etusivuotsikko2

Filosofian opettajani seminaarissa kysyi, mikä olikaan se hyvä kysymyksesi? Ollessani erään yhdistyksen ryhmälle kertomassa järjestöllisestä ehkäisevästä päihdetyöstä, heitin ryhmälle, mikä olisi nyt hyvä kysymys? Ryhmästä vastattiin, että tietysti se voisi olla, miksi Jeppe juo? Vanhaan aikaan pohdittiin koulunkin raittiuskilpakirjoituksissa Turmiolan Tommin kuvioita, jossa juuri viinakysymys oli keskiössä. Kyllä viina on edelleenkin, ei välttämättä edes viisasten juoma, vaan kansanterveyden uhka, ei ehkä sittenkään ydinsotaakin vaarallisempi, kuten entisen Neuvostoliiton raittiusliikettä 1980-luvun puolivälissä lanseeranneen valtiomiehen mielestä taisi olla. Viinakysymys voisi olla valtioiden rajoja ylittävä yhteistyökysymys ja sitä sen pitäisi olla myös Euroopan Unionin käsityksissä kansanterveydellisenä eikä pelkästään tuoteasiana. Siis alkoholilla on edelleen paikkansa, mutta ehkäisevän työn alueella se olisi yhtenä keskeisenä muiden kanssa. Tarttiskos tehrä jottain ja tarttiskos kysymystä avata edelleen? Jotakin siihen suuntaan lähden tässä yrittämään!

Uhka, mikä uhka, mutta ehkäisevän päihdetyön kentälle on tullut muita tekijöitä ja onkin hyvä kysymys, miten niiden ehkäisevä työ onnistutaan toteuttamaan? Näitä muita ovat jo yleisesti noteeratut huumeasiat. Lisäksi moninaisena kenttänä ovat edessä toiminnalliset mahdolliseen riippuvuuteen vievät jutut. Joidenkin osalta kysymys on jopa niin, miten ehkäisevä toiminta saataisiin kohtuudella käyntiin? Riippuvuusongelmana asiat eivät ole lainkaan uusia omissakaan muisteloissa, sillä joskus silloin ammoin vuosikymmeniä sitten työnohjaajani ollut esitti mietittäväksi, mikä on sinun viinasi? A-klinikalla asiakkaina todettiin siihen aikaan olevan sekä pullokassin että jotakin muuta sisältävän ”pallokassin” kantajia. ”Työnarkomania” sana esiintyy silloin tällöin ja edellä mainittu ohjaajani kertoi aikoinaan toimineensa epävirallisena työvoiman välittäjänä, kun hän tunsi juoppoja, niin häneltä kyseltiin juoppoja, joilla on sillä hetkellä korkki kiinni.

Mitä nyt kautta rantain olenkaan hakenut? Kysymys on siitä, että ehkäisevän päihdetyön kentälle ovat tulleet laajenevassa mitassa uudet päihteet ja uudet riippuvuudet, joihin otsikossa viittaan. Huumeita ja päihteinä käytettäviä lääkkeitä vastaan tarvittavan ennalta ehkäisevän työn tärkeys tunnustetaan ja sitä osataan tehdäkin, mutta miten on tilanne toiminnallisten riippuvuuksien ehkäisevän työn laita? Ei välttämättä kovinkaan hyvä. Siihen sopii todisteeksi minä itsekin. Olin Pohjois-Satakunnan päihdeputkessa esittelemässä päihdeasioita, niin palautelapussa oli kommentti siitä, että peleistä olisi pitänyt olla enemmän. Se oli unohtunut itseltänikin, sillä olin ihan viime tipassa, taisi olla päihdeputken avaamisen aamuna, kun väsäsin seinälle äkkiä peleistä asiaa.

Toiminnallisia riippuvuuksia on verrattavissa pakkoneuroottiseen käyttäytymiseen. Silloin on kyseessä yhteisenä nimittäjänä pakonomaisuus, toistuvuus ja kysymys on siitä, missä määrin ne dominoivat ihmisen muuta toimintaa. Siis tilanne on voinut olla se, että koko toiminto on alkanut pienessä mitassa se on voinut olla sosiaalisesti ja psyykenkin kannalta hyvä juttu, mutta se on muotoutunut pakonomaiseksi. Neurobiologian alueella tuore väitös on tuonut esiin sen, että toiminnallisilla ja päihderiippuvuuksilla on erilainen neurobiologia. Tämä on päihdelääketieteen ja lääkärien sekä alan ammattilaisten asiana ottaa huomioon, mutta ehkäpä sittenkin ehkäisevän työnkin kannalta taitaa olla yksi yhteenkin sopivaa huomioida? Toiminnalliseen riippuvuuteen aivan kuten päihteen käyttöön liittyy mielihyvää ja hakua tuon kokemiseen. Jos siitä ei ole ulospäin heijastuvaa haittaa, niin vapaan maan vapaa ihminen voi silloin vapaasti sitä hakea. Tosin läheinen voi sanoa varoittavasti, siitähän voi kehittyä riippuvuus. Ihminen voi hakea kyseisellä asialla turvallisuutta, poistaa yksinäisyyttään, tavoitella seikkailun ihanuuksia ja jännityksiä ja niin edelleen. Ystävän teot voivat jopa tukea ja aktivoida hyvää tarkoittaen sen piiriin.

Miten toteutatkaan ennalta ehkäisevää tavoitetta? Tosiasia on sekin, että kohtuu tissuttelijasta ei voida sanoa muuta kuin kunkin olevan potentiaalinen alkoholisti, mutta kenestä se tulee, ei ole ennustettavissa. Samoin meikäläinen viikoittain viiden euron lottoaja lienee potentiaalinen peliongelmainen, kun vaikkapa yksinäisyyden iskiessä lähtee peliautomaateille kavereita kohtaamaan. Nimittäin jos joskus on ollut ”kantapöydän imu” niin tilalle saattaisi tulla peliautomaatin imu. Nämä vertailut ovat yksioikoistuksia, mutta kun todellisuus saattaakin olla paljon yksinkertaisempi kuin sitä tulee ajatelleeksikaan. Sinänsä on nimittäin hyvä asia, että ylipäätään astun kynnykseni yli ulos maailmaan kohtaamaan toisia ja harrastamaan asioita sekä aktivoin myös kavereita ulostuloon. Missä sitten tuleekin hyvästä asiasta ahdistava rasite, saattaa olla veteen piirretty viiva. Nyt lieneekin viisainta, että me tunnustamme näiden toiminnallisten riippuvuuksien tosiasiallisen mahdollisuuden olemassaolon ja muodostamme niistä itsellemme käsitystä, jotta osaisimme kohdata asian siihen törmätessämme. Entisaikaan kainuulaisilla siintävillä vaaroilla todettiin lohduttavilla sanoilla ”ei se mitään, kun sen tietää!”

Comments powered by CComment