etusivuotsikko2

Mummit ja vaarit nettiinTulipa oltua kurssilla, jonka nimi oli jo osallistujien ikä huomioiden aivan passeli: Joka mummi nettiin ja vaaritkin mukaan.

Kurssilaiset olivat nettitiedoiltaan ja taidoiltaan monella tasolla. Ilokseni havaitsin etten ollut ainoa, joka myönsi, että tiedoissa on puutteita. Monenmerkkiset koneet, "pöntöt", läppärit, tabletit, älypuhelimet, vaikka ovatkin periaatteessa lähes samankaltaisia, ovat kuitenkin erilaisia toiminnoiltaan. Opiskeltavaa riittää. Niin koneiden käytössä kuin niiden kautta osallistumisessa nettimaailman kiemuroihin.

Nykyään lähes kaikki toiminnot on siirretty ”taivaalle”, internettiin. Pankki- ym. konttorit ovat sulkeneet ovensa. Omien raha- kuin muidenkin asioiden käsittely on tehty vaikeaksi heille, joilla ei ole osaamista eikä  tietokoneita käytössä.

”Katso netistä” sanat lausutaan liiankin usein. Jopa meidän kaikkien Yle näyttää suuren osan tiedonvälityksestään vain netissä. Onko tämä tasa-arvoa katsojia kohtaan. Esimerkiksi noin 500 000 eläkeläisellä ei ole pääsyä nettiin. He eivät sitä käytä. Kaikilla ei ole varaa hankkia laitteita, toisilla taas ei edes halukkuutta opetella.

Tietoyhteiskunnassa eletään, mutta voidaan sanoa, että monet ovat jääneet yhteiskunnan ulkopuolelle. Jopa soittaminen on haastavaa. Ei ole helppokäyttöisiä lankapuhelimia, ei edes puhelinluetteloita. ”Katso netistä”, tulee tässäkin vastaan. Ja soittamatta jää.

Entä matkustaminen paikasta A paikkaan B. Ennen tuo oli melko lailla simppeliä. Menit asemalle, ostit lipun ja lähdit matkaan. Mutta nyt kaikki varaukset tulee tehdä internetin välityksellä, hakukoneita käyttäen, ”lokerikkoja” klikkaamalla, kysymättä kasvokkain ihmiseltä tietoa. Kaikilla ei ole auttajaa vierellä opastamassa. Olen monasti ajetellut, että osaisinkohan itsekään enää hankkia kaikenmaailman lippuja ja olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Taitaisin jäädä rannalle ruikuttamaan.

Nykyaikaa, sitä tämä. Mutta yritetään pysyä kaikesta huolimatta mukana.

 nettiopastaja merkki Tietokoneita käyttämättömät syrjäytyvät monista palveluista ja tähän pitää puuttua. Tämän on nähnyt mm. Suomen Reumaliitto ja Eläkeläiset ry, jotka kouluttavat nettiopastajia. Kurssin käyneet eivät ole mitään alan ammattilaisia, vaan tavallisia netinkäyttäjiä, jotka haluavat vertaisneuvonnan kautta auttaa halukkaita ymmärtämään nettimaailman saloja. Tarvetta opastuksiin on. Se on havaittu ja tunnustettu.

Tietoyhteiskunnan asiat ovat hallituksen kärkihankkeita, mutta osa kansalaisista on unohdettu. On menty aivan liian suurin loikkauksin. Mummit ja vaarit on unohdettu. Työ on jätetty kolmannen sektorin hoidettavaksi, kuten moni muukin auttamistyö.

Osallistu, kysy. Tyhmiä kysymyksiä ei ole. Ongelmat pyritään yhdessä ratkaisemaan. Jos ja kun eteesi tulee tiedon jakamiseen halukkaita vapaaehtoisia nettiopastajia, niin ei kun mukaan, vaikka et omistaisikaan konetta. Aluksi kuuntelemalla mitä netti tarjoaa juuri sinulle, oppimalla eri sanojen merkityksiä ja omia mielenkiinnon kohteita etsimällä, saattanet innostua enemmän ja rohkaistua kokeilemaan siirtymistä tietokone- ja nettimaailmaan.

Koneita on turha pelätä. Jo aikoinaan töissä tietokoneaikaan siirtyessäni päällikköni opastus oli: paina vain rohkeasti nappulaa. Minähän painoin ja tällä tiellä ollaan.

Miksi siis mennä nettiin? Tähän pitää ensin saada vastaus. Sitten homma etenee kuin itsestään.

Terttu Elomaa

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

savuOtsikon sanonta voisi liittyä moneenkin asiaan. Tänäänkin pakkaspäivänä  ja vaalien kynnyksellä.

Minun savuni on kuitenkin kotikutoista. Sanoisiko säästösyistä, vai vain harrastuksesta. Miten vain, molempi parempi. Puidenpolton pienhiukkasvaaroista huolimatta puut palavat uuneissani taloa lämmittämässä.

 

Sähkölämmitteiset talot, varsinkin, jos tuo sähkö on ainoa vaihtoehto lämmittää ”pirtti”, tulevat maksamaan laskujensa muodossa melkoisestikin. Olen kuullut. Minä olen saanut sähkökulutusta hieman pienemmäksi tuolla puulämmityksellä, toki moni muu toiminto vie laskun kohtalaiseksi, eikä vähiten ”siirto”maksun vuoksi.

On se vaan mielenkiintoinen tuo sähkön siirto, maksaa enemmän kuin itse sähkö. Sitä ei voi edes kilpailuttaa. Maksu mikä maksu. Monet kummastelevat ja sanovat, että antaisivat sen olla paikallaan.

 

Niin, harrastuksesta tämä puilla pelaaminen käy. Varsinkin, kun keväällä tilaa klapikuorman märkää puuta pihaan. On siirrettävä aluksi kuivumaan, ja sitten loppukesästä suojaan talven varalle. Hyötyliikuntaa. Sitä se on, mutta mukavaa. Ainakin siihen asti, kun vielä jaksaa.

 

Ei voi kuin miettiä, millaiseen tilanteeseen itsekin joutuisi pitkällisen sähkökatkoksen johdosta, jos ei olisi mahdollisuutta puilla lämmittää huusholli. Niin ja ruoka. Mikrot ja liedet olisivat pois pelistä. Pakkanen sentään auttaisi ruokatarvikkeiden säilytyksessä.

Monasti on tullut Emma-mummuni mieleen. Hänellä oli kyllä sähköhella, mutta eipä tuota juurikaan käyttänyt. Puita puuhellaan ja vot. Siinä se. Tuli lämpöä, tuli ruoka tehdyksi samalla. Sitä perinnettä olen jatkanut niistä hiukkasvaaroista huolimatta. Ja miksen jatkaisi edelleenkin, kun kerran mahdollisuus sellaiseen on. Kaikilla ei ole, valitettavasti.

Puuhella

Terttu Elomaa

 

 

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)
fShare
0

Vuodenvaihteen aikaan lukemani kommentti jäi pyörimään päähäni. Tuo kommentti oli, voi kai arvata, tietysti siinä ”naamakirjassa”, facebookissa. Siellähän sitä tapaa kaikenlaista todistelua. Osa omalla nimellään, osa piilossa.

Tuo kirjoitus koski tammikuuta, tipatonta sellaista.

Se kait on jokaisen oma asia viettääkö sitä vai ei. Mitä se muille kuuluu, sanovat.

Lukemani jälkeen, en nyt oikein tiedä, että mihin kategoriaan itseni laittaisin, vai olisinko kaikkia. Sopinee tuokin. Erään kirjoittajan mukaan tipaton tammikuu kun on nimittäin kaappijuoppojen, roskapussin viejien ja kukkahattutätien juttuja.

On noita paheita itse kullakin, kelläpä ei. Kaapista on janojuomaa haettu ja tullut vedettyä mm. suuren naapurimaan kessuja. Eikä ne varmastikaan olleet mitään kevytversioita. Mutta näistä on selvitty. Taakse jäänyttä elämää. Ainakin toistaiseksi. Kukapa sitä huomisesta tietää.

Entä sitten roskapussin viejät ja kukkahattutädit. Roskia tulee ja menee ja tätejä maailmassa piisaa. Hyvä niin.

Ei anneta sanomisten kuitenkaan haitata. Otetaan asiat puheeksi, kun aihetta on. Ja tuo tipaton tammikuu ei minusta koske vain juomapuolta. Kaikenlainen ”yli”-sellainen voi antaa aihetta miettiä oman itsensä hyvinvointia.

Ja mikä parasta. ”Tipatonta tammikuuta” voi viettää koska tahansa, vaikka joka kuukausi.

 

Terttu Elomaa

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)
fShare
8

Vanhankoibvton Työväenyhdistyksen Onnela

 

 Onnelantie vielä on, mutta Vanhankoiviston Työväenyhdistyksen Onnela on saanut väistyä, koska Porin kaupunki tarvitsi maa-alaa Sampolaan vievän tien rakentamiseen. 1920-luvun alussa rakennettu Onnela purettiin vuosina 1976-77.
(Kuva Satakunnan museon kokoelmat 57, julkaistu Vanhakoiviston Pienkiinteistöyhdistys ry:n kirjassa Prankkori prunnil.)

Entisen Onnelan paikalla Sampolaan vievän tien vieressä sijaitsee nykyisin huoltoasema.

 

 Onnelantie päättyy


Onnelantie on suhteellisen lyhyt katuosuus, joka päättyy Sampolaan johtavaan polkuun. Polkua pitkin ei nyt enää pääse kerrostaloalueen sydämeen, sillä rakennustyömaa-aita sulkee kulkureitin. Aikanaan polku oli koululaisten vilkkaassa käytössä, sillä Onnelantieltä pääsi Sampolaan suoraan kävellen tai pyörällä. Iso kivenmurikka ja ”porsaat” ovat esteenä muulle kululle.

 

Mutta tuo Onnelantie.

Kuvaushetkellä käydessäni tervehtimässä sampolalaisia kyseinen tie oli erittäin liukas. Melkeinpä mahdoton kulkea jalan. Pystyssäpysyminen oli koetuksella. Missä on hiekoitusautot? Ei ole ainakaan näillä kulmilla näkynyt. Nastat olisi pitänyt olla jalkineissa. Vaan eipä ollut, mutta pystyssä pysyin.

 

Onnelantie liukasta

Kaikesta huolimatta taitaa Onnelantiellä ja sen lähialueella asua onnellista väkeä. Ainakin siitä päätellen, että muuttoliikettä poispäin ei juurikaan ole. Vanhoja tuttuja tulee vastaan tuon tuostakin. Naapurisopu on hyvää. Ainakin minun kohdalleni on tuo onni suotu. Olen siis onnellinen Onnelantien kulkija.

Onnelantie

 

Kotikulmat ovat tutut ja rauhalliset. Myös näin vuodenvaihdetta lähestyttäessä. Tosin rakennustyömaan äänet voivat joitain häiritä, mutta tuo ”häirintä” on vain hetkellistä. Ei muuta kuin eteenpäin.

 

Toivottavasti ei vanhan Onnelan purkaminen ole ollut turhaa. Onnelantien päässä kurottautuva Sampola ehostuu ja uudistuu. Taloja kunnostetaan ja alueelle nousee uusi uljas koulurakennus monitoimitiloineen. Kauppatilatkin saavat aikanaan uuden tulemisen. Toiveena etteivät palvelut ainakaan vähene. Lähipalveluja tarvitaan.

 

Entisenä sampolalaisena voisi sanoa, että Sampolasta voi kyllä lähteä, mutta sampolalaisuus ei lähde minnekään. Sampola oli hyvä paikka asua, ja miksei se olisi sitä vieläkin. Itä-Pori kaikkineen on nykyajan Onnela.

 

 

 

 

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2017

JoutsenetSäätila suosi lenkkeilijää heti aamuvarhaisesta. Aurinkoinen päivä tulossa. Tulikin.

Maa puhtaan valkoinen lumesta ja taivas, sininen. Liekö aamulenkin aika ollut vielä varhainen, kun muita kulkijoita ei liiemmin näkynyt.

Yksin olo ja omin ajatuksin. Rauhoittavaa, rentouttavaa.

Hiljaisuuden rikkoi kaukainen, mutta lähenevä lintujen ääntely.

Pysähdyin ja loin katseeni taivaalle. Ja sieltä niitä tuli, pohjoisen puolelta ja matkalla kohti etelää. Useita perättäisiä auramuodostelmia joutsenia. Toivottavasti ehtivät pois talven pakkasista. 

Kamera kiireellä esille. Aurinko, varjot ja huono sijoittumiseni puiden keskellä vaikeuttivat kuvien ottamista, mutta oman pään sisäinen kuva näkymästä oli sitäkin selvempää.

Muistikuva, se jää. Tervetuloa joutsenet takaisin jälleen ensi vuonna.

 Suomen lippu

Lipputankoa omistamatta havainnoin naapureiden juhlapäivän liputusta. Suomen lippu oli monessa pihapiirissä vedetty salkoon.

Lippu roikkui kuitenkin tankoa vasten vaatimattoman oloisena. Tuulenvire olisi saanut lipun näyttämään todellisen olemuksensa.

Minun itsenäisyyspäiväni tulee päättymään omassa pihapiirissäni saunan löylyihin. Savu tupruaa jo kohti sinitaivasta, maa edelleen valkoisena.

Ajatukset, mietteet ja tulevaisuuden kuviot mielessä kohti uusia seikkailuja.

Saunan savu

 

 

 

 

 

 

 

 

 

           

                             

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

Sampola kartat 4 uusi koulu

Jyske kuuluu, koneet jyllää, vallit sortuu. Sampola elää ja siellä eletään. Aamuvarhaisesta jo sen huomaa, että naapurissa tapahtuu. Vanha saa väistyä uuden tieltä.

Sampolaan rakennetaan parhaillaan uutta koulu/liikuntakompleksia. Hyvä niin. Saadaan uudet ja toimivat ratkaisut ja toivottavasti myös sampolalaisia miellyttävät. Liikenteellisesti tullee uutta ja uuden koulun parkkipaikan lisäkäyttöä monitoimitilan myötä. Sampolan suunnalla puhuttaa myös uusien liiketilojen saaminen, ja minne? Aika näyttää, kun suunnitelmat puretaan konkretiaksi.

Tutuksi tullut kauppareittini on nyt katkaistu. Pieni kierto ja samalla tutkailu Sampolan uuteen ilmeeseen ei ole pahitteeksi. Päin vastoin. Kerrostalojen ilmeitä uusitaan. Ei sentään vain "pinotexiä pintaan", vaan ehompaa laattaa. Moni talo "pesee kasvojaan". Kävelykierroksella saattaa tavata myös tuttuja ja voi keskustella maailman menosta. Virkistävää.

Sampolan asiat kiinnostavat tällaista entistä sampolalaista. Hieno paikka asua, vaikka juttuja alueen tilasta on kuultu jos jonkinlaista. Etenkin ihmisiltä, jotka eivät ole asuneet siellä.

Akselin Vanhakoivisto-Koivula-Sampola nurkat ovat tuttuja lapsuudesta asti. Ja kauemmaksi en ole vieläkään päässyt. Radiomasto on yksi hyvä maamerkki kotitanhuville.

Maamerkki masto

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

Siilinpoikanen

Teksti, turvallista matkaa, syntyi siitä, kun "pelastin" tai ainakin olin pelastavani yhden siilipienokaisen.

Aivan kuin vahingossa pyöräilylenkkini johdatti minut väärän tienvalinnan kautta elämän äärelle. Siinä se, siili, tepasteli aivan nenäni ja pyöräni vierellä. Tokihan minun oli pysäytettävä vauhtini. Jäin seuraamaan siilin reitinvalintaa. Pyörätie tuli ylitettyä kohtisuoraan. Ei vähäisintäkään merkkiä siitä, että minut tai muut tielläliikkujat olisi havaittu. Ei.

Siilin matka jatkui, nyt kohti ajorataa, vilkasta sellaista. Mietin, että mitenkähän käy. Ei muuta kuin astelin siilin vierellä tielle. Talutin pyörääni ja kättä nostamalla pysäytin kohti tulevat autoilijat. Minut kyllä heti havaittiin ja hetken päästä saatettavani siili. Sain hymyileviä ja kiitettäviä ilmeitä ja peukutuksia autoilijoilta.

Kiitos niin heille, kuin itsellenikin. Hyvänolon tunne oli tuolloin ja on vieläkin.

Valokuvan siili taas oli, jos ei nyt jäädä alle, niin ainakin pelästyä. Olin nimittäin juuri nykäisemässä ruohonleikkuria käyntiin, kun havaitsin vieressäni liikkuvan "möykyn". Ja siilihän siinä ja vielä pieni sellainen. Nyt pelästyin minä. Olin aiheuttaa tietämättäni katastrofin.

Jäin seuraamaan piha-asukkiani ja siinä sivussa juttelemaan sille. Tokkopa se mitään ymmärsi mökellyksestäni, mutta ei poiskaan heti mennyt. Ikään kuin kuunteli. Aikansa lämmössä oleiltuaan, siili poistui kukkapuskan kautta naapurin puolelle. Toivottavasti "Simo"-siili, joksi kaikkia pihani siilejä nimitän, osasi kotiinsa ja nimenomaan turvallisesti. Liiaksi näkee maanteillä yliajettuja ja loukkaantuneita siilejä.

Pidetään siis silmät auki, jotta nuo ihanat ja sympaattiset piikikkäät saisivat elää rauhassa omaa elämäänsä.

Turvallista matkaa - meille kaikille!

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

Puutarhan marjat pian poimittavissa

vihreät

Mustat, punaiset, vihreät. Kypsyväthän nuo puutarhan marjat toden totta. Alkukesän kylmyys, sanovat, saavat/saivat aikaan hyvän sadon, niin metsissä kuin puutarhoissakin. Mansikat ovat kypsyneet ja mustikatkin odottavat noukkijaansa.

Mutta puutarhan mustat, punaiset ja vihreät saavat myös veden kielelle. Vielä hetki, niin ovat parhaimmillaan. Marjojen kitkeryys poistuu maukkauden tieltä.

Mustat

Kaupasta ostetut mehut ja tiivisteet eivät ole mitenkään verrattavissa "oman sadon" tuotoksiin. Odottavan aika on kuitenkin turhankin pitkä, sillä pakastin on jo aikoja sitten tyhjenyt edellisvuoden mehuista.

Metsässä en ole hetkeen käynyt marjanpoiminnassa. Syitä on tuntunut olevan esteeksi asti. Esteet on kuitenkin lähinnä omassa päässä. Ehkä joku ystävällinen kanssakulkija löytyisi mukaan, sillä yksin ei tohdi metsään mennä, varsinkaan kun entiset tutut mökkimaiseman metsiköt ovat taakse jäänyttä elämää.

"Aika entinen ei koskaan enää palaa..." laulettiin laulussakin ja niin minäkin olen joutunut kääntämään elämän kirjan sivuja uuteen kuosiin. Eikä välttämättä huononpaan suuntaan. Positiivisuutta tähänkin tarvitaan ja sitä ei ole koskaan liikaa.

Mehumaija odottaa jo ulostuloaan kaapin perukoilta. "Pihahellalla" maija saa porista huoletta ja itse voi keskittyä vaikkapa lehden lukuun tai rikkaruohojen katseluun. Perkaamista kyllä riittäisi pusikoissa, mutta jos ei taho, niin onko pakko? Ei, sanon minä. Jospa vain ottaisi omenan puusta, puraisisi sitä ja nauttisi. Toki siihen on vielä jonkin verran aikaa. Mutta ootellaan.

Iloitaan loppukesästä ja syksyn sadosta. Väriloistossan syksy on minusta melkeinpä parasta aikaa vuodesta.

 Punaiset

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

Vanhakoiviston kiertoristeys

Pienikin voi olla jotain suurta

Porin kenties pienin, ja ehkä koko Suomenkin mittakaavassa ainakin pienempiin lukeutuva, liikenneympyrä löytyy Vanhaltakoivistolta. Viiden tien risteys on jo itsestään tarkuutta vaativa tienylityspaikka, eikä nämä merkit sitä miksikään muuta. Lisää huomiota vaaditaan.

Kivetetty ympyrä on pieni, eikä suinkaan keskellä risteystä. Tästä seuraakin osittainen hankaluus, jota eivät kaikki heti huomaa. Tulotiet, joissa on kärkikolmiot eivät siis ole yhtä kaukana ympyrästä, vaan eri pituuksilla. Etäisyydet tulee siis ottaa huomioon, että kukas se olikaan ensin risteysalueella.

Ja. Joku on jopa ajatellut ääneen, että kaksi autoa voi hyvin ajaa vierekkäin, kun kerran ne sopuisasti sinne mahtuisivat. Ei mahdu, eikä voi ajaa. On vain yksi kaista. Poliisia on tuolloin tarvittu.

Entä sitten jalankulku. On vain yksi suojatiemerkinnöin tehty ylityskohta. Muutoin risteys ylitetään miten sattuu, ja menokohtia, niin jalan kuin pyörälläkin, on jos jonkinlaisia.

Yksi huvittava (joskin tosi kummajainen) liikenteellinen erikoisuus on isompien autojen, esim. linja-auton kulkureitti ko. ympyrässä. Kaikki kuskit eivät näytä osaavan, tai eivät usko mahtuvansa, kiertää risteystä oikeaoppisesti. Kun havaitsevat (toivottavasti), ettei muuta liikennettä ole, niin kurvaavat "vasemmalta" ohi liikennenmerkkien väärältä puolta.

Risteys kaiken kaikkiaan on ok. Aina kulkiessani siitä milloin minnekin suuntaan tulevat nuo em. asiat mieleen. Kolareita on joitakin ollut, mutta ihmeen hyvin liikenne siitä sujuu, vaikka säännöt ovat monen (minunkin) omassa päässä parhain päin.

Ollaan siis varovaisia liikenteessä, tässä kuin muualla. Kesälomat ovat kohta ainakin koululaisilta lopuillaan ja tielläliikkujia tulee lisää, Ensikertalaisiakin.

Ja se täytyy näin polkupyöräilijänä autoilijoille kiitokseksi sanoa, että hyvin ottavat meidät pyöräilijät nykyään huomioon tuolla liikenteessä. Toki "yhteistyön" täytyy olla molemminpuolista, jotta olisimme kaikki tyytyväisiä.

 

 

 

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)
fShare
0

Olisiko tämä sitä sote-myllerrystä. Ainakin sote ja sen tähänastiset kuviot tulivat jotenkin mieleen katsellessa kyseistä laivan potkurien aiheuttamaa meren myllerrystä.

Sotekuviot  ja sen askelmerkit eivät suinkaan ole olleet näin suoraviivaista. Suuntimet ja tutkat pitänee asettaa kohdilleen.

Sote myllerrys2   Sote myllerrys1   Pitkä käytävä 2

Kyllä muuten matkailu "avartaa", jos ei muuten, niin ainakin rahapussin suuta.

Tuli tehtyä pieni "työmatka" laivalla, joka oli aivan täynnä asiakkaita. Kaikki hytit varattu ja silleen.

Mutta missä matkustajat? Kaikkiko niissä varatuissa hyteissään lukittujen ovien takana. Tuli hieman "aavemainen" olo, kun ulkoilmakin oli ajoittain hyvin sumuinen. 

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)