- Valinnanvaraa on, mutta onko aina vaihtoehtoja?
Sanoisin, että monissa asioissa valinnanmahdollisuutemme on viety minimiin. Paljon niistä kyllä puhutaan, mutta missä ne ovat ja ennen kaikkea, kuka niistä päättää.
Koulut on käytävä. No joo. Pakko ei oo ripille mennä. Vai onko sittenkin.
Voiko itse valita. Ehkä jo tulevaisuudessa ja nappia painamalla.

Töihin olisi päästävä, mutta minne. Enää ei voi niin vain kävellä portista sisään ja sanoa, että tässä minä nyt olen, valmis töihin. Ehei. Jos ja kun olet opintosi suorittanut ja töihin halajat vaaditaan sinulta, parikymppiseltä, jo useamman vuoden työkokemus. Revi tästä sitten huumoria. Siis minne. Kortistoonko vain. Missä se valinnan mahdollisuus.

Yläkoululaisilta jo tivataan varmaa tulevaisuuden paikkaa minne mennä. Mistä h...sta sen tietää. Ehkä joku, mutta ei varmastikaan kaikki. Edes minä en vielä tiedä mikä minusta isona tulee! Jotain on kyllä jo tähän ikään kokeiltu ja puuhasteltu, mutta olisiko vielä nurkan takana uusi tulevaisuus?
Oma valinta! Sanovat. En nyt ihan heti tähän korttiin kaikkia panoksia asettaisi. Ovet aukeavat jos on auetakseen. Sattumaa tai ei, johonkin ”uralle” sitä kaiketikin päätyy.
- Pestäänkö? - Miten vain haluat. Valinta on sinun.
Näin pääsin sivuttamaan yhden oman valintani hyväksymällä toisen tekemän päätöksen. Pestiin.

- Valinnanmahdollisuus kyllä on vaikka siinä minne varantonsa, jos ei sukanvarteen (eläke, palkka, toimeentulotuki) laitattaa hetkeksi. Paitsi jos on ”naimisissa” pankin kanssa eli pidempiaikaisessa suhteessa. Toki vaihtoehtona on siirtyminen toisaalle, mutta vain jos ko. konttori vielä löytyy lähietäisyydellä, miettisin.
Mutta niin tai näin omien rahojen pöyhiminen onkin sitten jo toinen juttu. Onko montaa vaihtoehtoa rypistellä omia seteleitä. Milloin on pankit auki, onko aika varattu jne. Seinästä tietty yksi mahdollisuus tai netti ja sen kautta siirtely (jos siirrettävää on) paikasta a paikkaan b. Eli tässäkin vaihtoehdot ”omaan” on rajattu muiden toimesta. Joko niin tai näin. Ja jos näin, niin näpyttelyt käyntiin. 

- Omat rajoittuneisuudet ja osaamattomuudet, eikä aina nekään, luovat omat kommervenkkinsä. Olet kenties, kuten minä, luottanut viranomaisten toimiin hoitaa hommansa ja vieläpä tinkaamattomaan (olisiko edes mahdollista) maksua vastaan. Mutta, mutta. Taas tuo digimörkö. Jos ei ”henkilökunta” huomaa tai varmista painalluksella sitä määrättyä nappulaa, niin plörinäksi menee. Inhimillinen erehdys.
Isäni aikoinaan jo minua valisti, että se mikä on mahdollista tapahtua, tapahtuu. Ja näin jälleen tapahtui. Mahdottomasta tuli mahdollinen.

Eli mitä tästä jälleen opin. Varmista, varmista ja vielä kerran varmista. Tee itsesi uteliaaksi, tyhmäksi ja kysy asioiden perään, vaikka kaiken pitäisi olla selvää. Ei aina ole, vaikka niin olisi präntätty. Kun kohtalon kello lyö, voidaan asia kenties vielä korjata, mutta aikaa ja rahaa kuluu. Sitten vain selvitellään: kuka maksaa?

- Luulisi tänä kehittyneenä digi- ym. tietotekniikan aikana hommien sujuvan jouhevammin kuin silloin, kun oli tallusteltava luukulta toiselle ja vieläpä toimistoaikaan. Ei suju. En kaipaa kaikkea entisestä elämästä, mutta ennen sentään näki kasvokkain henkilön, jolta voi pikaisesti kysyä, että olenko edes ”kartalla”. Nyt tuon kysymyksen tekeminen on lähes mahdotonta.
Toimistoluukkuja ei ole, ovet eivät aukene kuin varaamalla aika tai jonain päivänä jonottamalla. Ja jonottaa saa. Eläkeläiselle tuo onnistunee, jos jaksaa paikalle, mutta miten työssäkäyvät. Kaikkia asioita ei voi hoitaa netissä.

Soittamalla varausaikaa on siihenkin varattava aikaa. Ensin kuuntelet soitantoa ties millaista, tai sitten alat painella käskettyjä numeroita. Paina 1, jos haluat tätä, paina 2, jos haluat sitä, 3 jos valintasi on.... Painaisiko sittenkin hästäkkiä, kun ei osaa päättää. Niin risuaitahan tuo. Risuisenrosoiselta moni asia tuossa vaiheessa jo tuntuukin.

Miten tässä itse kunkin käy, kun kehitys kehittyy edelleen. Minua, aikoinaan ”kehitystyöläisenä” palkkani ansainneena, hirvittää. Omaishoitajaa tässä kaivattaisiin, sillä enää ei edes paikallisesta terveyskeskuksesta anneta lääkärille pääsyyn aikoja. Nettiä tarjotaan ja puhelimessakin todennäköisesti vaaditaan noita valintanumeroita. Onko siis vaihtoehtoja? Missä ovat ne kuuluisat palvelut?
Onneksi nuori sukupolvi on syntynyt melkeinpä älyvempaimet näpeissään ja onnekseni heitä on lähelläni, auttamassa. Pulassa olisin monasti ilman heitä ollut. Myönnetään.

Me mummut ja muut kaltaiseni ihmetellään maailman menoa ja toivotaan, että: Äly älä jätä!