etusivuotsikko2

Opintokeskus Siviksen kyselyssä viime vuonna useimmin mainittujen koulutus- ja osaamistarpeiden viiden eniten mainintoja saaneiden joukossa oli verkostoituminen ja yhteistyö. Muut olivat viestintä, sosiaalinen media, vapaaehtoisten johtaminen ja vapaaehtoisten ohjaaminen. Jokainen näistä ansaitsee oman käsittelynsä, mutta tällä kertaa otan muutaman näkökulman verkostoitumiseen ja yhteistyöhön. Tietysti hetimiten voi heittää vasta-argumentiksi sen, että eihän tuo kaipaa muuta kuin ryhtyä verkostoitumaan ja tekemään yhteistyötä! Näinhän periaatteessa asia onkin, mutta… Tuo sana mutta johtaakin kysyviin sanoihin, miten ja miksi sekä ketkä mukaan luettuna monet muutkin kysyvät sanat! Niinpä otankin muutaman alueen käsittelyyn.

Verkostotoimintoihin on monia oppaita sekä aihe- että alakohtaisina. Esimerkiksi verkostomarkkinoinnin oppaista löytyy verkostoviestinnän opetusta. Kun alkaa miettiä asiaa oman järjestönsä kannalta, nousee heti aluksi kysymys, keitä muita tässä meidän toimintamme alueella onkaan mukana? Tällöin esimerkiksi yhdistyksen ajan hermolla oleva strategiatyöryhmän onkin syytä ryhtyä selvittämään toimintaympäristönsä asioita. Sieltä löytyy toimintaympäristön sekä fyysiset että henkiset elementit mukaan luettuna eri toimijat. Käytännössä onkin katsottava ulos ja tarvittaessa mentävä myös sisälle eri paikkoihin. Oppimistehtävänä on silloin oman toimintaympäristönsä opiskelu. Kysymyksessä on sen miljööanalyysi.

Kysymykseen, keitä muita näissä meidän asioissamme onkaan mukana ja missä he toimivat, vastaaminen tarvitsee mahdollisten kumppanien tuntemusta. On siis osattava lähestyä mahdollisia yhteistyökumppaneita. Sitra on kehittänyt ”erätauko dialogimallin”, jonka tavoitteena on käynnistää ja käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua sekä tuoda ihmisiä eri lähtökohdista tasavertaiseen kohtaamiseen ja merkitykselliseen dialogiin. Mitähän tämä onkaan järjestöjen maailmassa? Se tarkoittaa sitä, että erilaisilla toiminta-ajatuksilla varustetut järjestöt ovat koolla jonkin yhteisen asian merkeissä dialogisessa kohtaamisessa. Siis käyvät rakentavaa ja tasavertaista keskustelua esillä olevasta asiasta ja keskustelussa tähdätään toistensa ymmärtämiseen mutta ei yksimielisyyteen, tosin tuo yksimielisyys voi syntyä ymmärtämisen lisänä. Dialogissa siten luodaan luottamuksellinen ilmapiiri ja syvennetään ymmärrystä kyseisestä asiasta. Siis dialogin avulla ollaan tasavertaisessa kohtaannossa.

Kullakin järjestöllä ja itse kullakin toimijalla järjestöissä on omakohtainen kokemuskenttänsä, jonka kanssa tulee asettumaan edellä mainittuun dialogiin. Näiden erilaisuuksien ymmärrys ja erilaisuuksiin suhtautuminen on oma haasteensa ja sekin on nähtävä oppimisen paikkana. Käytännössä ollaan tekemisissä kokemuspuheen kanssa ja silloin on kysymys siitä, miten yhteistyössä se otetaan. Inhimillinen kokemus koostuu monista ulottuvuuksista, kuten havainnoista, ajatuksista, muistoista sekä myös tunteista kuvitelmat mukaan lukien. Tämä on henkilökohtaisessakin vuorovaikutuksessa huomioitava. Dialogi rohkaisee kokemuspuheeseen, mikä auttaa ymmärtämään toisten ihmisten erilaisia tapoja kokea samoja asioita sekä vahvistaa perustaa uusille innovaatioille.

Meidän oma yhdistyksemme ja nuo muut!

Dialogiseen suhteeseen ei kuulu me ja ne asetelma, koska se on tasavertainen kohtaanto. Toisaalta edellä on jo tullut ilmi se tosiasia, että me ollaan yhteistyössä liikkeellä erilaisten toiminta-ajatusten taustoittamina ja eri yhdistyksien edustajina niihin sitoutuneena. Näin onkin haasteena luoda dialoginen ilmapiiri. Esimerkiksi köyhyyden syistä ja sen torjuntakeinoista näkemykset voivat erota merkittävästikin, mutta dialogissa niistä keskustellaan tasavertaisina ja näkemyksien ymmärrystä syventävästi.

Yhdistyksillä on olemassa omat ”sateenvarjonsa” viiteryhmänään, johon ne ovat kytkeytyneet. Näistä erilaisista viiteryhmistä koostuvat ovat luonnollisesti yhteenkuuluvuudeltaan samankaltaiset kuten esimerkiksi diabetes- tai sydänyhdistykset kytkeytyneet läheisemmin toisiinsa kuin ollaan yhdistyksenä yhdistysten joukossa. Tämä sidos on täysin luonnollista ja myös vaalimisen arvoinen. Yhdistykset tarvitsevat tällaisia liimoja. Tilanne on toisenlainen yleisesti kaikkia kattavan toiminnan alueella kuten on yleensä ehkäisevää työtä tai yhteistä hyvää edistämään tarkoitetun toiminta-ajatuksen yhdistyksen. Silloin on kylläkin tietty vahvuustekijä siinä, että asiahan kuuluu kaikille kuten on ehkäisevä päihdetyö. Tuleekin jälleen mutta sana, mutta osaammeko asian tuoda esiin?

Voiko yhdistyskin kokea yksinäisyyttä? Kyllä voi ja jopa sitä lamauttavassa määrin. Yksinäisyyden olotila voi kohdata yhdistystä ja ennen kaikkea yksinäisen yhdistyksen toimihenkilöä. Siksi olisi hyvä luoda myös saman viiteryhmän ja valtakunnallisen järjestön alueellisia verkostoja. Tätä palvelevat monilla järjestöillä piirijärjestöt ja aluekeskukset. Toisaalta piirijärjestöjä on viime aikoina sekä lakkauteltu että yhdistelty suuremmiksi kokonaisuuksiksi, mikä onkin nykytilanteessa perusteltua. Yksinäisyyden tila on niillä, jotka ovat jollakin alueella joko täysin yksin tai alueen yhdistyksien yhteydet ovat heikot. Siksi on tullut kaivanneeksi alueen järjestöverkon vahvistamista itseä lähinnä olevan Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n jäsenyhdistyksien osalta.

Yhdistysten välinen vuorovaikutus ja yhteistyö on moninainen ja sen taso vaihtelee. Yksi sekä saman viitepohjan että erilaisistakin lähtökohdista olevien yhteistyön tyyppi on koordinaation mukaan toteutettu. Siinä on erillinen työnjako, jossa asiat koordinoidusti sovitetaan ulkoisesti yhteen. Koordinointi sovittelee yhteen ja jäsentää sekä ylläpitää toiminnan ”sateenvarjoa” kokonaisuuden työn säilyttämiseksi, mutta ei juurikaan ylitä vakiintuneiden reviirien rajoja. Paikallisesti tällainen tapahtuma on ollut köyhyyden vastaisen päivän ja asunnottomien yön järjestäminen. Tässä on muistettava oma vastuualueensa ja oman reviirinsä rajat.

Yhteistyön muotona yhteiseksi asiaksi koetun muutoksen aikaansaamiseksi on kooperaatio, jossa mukana olevat alkavat reviirien varjelun sijasta vaihtaa ajatuksia ja käydä dialogia yhteisestä kohteesta sekä tuottaa konkreetteja uusia ratkaisuja yhteiseen asiakokonaisuuteen. Vuosien aikana olen henkilökohtaisesti kokenut tässä mielessä monia hienoja tilaisuuksia järjestöjen yhteistyökokouksissa. Edellisiin yhteistyön muotojen syventäminen toteutuu, kun päästään reflektiiviseen kommunikaatioon, jolloin yhteisen kohteen lisäksi kiinnitetään huomiota keskinäiseen ja myös eri suuntiin ulottuvaan vuorovaikutuksen luonteeseen sekä arvioidaan sitä kehittämistarkoituksessa. Kaikkineen kysymyksessä on verkon kutominen ja sen ylläpito sekä mahdollisten reikien paikkaaminen. Olemme muutoksessa kaiken aikaa ja järjestökenttä muuttuu siinä mukana. ”Tuntematon Sotilas” kirjassa luutnantti Kariluoto saa ohjeen, ”ei saa jäädä tuleen makaamaan.” Jatketaan verkkojen kutomista!

Comments powered by CComment