etusivuotsikko2

Yhteiskuntaa hallitsee harhainen kateuden värittämä ajattelu taloudessa, politiikassa ja uskonnossa ja siksi
yhteiskunta ei toimi. Oman taloutensa ihmiset toivovat rikastuvan onnenpotkulla (esimerkiksi lottovoitolla tai
odottamattomalla perinnöllä). Politiikassa taas kuvitellaan poliitikkojen luovan lakeja kansan hyväksi.
Uskonnossa taas uskova ihminen luottaa siihen, että Jumala antaa hänelle myös maallista rikkautta
kahmalokaupalla. Terveet ihmiset ovat kiitollisia, mutta jos ihminen on hyvin kateellinen, hän ei osaa olla
kiitollinen eikä voi olla terve.
Kateellinen ihminen tuhoaa onnellisuutensa ja hyvinvointinsa. Hän kaivaa kaivamalla jonkun vian toisesta
ihmisestä, jotta saa varmasti purkaa viheliäiset tunteensa toista kohtaan. Kateellinen ihminen ei nauti aidosta
todellisuudesta, kun taas ihminen, joka käyttäytyy oman sisimpänsä (hyvyyden, kauneuden ja rakkauden)
mukaisesti´, hyväksyy todellisen maailman virheineen. Kateellinen ihminen ajattelee pahan tulevan muista
ihmisistä ja siksi hän on aggressiivinen ja riitaisa ihmissuhteissaan. Ihminen, jonka kateusaste on voimakas,
haluaa tuhota kaiken elämän ja hyvän maailmasta. Kateellinen ihminen on ongelmiensa ja vaikeuksiensa vanki.
Huomattava osa ihmisistä seuraa mielellään johtajia, joiden käytös on sairasta, koska nämä voivat tehdä
vapaasti pahoja tekoja, joita myös huomattava osa ihmisistä (kateuden vallassa olevia) haluaa myös tehdä.
Kateus on pohjimmiltaan kaiken hyvän estämistä. Se on outo asenne, jossa ihminen pitää muiden saamaa
hyvää itselleen pahana ja muihin kohdistuvaa pahaa itselleen hyvänä.
Kateus on koko ihmiskuntaa vaivaava ongelma, joka sen tulee tiedostaa tai sitten ihmiskunta lakkaa ennen
pitkää olemasta. Kaikkien ihmisten on aika myöntää, että sosiaalisen naamiomme takana on juonittelun,
epäluuloisuuden, panettelun, pelkojen, vainoharhaisuuden ja masennuksen maailma.
Tämä maailma on nyt aika muuttaa terveeksi ja tätä työtä auttaa uusi filosofinen ja teologinen tutkimus.
Ihmisen tulee oppia hylkäämään paha ja omaksua hyvä eikä päinvastoin. Tämä vie vallan kateellisilta
pahantahtoisilta ihmisiltä ja vapauttaa ihmiset kateuden aiheuttamista tuhoisista seurauksista ihmisille, jotka
tekevät hyvää. Kateuden tilalle tarvitaan kiitollisuutta, jolloin ihminen kasvaa terveeksi ja hyvinvoivaksi.
Kuitenkin Kaikki meistä ihmisistä ovat enemmän tai vähemmän neuroottisia ja tämän havaitseminen omalta
kohdaltaan on tie tervehtymiseen. Tervehtynyt ihminen nauttii aidosta todellisuudesta. Kun ihminen tunnistaa
itsessään olevan kateuden ja pyrkii siitä eroon, hän samalla lopettaa pahan tekemisen. Kateudesta eroon
pääseminen on erittäin tärkeää, sillä se aiheuttaa valtavasti tuhoa ihmiselle ja yhteiskunnalle.

 

Comments powered by CComment