etusivuotsikko2

Pääsiäismunat - Munaset.
Mietin ja mietin, että missä ihmeessä minun aikoinaan väsäämäni munaset mahtanevat olla. Nythän on pääsiäisaika ja munia on siellä sun siellä, vaan ei täällä. Minä kun en mitään tahdo poiskaan heittää, sen tietävät omaisetkin, niin etsintä jatkui.

Ja etsivä löysi. Munaset, kuten lapsenlapseni asian ilmaisi. Olin laittanut ne varmaan helposti löydettävään paikkaan, kuten aina, mutta muistikulta taitanee kulkea omia reittejään. Ei näe metsää puilta. Niin nytkin. Onneksi oli nimensä mukaisesti pitkä perjantai.
Tässä nämä nyt ovat. Äidin varastosta löydetyssä pullossa. Ehtivät kuin ehtivätkin kävijöiden ihastella.

Nyt on lankalauantai, pitkäperjantain ja sukkasunnuntain välipäivä. Sukkasunnuntaina voidaan sitten olla hiljaa, sukkasillaan tai sitten voi liittyä pääsiäissunnuntain riehakkaaseen (?) ilonpitoon, jolloin sukatkin lentävät jalasta. Ans' kattoo kuin päin käy.

- MMM.
Munaset, mämmi ja mukulat.
Munaset siis löytyivät, hyvä. Kunhan sitten taas vuoden päästä muistaisi minne laitoin. Pois en hävitä, en ole edes mukuloille luvannut. ”Tunnetunlainen” käsityöihminen kun olen, niin omatekemät jääköön perikunnan riesaksi.
Mämmiä syön kerran vuodessa. Ostan melkein heti kun myymälöihin ilmestyy, mutta siihen se sitten jääkin. En sillä enempiä herkuttele, joskin hyväähän tuo on. Olen jopa itse joskus kyseistä mustaahyvää tehnyt. Maistuiko muille kuin mulle, ei kait. Mutta sokeria ja jotain kretaa se vaatii. Jotkut jopa piimän kera. Makunsa kullakin.

Sivutie Kelkat 
- Digi, digi.
Olen pudonnut kelkasta. Jopa kahdesta kuvan perusteella.
Holopaisen Antti (Tsil:n puheenjohtaja) kirjoitti Kansan Uutisten blogissaan digisyrjäytymisestä ja sotesta. Asiaa.
Vaikka tässä on luullut meikäläinenkin jotain tietotekniikasta ja digistä tietävänsä, niin todellisuus on toista. Ikä ja vanhentuneet koneet varmasti osasyynä (seli, seli).
Suuri osa asiainhoidosta on siirtynyt verkkoon, pikseleiden maailmaan. Paperisia pumaskoja ei enää suosita eikä niitä täytellä. Ennen sitä voi mennä johonkin virastoon/toimistoon hoitamaan asiansa, nyt tuo on melko mahdotonta, vaikka ei koronaakaan olisi. Jopa puhelimella asiointi on tehty hankalaksi. ”Olemme varattuja, odota sulkematta puhelinta”, ”katso netistä”, ”täytä kaavake netissä”... Kun sitten yrität sinne nettiin täyttelemään kaavakkeita, niin täytyy kirjautua, tunnistautua, varmentaa, jotta pääsisi edes alkuun. On myös muistettava varata viereen kaikki mahdollisesti tarvittavat dokumentit valmiiksi.
Kaavake suoltaa kysymyksiä toisensa perään, eri sanamuodoin, kuten aikoinaan autokoulutentissä. Tiedä sitten kuin päin vastaisit. Kun pääset loppuun ja yrität tallentaa ja lähettää, niin takaisin pomppaa ja pyytää lisäselvityksiä. Sitten ollaankin jo taas ”pihalla”. Mitä, mitä vielä jäi täyttämättä. Jos ei ole opastajaa vierellä ei ole edes keltä kysyy. Pinna palaa ja aikaa kuluu. Mutta sitähän meillä on. Aikaa, kunnes se loppuu.
Tästä päästäänkin toisenlaiseen digiasiointiin. Jos ja kun ei omista pankkien tunnuslukulistaa, niin johan pomppasi moni homma pystyyn. Esimerkisi netissä tehtävät varaukset voi suosiolla unohtaa, jopa omien Kanta-tietojen saanti on mahdotonta. Vahva tunnistautuminen vaaditaan moneen, ymmärrän, mutta olisiko kiertotietä. Soittokierros sinne sun tänne alkaa. Joka instanssille selität ja selität ja palaat alkuruutuun.
Myönnettävä toki on, että on niitä hyvinkin sujuneita sessioita, mutta pompottelu toiselta toiselle on harmistuttavaa.
Säästöjen nimissä on meille kansalaisille, asiakkaille laitettu tehtäväksi kaikki hiukankin mahdollinen. Pankkiasiointi tästä esimerkkinä. Ennen virkailija teki tarvittavat laskujen maksut ja muut tilitykset, nyt asiakas itse hoitaa työn ja vielä maksaa siitä pankille. Omien rahavarojen käsittely on kallista puuhaa. Pankkiin sisällepääsykin on tehty hankalaksi. Voisi siis kysyä, että kenen säästöistä tässä olikaan kyse.

- Aprillia.
Aprillipäivä oli jälleen yhdenlainen juhlapäivä. Vanhempani menivät aikoinaan naimisiin juuri aprillipäivänä. Ruokatunti oli varattuna kyseiseen toimitukseen. Paikalla ollut tuomari vielä varmisti morsiamelta, että oliko hän varmasti tietoinen mihin ryhtyy, eikä vain luullut aprillipäivän pilaksi. Vihkiminen suoritettiin ja liitto kesti.

Hyvää kesän odotusta.

Kirjoita kommentti (1 kommentti)

Taivas Sivutielle

- Planeettojen väinen matkailu.
Onko tähdellistä, vaikka tähtitaivasta ihastelenkin. Taivaalle tuijottelu kaiken kaikkiaan on rauhoittavaa. Pilvet, linnut, tähdet ja kaikki se mitä voisi olettaa olevan tuolla jossain kaukana. Planeetat, kaikki ”mahdotonkin”. Elämä. Onko sitä. On tai ei, mitä sitten. Minä täällä ja sinä siellä. Kaukana kumminkin toinen toisistamme. Tuskin kohtaisimme milloinkaan. Tutkittavaa ja varsinkin korjattavaa olisi omassa maapallossamme tarpeeksi.
Oltaisiin ennemmin huolissamme meistä, meidän elämästämme ja olostamme. Varsinkin nyt, kun pienetkin matkailumme ovat pannassa. Ökyrikkaiden kaukomatkailu jääköön omaan arvoonsa.
Meikäläisen matkailu on tätä lähimatkailua. Kirjaimellisesti. Kotoa kauppaan ja takaisin. Kotoa isän luokse pikavisiitille ja takaisin. Sisältä ulos postilaatikolle ja samalla puuliiteristä puita hakien. Aitakaverille moikaten. Tätä tämä.

Vankina Sivutielle - Vankina olo.
Voisi sanoa, että olen ikäänkuin vankina omassa kehossani, omassa itsessäni.
Entisajan vähäisetkin kanssakäymiset muiden kanssa saattavat jopa kohta pelottaa. Uskaltaudunko mukaan. Kun tarpeeksi kauan hokee samaa, vaikkapa tuota pelkomantraa, niin johan alkaa uskoa omia ajatuksiaankin. Totunko liikaa yksinoloon. Pelottavaa todellakin.

- Pieni ihminen. Pituus Sivutielle1
Maasta se pienikin ponnistaa. Aina mun ääneni ylitse kuuluu, vaikkei mua näy.
Äitini tytär. Lyhyenlaisia molemmat, mutta yritetty on ja miksei jotain saavutettukin.
Kun pituusmittoja on annettu, kuvittelin minulle annetun enemmän kuin todellisuus osoittaa. Pituutta kysyttäessä olen aina lisännyt muutaman sentin, luullen vissiin olevani siten parempi ihminen. Mutta olen mikä olen, kuten kuvakin osoittaa.
Olen tyytyväinen ja miksen olisi. Olemme juuri sitä mitä pitääkin. Ainutkertaisia omine mittoinemme, niin pituus kuin leveyssuunnassakin. Ollaan onnellisia kaikella tapaa ja hyväksytään toinen toisemme, myös itsemme.

- Taivaannrannan kiikarointia.
Aurinko ja sen tuoma lämpö saa mielen virkistymään. Katse ikkunasta, likaisestakin, saa hyvälle mielelle. Rusakot ja oravat vilistävät kisaillen, fasaanikukko kutsuu kumppania ja pulukin on alkanut aherruksensa pesää rakentaessaan. Vielä ei ruoho viherrä eikä esikot kuki, mutta kohta sekin aika koittaa. Kesää kohti mennessä on moni jo saanut koronarokotteensakin ja sitä kautta toivottavasti ovet avautuvat hieman enemmän. Pikapyrähdysmatkasta voisi siirtyä lähimatkailuun jopa kaupunkiin asti ja sitä kautta hieman pidemmälle kotomaahan. Varovasti. Kunhan vielä niitä ystäviä voisi tavata, jos ei vielä ihan halata.
- Nyt ylös, ulos ja lenkille. Kuka minnekin. Minä niitä puita liiteristä hakemaan ja ”mökille” saunan lämmitykseen. Mökkimatkani ei ole pitkä. Pihan poikki. Todellista lähimatkailua.
- Eipä ollut kummoistakaan korona-ajan tyhjän pään tuotosta. Liekö juuri tämä aika tehnyt teppostaan. En nyt kuitenkaan viitsi sortua ajankuvaan, jossa moititaan päättäjiä tekemisistään tai tekemättä jättämisistään. Sen leiviskän hoitavat muut. Oli tarvetta tai ei.

 

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

 Sivutie pörröpää2- Mikä kumma meitä (lue myös minut mukaan) vaivaa, kun aina vain tulee kirjattua moitteita ja vaatimuksia paremmasta. Olenko minä muka niin erinomainen, että tietäisin toisia paremmin kertomistani asioista. Pois se minusta. On vain jotenkin päästettävä höyryjä ilmaan ja kas kummaa, juuri silloin ei tule mitään hyvää mieleen. Ei vaikka mottoni on, että joka kolikolla on kääntöpuolensa ja siellä on varmasti jotain hyvääkin.

- Tällä hetkellä moni asia jyllää päässäni ja tuo kolikon toinen puoli tuntuu kaukaiselta. Löytyy varmasti aikanaan, kuten viime jutussa kertomani huumorinkukkakin.

Sivutie MAINOS opiskelijalle - Päivän lehteä selatessani tuli jälleen eteeni kuva, mainos, joka sai sormeni näppäimistölle. Lähellä oli p..kele.
Olen jo ennenkin tarttunut vastaavaan, sillä minua korventaa nykyinen ”taiteilu”. Tavuviivojen paikka on milloin missäkin, jos ollenkaan.
- ”Näyttää nätimmältä” tai ”on sitä muissakin lehdissä samoja virheitä”, ei ole mikään selitys. Tavuviivan paikka on siinä missä pitääkin ja se siitä. Lehdet, teeveet, somet ovat väärällään vääryyksiä ja tässä kohtaa puhun vain näistä tavutuksista. Muut vääryydet ovat sitten asia erikseen.
Kuvatussa tapauksessa oli kyse koulutuksesta, hausta ja halusta opiskelemaan. Mutta katsokaa mainosta. Ei hyvä.

- Jotain positiivista. Käsityöni.
Ja hah. Kaikki jotka minut tuntevat, tietävät millä viivalla käsitöiden taidossa olen.  Äiti kyllä yritti kaikkensa, mutta uppiniskainen kun olin, niin kutimet ja virkkuukoukut viskasin nurkkaan. Nyt harmittaa, mutta jotain yritystä kuitenkin. Tosin tuo villasukan kantapäänteko on yhä hakusessa.
Tämänhetken työni on toisenlainen ja vielä keskeneräinen. Sellaiseksikö jää, jää nähtäväksi. Sivutie pääsiäinen
- Tökeröä työtä, sanoisi harrastuskerholaiskamuni, jolta tekovinkin sain. Mutta, mutta...hampaita kiristellen kumminkin. Eivät pääse sanomaan, ettenkö jotain ”kädellistä” tekisi. Tosin mihinkään näyttelyyn tuleva työni ei varmastikaan pääse, mutta saanpahan sanoa, että ”omin kätösin ja pureskelluin kynsin”. Siihen nähden kelvollinen.
Niin juu. Pidinhän minä joskus lankavyyhdistäkin kiinni, kun sitä kerälle kierrettiin. Näin muistaisin. Olen siis osallistunut.

- Jos koronastakin nyt jotain positiivista sanoisi, niin se, että rahalompsassa saattaa olla muutama euro enemmän kuin ns. ”vapaana aikana”. Ei ole juuri tullut shoppailtua, ei livenä eikä netissä. Pakolliset asumismenot ja ruokakaupassa käynnit toki ovat verottaneet osansa. Myöskään autoilu, omalla tai linjureilla, ei ole tunnetusti halpaa lystiä.
Samat vanhat ja vielä kelvollisiksi havaitut vermeet on päälle laitettu. Kun kerran ei missään käy, ei ole ollut tarvetta (muiden mielestä kenties) vaatevarastoakaan uusia. Toki sitä en ole juuri ennenkään liiemmälti harrastanut. Ehkä sitten joskus, kun kaupoille taas uskaltautuu. Siihen asti kärvistellään kaapin perukoilta kaivetuissa vanhoissa kuteissa.

- Jos on tullut säästöä vaatehankinnoissa, niin muuten elämisen hintataso on monessa kohdin noussut. Varsinkin asumismenoissa.
Olen jo monena vuonna laskenut kaikki vanhassa omakotitalossa asumiseeni kuuluvat menot. Tilasto osoittaa selvästi joka vuosi niiden kasvaneen. Kun nousevat menot suhteuttaa samana pysyneeseen eläkkeeseen (eläkeläinen kun olen), niin käytössä olevat rahavarat ovat auttamattomasti pienenemään päin. Syötävä ja asuttava jossakin kuitenkin on, joten kuukausittaiset laskelmat ovat tuttuakin tutummat. Mahdollisten remonttien lisäksi on myös otettava huomioon vanhenevan ruumiin vaatimat lääkinnälliset kulut. Niihinkin olisi varauduttava.

- Aurinko on tervetullut mielenvirkistäjä. Kevättä kohti pienin askelin. Lämmittääkin jo, tuo aurinko, kun kohdalle sattuu. Jotenkin tuntuu, että jaksaisi enemmän, vai luulenko vain. Kaikki talven roiskeet ja pöylyt pirtin piirongilla ja ikkunaklaseissa odottavat kevätauringon energistä kotihengetärtä toimimaan. Sitä odotellessa.

Kirjoita kommentti (1 kommentti)

- Vuosi vaihtui ja tammikuu oli ja meni. Voiko olla tottakaan. Niin vain, että juu. Joskus sitä ajatteli, että kyllä sitä sitten eläkkeellä kerkeää tehdä sitä sun tätä, mutta totuuus on jotain muuta. Päivät kuluvat entistäkin nopeammin eikä paljon näytettävää jälkipolville jää. Revi tästä sitten huumoria.
Nyt on vain tehtävä niin kuin aikanaan jo lasten kanssa "huonoina" päivinä. On etsittävä omista piiloista tuo huumorinkukka. Etsii, etsii ja kyllä se aina jostain löytyy. Ehkä tälläkin kerralla.
Niin tuo tammikuu. Oliko se tipaton, kyllä.

- Katoliset eivät voi hyväksyä ”synnin kautta kehitettyä rokotetta” jos rokotekehittelyssä olisi käytetty abortoitujen sikiöiden soluja.
Sanoma liittyi loppuvuoden uutisointiin uusiin koronarokotteisiin, joilla yritetään tainnuttaa ja lopettaa koronavirus keskuudestamme.
Tulipa mieleen, että mitä voisi ajatella osan katolisten (pappien) omista synneistä, vai eikö niihin lueta mm. alaikäisiin kohdistuneita seksuaalirikoksia. Paheksuntakin on ollut vähissä. Asia taitaa olla niin vanhaa perua, että on jo totuudeksi muuttunut.

- Nykypäivän pappi saattaisi sanoa edes, että ”voi hyvä Sylvi”, kunnes huomaisi Sylvin istuvan vieressään. Näin todella kävi anoppini syntymäpäivillä, ihan oikeasti. Ja jopa pariin kertaan. Sitten punastunut pappi lähti ja sanoi kahvikiintiönsä täyttyneen.

- Miten suhtautua kaikenmaailman rokotuksiin. Kullakin on omat näkemyksensä, uskooko niihin vai ei. Jos tästä voi jotain päätellä, niin minä olen mukana jo eräässä (ei korona) rokotetestausryhmässä. Miten lopulta käy, se jää nähtäväksi. En siis pelkää ottaa rokotetta, koronaakaan vastaan. Testattava on. Aika sitten näyttää, niin tässä kuin muussakin asiassa, tulevan elomme ja olomme, eikä se likikään aina ole rokotteista kiinni.

 Laskiainen Sivutie - Laskiainen ja hernekeitto. Laskiainen sinänsä ei minua kovin kohauta, mutta hernekeitto se on poikaa. Ei mitään purkkisoppaa, vaan kunnolla liotetuista herneistä ja pitkällä porinalla.
Netin kertoman mukaan k
irkollisessa perinteessä laskiaista vietetään seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Siitä alkoi alkoi paasto, jota edelsi ilonpito ja juhliminen. Monet tavat ja taiat liittyivät naisille kuuluviin töihin, kuten pellavaan ja hamppuun sekä karjanhoitoon.
Pellavan kasvu turvattiin, kun naiset antoivat tukkansa olla auki ja harjasivat sitä ahkerasti. Laskiaissaunaan mentiin jo päiväsaikaan, eikä saunoessa puhuttu, jotta seuraavana kesänä saataisiin olla rauhassa hyönteisiltä.
Ruokaa tuli olla runsaasti ja sen piti olla mahdollisimman rasvaista: rasvarieskoja, rasvamakkaroita, siansorkkia, sekä papu- tai hernerokkaa sekä laskiaispullia.
Rasvainen ruoka takasi hyvin lypsävät lehmät ja lihavat siat. Rasva sai tiristä kunnolla sormissa eikä sitä pyyhitty pois, sillä se takasi hyvän viikatteen käsittelykyvyn.
Nykylaskiaiseen ovat jääneet lähinnä mäenlasku ja syömäpuolesta laskiaispullat ja hernekeitto.

- Lakiaissunnuntaita vietetään 14. helmikuuta. Samana päivänä on myös Ystävänpäivä. Vaikka ko. päivät on merkattu allakkaan, niin ystävänpäivää voinemme viettää vaikka joka päivä ulkoilua unohtamatta. Saatiin talven kunnon pakkasetkin lumivalkeaan maisemaan. - Helmikuu helistelee.

Kirjoita kommentti (2 kommenttia)

 

kolopallo

- Kolopallo.
Sitä on viimeaikoina harrastettu. Liittynee mitä luultavammin tuohon suureen, suurelliseen, itseriittoiseen, minä ensin -valtioon. Ja onhan noita. Vallanvaihto on merkillistä peliä, monessa valtiossa. Demokratia on hakusessa, mutta löytyneekö se tuosta kolopallokuopasta. No, pääasia taitanee olla, että pääsee lyömään, ei se, että osuuko maaliin.
Maassa maan tavalla. Jossakin suuret aatokset syntyvät golfkentillä, joissain taas hiihtoladuilla. Mitä jos ei taida kumpaakaan. Olisko uppopallo silloin vahvoilla. Voisi uida käsipohjaa, kuten nuorena uimaan opetellessa. Pinnalla toki on helpompaa.

 

puhelinkeskus

- Paina ruutu.
Nyt sen jo osaan älypuhelimestani hakea, vaan ei sekään aina helpota tilannetta. Varsinkaan kun joutuu soittelemaan terveysalan bisnesfirmoihin. Paikalliseen hoitoon pitäisi päästä, mutta soittokierros käy ties missä. Ajanvaraukset sujuvat suh' koht' mallilleen, joskin aikojen päähän, mutta annas olla kun pitäisi peruuttaa varattu aika.
Myönnän, että meinasi pinna palaa ja todellinen hermostus oli liki. Keskus ei tahtonut millään saada hommaa sujumaan lähitoimipaikkaani. Kierteli ja kaarteli, että ei voi antaa suoraa numeroa hoitajille, vaikka itse hoitaja oli niin pyytänyt toimia. Aikansa pähkäilytyään lupasi sentään soittopyynnön välittää. Paikallisen kanssa homma sitten hoituikin.
Tähän on siis tultu. Pikemmin asia olisi selvinnyt, jos olisin pyöräillyt haki Porin ja luukulle. Kehitys kehittyy, sanoi entisajan valokuvien kehittäjäkin, mutta kehittyykö aina oikeaan suuntaan onkin sitten jo toinen juttu.

Pisara - Veriryhmä.
Tästä on tullut jutusteltua useammankin henkilön kanssa. Tiedänkö minä? En. Tiedätkö sinä? Luultavasti et. Siis mikä on veriryhmäsi. Olen sen varmasti joskus kuullut, mutta että muistanko. Mitäs luulet.
Olisiko mitenkään mahdollista kirjata tuota vaikkapa kela-korttiin siten, että olisi heti nähtävissä. Ei pitäisi liittyä tietosuojaankaan, koska näkyvillä on jo muutenkin henkilötiedot.
Tiedä sitten tarvitsisiko minun todella tietää ja muistaa vereni ryhmää, mutta tulipa vaan mieleen tällainenkin.

- Hoitaja kotiin.
Hetki oli sellainen, että ”matalankynnyksen” apu olisi ollut tervetullut. Koska henki ei ollut kyseessä, ei tullut soitettua ambulanssia paikalle. Annettiin sen suosiolla hoitaa ehkä tähdellisempää tehtäväänsä – ihmishengen pelastusta. Tokkopa olisi mukaansa ottanutkaan.
Olisin halunnut saada lääkäriä tai hoitajaa käymään kotona tsekkaamassa tilannetta. Harmikseni huomasin, ettei tällaista palvelua Porissa ole saatavilla. Olisi pitänyt raahautua paikalle hoitohenkilökunnan luo. Mutta kun se juuri oli se hankaluus, lähes mahdotonta. Onneksi tuntemani ystäväsairaanhoitaja teki kotikäynnin ja sain tarvittavan avun ja neuvot.

Siis mikä oli pointtini. Puute ns. vanhan ajan kotilääkäristä. Hoitajapalvelua olisi saanut, jos olisi ollut jonkin hoitopalvelun piirissä, jopa mobiililääkäri olisi kenties saatu paikalle. Mutta kun on ”itsellinen”, on itse mentävä lääkärin pakeille. Ei ollut – ilmaisesta puhumattakaan - edes maksullista keikkalääkäriä tai -hoitajaa, joka tekisi kotikäyntejä. Olisi hyvä, jos olisi.

 

- Joulu.
Joulupukki suukon saa...vai saako? Jos nyt kumminkin, voi olla lähes varma, että on kovinkin läheinen. Tai toivottavasti. Virtuaali- ja etäpukeille lentosuukot.
Jouluihminen kun en ole, niin ei sen väliä, vaikka koko joulu olisi peruttu. Osa ”läheisistäni” asuu siksi kaukana ettei heillä ole mahdollisuuttakaan tänä korona-aikana matkustaa luokseni. Tällä mennään. Pienellä piirillä ja turvaetäisyyttä pitäen.

Tonttu sydän  Kaikesta huolimatta:
Hyvää Joulua teille ja meille kaikille!

Uuden Vuoden juhlinta taitanee mennä samoin eväin, mutta Vuosi 2021 jo häämöttää uutta valoa tuoden!
Kaikkea hyvää

toivottaa hajamerkintöjä kirjannut tee-ee.

Kirjoita kommentti (1 kommentti)

Marraskuun pimeä,

ilon ja surun aikaa.

Kesän valoisuus poissa,

syksyn väriloisto takana.

Talven valoa odotellessa

pakollinen marraspimeä.

Elettävä silti on.

Kukin omin voimin.

Iloittava elon pienistäkin hetkistä.

Paluuta ei ole.

Nautitaan siis tästä hetkestä.


- Aita.Autaminen Sivutie Se on tullut entistä tärkeämmäksi elementiksi. Sillä notkutaan, parannetaan maailmaa, silmäillään karkulaista, autetaan ja avitetaan naapuria. Apua on aina ollut tarjolla, niin jo pikkulikkana ollessani, kuin yhä vielä, kohti vanhuutta taivaltavana. Kiitos siitä.
Olen senkin todennut, että hyvät naapurit ovat kullanarvoiset. Näin ei ole likikään kaikilla. Häiriköintiä, jopa puhumattomuutta, joka sekin tuntuu pahalta.
”Permudan kolmio”, joka on oman kulmakuntani pelastaja, on varsin vilkkaassa käytössä. Kyseiseen kolmioon mahtuu kyllä useampikin kohtaaja. Taitaa olla jo ”viiskulma”.
Tuo aita on tätä nykyä näyttänyt parhaiden puoliensa lisäksi myös heikkoutensa. Vai voisiko sanoa, että matalalla käyskentelevä ja vilkas koiruus on näyttänyt viisautensa. Löytää kolon kuin kolon lähteä tutkimaan maailmaa, naapurustoa. Aidan toiselle puolelle on päästävä. Eipä voi sanoa edes ruohon olevan vihreämpää.

Turvaväli Sivutie

- Turvavälit. Täytyy myöntää ettei se aina onnistu. Ja nuo maskit. Niitä tulee käytettyä liiankin ”harkiten”. Miksi? Sitä sopii kysyä. Olenko vain tuudittautunut oman paikkakunnan hyvään tautitilanteeseen, sillä en tunne ainuttakaan, joka olisi koronaan sairastanut. Ehkä vasta tutun tai läheisen sairastuminen saa omatkin hälytyskellot soimaan. Valitettavaa, mutta totta.

- Kanssakäyminen, muidenkin kuin lähiomaisten kanssa, on ollut ja on vielä vastakin luupin alla. Minne mennä ja miten toimia. Uskaltaako osallistua, vaiko ei. Tätä tulee miettineeksi. Kaikesta huolimatta liikkua pitää ja ihmisten ilmoille päästä. Muuten tulee entistäkin höperömmäksi. Onneksi minun ”harrastukseni” on ollut voimissaan. Väki kokoontuu ja voi mielestään ja mieleltään hyvin.

Asukastupa SAmpola Sivutie- Kuva Sampolan asukastuvan tiloista kuvaa paljolti tapahtumien nykytilaa. Tyhjää on. Useat tilaisuudet ja kokoukset pidetään etänä, joka tarkoittaa oleilua tietokoneen äärellä. Kuka viitsii ja jaksaa ja kenellä ylipäätään on mahdollisuutta moiseen. Minäkin olen jättäytynyt monesta.

Sampolassa ei asukastupaa enää ole. Pitäisikö olla? Kyllä, on vastaukseni. Kirjaston Salonkiin en ole tavanomaista tietäni löytänyt. Toki olen paikan katsastanut. Ei siellä pääse entisajan toimintaan ja tunnelmaan, mennä ja tulla omaan tahtiin, kahvitella, ruokailla. Tuntuu vieraalta. Liian steriiliä. Elämän rosoisuus puuttuu. Valitettavasti.

- Menipä valitukseksi. Mutta näinhän se usein on. Hyvät asiat pidetään luonnollisina eikä niistä paljon puhuta.

 - Sallittakoon pieni eläimellisyys.

 Kärpänen Sivutie

Pipparskakkutalon ikkunasta näkymä ulos. Ja mitä näkyy, Raatihuoneen lisäksi?
Kärpänen. Minusta se on kuin suora linkki kaupungin asukkaaseen. Olemme kuin kärpäsen p...a kaupungin byrokratiassa. Kuunnellaanko meitä. Kansalaisia. Porilaisia. Veronmaksajia.
Kun kuuntelee kanssaihmisten kertomuksia ja kokemuksia moninaisten asiain hoidosta, niin tuntuu, että varsinkin "köyhän ääni" jää todella kuulematta. Valitusten tie on kova ja kivinen.
Eilen kaupunginvaltuusto kokousti ja päätti kaupungin kunnallisveroprosentista. Puhuttiin paljon, perusteltiin puoleen jos toiseen. Äänestettiin. Nousua tuli. Miksi, tai miksi ei? Se jääköön kunkin pohdinnaksi. Syitä ja seurauksia varmasti riittää. Äänestyksiinkin on totuttu. Ei siinä mitään, mutta miksi äänestää tyhjää, kun on kansalaisilta saanut valtuudet päättää asioista. ”Tyhjän saa pyytämättäkin!” Tai miksi ylipäätään vaivautuu vaalipaikalle ja jättää tyhjän lipun. No, kannanottoja nuokin. Tekijöilleen varmasti perustellut.
Tulin myös seuranneeksi Porin perusturvan tuottavuusohjelman esittelyä. Päälliköt lupasivat paljon hyvää, mutta tuoko todellisuus sitä? Ikäihmisten palvelutuotanto todettiin raskaaksi, liiaksi laitospainotteiseksi. Siitä on siis päästävä. Lisätään kotiin tarjottavia palveluja. Mutta otetaanko palvelujen loppukäyttäjä todella huomioon, vai mennäänkö sitä rahan sanelemaa pitkospuuta pitkin. Tulipa taas tuo kärpänen mieleen.


-

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

 - Sanoisinko, että kaikki liittyy kaikkeen (sairauksiinkin liittyen) ja rahalla on suuri merkitys.
Jos on oma talous kuralla, niin sitä on Porin kaupungin ja koko Suomen. Myös muu maailma kärvistelee.
Paperinteko ei Suomessa ole kannattavaa. Ehkä muualla. Ainakin rahanpainannan. Siksi paljon sitä tuntuu maailmalla liikkuvan. Miljoonat ja biljoonat. Enhän minä noin suurista mitään ymmärrä. Rahoja pyöritellään milloin minkäkin instassin kautta. Vaan ei riitä likikään kaikkeen koronan rokottamiin suomaisiinkaan yrityksiin. Ainakaan pieniin. Siksi liike työpaikoista ulospäin on tosiasia.

 

 Robotti3 Sivutie

- Pysyvä työ/osa-aikatyö. Sen saaminen on vaikeaa. Ainakin Porissa, kun seuraa ja pohtii pipparskakkutalon ikkunanaluspuiston nurmikon siistimistä.
Muistan kuinka aikoinaan anoppini oli kaupungin puistotöissä. Miehet hoisivat ruohonleikkuun ja naiset, anoppi mukaan luettuna, haravan varressa. Toki paljossa muussakin risusavottahommissa. Nyt on toisin. Ei kannata työllistää (?), vaan tilalle vaikka kertaostolla kone, robotti, joka ei tunteja laske. Ei edes niitä muutamaa, joista moni olisi jo tyytyväinen. Tästä ei verot kerry kaupungin kassaan ja kaduntallaajan ostovoimakin taitaa olla niin ja näin. Lisäksi maksetaan valtiolle työmarkkinatuesta sakkomaksuja pitkittyneen työttömyyden johdosta.


 Mielenilmaus Sivutie- Kaupungintalolla kokoustaneet päättäjät saivat jokin aika sitten ”pyyhkeitä”. Porin vanhuksille vaadittiin parempaa hoitoa runsaan sadan ihmisen voimin. Panderollit, kyltit, puheet ja kiivat huutovaatimuksetkaan eivät saaneet aikaiseksi edes ikkunoiden avauksia päättäjien kuulla viestiä. Vain verhot heiluvat, todettiin.
Mielenilmaus ei ollut vain ikäihmisten esilletulo, vaan mukana oli runsaasti nuoria, ehkä hoitajia, ehkä omaisiaan hoitavia. Huoli on yhteinen.

 

- Saattohoito. Diakonialaitoksen osasto tuli jotenkin tutuksi. Kaikessa tilanteen karmeudessaan paikka oli ERINOMAINEN. Hoitajat osaavia ja osaaottavia. Tilat kodinomaiset, viihtyisät. Saivat vierailijankin olon helpottumaan.
Kokemani vertailukohta on kaupunginsairaalan osasto. Läheisen kohtaaminen elämän loppuvaiheen hetkellä niin sairaalanomaisissa tiloissa jäi mieleen. Eikö muuta ole tarjolla, kuin kolkko huone. Hoito ja hoitajat kyllä olivat sielläkin ammattitaitoisia ja ymmärtäviä. Vain puitteet olivat erilaiset.

Kierrätystä Sivutie- Jo vain on kierrätystä! En aivan ymmärtänyt näkemääni, mutta pakko kait sen on jotenkin kierrätykseen liittyä.
Rännistä tulevaa sade/hulevettähän ei kadulle saa päästää. Ainakin näin minulle aikoinaan sanottiin, kun ei vielä ollut tuota hulevesiviemäröintiä. Kysyin, että Kokemäenjokeenko sadeveden kannan? Saunasaavitkin ovat jo täynnä. Vastauksena oli, ettei nyt maahankaan saisi. Toki hulemaksuakaan ei peritty.
Nyt olen kyseisen viemäröinnin piirissä.

- Vielä yksi asia, joka pännii. Satasairaalan logo ja siihen liittyvä tekstitys.

logoSatasairaala Sivutie 

Mitä lie pistekirjoitusta. Ja millä väreillä? Mielestäni kuitenkin väritöntä, harmaata, vaaleaa, näkymätöntä.
Asia tuli eteen, kun postilaatikkooni tuli ”Sinuun erikoistunut Satasairaala” -lehti. Sitä julkaisee Satakunnan sairaanhoitopiiri. Sen, jos minkään pitäisi olla tarkempi sanomansa näkyvyydestä. Heikkonäköisiä on sairaalassaankin hoidettavina runsain joukoin. Luulisi nyt niiden tietävän.
Mutta luulo ei ole tiedon väärtti. Tässäkään asiassa.


Olisi kiva kuulla teidänkin mielipiteitänne. Mistä vain.

Kirjoita kommentti (3 kommenttia)

Pilvet sivutie

- Kuukausi etuajassa. Enempikin, sillä olin kaavaillut merkitä asioita tänne kuukausittain. Mutta eihän aina käy niin kuin haaveillaan. On vissiin taas omaa tärkeää. Tai paremminkin – inspis iski ja silloin on taottava, kun rauta on kuuma.
- Näin syyskuun kynnyksellä on ajatukset osittain jo lokakuussa. Olen jälleen lupautunut olemaan yhtenä mukana kansainvälisenä Köyhyyden vastaisena päivänä 17.10. Asunnottomien yö -tapahtumassa. Tällä kertaa päivä osuu lauantaille. Ajatella sopii, että voisi sen lauantain toisenlaisestikin viettää, mutta ei. Näin olen päättänyt, toistaiseksi.
Vaikka en itse asunnoton ole, en ole koskaan ollutkaan, niin miettiä voi itse kukin tilannetta, jos niin olisi. Miten tulisin toimeen, eläisin, olisin. Vai olisinko mitenkään? Työttömyys, konkurssit, sairaudet, päihteiden käyttö ym. saattavat ajaa ”fiksunkin” ihmisen tilaan, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Varsinkaan jos ole mahdollisuutta asuntoon mm. luottotiedot menetettyä. Ilman asuntoa on liian moni elämää eteenpäinvievä asia liki mahdotonta. Apu toivottavasti löytää tarvitsijansa.
Mikonkadulla Porin työttömien toimitilojen pihassa siis tavataan, jos vain kaikki menee kuin on suunnitelmissa ja koronapirulainen ei pakota meitä olemaan omissa karsinoissamme.

 
- Omissa oloissa. Sitä se on ollut jo pidemmän aikaa. Toki oviverhoa on hieman raoteltu ja lähdetty pienin, kiltein askelin mukaan ihmisten ilmoille. Pakko. Muuten ei pää kestä. Ja onhan vaaran paikkoja missä vain. Jopa kodin sanotaan olevan vaarallisin paikka. Ei sentään koronaviruksen vuoksi. Luulisin.

Tukka pois sivutie

- Siitä päästään päähän. Konkreettisesti. Tugga pois. Juuri niin. Klaniksi vaan. Helppohoitoista. Näin moni mies (miksei jokunen nainenkin) ajattelee, kun vapaaehtoisesti ajeluttaa päänsä paljaaksi. Siitä kenelle se sopii, voimme olla montaa mieltä.
Toista se on vaikkapa naiselle, joka sairauden vuoksi on menettänyt tai menettää hiuksensa. Valinnat ovat vähissä. Hiukset karsiva hoito vastaan hiukset. Minä valitsin ensimmäisen. Lopputulos olikin sitten muiden käsissä. Omaan taisteluuni vannoisin vähemmän. Kakkiminen 2 sivutie

- Muiden käsissä on seuraavakin. Syy on tassut omaavan koiran talutushihnan toisessa päässä.
En ole mikään eläinvihaaja, mitä nyt kissoja kammoksun. Ihan oman pelkoni vuoksi. Pihapiirinikin on monen eläimen koti/nukkumapaikka. Ja koira minulla on itsellänikin ollut. Joskus enää yökyläläinen.
Tietäähän tuon kaikki, että kun syö, niin toisesta päästä ulos tulee. Mutta kun tuo ulostulon paikka on aivan porttini pielessä ja varsinkin postilaatikon alla, niin sapettaa. (Jopa postia kuskaavaa kustia.) Varsinkin, kun päätöksen tekee, ei vain koira, vaan ihminen. (Niille lintujen päästöille tuskin mitään voin).
Sapetti tällä kertaa niin paljon, että viritin kieltotaulun/t portinpieleen. Eli pakita jos voit. Jätöspussit jätin otettavaksi ja roskikseni on käytettävissä.
Nyt sitten vain odottamaan, että tuottaako tulosta. Ei siis tuotosta.

- Niin yökyläläinen.

Pelko 2 sivutie
Tuli (eli tuotiin) luokseni. Paikka on tuttu, mutta alkuilta oli hieman vaikeahko, sillä oli juuri venetsialaispaukuttelun aika. Aina kun paukahti, niin koira tärisi peloissaan. Yritin parhaan kykyni mukaan rauhoitella. Aikaa kun kului, saimme lopulta molemmat nukutuksi. Hyvin, ja hyvin lähekkäin. Terveisiä vaan omistajalle.
Kaikki siis ok. Tälläkin saralla.

 

Kirjoita kommentti (2 kommenttia)

- Aika aikaa kutakin, sanoi joku joskus. Kuka. En muista.
- On se ilmoja pidellyt, sanoi taas eräs toinen.

- Matka jatkuu ja maisemat vaihtuu. Niin olen myös kuullut. Ja kun matkailu avartaa, niin toivottasti tällä kertaa kotimaanmatkailu. Sille tsempit.

Kesää on ollut ja tuntuu olevan edelleenkin. Ja lämpimiä kelejä. Mikäs tässä ollessa. Onneksi huhhah-helteet taitavat olla ohitse.
Mitä on tullut tehtyä? Naamakirjaa seuratessa monilla piisaa tekemistä aamusta iltaan ja vielä sellaista, mikä pitää ehdottomasti mainita ”kavereille”. Mikä ettei. Tärkeitä ovat, asiat, niin pienet kuin suuretkin. Entäs minä. Kait sitä jotain on tullut tehtyä. Väsy jo alkuillasta kertoo jotain. Uni on maittanut. Kiitos siitä. Minua on suotu hyvillä unenlahjoilla. Lähes aina on toiminut, pieniä poikkeuksia lukuunottamatta.

- Kops' kops' ja vielä kerran kops'.
Niin niitä omenoita tippuu. Havahduin juuri hetki sitten, että jopa pihlajassani kasvaa omena! Ei maar. Oli pudonnut oksaan yläpuolellaan olevasta omenapuusta.
Vanhat ja vähän nuoremmatkin omenapuuni kantavat oksat riipuksissa runsasta satoa. Viime vuonna oli toisin. Juuri ja juuri riitti nautittaviksi. Nyt on jälleen aivan liikaakin omaksi tarpeeksi. Olenkin jo vienyt muutamat kypsyneet omenat portin pieleen muille tarjottaviksi. Ja kun sato kunnolla kypsyy lisään tarjontaa, jos on ottajia.

Omenat Sivutie

Jos on omenoita runsaasti, oli myös punaisia viinimarjoja riittävästi. Mustat marjat sitä vastoin jäi tältä vuodelta saamatta. Mikä lie ollut syynä, mutta marjan marjaa ei tullut. Kylmyys, kuivuus, pörriäisten puute. Kukkaketoa kyllä jonkin verran olisi pörriäisten pyöriskellä, mutta tänä vuonna on ollut hiljaista silläkin saralla. Ehkä ensi vuosi on parempi – monessakin mielessä.

- Vammaisasiat ovat olleet usein mielen syövereissä. Eikä vähiten vammaisyhdistyksen asioita pyöritellessä. Monien vaiheiden ja vaatimusten jälkeen Porissakin vihdoin päästiin samaan, kuin moni muu kaupunki jo aikoja sitten. Jopa kilpakumppanimme Rauma. Vammaispalvelulain- sekä sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetuspalvelut muuttuivat elokuun alusta siten, että vammaisillekin mahdollistuu normaalihinnoilla kulkemiset. Taksikorttiin oikeutetut voivat matkustaa omavastuuosuudella eli normaalilla julkisen liikenteen hinnalla. Tähän asti ovat joutuneet maksamaan koko taksimatkansa heti itse ja vasta jälkikäteen hakua vastaan ovat saaneet omansa pois. Vielä jää nähtäväksi miten uusi kokonaisuus todellisuudessa toimii. Toivottavasti hyvin.


- Ikäihmiset ja liikuntarajoitteiset. Se on tätä päivää. Päätin tutustua uuteen ja uljaaseen maakunnalliseen apuvälinekeskukseen.
Piti lähteä hakemaan rollaattoria. Tsekkaus netissä, osoite, aukioloajat ym. Apuvälinelainaamoon ei tarvinnut varata aikaa. Hyvä. Siis sinne.
Koska asun Hesantien "toisella puolella", piti ylittämän tuo tie. Viitta näytti Helsinkiin, Poriin, Pinomäkeen. Ei ollut mainintaa apuvälinekeskuksesta. Miksei?

 Apuväline opaste Sivutie

  Koska arvelin olevani kuitenkin oikealla tiellä, ajoin eteenpäin. Jonkin matkan päästä näin, melkeinpä ojanpohjalla ja ruohikon varjossa olevan, pienehkön kyltin. Siis vasemmalle. Tien päässä samanlainen pieni viitta pöpelikössä. Taas vasemmalle. Sitten olinkin perillä.
Ja mitä näin. Ikäänkuin poispäin tulosuunnasta, tyhjää peltoa vasten komean rakennuksen seisällä ISOLLA: Maakunnallinen apuvälinekeskus!
Apuväline ulkoa Sivutie

Jo vain, ajattelin ja astuin sisään. Ensin kohtaamani avulias virkailija sai kuulla moitteeni. En kuulemma ollut likikään ainoa. Lähes jokainen tulija valitteli opasteiden joko puuttumista tai niiden pimennossa oloa. Annoin palautteeni.
Apuvälinen sisätilat Sivutie
Niin se rollattori. Sen sain kotiin viemiseksi ja kaiken lisäksi hyvien ohjeiden kera. Palvelu. Se oli alusta loppuun erinomaista, kiitoksen arvoista. Siis henkilökunnalle plussat, opastukselle ei. Näin huikkasin lähtiessäni.

Kirjoita kommentti (4 kommenttia)