Aarre Mäkelän (1927-2021) hautajaispuhe markan hautajaisissa
28.2.2002 Vähäjärvellä Hauholla
Julkaistu huhtikuun 2002 Uusi Invalidi -lehdessä
Kaikella on aikansa
Rakkaat omaiset
Arvoisa saattoväki
Kaikella on aikansa, sanoi Saarnaaja, joka oli viisas mies. Aika on syntyä ja aika on kuolla, totesi hän.
Nyt on tullut markan kuolemisen aika niin meillä kuin Saksassakin, ja siksi on aika pitää nämä hautajaiset sinun, markkaparka, muistollesi.
Olit meidän suomalaisten rahayksikkönä vuodesta 1860 tähän päivään, joskin elämäsi on ollut hyvinkin kituvaa tämän vuoden. Kaikkialla sinua ei ole enää arvossa pidetty, eivätkä automaatit, nuo nykypäivän rahastajat, ole sinua enää rahana pitäneet.
141 vuotta sait olla yhtäjaksoisesti rahanamme, joten tutuksi ehdit tulla. On sinusta monta lauluakin väsätty. Meille tuttuja ovat mm. ”Nikkelimarkka” ja ”Vippaa mulle viitonen”. On sinusta ylistyspuheitakin pidetty, ja aikanaan olit yksi itsenäisyytemme symboli kodin ja uskonnon rinnalla. Kun sinut rahayksikkömme saatiin Aleksanterin armosta, sinulla lyötiin Venäjän ruplaa päähän. Se oli aikaa, jolloin raha oli vielä oikeaa rahaa eikä mikä tahansa metallin- tai paperinpala. Sinäkin olit kullasta tai hopeasta, ja jos olit paperista, Suomen Pankki lunasti sinut kullassa.
Hopeasta sinut lyötiin vuosina 1864-1915 ja kullasta vuosina 1878-1913 sekä vuonna 1926. Myöhemmin arvosi on ollut häilyvä. Sinua on leikelty, nollattu ja devalvoitu. Kolikkosi ovat olleet nikkelistä, pronssista, messingistä ja jopa ruostuvaisesta raudasta.
Markka nimenäsi, niin suomalaiselta kuin se kuulostaakin, on kuinkas muutoin, germaanista lainaa. Vuosina 1536-1755 sukusi oli jo meillä tunnettu, sillä isovanhempasi oli tuolloin Ruotsin rahaa. Samoin se oli myös täällä rahana, konsa maamme oli silloin Ruotsin maakunta, vaikkakin eräät sanomalehdetkin ovat yrittäneet meidän kalloihimme takoa, että oli jokin Ruotsi-Suomi.
De mortuis nil nisi bene. Kuolleista puhuttakoon vain hyvää. Näin opettivat jo muinaiset roomalaiset. En minäkään tätä vainajaa moiti, sillä raha sinänsä ei ole hyvä eikä paha. Ihmiset siitä tekevät joko hyvän tai pahan. Pahan silloin, kun ihmisen valtaa niin sanottu ahneuden perkele. ”Kirottu kullan himo”, oli tuttu ilmaus jo roomalaisilla. ”Auri sacra fames”.
Roomalaiset ovat opettaneet meitä myös tajuamaan, ettei raha haise. Tämän viisauden opetti keisari Vespanius, joka pani yleiset käymälät verolle. Hänen poikansa Tiitus, josta isänsä jälkeen tuli myös keisari, moitti isäänsä moisesta kansan kurittamisesta. Vespanius työnsi tuolloin kolikon poikansa nenän alle kysyen: ”Haiseeko?” Ei kuulemma haissut.
On sitä osattu kansaa nylkeä ennenkin. Ei mitään uutta auringon alla, totesi jo Saarnaaja.
Porissa kyllä on sanottu rahan haisevan. Se oli silloin, kun Roosenlewin Sellutehtaasta päästettiin pohjatuulella sellunhajuja. Merkaptaania kemistit sanoivat sen olleen. Jotkut kylläkin sanoivat Roosenleevin haisseen.
Rahaa siis olit eläissäsi siinäkin.
Kansa on aina kokemuksesta tietänyt, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Suomalainen kansanviisaus, mikä käy ilmi sananparsista, toteaa oikeuskäytännöstäkin, että rikas maksaa rahalla, köyhä selkänahalla. Rahalla sanotaan myös olevan taivaallinen voima. Niin uskotteli aikoinaan katolinen kirkko, joka myi rahasta syntejä anteeksi.
Sakespeare runoili Timon Arteenalaisessa kaikkien rahojen äidistä, kukkasta, näinikään: ”Tää pappinnekin viehtää alttarilta, pään alta patjan riistää. Se pyhät liitot sitoo ja purkaa, siunaa kirotut, jumaltaa kupansyömät, varkait auttaa.”
Raha on nähkääs sellaista, että sitä joko on tai sitten ei ole.
Köyhä kansa tunnetaan kaikkialla siitä, ettei sillä ole aina rahaa edes leipään. Ja koska sillä on rahasta puute se käy rikkaiden harmiksi ja ministeri Soininvaaran mielipahaksi kirkon, Pelastusarmeijan ja muiden hyväntekijäin jonoissa jonottamassa henkensä pitimiksi leipä- ja kukaties muutakin armopalaa, mitä on rikkaiden pöydiltä tippunut.
Leipä on aina ollut ihmeellinen asia. Romaaneitakin on kirjoitettu siitä, että kun nälkäinen köyhä leivän varastaa, niin joutuu jopa vankilaan. Rahakas on paremmassa asemassa: hänen ei tarvitse varastaa leipää, hän voi keskittyä miljoonakavalluksiin ja elää kuin Ellun kanat, kuten muuan pankinjohtajakin.
Jälleen nyt elämme aikaa, jolloin köytää köyhdytetään ja rikkaat rikastuttavat itseään. Ahneudella ei ole minkäänlaisia rajoja. Tämä ei ole mitään vasemmistolaisten panettelua, väärän todistuksen antamista. Tilastokeskus on tämän meille kertonut ja piispatkin Herran nimeen julki julistaneet. Vähäisin ei ole ollut kansanedustajain ahneus.
Konsa Hauholla olemme, kerrottakoon tälle saattoväelle, että koska hauholaiset olivat aikoinaan niin köyhiä ja julkijumalattomia, etteivät toimittaneet Rooman paaville määrättyä määrää oravannahkoja – silloista rahaa – tämä, Rooman paavi siis, ei antanut armon käydä, vaan julisti hauholaiset kirkonkiroukseen.
Se oli silloin ankara rangaistus. Onhan Rooman kirkon erän dogmeista tämä: ”Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta”.
Näillä saatesanoilla voimme saattaa joskus niin rakkaan vainajamme haudan lepoon. Lepää rauhassa, kunnes hallitus sinut herättää.
En toivo ylösnousemustasi, mutta toivon kevyitä multia haudallesi. Olkoon Euro meille sinua armollisempi, vanhurskaampi ja kaikin puolin parempi kuin sinä olet meille ollut.
Euron, dollarin ja ruplan nimeen. Amen.
A.M. Pori
