etusivuotsikko2

 - Synkkää, pimeää.
”Kylmä mun huoneeni on, synkkä ja niin lohduton”...tai jotenkin siten, lauletaan eräässäkin laulussa. Joskus tuo hiipii sisuksiin asti. Jokohan kohta päivät valostuvat sen verran, että jaksaisi paremmin. Pimeältä pysäkiltä kohti valoa. Olisipa edes lunta. Sateiden kyllästämä märkyys ei mitenkään ole mieltä sivelevä. Ei.

- Monta on.
Pysäkillä

Pysäkkejä on monenlaisia. Yhteistä niille taitaa olla pysähtyminen (jos ei nyt satu bussipysäkillä olemaan liki myöhässä suuntaan tai toiseen).

Pysähtymisen taito on sekin jonkinlainen lahja. Ei sitä tule aina edes ajatelleeksi. Touhuaa ja touhuaa, kunnes mieli ja kroppa ilmoittavat karulla tavalla, pääasiassa itse tehdystä virhearviosta, uskosta omiin kykyihin.

Pysähdys ja levähdys seisakkeella, mikä se sitten kullekin on, suo mahdollisuuden jatkaa piankin eteenpäin.

Joskus matka on mutkikas ja aikaa vievä.
Muistot, läheisten ja ystävien läsnäolo, mukanaeläminen, olkoot ne, jotka saa valon loistamaan, lohduttomuuteenkin.

 

- Matkailu avartaa.

Jos on avartaakseen. Varsinkin vanhalla autokotterolla matkaaminen. Se tuli jälleen todennettua. Tällainen kuski kuin minä; osaan tankata, lisätä ikkunanpesuaitetta ja nyt jo rengaspaineetkin tarkistaa, joutuu pakostikin ihmettelemään auton mittariston vilkkuvia valoja. Uskaltaako vai ei? Siis jatkaa matkaa. Loppupäätelmä oli, että ei muuta kuin pikaisesti kotiin ja tilaamaan autohuoltoaikaa. Näin tein ja nyt odotan. Onneksi on polkupyörä eikä tuota (toivomaani) luntakaan ole esteeksi.
Matkailu ei tällä kertaa avartanut tietoisuutta ympäröivästä maisemasta ja haluttujen kohteiden tutustumisessa. Mutta pitää olla positiivinen. Ja minähän olen. Pääsen seuralaiseni kanssa toisenkin kerran kotiseuturetkelle – toivottavasti piankin. Valoisuutta kuitenkin tähänkin kaipaisin.

- Pikselit poikittain.
Tuo meikälikan autoilu vanhalla menopelillä on kuulemma huoltomiehen mukaan vielä joltisestikin onnellista siinä mielessä, että korjausvihjeet voi tehdä liki silmä- ja kuulohavaintojen perusteella. Täysuutuudet kaikkine herkkuineen, niihin ei parane edes koskea ilman kaiken maailman tietokonemittaritarkistuksia.
Pikseleistä tuli mieleeni yksi ystäväni ”pikselipilvimaailmasta”. Tietokonekurssilta. Soitteli, juteltiin tietämyksistämme (lue: tietämättömyyksistämme), uusista tapaamisista ja kaikesta mitä mieleen juolahti. Ja juolahtihan noita. Puhetta ja haukuutta riitti. Riittää varmasti silloinkin, kun seuraavan kerran tapaamme. Luvattiin kohdata ja ohjelmoida kaikenlaista. Viisastakin. Ihmisten iloksi. Odotan innolla.

harjat

- Jos ei lunta ja pakkasta, niin lämmintä.

Tuosta autoilusta kun kerroin, niin tässä lisää.
En olisi uskonut (vaan eihän tuo ole uskon asia) että joulukuussa ja vielä tammikuussakin  sain autonpesun suoritettua pihamaalla (pesulaan en uskaltaudu). Ei ollut pakkaset ja lumi haittaamassa touhua.
Nautin noista päivistä, jollaisia soisi olevan lisää, lähempänä kesääkin. Ettei vain tuo jokavuotinen ”talvi” yllättäisi. Katotaan ja ihmetellään.

- Se tipaton.
Tipattoman tammikuun sijasta tuli vietettyä suklaatonta tammikuuta. Ilman mitään uudenvuodenlupauksia. Muuten vain. Ja onnistuihan tuo. Tipatonkin.
Onneksi nyt on jo helmikuu! (Joulusuklaat odottavat ottajaansa).

Comments powered by CComment