etusivuotsikko2

Taivas Sivutielle

- Planeettojen väinen matkailu.
Onko tähdellistä, vaikka tähtitaivasta ihastelenkin. Taivaalle tuijottelu kaiken kaikkiaan on rauhoittavaa. Pilvet, linnut, tähdet ja kaikki se mitä voisi olettaa olevan tuolla jossain kaukana. Planeetat, kaikki ”mahdotonkin”. Elämä. Onko sitä. On tai ei, mitä sitten. Minä täällä ja sinä siellä. Kaukana kumminkin toinen toisistamme. Tuskin kohtaisimme milloinkaan. Tutkittavaa ja varsinkin korjattavaa olisi omassa maapallossamme tarpeeksi.
Oltaisiin ennemmin huolissamme meistä, meidän elämästämme ja olostamme. Varsinkin nyt, kun pienetkin matkailumme ovat pannassa. Ökyrikkaiden kaukomatkailu jääköön omaan arvoonsa.
Meikäläisen matkailu on tätä lähimatkailua. Kirjaimellisesti. Kotoa kauppaan ja takaisin. Kotoa isän luokse pikavisiitille ja takaisin. Sisältä ulos postilaatikolle ja samalla puuliiteristä puita hakien. Aitakaverille moikaten. Tätä tämä.

Vankina Sivutielle - Vankina olo.
Voisi sanoa, että olen ikäänkuin vankina omassa kehossani, omassa itsessäni.
Entisajan vähäisetkin kanssakäymiset muiden kanssa saattavat jopa kohta pelottaa. Uskaltaudunko mukaan. Kun tarpeeksi kauan hokee samaa, vaikkapa tuota pelkomantraa, niin johan alkaa uskoa omia ajatuksiaankin. Totunko liikaa yksinoloon. Pelottavaa todellakin.

- Pieni ihminen. Pituus Sivutielle1
Maasta se pienikin ponnistaa. Aina mun ääneni ylitse kuuluu, vaikkei mua näy.
Äitini tytär. Lyhyenlaisia molemmat, mutta yritetty on ja miksei jotain saavutettukin.
Kun pituusmittoja on annettu, kuvittelin minulle annetun enemmän kuin todellisuus osoittaa. Pituutta kysyttäessä olen aina lisännyt muutaman sentin, luullen vissiin olevani siten parempi ihminen. Mutta olen mikä olen, kuten kuvakin osoittaa.
Olen tyytyväinen ja miksen olisi. Olemme juuri sitä mitä pitääkin. Ainutkertaisia omine mittoinemme, niin pituus kuin leveyssuunnassakin. Ollaan onnellisia kaikella tapaa ja hyväksytään toinen toisemme, myös itsemme.

- Taivaannrannan kiikarointia.
Aurinko ja sen tuoma lämpö saa mielen virkistymään. Katse ikkunasta, likaisestakin, saa hyvälle mielelle. Rusakot ja oravat vilistävät kisaillen, fasaanikukko kutsuu kumppania ja pulukin on alkanut aherruksensa pesää rakentaessaan. Vielä ei ruoho viherrä eikä esikot kuki, mutta kohta sekin aika koittaa. Kesää kohti mennessä on moni jo saanut koronarokotteensakin ja sitä kautta toivottavasti ovet avautuvat hieman enemmän. Pikapyrähdysmatkasta voisi siirtyä lähimatkailuun jopa kaupunkiin asti ja sitä kautta hieman pidemmälle kotomaahan. Varovasti. Kunhan vielä niitä ystäviä voisi tavata, jos ei vielä ihan halata.
- Nyt ylös, ulos ja lenkille. Kuka minnekin. Minä niitä puita liiteristä hakemaan ja ”mökille” saunan lämmitykseen. Mökkimatkani ei ole pitkä. Pihan poikki. Todellista lähimatkailua.
- Eipä ollut kummoistakaan korona-ajan tyhjän pään tuotosta. Liekö juuri tämä aika tehnyt teppostaan. En nyt kuitenkaan viitsi sortua ajankuvaan, jossa moititaan päättäjiä tekemisistään tai tekemättä jättämisistään. Sen leiviskän hoitavat muut. Oli tarvetta tai ei.

 

Comments powered by CComment