etusivuotsikko2

- Tyhmä, tyhmempi, tyhmin. Ei kukaan ole niin viisas kuin ihminen. Paitsi toinen ihminen. Tämä kolahti kohdalleni yhtenä (taisi olla helteinenkin) päivänä. Kyllä minä tunsin itseni todella tyhmäksi.

Olin päättänyt ”häiritä” omilla huolillani Porin lääkärikuntaa. Heillähän sanottiin olevan näin korona-aikaan jopa aikaa potilaille. Ja olihan sitä minullekin. MUTTA.

Päänvaivaa aiheutti yritys saada aika lekurille. Piti tietenkin soittaa ajanvarauksen palvelunumeroon. Soitin ja sain miellyttävän miehen äänellä varustetun vastaajan puheen korviini. Aikansa puhuttuaan, lausui nuo maagiset sanat: Jos haluat, että sinulle soitetaan takaisin PAINA RUUTU!
Minä tietty pikaisesti hakemaan puhelimestani ruutua jota painaa. EI LÖYTYNYT. Ja taas kohta miesääni kertoi rauhallisesti saman asian. En löytänyt vieläkään. Onneksi oli tietokone auki ja äkisti hain toiselta herralta, G:ltä, apua. Vastaus kysymykseeni löytyi. Älypuhelimessa RUUTU on sama kuin RISUAITA. Hain siis puhelimestani risuaidan merkin ja pääsin kuin pääsinkin ajanvarauksessani eteenpäin. Loppu onkin sitten historiaa. Kun minulle sitten soitettiin, niin ensiksi ilmoitin moitteeni em. ruudun johdosta. Tytteli ihmetteli, että en tiennyt. Sehän on risuaita. Niinpä.
Ruutu = #-merkki eli englantilaisittain hashtag!
Että näinkin voi käydä. Ja kävi. Myönnetään.
Ennen muistini mukaan pyydettiin painelemaan vain eri numeroita. Ne osasin. Joissakin lafkoissa tuo numerointi on edelleen käytössä. "Kehitys kehittyy", sanoi entinenkin valokuvien kehittäjä.


Vihta Sivutiellä- Tuskaa, tuskaa ja edelleen tuskaa.
Monille tuo korona-ajan karanteeni oli tuskaa. Toisen ”aallon” pelko on tuskaa. Ja tämä uusi aalto (ainakin tällä hetkellä), helleaalto on joillekin tuskaa. Mitä on tulevaisuutemme. Toivottavasti ei ainaista tuskaa. Ollaan ja nautitaan siitä mitä on – tuskailematta.

Saunan ihanuudesta tietämättömät ulkolaiset ihmettelevät etteikö suomalaisilla ole tuskaa, kun kuumalla ilmalla saunottelevat älyttömän kuumassa. Ei ole.
Suomalaisia ei tuskastuta kuumassa saunassa. Lisää kuumuutta haetaan vihtaa/vastaa hakkaamalla kuumaan ihoon. Se on nautintoa. Ja saunomisen jälkeen olo on mitä mahtavin. Aah! Suomalainen hulluus.

 

Kotisiili1 Sivutie- Tästä tulikin mieleen vesi. Varsinkin kesähelteillä (jota on nyt piisannut jonkin aikaa) siileille, linnuille ja miksei myös ”kotitontuille” raikas vesi on tuiki tärkeää. Omassa pihapiirissäni siili käy juomassa vesikulhosta ja toisessa linnut juovat ja kylpevät. Näyttävät tyytyväisiltä, miksen siis minäkin. 

- Nyt, kun on jouduttu pakosti olemaan oman itsemme kanssa kavereita, on siinä hyvät ja huonotkin puolensa. Olen oppinut tulemaan toimeen paremmin itseni kanssa. Ei aina tarvitse komppaniaa ympärilleen Yksinolo ei välttämättä ole yksinäisyyttä. Sitäkin on toki täytynyt harjoitella.

Se toinen puoli. On aikaa. Hyvä. On vain osattava käyttää se jotenkin oikein. Osattava harrastaa oikeita asioita.
Yksi harrastus on mielestäni oikeinkin mukava ja olen kuullut muidenkin siitä nauttivan. Se on syöminen. Minun kohdallani varsinkin iltaisin ennen nukkumaanmenoa. "Luppoajan” harrastus näkyy vyötäröllä. Näkyköön. En tuskaile siitä, vaikka ehkä pitäisi. En ainakaan vielä.
- Kaikella on aikansa, sanoi Saarnaajakin.

 

 

 

 

Comments powered by CComment