Tulosta
Kategoria: Terttu Elomaan blogi
Osumia: 316

 

kolopallo

- Kolopallo.
Sitä on viimeaikoina harrastettu. Liittynee mitä luultavammin tuohon suureen, suurelliseen, itseriittoiseen, minä ensin -valtioon. Ja onhan noita. Vallanvaihto on merkillistä peliä, monessa valtiossa. Demokratia on hakusessa, mutta löytyneekö se tuosta kolopallokuopasta. No, pääasia taitanee olla, että pääsee lyömään, ei se, että osuuko maaliin.
Maassa maan tavalla. Jossakin suuret aatokset syntyvät golfkentillä, joissain taas hiihtoladuilla. Mitä jos ei taida kumpaakaan. Olisko uppopallo silloin vahvoilla. Voisi uida käsipohjaa, kuten nuorena uimaan opetellessa. Pinnalla toki on helpompaa.

 

puhelinkeskus

- Paina ruutu.
Nyt sen jo osaan älypuhelimestani hakea, vaan ei sekään aina helpota tilannetta. Varsinkaan kun joutuu soittelemaan terveysalan bisnesfirmoihin. Paikalliseen hoitoon pitäisi päästä, mutta soittokierros käy ties missä. Ajanvaraukset sujuvat suh' koht' mallilleen, joskin aikojen päähän, mutta annas olla kun pitäisi peruuttaa varattu aika.
Myönnän, että meinasi pinna palaa ja todellinen hermostus oli liki. Keskus ei tahtonut millään saada hommaa sujumaan lähitoimipaikkaani. Kierteli ja kaarteli, että ei voi antaa suoraa numeroa hoitajille, vaikka itse hoitaja oli niin pyytänyt toimia. Aikansa pähkäilytyään lupasi sentään soittopyynnön välittää. Paikallisen kanssa homma sitten hoituikin.
Tähän on siis tultu. Pikemmin asia olisi selvinnyt, jos olisin pyöräillyt haki Porin ja luukulle. Kehitys kehittyy, sanoi entisajan valokuvien kehittäjäkin, mutta kehittyykö aina oikeaan suuntaan onkin sitten jo toinen juttu.

Pisara - Veriryhmä.
Tästä on tullut jutusteltua useammankin henkilön kanssa. Tiedänkö minä? En. Tiedätkö sinä? Luultavasti et. Siis mikä on veriryhmäsi. Olen sen varmasti joskus kuullut, mutta että muistanko. Mitäs luulet.
Olisiko mitenkään mahdollista kirjata tuota vaikkapa kela-korttiin siten, että olisi heti nähtävissä. Ei pitäisi liittyä tietosuojaankaan, koska näkyvillä on jo muutenkin henkilötiedot.
Tiedä sitten tarvitsisiko minun todella tietää ja muistaa vereni ryhmää, mutta tulipa vaan mieleen tällainenkin.

- Hoitaja kotiin.
Hetki oli sellainen, että ”matalankynnyksen” apu olisi ollut tervetullut. Koska henki ei ollut kyseessä, ei tullut soitettua ambulanssia paikalle. Annettiin sen suosiolla hoitaa ehkä tähdellisempää tehtäväänsä – ihmishengen pelastusta. Tokkopa olisi mukaansa ottanutkaan.
Olisin halunnut saada lääkäriä tai hoitajaa käymään kotona tsekkaamassa tilannetta. Harmikseni huomasin, ettei tällaista palvelua Porissa ole saatavilla. Olisi pitänyt raahautua paikalle hoitohenkilökunnan luo. Mutta kun se juuri oli se hankaluus, lähes mahdotonta. Onneksi tuntemani ystäväsairaanhoitaja teki kotikäynnin ja sain tarvittavan avun ja neuvot.

Siis mikä oli pointtini. Puute ns. vanhan ajan kotilääkäristä. Hoitajapalvelua olisi saanut, jos olisi ollut jonkin hoitopalvelun piirissä, jopa mobiililääkäri olisi kenties saatu paikalle. Mutta kun on ”itsellinen”, on itse mentävä lääkärin pakeille. Ei ollut – ilmaisesta puhumattakaan - edes maksullista keikkalääkäriä tai -hoitajaa, joka tekisi kotikäyntejä. Olisi hyvä, jos olisi.

 

- Joulu.
Joulupukki suukon saa...vai saako? Jos nyt kumminkin, voi olla lähes varma, että on kovinkin läheinen. Tai toivottavasti. Virtuaali- ja etäpukeille lentosuukot.
Jouluihminen kun en ole, niin ei sen väliä, vaikka koko joulu olisi peruttu. Osa ”läheisistäni” asuu siksi kaukana ettei heillä ole mahdollisuuttakaan tänä korona-aikana matkustaa luokseni. Tällä mennään. Pienellä piirillä ja turvaetäisyyttä pitäen.

Tonttu sydän  Kaikesta huolimatta:
Hyvää Joulua teille ja meille kaikille!

Uuden Vuoden juhlinta taitanee mennä samoin eväin, mutta Vuosi 2021 jo häämöttää uutta valoa tuoden!
Kaikkea hyvää

toivottaa hajamerkintöjä kirjannut tee-ee.