etusivuotsikko2

Pilvet sivutie

- Kuukausi etuajassa. Enempikin, sillä olin kaavaillut merkitä asioita tänne kuukausittain. Mutta eihän aina käy niin kuin haaveillaan. On vissiin taas omaa tärkeää. Tai paremminkin – inspis iski ja silloin on taottava, kun rauta on kuuma.
- Näin syyskuun kynnyksellä on ajatukset osittain jo lokakuussa. Olen jälleen lupautunut olemaan yhtenä mukana kansainvälisenä Köyhyyden vastaisena päivänä 17.10. Asunnottomien yö -tapahtumassa. Tällä kertaa päivä osuu lauantaille. Ajatella sopii, että voisi sen lauantain toisenlaisestikin viettää, mutta ei. Näin olen päättänyt, toistaiseksi.
Vaikka en itse asunnoton ole, en ole koskaan ollutkaan, niin miettiä voi itse kukin tilannetta, jos niin olisi. Miten tulisin toimeen, eläisin, olisin. Vai olisinko mitenkään? Työttömyys, konkurssit, sairaudet, päihteiden käyttö ym. saattavat ajaa ”fiksunkin” ihmisen tilaan, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Varsinkaan jos ole mahdollisuutta asuntoon mm. luottotiedot menetettyä. Ilman asuntoa on liian moni elämää eteenpäinvievä asia liki mahdotonta. Apu toivottavasti löytää tarvitsijansa.
Mikonkadulla Porin työttömien toimitilojen pihassa siis tavataan, jos vain kaikki menee kuin on suunnitelmissa ja koronapirulainen ei pakota meitä olemaan omissa karsinoissamme.

 
- Omissa oloissa. Sitä se on ollut jo pidemmän aikaa. Toki oviverhoa on hieman raoteltu ja lähdetty pienin, kiltein askelin mukaan ihmisten ilmoille. Pakko. Muuten ei pää kestä. Ja onhan vaaran paikkoja missä vain. Jopa kodin sanotaan olevan vaarallisin paikka. Ei sentään koronaviruksen vuoksi. Luulisin.

Tukka pois sivutie

- Siitä päästään päähän. Konkreettisesti. Tugga pois. Juuri niin. Klaniksi vaan. Helppohoitoista. Näin moni mies (miksei jokunen nainenkin) ajattelee, kun vapaaehtoisesti ajeluttaa päänsä paljaaksi. Siitä kenelle se sopii, voimme olla montaa mieltä.
Toista se on vaikkapa naiselle, joka sairauden vuoksi on menettänyt tai menettää hiuksensa. Valinnat ovat vähissä. Hiukset karsiva hoito vastaan hiukset. Minä valitsin ensimmäisen. Lopputulos olikin sitten muiden käsissä. Omaan taisteluuni vannoisin vähemmän. Kakkiminen 2 sivutie

- Muiden käsissä on seuraavakin. Syy on tassut omaavan koiran talutushihnan toisessa päässä.
En ole mikään eläinvihaaja, mitä nyt kissoja kammoksun. Ihan oman pelkoni vuoksi. Pihapiirinikin on monen eläimen koti/nukkumapaikka. Ja koira minulla on itsellänikin ollut. Joskus enää yökyläläinen.
Tietäähän tuon kaikki, että kun syö, niin toisesta päästä ulos tulee. Mutta kun tuo ulostulon paikka on aivan porttini pielessä ja varsinkin postilaatikon alla, niin sapettaa. (Jopa postia kuskaavaa kustia.) Varsinkin, kun päätöksen tekee, ei vain koira, vaan ihminen. (Niille lintujen päästöille tuskin mitään voin).
Sapetti tällä kertaa niin paljon, että viritin kieltotaulun/t portinpieleen. Eli pakita jos voit. Jätöspussit jätin otettavaksi ja roskikseni on käytettävissä.
Nyt sitten vain odottamaan, että tuottaako tulosta. Ei siis tuotosta.

- Niin yökyläläinen.

Pelko 2 sivutie
Tuli (eli tuotiin) luokseni. Paikka on tuttu, mutta alkuilta oli hieman vaikeahko, sillä oli juuri venetsialaispaukuttelun aika. Aina kun paukahti, niin koira tärisi peloissaan. Yritin parhaan kykyni mukaan rauhoitella. Aikaa kun kului, saimme lopulta molemmat nukutuksi. Hyvin, ja hyvin lähekkäin. Terveisiä vaan omistajalle.
Kaikki siis ok. Tälläkin saralla.

 

Comments powered by CComment