etusivuotsikko2

fShare
4

”Ei tippa tapa” on Irwin Goodmanin tunnetuimpia lauluja. Sanoista nousee alkoholiin liittyvä oppimateriaalinen merkityssisältö, jota voi sisällönanalyyttisesti käyttää opetusaineistonakin. Näin tulin toimineeksi vuosia sitten päihdetyön kurssia toteuttaessani. ”Ei tippa tapa” sanoista voi löytää sekä alkoholistin uran alkuvaiheen että sen juoksun loppupään ”kun on alkuun päässyt, niin antaa mennä vaan”. Mutta mitä muuta ehkäisevän päihdetyön valistaja voikaan sanoa? Hän saattaakin todeta ”ei tippa vaan tapa” ja väittää sitä jopa todelliseksi jutuksi. Miksi näin? Tippa on konkretiaa ensimmäisessäkin kulauksessa. Siitä eteenpäin ”ura” urkenee alkoholin kanssa mahdollisesti alkoholistiksi tai onnellisesti ei sittenkään! Kokeilut voivat päätyä alkuunsa ja sehän onkin tosi hyvä niin! Näin ollaankin siirtymässä kohti arkielämän tapakäytäntöä. Lukija voi ajatella, onpa epäselvästi sanottu, eikö voi mitenkään täsmentää? Onko vastausta maailmansivu esiintyneeseen ikiaikaiseen kysymykseen, miksi Jeppe juo? Samalla nousee kysymys, tappaako tippa?

”Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku.” Näillä ristiriitaisen mielikuvan sanoilla ovat soittaneet ja laulaneet myös asunnottomien yön musikantit Make Tommila ja Mika Peltonen ja onpa yleisökin lähtenyt ihan mahtipontisesti mukaan. Sama laulu on ollut jopa ”tipattoman tammikuun” tilaisuuden ohjelmistossa. Kysymys onkin tarkemmin ajateltuna siitä, että tippa sinänsä on olevaa todellisuutta ilmiön lähteenä ja siitä eteenpäin onkin kysymys, miten tippoja käyttää? Olisiko sittenkin niin, että ”ei tippa vaan tapa” on avattava?

Miksi ja mitä mahdollisesti mielikuvassa ”ei tippa vaan tapa” voi muodostaa esimerkiksi alkoholin käyttöä ajatellen? Miten on, oletko mahdollisesti tuleva holisti? Vastauksena työnsä ja vielä a-kirjainten akan, asunnon, ammatin ja autonkin omaava tässä tapauksessa mieshenkilö voi todeta, minullako muka alkoholiongelma - ei missään tapauksessa! Tosin hän voi myöntää ottavansa iltanapsut ja kavereiden kanssa tilipäivän sekä neuvottelujen onnistumisen merkeissä istuvansa iltaa ja puolikuivilla lounailla ottavansa drinkin. Siis ei syytä huoleen! Tämähän on sosiaalisuutta, eikös vaan!. Siispä kaikki hyvin, ei tippa tapa eikä ämpäriin huku! Entäpä, minkä lisän asiaan tuo tippoja säännollisesti sisältävä tapakulttuuri? Sehän on normaalia, vai miten on? Ei varmaankaan ole syytä ryhtyä niuhottamaan?

Ikiaikaisen kysymyksen ”miksi Jeppe juo” vastin on ”miksi Jeppe ei joisikaan?” Miten jättää sivuun sekä tippa että sosiaaliseen ympäristöön mahdollisesti kuuluva tapakulttuuri? Lehtileikkeessä vuodelta 2001 löytyy tämän kirjoittajan omaa tilitystä. Siinä on sekä selittelyn maku että tietty määrä suunnattuna alkoholiongelman syntyjuuriin. Silloista selittelyä on ”en ole alkoholisti, mutta tietynlainen juoppo myönnän olevani” eli voisikohan päätellä silloista aatosta ”ei tippa tapa” linjalla olevaksi? Ei tippa vaan tapa tulee samassa jutussa esiin, kun on toteamus ”minua harmittaa se, että työelämässä sosiaaliseen ilmapiiriin kuuluu alkoholinkäyttö. Kun juominen jää päälle, seuraa ongelmia ja tuomio.” Siis mitä voisikaan sanoa tienviitoista Tippavaara ja Taparanta? Onkohan Tippavaaralta alastultua Taparanta? Onko tippa Taparannalla osana tavassa elää?

Alkoholistiksi päätymiseen tarvitaan aimo annos tippoja, joita sosiaalisen kanssakäymisen tapakulttuuri ruokkii. Alkoholistiksi päätyminen vaatii kullakin oman henkilökohtaisen kehityspolun. Ensimmäisen kulauksen ottajasta ei voida ennustaa, oliko siinä tuleva ”holisti” mutta tipottelun muodostuttua tavaksi elää, voidaan jo pitää potentiaalisena alkoholistina. Tavan ylläpitoa tukevat virheelliset uskomukset ja kaikenlaiset selittelyt. Siis sekä tippa että tapa vievät. Päihdetyöntekijä alkaakin miettiä Jepen kanssa, muuttaisiko hän sittenkin tapojaan, minkä seurauksena tipatkin voivat jäädä pois. Siis Jepestä huolestunut läheinen katsookin ongelmaan tuijottamisen sijaan horisonttiin ja samaa toivoo Jepen toteuttavan. Vaikka tippa ei heti tapakaan, mutta tapana se voi tulla turmioksi.

”Ei tippa vaan tapa” asetelman työstämisen tehtäväkseen saanut ehkäisevän päihdetyön aktivisti alkaakin miettiä, kumpaa hän ryhtyy työstämään vai onko tippa ja tapa niin läheisessä kytköksessä toisiinsa, että hänen on tartuttava näihin molempiin. Painotuksissa voi olla tilanteisuuden mukaisesti eroja. Joissakin kohderyhmissä on tartuttava voimallisesti ”tipottelun” ilmiöön, mutta silloinkaan ei voi sivuuttaa vallitsevaa tapakulttuuria. Jos tavat muuttuvat niin, että ”tipottelu” yhteisössä loppuu, niin tipat ovat myös kaikonneet. Kun on kysymys alkoholipäihteestä, niin siinä on tippa läsnäolevana ja vaikka se ei tapakaan, mutta tavaksi tulleena se on vääjäämättä suuri riski. Pahitteeksi ei ole itselleen avata jo heti ensihuolen aihion ilmaantuessa, mikä on tipan osuus elämäntavassamme? Alkava viikko on ehkäisevän päihdetyön teemaviikko, jona on sopiva aihe avata omakin henkilökohtainen suhteensa alkoholiin.