etusivuotsikko2

Tunnit, päivät, kuukaudet kuluvat huimaa vauhtia. Liekö edes perässä riipun kunnolla. Kontaten jos ei muuten. Ei vaineskaan. Pystypäin kohti tulevaa eikä menneitä murehtien. Ei ne murehtimalla parane, päin vastoin kasvavat vierivän lumipallon lailla.

”Olen oppinut, että ei ole mitään väliä mitä tapahtuu,
miten mustalta kaikki tänään vaikuttaakin:
elämä jatkaa kulkuaan ja huominen on jo parempi päivä”.
(Ystävän lohdusviesti eläkkeelle jäädessäni).

aurinko - Heinäkuun helteet ovat takana ja niin saavat ollakin. En menneitä murehdi, mutta kuumaa oli. Juuri ja juuri jaksoi, jotain pakollista, mutta esimerkiksi huushollin siivous saa odottaa aikaa parempaa. Taas. Sitä huomista, jolloin viileys ja oma ”tylsyys” pakottaa tekoihin. Jaaha. Sitä odotellessa.

- Rastaat, siis minusta nuo viheliäiset linnut, ryöpsähtivät pihaani. Osa vilvoittelemaan vesiastiassa, jonka olen kyllä varta vasten linnuille laittanutkin. Oli niitä kiva seurata. Yksi kun altaalle meni peseytymään ja räpyttelemään siipiään, niin muilla ei ollut asiaa samalla kipolle. Pois ajoi. Oli odotettava vuoroaan ja niinhän ne odottivat. Nätisti. Kukin vuorollaan. Olisiko tuosta opittavaa. Mitä sitä kiirehtiä, sillä ehtiihän tuon myöhemminkin. 
Rastaiden parveilusta tein huomion, että kypsiä ovat, punaiset viinimarjat.
Minä ja linnut. Kumpi ehtii ensin. Vuoroperiaatteella mentiin. Taidettiin kumpikin saada osamme, niin ainakin uskon. Muutama pullollinen punaista eliksiiriä löytyy nyt kaapini hyllyltä. Ja muutama meni jo muuallekin.
Vielä olisi muunväristen marjojen keruu, sillä ne eivät rastaille kelpaa. Aikaa siis minulla on, kiirehtimättä. Tai niin luulin. Karviasipuskassa käy nyt aikamoinen kuhina, kun naakat, varikset ja harakat temmeltävät ja noukkivat kilvan karviaisia. Se siitä rauhassa odottelusta.

- Kas, vielä minä heräsin tähän aamuun, jotenkin noin sanoi vuosia, vuosia sitten mummuni. Aamuherätyksiä hänelle tuli kaikkiaan toistasataa. Tuota enemmän on tullut muutama aika sitten tapaamalleni vanhukselle, tämän hetken vanhimmalle porilaiselle. 107 vuotta! On siinä saanut herätä jos jonkinlaiseen aamuun. Terveisiä vain Siirille, joka edelleen jaksaa seurata maailman menoa ja passata vieraita. Keskustelut sujuivat kuin vettä vaan, sillä herra alzheimer ei ole päässyt sekoittamaan pasmoja.
keitin sivutie

Kahvia jo tekis mieli. Tuntuuko seuraava tutulta:

- Kahvinkeittimestä ei tule kahvia...Olet unohtanut panna siihen vettä.
- Kahvinkeittimestä tulee pelkkää vettä...Olet unohtanut lisätä kahvin.
- Kaikki leviää pöydälle...Olet unohtaut laittaa kannun paikoilleen.
- Olet tarkistanut veden, kahvin ja kannun ja ryhdyt odottamaan...Saat kuitenkin turhaan odottaa, sillä olet unohtanut painaa katkaisinta.
Näin se alzheimerin tauti alkaa!

Mitäkö on opittu:

räpylä

” Olen oppinut,
että elämä joskus antaa minulle toisenkin mahdollisuuden.
Olen oppinut,
ettei elämän läpi voi kävellä räpylä kummassakin kädessä.
Joskus on tilanteita, jolloin pallo on heitettävä takaisin.”

 

Comments powered by CComment