etusivuotsikko2

Päihdepäiviltä 2018 kolme pointtia!

Päihdepäivien 2018 reflektiona on monia sekä teorian että käytännön asioita. Ennen kaikkea itselleni kaksi päivää seminaareissa ja kentältä päiville tulleiden toimijoiden kanssa keskustelut ja tapaamiset kojuilla ja pöytien esittelyjen myötä olivat oppimisen paikkoja käytäntöihin ja teorioihin. Tulipa yhdessä seminaarissa esiin Paulo Freiren ”Sorrettujen pedagogiikan” soveltaminenkin. Käytännön ja teorian kytkös yleensäkin oli vahvasti kaikessa mukana. Näin pitääkin olla, sillä teoria ilman käytäntöä on verbalistiikkaa, sanojen pyörittelyä, mutta vastaavasti käytäntö ilman teoriaa on sokeaa aktivismia. Vapaaehtoistoimijana ja luottamustehtävissä järjestöissä olevana tarvittavaa teoriaa sovellettavaksi arkitoimintaan on jo tätä kirjoitelmaa kootessa löytynyt ja sitä varmasti löytyy jatkossakin kulloisessakin asiayhteydessä. Ensi vaiheessa nostan kolme asiakokonaisuutta kahden päivän tiivistelmänä:

1) Ensimmäisenä nousee esiin ehkäisevän työn rakenteet. Kaikkineen ehkäisevää työtä tehdään ja pitää tehdä kaikkien ja myös kaikkialla, mutta... Tuo ”mutta” sana on samaa kuin professori Juho Saari puhui toiseen kontekstiin sijoitettuna "mutku ja sitku" kulttuurista, itse nyt siirtäen tälle ehkäisevän työn toteuttamisen alueelle meillä saattaa ja taitaa usein ollakin mielessä juuri tuo ”mutku ja sitku” ajattelu, siis tehtäisiin tätä työtä, ”mutku” eipä ole varoja sekä jatketaan juttua, tehdään ”sitku”, kun niitä saadaan. Siis tuo toteutuu arkikielessä linjauksella, niin mutta…Tuo ajatus siirtyi hetimiten arkeen kotoisissa yhteistyökuvioissa päihdepäiviä seuraavana päivänä, kun oli järjestöjen kokoontuminen ja siellä tuli tulevaisuuden hankeajatuksia esiin. Juttu jatkui jotenkin niin, että "tehdään suunnitelma" ja hankitaan sille tarvittavat resurssit. Tässä on sittenkin taustalla kysymys siitä, että kun on asiaan sitoutunut joukko, niin se kykenee ylittämään kohtaamansa esteradankin esteet vesiesteetkin mukaan lukien. Viittaan tällä kirjoitelman kolmanteen pointtiin, ”rohkeus” teemaan.

Edellä olevaan asiakokonaisuuteen liittyvänä voisi olla aihetta kirjoittaa vaikkapa varsinainen essee, sillä näitä toiminnallisia hyviä käytäntöjä malleineen ja rakenteita löytyi siinä määrin, että niistä voi ottaa omiin konteksteihin situationaalisesti sovellettavaksi. Ylsi tällainen oli mm. Naistenkartanon NOVAT ryhmien toimintamalli. Erityinen yleisen tason kysymys ehkäisevän työn rakenteista liittyy luonnollisesti suureen ajankohtaiseen SOTE/MAKU-uudistukseen. Varsinaisesti tuo ei ollut päivien johtoteemoissa, vaan se taisi kulkea siellä mukana eräänlaisena läpäisyperiaatteella. Se ei kuitenkaan läpäissyt jättämättä jälkiä, sillä huoli siitä, miten ehkäisevän työn käy tuossa mullistuksessa jätti jälkensä ainakin tämän kirjoittajaan ja tuli esiin myös yleisökommenteissa. Tuo jälki oli sitä, että ei saa jäädä tuleen makaamaan, vaan asioissa pitää olla mukana ja vaikuttaa omien mahdollisuuksiensa puitteissa ja voimiensa rajoissa, tarvittaessa jopa ylikin rakentavassa hengessä. Tässä pätevät vaikuttamistoiminnan rajapinnat siltä osin, että on paikallaan tarkkailla sitäkin, että liian voimakkaat vaikuttamisyritykset voivat kääntyä tavoitetta vastaan. Näin vahvistui omana oppimistehtävänä se, että vaikuttaminen ei voi olla kaikkea tyrmäävää ja rajaavaa, vaan vuorovaikutusta omien "joukkojen" sisällä ja siitä ulospäin toisiin "joukkoihin" ja päätöksentekijöihin, toisin sanottuna katsomalla "keitä muita tässä jutussa onkaan mukana?" Vaikuttamistoiminnan vuorovaikutusperiaatteet on paikallaan tehdä itselleen selviksi.

2) Läpäisevä oppimistehtävä päihdepäivien läpikävelyssä, ei siis läpijuoksussa", on yhteistyöasiat. Kysymys on siitä, miten yhteistyö sujuu keskinäisesti ehkäisevän työn kentällä ja miten yhteistyösuhteet muotoutuvat tulevaisuuden tilanteissa? Itse mielelläni yritän oppia situationaalisuuden, tilanteisuuden huomioimista. Tämä on kytköksissä ajan ja paikan konteksteihin ja siinä on oman toiminnallisen "pelisilmän" tajunnallisuuden elinikäinen oppimisen tehtävä. Tämä kysymyksen asettelu kytkeytyy omaan oppitaustaan logoterapian ja logoteorian opinnoissa. Siten asioita tulee paljon katsoneeksi noiden silmälasien läpi, johon on yritettävä omien kykyjensä puitteissa nähdä ja ymmärtää erilaisia muita lähestymistapoja asioihin. Yksi yhteistyökysymys nousi muutamassa sessiossa erityisemminkin esiin, joka oli päihde- ja mielenterveysjärjestöjen limittyvät, lomittuvat ja myös eriytyvät toiminnalliset kysymykset. Tämä ei kuitenkaan ole pelkästään näiden kahden alueen kysymys, sillä ehkäisevän työn jo edellä mainitun kaikille kuuluvan luonteen vuoksi nämä limittymisen ja eriytymisen kysymykset koskettavat lähes mitä tahansa järjestötoimijaa. Osallisuuden toteutumisessa ja sen tukemisessa riittää töitä jokaiselle toimijalle pienistä suuriin järjestöihin. Mainittu pienten järjestöjen probleema oli myös esillä ja se voisi olla oma aiheensa käsiteltäväksi.

3) Henkilökohtainen tavoite tälle kirjoitelmalle oli löytää ne kolme pointtia, joihin voi tiivistää kaksi päivää päihdepäivillä armon vuonna 2018. Niiden mukana tulee muutama yksityiskohtakin esiin vaikka tavoite on ollut katsoa kokonaiosuutta yleispiirteisesti. Kolmanneksi pointiksi jää päätösseminaarin teemana ollut "rohkeus" ja poislähtiessä heitettiin kaikille henkilökohtainen kysymys, mitä henkilökohtaista rohkeaa lähdette nyt tekemään? Itseasiassa meillä on tietysti jokaisella mielikuva, mitä rohkeus on? Yleensä tuo mielikuva on jotakin suurta ja rohkeaa sankaritekoa, mutta... Rohkeus ei olekaan vain sankaritekoja, vaan sehän onkin arkipäivän tekoja mukaan luettuna arjen pienet jutut. Päätöstilaisuudessa valkokankaalle heijastettiin sarjana rohkeuden esimerkkitarinoita, kuten avun antaminen lapselle, joka ei uskaltanut mennä rullaportaisiin. Siitä tuli mieleen tuon siellä nähdessäni, että sekin napinpainalluksen "kokemusasiantuntija", joka päästi meikäläisen pari kuukautta sitten eduskunnan pikkuparlamentin pyöröovesta ulos painamalla oikeaa nappia ja tervehtimällä ystävällisesti uunoilevaa kansalaista. Tosin saattoi ajatella, josko tuosta saisi vaikka äänestäjän, no ei saa, on väärästä vaalipiiristä ja taitaa vähän olla ideologiassakin toivomisen varaa! Kohtaaminen oli kaikin puolin esimerkillinen!

Lopussa kysyttiin myös, milloin on tullut tehtyä rohkea teko. Valkokankaalta muistiin jäi vielä erityisesti pari juttua. Apua voi tarjota monella tavalla ja pyyteettömästi ja miksi ei auttaisikin apua tarvitsevaa. Siis pieni apu voi tuottaa suuren ilon. Yksi omassakin mielessä hyvin ristiriitaisia mietteitä herättää tilannekuva, josta valkokankaalle heijastettuna oli näin: "Puutuin tilanteeseen, jossa kaveri yritti vedättää toista kaveriaan." Kysymys vedättämisestä on yhteisissä toiminnoissa vakava asia. Kuvittelisin, että kyseinen vedättäminen on kenties tapahtunut, vaikkapa ns. alan kavereiden kesken, mutta kun sitä taitaa olla yhteisissä toiminnoissa. Kysymys on silloin "älyllisen epärehellisyyden" keinoilla toimimisesta ja mukaan vetämisestä taka-ajatuksiensa tavoitteiden mukaisesti. Pahimmassa tapauksessa siinä tulee niin sanotusti nenästä vedetyksi, käytännössä huijatuksi kauniilla esityksillä. Äärikuvauksena se olisi, mitä valtiomiehen kerrotaan sanoneen ministerilleen, että ministeri puhuu kauniisti, mutta ministeri puhuu potaskaa. Kun tuossa kaveri huomasi olevan vedätyksen menossa, hän puuttui tilanteeseen, mutta näissä yhteisöissä vedätys voi tulla vasten kasvoja, kuten TV:n ohjelmistossa "Selviytyjien" heimoneuvostossa usein tapahtuu. Jos jonkin rohkeutta vaativan jutun juuri nyt nostaisin esiin, ottaisin juuri tuon vedätyksen varomisen sekä henkilökohtaisena toiminnallisena itsetorjuntana ettei sortuisi siihen ja myös kykenisi sen ilmiöitä torjumaan. Jotenkin vaikuttaa siltä, että vedätys on jossakin määrin ”mattojen alle piilotettu” ja vaikeasti käsiteltävä asia.

Näillä edellä käsitellyillä pointeilla on joka tapauksessa juuri nyt mentävä tähän päivään ja siedettävä epävarmuuksia sekä itsessään että toisissa, sekin on jotakin rohkeaa! Huominen onkin sitten eri asia se se tulee vastaan omine tuumailuineen. Teksti on kirjoitettu kysymykseen, mitä opin päihdepäiviltä? Pitäisiköhän tässä vielä lausua jotakin opittuun tai sitä edes vähän sivuavaan liittyvänä? Edellä oleva teksti on eräänlaista ajatuksenvirtaa kahdelta päivältä eräässä elämän pienessä episodissa. Tämä teksti tuli kirjoitetuksi hetken mielijohteesta ja sähköpostissa olleen osallistumismerkkiin osoittaneen linkin innoittamana. Vaikka tämä ei täytä tieteellisen kirjoittamisen ja oppimisraportin ideaalikriteereitä, niin juuri tämä kirjoittamishetki nyt lauantaiaamuna pari päivää reissulta tulleena oli kaikkineen inspiroiva ja sille voi tulla vielä jotakin jatkoakin muissa yhteyksissä. On siis paikallaan sanoa suuret kiitokset toteuttajille!