etusivuotsikko2

- Puuduttavaa.

Joko nyt? Olenko kyllästynyt tähän uudenlaiseen ”joutenoloon”. Vaikka minulta ei oikeastaan ole mitään kielletty, niin silti tuntuu kuin jotain puuttuu.
Tietysti puuttuu.
Omaksi harrastuksekseni luokitellun yhdistystoiminnan puitteissa tapahtuvat yhdessäolot. Ne puuttuvat. Omat läheiset ovat onneksi seurusteluetäisyydellä, jopa konkreettisesti. Heitä olen tavannut ja tapaan vastakin, kun terveenä olen saanut olla. Mutta nuo muut toiminnot ovat ”pannassa”. Jopa kortinpeluu ystävien kanssa. Siinäkin pitää olla sen verran toista liki, että näkö ja lyhyet kädet eivät anna tähän mahdollisuutta.
Pakko odottaa aikaa parempaa.
Soittokierroksia eri suuntiin tehneenä, olen havainnut muidenkin jo odottavan tapaamisia. Mutta maltetaan vielä hetki. Kyllä se siitä, sanoi eräskin tunnettu valtakunnanmies.

- Kylmää.
 Kesä ei ihan vielä tullutkaan, mutta eihän tuo nyt mikään ihme ja kumma tällä leveysasteella ole. Mutta maltetaan vielä hetki, sopinee tähänkin. Tulossa on, kesä ja lämmin. Muistetaan myös pörriäiset (vaikka valeampparipesiä väsäänkin).

Puut 1 pysty  Puut 2 pysty
Talviset lämmöntuottajapuut on pinottu jo odottelemaan kuivumistaan kesän helteessä. Kait nyt sitäkin tänne pohjolaan suodaan. On jossain ennustuksissa luvattu.
Paistoi se päivä, jos ei risukasaan, niin kasaan kumminkin.

- Aika hukassa.
On se välillä niinkin. Kalenteri on, vai allakkako se on? Silti menevät päivät kuin mukkelis makkelis. Ja mitä se hyödyttää kalenterista katsoa, että mikä päivä on kyseessä. Pitäisi ensin muistaa mikä päivä oli eilen. Just niin. Näin sitä on tullut uudestielettyä monet päivät. Mutta hällä väliä.
Kun tuota kalenteria katsoi ”ennen koronaa”, niin merkintöjä oli minne mennä ja millä kellonlyömällä. Mutta nyt. Rasteja menojen päällä. Hyvä sekin tietysti. Nyt voi ottaa happea tulevaan. Ladata akkuja.
Toisaalta. Ei tahdo saada mitään aikaiseksi, kun ei ole ”tärkeäksi” luokiteltua tehtävää suorittaa. Onkohan näin kellään muulla, kuin minulla. Jopa kotitöiden osalta ajatus on, että tekisisikö nyt vai ehkä myöhemmin. Usein tuo myöhemmin on liiankin totta. Olisi huomisellekin jotain tekemistä.


- Ylös ulos ja lenkille.
Liikunta on jees ja sitä pitää olla. Kävelylle, pyöräilemään tai muuten vaan haistelemaan ulkoilmaa.
Tulipa mieleeni nuoruusvuosien liikuntaharrastukseni. Pikkulikkana olin mukana urheiluseuratoiminnassa, kuten niin monet muutkin. Voimistelu ei varsinaisesti ollut minun lajini, vaikka siihenkin tuli osallistuttua, mutta ei varsinkaan suksilla eteneminen.

 Sukset korissaAjatuksiini nousee eräs alakouluaikainen hiihtokilpailu, jonne opettaja oli minut ilmoittanut haluttomuudestani huolimatta. Menin siis kisoihin ja arvannette miten kävi. Jos en nyt ihan viimeinen, niin ainakin toiseksi sellainen olin. Odottelivat maalissa. En ”päässyt” enää muina vuosina hiihtämään. Onneksi.

Juoksut ja hypyt, niistä minä pidin. Ja porukka. Se oli mukavaa. Kisoja kierrettiin ”tuskabussilla” moneen paikkaan. Oi tuota aikaa. Siitä on jo kauan.

 

- Karanteeniahdistus.
Olisiko se sitä, kun mieleen tulee ties mitä. Vanhat muistot ovat tärkeitä eikä niitä kannata hukata. Mielen syöverit säilövät ja päästävät ajatukset valloilleen. Joskus vaikeatkin.
Varsinkin näin karanteenien varjossa, yksin ollessa, ahdistus joskus painaa liiaksi. Valokuva piirongin päällä. Ajatukset harhailevat ja kaipuu aikaan, silloin ennen, ottaa vallan. Saakin ottaa. Se helpottaa. Ainakin joksikin aikaa.

- Digi, digi.
Sitä se on. Tätä päivää.
Ihmisiä kehoitetaan seuraamaan ”verkossa” milloin mitäkin uutista ja osallistumaan palavereihin ja koulutuksiin. Juu, juu. Kaikille tuo ei ole mahdollista, ei edes nuoremmille. Se huomattiin jo koulujen suljettua ovensa, ettei kaikilla lapsillakaan ollut koneita etäopiskeluun.
Entäs me vanhemmat, ikäihmiset. Ei ole koneita, aina ei haluakaan. Ja jos on, niin varsinkin ns. verkko-osallistumisiin tarvitaan paljonkin oppia. En osaa, sen myönnän.
Onkohan meitä, jotka vietämme digimaailmassa ehkä paljonkin aikaamme, kohdannut digähky/digiyksinäisyys. Seurustelukumppanimme on tämä tunteeton kone, näyttö, televisio, älylaite, jota tuijotamme aamusta iltaan. Ja onko heillä, joilla ei ole mahdollisuutta tai halua kaiken maailman tietokoneaikaan, digitön yksinäisyys.

Pitääpä kilauttaa kaverille!

Comments powered by CComment