäänen lisää .