etusivuotsikko2

Julkisuudessa on näkynyt arvioita vuoden 2018 Suomi Areenan merkityksestä ja niitä tulee itse tykönäänkin miettineeksi viikon eri pisteissä tallustelleena. Yksi esitetyistä kysymyksistä osuu jokseenkin naulankantaan kysyessään, mitä ovat olleet tuon viikon uudet nostot ja jääkö niistä mikään elämään? Omassakin pääkopassa mietin eri kansalaisjärjestöjen tilaisuuksissa ja niiden teltoilla ersillä olleiden hyvien käytäntöjen ja innovaatioiden merkityksiä yhteisen hyvän saavuttamisen kannalta. Kysymys on vaikuttamisen kantavuudesta. Kovin montaa kunnon nostoa tai pesäpallotermillä hyvää tilanteeseen soveltuvaa syöttöä en kylläkään löytänyt, mutta yhdeksi sellaiseksi jäi keskustelu 18.7.2018 ”huumepolitiikka seuraavalla hallituskaudella – mitä tulisi tehdä?” Tilaisuudesta jäi mainituksi nostoksi se, että Suomi tarvitsee uuden huumestrategian. Siihen liittyvänä nousee mieleen huomioita ehkäisevän työn ja korjaavan haittoja vähentävän työn saumakohtien täsmentymisen tarpeita sekä huumeisiin liittyvien sanktioiden kysymyksiä.

Suomen huumestrategia on vuodelta 1997 ja aika on ajanut suurelta osin sen ajatusten ohi. Tosin tuota strategiaa on vuosien aikana jonkin verran päivitetty. Strategia tarkoittaa suunnitelmaa, jolla pyritään saavuttamaan tavoiteltu päämäärä. Mikä pitäisi olla nykyoloissa suomalaisen huumepolitiikan päämäärä? Uuden huumestrategian tarpeellisuuden yleiskuva on se, että nyt ollaan aivan erilaisessa maailmassa kuin silloin parikymmentä vuotta sitten sekä huumeilmiön että yleensä kansalaiselämässä. Huumekysymysten kuten muidenkin päihteiden ratkaisut ovat poliittisia, joille yhteisesti luotu strategia antaa perustaa. Siksi huumestrategian uudistamistyö on tarpeen käynnistää ja se tulisi saada seuraavaan hallitusohjelmaan.

Tätä juttua kirjoittaessa nousee mieleen ruohonjuuritason eetoksena ajatus siitä, että meille saattaa kentällä tuntua etäiseltä kysymykseltä valtakunnallisen strategian merkitys. Silloin jää huomaamatta se, että politiikan ohjauksessa yhteisesti hyväksytyt asiakirjat kuten ohjelmat ja strategiat ovat keskeinen peruskivi. Niistä nousevat ne ohjausvälineet, joilla myös käytäntöä muotoillaan. Huumekysymykset koetaan helposti joko tai mustavalkoisina vastakkainasettelujen kautta. Hedelmällisempää voisi useinkin olla kompromissinäkemysten konsensuksen hakeminen. Siksi nyt saattaisi olla paikallaan palauttaa vaikkapa komiteatyömuoto valtiovallan työmenetelmiin tai koostaa konsensuskokousmenettelyjä tai toimia vaikkapa sekä että malliin. Huumeisiin liittyvä viranomaistoiminnan ja kansalaisnäkemyksen ristiriitaisuuksien tasoittamisessa huumestrategialla on merkittävä sijansa. Asioissa on eri puolia esimerkiksi hoidon ja rangaistavuuden suhteista sekä pakottavuuden ja yksilön vapauksiin puuttumisessa.

Tietysti voi kysyä, keitä tämä asia koskee? Järjestötoimijana saatan kohdata vastauksen, että ei se ole meidän asiamme, sillä mehän…. Tuolloin kuitenkin jää huomaamatta, että huumetyö on hyvinvoinnin edistämistä, jossa on ehkäisevän työn moninainen kenttä ja loukkuun tippuneille tarjolla olevaa korjaavaa työtä sekä näiden ehkäisevän ja korjaavan toiminnan rajapinnat. Kaikkineen on myös muistettava sekin, että vaikka tänään asia ei koskekaan juuri minua ja läheisiäni, mutta huomisesta en voi kaikkea aavistaakaan. Siis nostona olkoon Suomi Areenalta 2018 on huomioitava tuo huumestrategian uudistuksen tarve ja sitä vietäköön eteenpäin!