etusivuotsikko2

Kiirettä vissiin ollut, koska kirjaukset jääneet tekemättä. Kaikenlaista kyllä on joka päivään mahtunut, vaikka muistiinpanovihko onkin tyhjä.

Sivutie pimee

- Nyt se sitten tapahtui. Tätä olin ounastellut jo hetken aikaa. Värinää, vilkkumista ja sen sellaista. Ja nyt - pimeys tuli. Voisi melkein sanoa, että itseltäkin vintti melkein pimeni, joka sekään ei kaukana taida olla, mutta nyt vain tuo nykyajan tärkein. Tietokone. Voi hitsi. Mitä nyt. Tulipa mieleen, että kun on joskus olen kompuroinut ja kaatunut ”ihmisten ilmoilla”, niin eka pohdinta on, että näkikö kukaan??? Tällä kertaa mieleen tuli, että nytkö on kaikki hukassa. Olenkohan tallentanut ulkoiselle kovalevylle kaiken tärkeän. Ja pikavastaus: en tietenkään.
Aikoinaan, kun olen jossakin opettanut tai ainakin yrittänyt selitellä halukkaille tietokoneen kanssa toimimista, niin olen korostanut (minua opettaneiden sanomaa) tallennuksen tärkeyttä. Eikä vain omaan ko. koneeseen, vaan myös muistitikulle, ulkoiselle kovalevylle, tai nykyisin pilveen, missä hattarassa sitten lieneekään. Ja nyt: "Aattelepa omalle kohalle". Niinpä. 
Lukijalle herää tietty kysymys, että millä minä tätä tekstiä nyt mökellän. Tunnustan: pari päivää sitten hankkimallani läppärillä. Olisiko kohtalon ivaa, että juuri nyt vanha, tähän asti hyvin palvellut koneeni sanoi sopimuksensa irti. Hah ja pah, sanon minä.

sivutie vanhus1

- Minne vien sairaan koneen. Pienen pohdinnan jälkeen sinne, minne joskus ennenkin. Ainakin silloin sain apuja. Mielenkiinnolla oottelen, että tuleeko enää kalua tuosta minun vanhasta ystävästä. Ikää on, mutta kelläpä sitä ei. Olen kuulolla ja katse tiukaisti puhelimessa, josko kohta....
Vanhuudesta kertoo tuo viereinen kuvakin. Liki satavuotias koivunkanto on tullut tiensä päähän. Lahonnut. Ei enää edes muurahaisille ole kelvannut. Ne ovat osansa tehneet asuinpaikassaan ja nyt siirtyneet muualle.

 

- Syksy. Se on kaunista, raikasta. Tykkään, siis peukutan. Pienen pihan satokausi oli melko hyvä. Raparperia ja marjoja riittävästi. Oli punaista, mustaa, vihreää.
Omenoita sen sijaan ei paljoakaan. Kuiva alkukausi ja kuumuus taisivat tehdä tepposensa. Ei silti. Ei minua harmita. Eipä tarvinnut rahdata ylijäämää minnekään. Kaikki tuli hyödynnettyä. Juomalla.

Istutetut mSivutie perunat1ukulatkin kasvoivat. Oman maan potut on kaivettu ja melkeinpä jo syötykin. Jospa ensi vuonna hieman enemmän, tai sitten ei.

- Kesäaika kului erinäisiä hommia hoidellen, niin omia kuin muidenkin asioihin sekaantuen.
Harrastuksia (pakollisia tai ihan itse hankittuja) kun on, niin eipä ole vapaa-ajan ongelmia (Ongelmia? Mitähän tuokin tarkoittaa). Ei ainakaan ole ollut tarvetta kirjoitella miten on tylsää. Jos ja kun ei joskus edes viitsi, niin osaan olla joutenkin. Kerään voimia, kun vain tietäis, että mihin. Ehkäpä huomiseen.

- Syksyn väriloistosta voi nauttia kuka missäkin. Minä täällä ja joku muu vaikkapa pohjoisen ruskan ihanuudessa. Ei tuosta ilmastomuutoksesta mitään tiedä, mitä tuleman pitää. Toivottavasti pimeä floskakausi jää ainakin lyhyeksi. Sitä en peukuta. Liukkaitakaan ei ihan vielä, jotta motoristi saa menopelinsä talviteloille varastoon.

- Että mitäkö muuta? Ei tämän kummempaa. Olen kuljeskellut kotiportin ulkopuolella, viettänyt aikaa oman väen ja harrastusystävien kanssa, hoidellut apuvoimien kera vanhan pirttini vaatimia hommia ja huhuillut aitanaapureiden kanssa. Siis tavallista elämää. Tällä jatketaan.

 soikea1

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

Tunnit, päivät, kuukaudet kuluvat huimaa vauhtia. Liekö edes perässä riipun kunnolla. Kontaten jos ei muuten. Ei vaineskaan. Pystypäin kohti tulevaa eikä menneitä murehtien. Ei ne murehtimalla parane, päin vastoin kasvavat vierivän lumipallon lailla.

”Olen oppinut, että ei ole mitään väliä mitä tapahtuu,
miten mustalta kaikki tänään vaikuttaakin:
elämä jatkaa kulkuaan ja huominen on jo parempi päivä”.
(Ystävän lohdusviesti eläkkeelle jäädessäni).

aurinko - Heinäkuun helteet ovat takana ja niin saavat ollakin. En menneitä murehdi, mutta kuumaa oli. Juuri ja juuri jaksoi, jotain pakollista, mutta esimerkiksi huushollin siivous saa odottaa aikaa parempaa. Taas. Sitä huomista, jolloin viileys ja oma ”tylsyys” pakottaa tekoihin. Jaaha. Sitä odotellessa.

- Rastaat, siis minusta nuo viheliäiset linnut, ryöpsähtivät pihaani. Osa vilvoittelemaan vesiastiassa, jonka olen kyllä varta vasten linnuille laittanutkin. Oli niitä kiva seurata. Yksi kun altaalle meni peseytymään ja räpyttelemään siipiään, niin muilla ei ollut asiaa samalla kipolle. Pois ajoi. Oli odotettava vuoroaan ja niinhän ne odottivat. Nätisti. Kukin vuorollaan. Olisiko tuosta opittavaa. Mitä sitä kiirehtiä, sillä ehtiihän tuon myöhemminkin. 
Rastaiden parveilusta tein huomion, että kypsiä ovat, punaiset viinimarjat.
Minä ja linnut. Kumpi ehtii ensin. Vuoroperiaatteella mentiin. Taidettiin kumpikin saada osamme, niin ainakin uskon. Muutama pullollinen punaista eliksiiriä löytyy nyt kaapini hyllyltä. Ja muutama meni jo muuallekin.
Vielä olisi muunväristen marjojen keruu, sillä ne eivät rastaille kelpaa. Aikaa siis minulla on, kiirehtimättä. Tai niin luulin. Karviasipuskassa käy nyt aikamoinen kuhina, kun naakat, varikset ja harakat temmeltävät ja noukkivat kilvan karviaisia. Se siitä rauhassa odottelusta.

- Kas, vielä minä heräsin tähän aamuun, jotenkin noin sanoi vuosia, vuosia sitten mummuni. Aamuherätyksiä hänelle tuli kaikkiaan toistasataa. Tuota enemmän on tullut muutama aika sitten tapaamalleni vanhukselle, tämän hetken vanhimmalle porilaiselle. 107 vuotta! On siinä saanut herätä jos jonkinlaiseen aamuun. Terveisiä vain Siirille, joka edelleen jaksaa seurata maailman menoa ja passata vieraita. Keskustelut sujuivat kuin vettä vaan, sillä herra alzheimer ei ole päässyt sekoittamaan pasmoja.
keitin sivutie

Kahvia jo tekis mieli. Tuntuuko seuraava tutulta:

- Kahvinkeittimestä ei tule kahvia...Olet unohtanut panna siihen vettä.
- Kahvinkeittimestä tulee pelkkää vettä...Olet unohtanut lisätä kahvin.
- Kaikki leviää pöydälle...Olet unohtaut laittaa kannun paikoilleen.
- Olet tarkistanut veden, kahvin ja kannun ja ryhdyt odottamaan...Saat kuitenkin turhaan odottaa, sillä olet unohtanut painaa katkaisinta.
Näin se alzheimerin tauti alkaa!

Mitäkö on opittu:

räpylä

” Olen oppinut,
että elämä joskus antaa minulle toisenkin mahdollisuuden.
Olen oppinut,
ettei elämän läpi voi kävellä räpylä kummassakin kädessä.
Joskus on tilanteita, jolloin pallo on heitettävä takaisin.”

 

Kirjoita kommentti (1 kommentti)

Apuväline opaste Sivutie

Olen kysellyt sekä omissa, kuin myös Porin sairaus- ja tapaturmainvalidien nimissä Satasairaalan Maakunnallisen apuvälinekeskuksen toiminnasta. Samoja kysymyksiä olen esittänyt blogeissani ja toimittanut huoleni aiemminkin asianomaiselle taholle.

Maakunnallisen apuvälinekeskuksen osoite on Rahtitie 4, 28430, jota osoitetta ei edes navigaattori tunne. Kysymysteni aihe oli mm. opasteiden puuttuminen, ainakaan Helsingin pikatietä ylittäessä ei apuvälinekeskuksesta mainita, eikä aiemminkaan. Kylttinä on vain Pinomäki, joka ei satunnaiselle matkaajalle vielä kerro mitään. Tietä kuitenkin eteenpäin matkatessa on ojan pohjalla pienoinen opaste vasemmalle ja aikoinaan vielä seuraavankin tien päässä sellainen oli. Nyt sekin poistettu. Mm. näistä kyselin. Kuin myös mahdollisuudesta esimerkiksi linja-autolla pääsyyn ko. paikkaan.

Mm. seuraavia vastauksia sain esittämiini huolenaiheisiin:

- Opastekyltit ovat tuottaneet pään vaivaa koko toimintavuoden. Tästä saatu runsaasti pautetta.
- Opasteille anottu lupaa jo v. 2020 mutta ELY-keskuksen ”laiteongelmien vuoksi” asia on viivästynyt. Pienet väliaikaiset ensihätään asennetut kyltit ovat ”luvattomat” ja siten niistä toinen on poistettu tietöiden alta.
- Destian on tarkoitus asentaa uudet opasteet kesäkuun (2021) aikana. (Ovatko jo paikallaan? En ole tarkistanut. TE)
- Isoilta pääväyliltä on hyvät kulkuyhteydet. - Porin keskustasta matka lainaamoon on tietysti pidempi. Mm. ulvilalaiset ovat olleet tosi tyytyväisiä.
- Toiminnan keskittämista suunnitellessa perusturvassa tehtiin selvitys, jonka mukaan suurin osa asiakkaista tulee palveluun autolla tai taksilla. Harva julkisilla kulkuneuvoilla, sillä apuvälineiden kuljettaminen linja-autossa on usein haasteellista.
- Rakennusta suunnitellessa on käyty keskustelua liikennöitsijän kanssa esim. city-linjan kulkureitin muuttamisesta apuvälinekeskuksen kautta. Tähän yhtiöllä ei ollut halukkuutta, joten valitettavasti julkisilla kulkuneuvoilla tänne ei pääse.

Kiitos Satasairaalalle, ja ao. henkilölle, joka vastasi kyselyihini.

Terttu Elomaa
Porin Sairaus- ja Tapaturmainvalidit ry.

Kirjoita kommentti (1 kommentti)

 

- Nysse tulee! Vai tuleeko sittenkään? Pysäkillä

Olen sen verran harvakseltaan linjureita käyttävä, että enpäs osaa sanoa miten alueeni bussivuorot, vaiko vain meikäläisille linjabiilit, jatkossa kulkevat. Hinnastakin aina on epäselvyys. Muutoksia on tullut, joten vielä skarpinpana pitänee olla.

- Mää ota nysse kaffee!

Onk must tullu trelainen, ku tommosii tulee miäleen? Mutta näin mää juttelen, ainaski ittsekseni. Vai onko vaikutteita tullut tampelaistuneesta koirasta, joka on saanut olla ajoittain mummulassa yökylässä. Ollaanko monikiälisiä vai monimielisiä. Siinäpä pulma. Terveisiä muuten Hervuudiin.

- Muistaks mikä o öörfiila? Onks se tää ku just pistetää suuhu? Näin sanaili kaffekaverini. - On se. - Mist tämmönenki mu miäleeni tuli, jatkui pohdinta, henkilöltä, jonka en olisi uskonut näin tarjottavasta puhuvankaan. Kyllä, korvapuustihan se. Pulla kuin pulla seurustelukumppanilleni. Suomen kielessä on runsaasti tuontiperäisiä sanoja, varsinkin ruotsin- ja venäjänkielisiä. Niistä sitten on vääntäydytty omaan kieleemme ja sen moninaisiin murteisiin.
Murteet ovat kielemme rikkaus, jopa (voi kauhistus) omamme. Porilainen murre kuulostaa oudolta, ällöttävältäkin, mutta jo tekstin ääneen lukeminen saa sen kummasti kaunistumaan. Sanoma avautuu, maistuu suussa mukavalta. Pelkkä tekstin sisäluku ei riitä. Minä otan liki aina äänen käyttöön. Vielä kun nuo kirjaimet ovat jotenkin hallinnassa.

 

- Pääkoppa.

On se kummallinen kapistus. Ottaa vastaan, hukkaa, löytää ja muistuttaa. Olen verrannut sitä tietokoneen sisimpään, kovalevyyn. Antaa levyn pyöriä aikansa, niin kyllä se jossain vaiheessa suoltaa ulos sen mitä olit ajatuksellisesti kaipaamassa. Useimmiten.
Muisti on myös yksilöllistä. Jotkut muistavat pilkuntarkasti vuosiluvut, nimet, asiayhteydet, toisten sanomiset ja vieläpä sanomattajättämiset. Joskus taas muisti ”prakaa”, pettää. Hukkaan menevät kaikki tai osittain ennen niin tärkeät asiat ja tekemiset. 
Muistisairaan pääkoppa elää omanlaistansa elämää. Muistot säilyvät ja vieläpä kirkkaina. Sellaisetkin asiat, joita ei ennen tullut edes havainneeksi. Tämä hetki ja uudet asiat ovatkin sitten aivan muuta. Ei mene nuppiin, ei pysy mielessä, on kysyttävä ja varmistettava varmistuksen jälkeenkin. Tuo voisi rasittaa kuuntelijaa, mutta uskon, että se harmittaa eniten juuri kyseistä ”harhailijaa”, varsinkin jos itse vielä oivaltaa missä vika.

No koppa on se joka on annettu. Siellä se keikkuu miten milloinkin puolelta toiselle, on sitten muistoja tai ei. Näillä mennään.

- Elämä on päämäärien saavuttamista. Olkoon se myös toiveiden täyttymistä. -

Voisiko tuota mitenkään liittää jollakin aasinsillalla seuraavaan: Lasku 19,75, siirto 17,00, kulutus 2,75. 

 Sähkölasku

- Oletko muuten pahassa paikassa?
Tuon kysymyksen kuulee usein kun vastaa puhelimeen. Pahassa paikassa. Mikä se sellainen voisi olla. Vessa? Kelan luukulla seisoskelu? Lääkärissä? Ohje voisi tietty olla, että jos omasta mielestä on pahassa paikassa, niin ei vastaa puhelimeen. Laita äännettömälle. Mutta jos istut vaikkapa veskissä, niin jos et ota näköpuhelua, niin toisessa päässä olija ei välttämättä tiedä onko nyt hyväkin paikka käytössäsi.

- Päänsärky voi tulla pahaan paikkaan, julistetaan eräässä mainoksessa. Että mitä? Minusta päänsärky tulee päähän, tuohon pääkoppaan, joka hartioilla keikkuu, vai olenko ymmärtänyt tämän kroppani täysin väärin.

Hiilijalanjälki Sivutie- Oli juhla ja Juhannus.

Vielä tänään voi hyvinkin muistella kesäistä juhlintaa, varsinkin paikassa, jonne tuli jätettyä hiilijalanjälki.

- Moikataan, kun tavataan. Halauksista ei vielä taida kaikkineen olla varmuutta.

Kaikesta huolimatta: Mukavaa kesää.

Kirjoita kommentti (3 kommenttia)

- Mikä kuukausi???

Nytkö se sitten tapahtui? Hukkasinko jo itseni. Kohdalleni on osunut useita ”hukkapiiloetsintöjä”, milloin on mikäkin hukassa, silmäklasit nyt ainakin. Mutta nyt koko kuukausi. Ei enää rittänyt, että jo eilisen elin kahdesti.
Näin kävi päivänä eräänä. Piti hoitaman vuosien (paremminkin vuosikymmenien) takainen sopimusasia kuntoon ja yritin olla skarppina etten vain unohtaisi.

Havahduin. Mikä maa, mikä valuutta, ei kun mikä kuukausi nyt onkaan? Toukokuuta mielestäni elin, mutta epäilyksen p...kele iski, kun vielä lehteenkin oli präntätty - huhtikuu. Oikein sormista piti laskeman, yksi, kaksi...viisi. Toukokuu. Perikuntaakin tuli jo häirittyä kuukausisekoilullani.
No sattuuhan näitä, väärinkäsityksiä ja väärinkirjoituksia. Jopa minulle. Pakkaa sekoitti (näin itselleni vakuutin) kesän ja loppuvuoden suunnitelmat allakkaan kirjaamisineen.


Niin se asia. Hoidettua tuli. Eikä mennyt kuin kaksi päivää. Ensin soittokierrosta selvittääkseni, että mikä instanssi ko. asiaa hoitaa. Oikean numeron saatuani asiointi pääsi alkuun. Monen mutkan kautta virkailija löysi viimein tietokoneensa syövereistä oikean kansion, missä dokumentteja säilytettiin. Homma kuitenkin keskeytyi hetkeksi, kun virkailija ei osannutkaan vastailla kaikkiin kysymyksiini. Auttavainen kun oli, niin lupasi ottaa asioista selvää ja soitteli takaisin minulle. Hyvä. Toisena päivänä jo osasin neuvoa puhelimen toisessa päässä olevaa seuraavaa virkailijaa, että mistä kansiosta hän löytää tarvittavat tiedot. Asia oli uusi hänellekin. Nauroimme yhdessä ja selvittelimme yhteistuumin asian kuntoon. Tällä kertaa ei lainkaan harmittanut asioinnin ”vaikeusaste”. Kanssani juttelivat mukavat ja ystävälliset asiakasneuvojat. Toivottelimme toisillemme mukavia jatkoja. Päiväni jatkui onnellisten tähtien merkeissä.
Maakunnallinen Apuvälinekeskus laajakuva
- Nonnii, sanos porilainen. Tai voisi sitä sanoa muutakin.

Nyt sitten tuo viimeinenkin oljenkorsi on viety huitsin nevadaan. Tai minne lie. 
Matkani Maakunnalliseen apuvälinekeskukseen oli tuttu aiempien käyntieni vuoksi. Silti harmitti ja tuon harmitukseni kerroin tietty virkailijalle. Oli kanssani samaa mieltä. Oli saanut liiaksikin kuulla sinne tulevilta asiakkailta moitteita opastuksen heikkoudesta. Kuulin jopa, ettei navigaattorin avulla löydä oikeaan osoitteeseen. On siis oltava etukäteistietoa. Ja kulkupeli, oma tai kaverin tai peräti taksi. Polkupyörällä on mahdoton suuria kantamuksia hoidella, eikä varsinkaan matkan takaa -vaikkapa "toispualtjokkee".


Minun reittini ylittää Helsingintien ja ylhäällä opasteessa lukee Pinomäki. Se ei vielä paljoa kerro apuvälinelainaamosta. Luvattu opaste on tiettävästi TE-keskuksen heiniä. Missä viipyy tai on jo vuoden viipynyt. Tietääkö kukaan?
Ja ne muut kaksi pikkuista kylttiä. Eka matkan päässä Pinomäki-risteyksestä, ojan pohjalla. Seuraavaksi uusi tienristeys. Tässä ollut kyltti on nyt poissa. Onko sekin siellä ...nevadassa. Oikealla rekkoja, edessä tyhjää valmisteilla olevaa tietä (minne vie vai mistä on tulossa) ja vasemmalla rakennus. Sinnekö?  Vasta pihaan ajettaessa näkyy minne olet saapunut. Uudelta tieosuudesta, jonka määränpäästä ei siis ollut tietoa, näkyisi parhaiten tuo lainaamon mainoskyltti.
Hukkapiiloako tämäkin?


Olen laittanut muutaman kerran viestiä viranomaisille kysyäkseni mm. opasteista. Myös mahdollinen linjurireitti ko. paikkaan, vaikkapa viikottain, kiinnostaisi. Yhteydenottopyyntöihini (kaavakkeissa on tuo valintamahdollisuus) ei ole vastattu. Lukeeko kukaan postia, vai onko vain muodon vuoksi, jotta kansalaiset tuntisivat tyytyväisyyttä antaessaan niitä risuja tai ruusuja.
Ruusuja olen antanut henkilökunnalle, mutta liekö tätäkään huomioitu ylemmällä taholla.

 

- Ei päivää ettei koronaa.

Ajattelin, etten enää sanailisi tästä, mutta pääni pakottaa kirjaukseen.
Silmiini osui teksti liittyen koronan vuoksi määrättyihin kokoontumisrajoituksiin. Missä saa kokoontua ja montako olla paikalla. Rajoituksista ja niiden oikeutuksesta voidaan olla montaa mieltä, ja ollaankin. Jutusta oli kuitenkin luettavissa koronan takia sairastuneiden vähyys ja kuolemien ylikorostaminen, liioittelu. Vihastutti viittaus, että koronan aiheuttamat kuolemantapaukset ovat kohdistuneet pääasiassa vanhuksiin ja monisairaisiin, jotka joka tapauksessa ovat elämänsä loppusuoralla. Kirjoittaja ilmeisesti epäili henkensä menettäneiden kuolisyitä.

Muistolehto Sivutie
Heräsi kysymys, että kannattaako ylipäätään tehdä mitään sairauksien ja kuolemien ehkäisemiseksi, sillä joka tapauksessa kaikkien kohtalona on lopuksi kuolema. Kuka vanhana ja monisairaana, kuka nuorenpana ja perusterveenä tai jo heti syntyessään.
Loppumme ei muuksi muutu, vaikka uskoa olisi minne suuntaan tahansa.

Kirjoita kommentti (1 kommentti)

Pääsiäismunat - Munaset.
Mietin ja mietin, että missä ihmeessä minun aikoinaan väsäämäni munaset mahtanevat olla. Nythän on pääsiäisaika ja munia on siellä sun siellä, vaan ei täällä. Minä kun en mitään tahdo poiskaan heittää, sen tietävät omaisetkin, niin etsintä jatkui.

Ja etsivä löysi. Munaset, kuten lapsenlapseni asian ilmaisi. Olin laittanut ne varmaan helposti löydettävään paikkaan, kuten aina, mutta muistikulta taitanee kulkea omia reittejään. Ei näe metsää puilta. Niin nytkin. Onneksi oli nimensä mukaisesti pitkä perjantai.
Tässä nämä nyt ovat. Äidin varastosta löydetyssä pullossa. Ehtivät kuin ehtivätkin kävijöiden ihastella.

Nyt on lankalauantai, pitkäperjantain ja sukkasunnuntain välipäivä. Sukkasunnuntaina voidaan sitten olla hiljaa, sukkasillaan tai sitten voi liittyä pääsiäissunnuntain riehakkaaseen (?) ilonpitoon, jolloin sukatkin lentävät jalasta. Ans' kattoo kuin päin käy.

- MMM.
Munaset, mämmi ja mukulat.
Munaset siis löytyivät, hyvä. Kunhan sitten taas vuoden päästä muistaisi minne laitoin. Pois en hävitä, en ole edes mukuloille luvannut. ”Tunnetunlainen” käsityöihminen kun olen, niin omatekemät jääköön perikunnan riesaksi.
Mämmiä syön kerran vuodessa. Ostan melkein heti kun myymälöihin ilmestyy, mutta siihen se sitten jääkin. En sillä enempiä herkuttele, joskin hyväähän tuo on. Olen jopa itse joskus kyseistä mustaahyvää tehnyt. Maistuiko muille kuin mulle, ei kait. Mutta sokeria ja jotain kretaa se vaatii. Jotkut jopa piimän kera. Makunsa kullakin.

Sivutie Kelkat 
- Digi, digi.
Olen pudonnut kelkasta. Jopa kahdesta kuvan perusteella.
Holopaisen Antti (Tsil:n puheenjohtaja) kirjoitti Kansan Uutisten blogissaan digisyrjäytymisestä ja sotesta. Asiaa.
Vaikka tässä on luullut meikäläinenkin jotain tietotekniikasta ja digistä tietävänsä, niin todellisuus on toista. Ikä ja vanhentuneet koneet varmasti osasyynä (seli, seli).
Suuri osa asiainhoidosta on siirtynyt verkkoon, pikseleiden maailmaan. Paperisia pumaskoja ei enää suosita eikä niitä täytellä. Ennen sitä voi mennä johonkin virastoon/toimistoon hoitamaan asiansa, nyt tuo on melko mahdotonta, vaikka ei koronaakaan olisi. Jopa puhelimella asiointi on tehty hankalaksi. ”Olemme varattuja, odota sulkematta puhelinta”, ”katso netistä”, ”täytä kaavake netissä”... Kun sitten yrität sinne nettiin täyttelemään kaavakkeita, niin täytyy kirjautua, tunnistautua, varmentaa, jotta pääsisi edes alkuun. On myös muistettava varata viereen kaikki mahdollisesti tarvittavat dokumentit valmiiksi.
Kaavake suoltaa kysymyksiä toisensa perään, eri sanamuodoin, kuten aikoinaan autokoulutentissä. Tiedä sitten kuin päin vastaisit. Kun pääset loppuun ja yrität tallentaa ja lähettää, niin takaisin pomppaa ja pyytää lisäselvityksiä. Sitten ollaankin jo taas ”pihalla”. Mitä, mitä vielä jäi täyttämättä. Jos ei ole opastajaa vierellä ei ole edes keltä kysyy. Pinna palaa ja aikaa kuluu. Mutta sitähän meillä on. Aikaa, kunnes se loppuu.
Tästä päästäänkin toisenlaiseen digiasiointiin. Jos ja kun ei omista pankkien tunnuslukulistaa, niin johan pomppasi moni homma pystyyn. Esimerkisi netissä tehtävät varaukset voi suosiolla unohtaa, jopa omien Kanta-tietojen saanti on mahdotonta. Vahva tunnistautuminen vaaditaan moneen, ymmärrän, mutta olisiko kiertotietä. Soittokierros sinne sun tänne alkaa. Joka instanssille selität ja selität ja palaat alkuruutuun.
Myönnettävä toki on, että on niitä hyvinkin sujuneita sessioita, mutta pompottelu toiselta toiselle on harmistuttavaa.
Säästöjen nimissä on meille kansalaisille, asiakkaille laitettu tehtäväksi kaikki hiukankin mahdollinen. Pankkiasiointi tästä esimerkkinä. Ennen virkailija teki tarvittavat laskujen maksut ja muut tilitykset, nyt asiakas itse hoitaa työn ja vielä maksaa siitä pankille. Omien rahavarojen käsittely on kallista puuhaa. Pankkiin sisällepääsykin on tehty hankalaksi. Voisi siis kysyä, että kenen säästöistä tässä olikaan kyse.

- Aprillia.
Aprillipäivä oli jälleen yhdenlainen juhlapäivä. Vanhempani menivät aikoinaan naimisiin juuri aprillipäivänä. Ruokatunti oli varattuna kyseiseen toimitukseen. Paikalla ollut tuomari vielä varmisti morsiamelta, että oliko hän varmasti tietoinen mihin ryhtyy, eikä vain luullut aprillipäivän pilaksi. Vihkiminen suoritettiin ja liitto kesti.

Hyvää kesän odotusta.

Kirjoita kommentti (1 kommentti)

Taivas Sivutielle

- Planeettojen väinen matkailu.
Onko tähdellistä, vaikka tähtitaivasta ihastelenkin. Taivaalle tuijottelu kaiken kaikkiaan on rauhoittavaa. Pilvet, linnut, tähdet ja kaikki se mitä voisi olettaa olevan tuolla jossain kaukana. Planeetat, kaikki ”mahdotonkin”. Elämä. Onko sitä. On tai ei, mitä sitten. Minä täällä ja sinä siellä. Kaukana kumminkin toinen toisistamme. Tuskin kohtaisimme milloinkaan. Tutkittavaa ja varsinkin korjattavaa olisi omassa maapallossamme tarpeeksi.
Oltaisiin ennemmin huolissamme meistä, meidän elämästämme ja olostamme. Varsinkin nyt, kun pienetkin matkailumme ovat pannassa. Ökyrikkaiden kaukomatkailu jääköön omaan arvoonsa.
Meikäläisen matkailu on tätä lähimatkailua. Kirjaimellisesti. Kotoa kauppaan ja takaisin. Kotoa isän luokse pikavisiitille ja takaisin. Sisältä ulos postilaatikolle ja samalla puuliiteristä puita hakien. Aitakaverille moikaten. Tätä tämä.

Vankina Sivutielle - Vankina olo.
Voisi sanoa, että olen ikäänkuin vankina omassa kehossani, omassa itsessäni.
Entisajan vähäisetkin kanssakäymiset muiden kanssa saattavat jopa kohta pelottaa. Uskaltaudunko mukaan. Kun tarpeeksi kauan hokee samaa, vaikkapa tuota pelkomantraa, niin johan alkaa uskoa omia ajatuksiaankin. Totunko liikaa yksinoloon. Pelottavaa todellakin.

- Pieni ihminen. Pituus Sivutielle1
Maasta se pienikin ponnistaa. Aina mun ääneni ylitse kuuluu, vaikkei mua näy.
Äitini tytär. Lyhyenlaisia molemmat, mutta yritetty on ja miksei jotain saavutettukin.
Kun pituusmittoja on annettu, kuvittelin minulle annetun enemmän kuin todellisuus osoittaa. Pituutta kysyttäessä olen aina lisännyt muutaman sentin, luullen vissiin olevani siten parempi ihminen. Mutta olen mikä olen, kuten kuvakin osoittaa.
Olen tyytyväinen ja miksen olisi. Olemme juuri sitä mitä pitääkin. Ainutkertaisia omine mittoinemme, niin pituus kuin leveyssuunnassakin. Ollaan onnellisia kaikella tapaa ja hyväksytään toinen toisemme, myös itsemme.

- Taivaannrannan kiikarointia.
Aurinko ja sen tuoma lämpö saa mielen virkistymään. Katse ikkunasta, likaisestakin, saa hyvälle mielelle. Rusakot ja oravat vilistävät kisaillen, fasaanikukko kutsuu kumppania ja pulukin on alkanut aherruksensa pesää rakentaessaan. Vielä ei ruoho viherrä eikä esikot kuki, mutta kohta sekin aika koittaa. Kesää kohti mennessä on moni jo saanut koronarokotteensakin ja sitä kautta toivottavasti ovet avautuvat hieman enemmän. Pikapyrähdysmatkasta voisi siirtyä lähimatkailuun jopa kaupunkiin asti ja sitä kautta hieman pidemmälle kotomaahan. Varovasti. Kunhan vielä niitä ystäviä voisi tavata, jos ei vielä ihan halata.
- Nyt ylös, ulos ja lenkille. Kuka minnekin. Minä niitä puita liiteristä hakemaan ja ”mökille” saunan lämmitykseen. Mökkimatkani ei ole pitkä. Pihan poikki. Todellista lähimatkailua.
- Eipä ollut kummoistakaan korona-ajan tyhjän pään tuotosta. Liekö juuri tämä aika tehnyt teppostaan. En nyt kuitenkaan viitsi sortua ajankuvaan, jossa moititaan päättäjiä tekemisistään tai tekemättä jättämisistään. Sen leiviskän hoitavat muut. Oli tarvetta tai ei.

 

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

 Sivutie pörröpää2- Mikä kumma meitä (lue myös minut mukaan) vaivaa, kun aina vain tulee kirjattua moitteita ja vaatimuksia paremmasta. Olenko minä muka niin erinomainen, että tietäisin toisia paremmin kertomistani asioista. Pois se minusta. On vain jotenkin päästettävä höyryjä ilmaan ja kas kummaa, juuri silloin ei tule mitään hyvää mieleen. Ei vaikka mottoni on, että joka kolikolla on kääntöpuolensa ja siellä on varmasti jotain hyvääkin.

- Tällä hetkellä moni asia jyllää päässäni ja tuo kolikon toinen puoli tuntuu kaukaiselta. Löytyy varmasti aikanaan, kuten viime jutussa kertomani huumorinkukkakin.

Sivutie MAINOS opiskelijalle - Päivän lehteä selatessani tuli jälleen eteeni kuva, mainos, joka sai sormeni näppäimistölle. Lähellä oli p..kele.
Olen jo ennenkin tarttunut vastaavaan, sillä minua korventaa nykyinen ”taiteilu”. Tavuviivojen paikka on milloin missäkin, jos ollenkaan.
- ”Näyttää nätimmältä” tai ”on sitä muissakin lehdissä samoja virheitä”, ei ole mikään selitys. Tavuviivan paikka on siinä missä pitääkin ja se siitä. Lehdet, teeveet, somet ovat väärällään vääryyksiä ja tässä kohtaa puhun vain näistä tavutuksista. Muut vääryydet ovat sitten asia erikseen.
Kuvatussa tapauksessa oli kyse koulutuksesta, hausta ja halusta opiskelemaan. Mutta katsokaa mainosta. Ei hyvä.

- Jotain positiivista. Käsityöni.
Ja hah. Kaikki jotka minut tuntevat, tietävät millä viivalla käsitöiden taidossa olen.  Äiti kyllä yritti kaikkensa, mutta uppiniskainen kun olin, niin kutimet ja virkkuukoukut viskasin nurkkaan. Nyt harmittaa, mutta jotain yritystä kuitenkin. Tosin tuo villasukan kantapäänteko on yhä hakusessa.
Tämänhetken työni on toisenlainen ja vielä keskeneräinen. Sellaiseksikö jää, jää nähtäväksi. Sivutie pääsiäinen
- Tökeröä työtä, sanoisi harrastuskerholaiskamuni, jolta tekovinkin sain. Mutta, mutta...hampaita kiristellen kumminkin. Eivät pääse sanomaan, ettenkö jotain ”kädellistä” tekisi. Tosin mihinkään näyttelyyn tuleva työni ei varmastikaan pääse, mutta saanpahan sanoa, että ”omin kätösin ja pureskelluin kynsin”. Siihen nähden kelvollinen.
Niin juu. Pidinhän minä joskus lankavyyhdistäkin kiinni, kun sitä kerälle kierrettiin. Näin muistaisin. Olen siis osallistunut.

- Jos koronastakin nyt jotain positiivista sanoisi, niin se, että rahalompsassa saattaa olla muutama euro enemmän kuin ns. ”vapaana aikana”. Ei ole juuri tullut shoppailtua, ei livenä eikä netissä. Pakolliset asumismenot ja ruokakaupassa käynnit toki ovat verottaneet osansa. Myöskään autoilu, omalla tai linjureilla, ei ole tunnetusti halpaa lystiä.
Samat vanhat ja vielä kelvollisiksi havaitut vermeet on päälle laitettu. Kun kerran ei missään käy, ei ole ollut tarvetta (muiden mielestä kenties) vaatevarastoakaan uusia. Toki sitä en ole juuri ennenkään liiemmälti harrastanut. Ehkä sitten joskus, kun kaupoille taas uskaltautuu. Siihen asti kärvistellään kaapin perukoilta kaivetuissa vanhoissa kuteissa.

- Jos on tullut säästöä vaatehankinnoissa, niin muuten elämisen hintataso on monessa kohdin noussut. Varsinkin asumismenoissa.
Olen jo monena vuonna laskenut kaikki vanhassa omakotitalossa asumiseeni kuuluvat menot. Tilasto osoittaa selvästi joka vuosi niiden kasvaneen. Kun nousevat menot suhteuttaa samana pysyneeseen eläkkeeseen (eläkeläinen kun olen), niin käytössä olevat rahavarat ovat auttamattomasti pienenemään päin. Syötävä ja asuttava jossakin kuitenkin on, joten kuukausittaiset laskelmat ovat tuttuakin tutummat. Mahdollisten remonttien lisäksi on myös otettava huomioon vanhenevan ruumiin vaatimat lääkinnälliset kulut. Niihinkin olisi varauduttava.

- Aurinko on tervetullut mielenvirkistäjä. Kevättä kohti pienin askelin. Lämmittääkin jo, tuo aurinko, kun kohdalle sattuu. Jotenkin tuntuu, että jaksaisi enemmän, vai luulenko vain. Kaikki talven roiskeet ja pöylyt pirtin piirongilla ja ikkunaklaseissa odottavat kevätauringon energistä kotihengetärtä toimimaan. Sitä odotellessa.

Kirjoita kommentti (1 kommentti)

- Vuosi vaihtui ja tammikuu oli ja meni. Voiko olla tottakaan. Niin vain, että juu. Joskus sitä ajatteli, että kyllä sitä sitten eläkkeellä kerkeää tehdä sitä sun tätä, mutta totuuus on jotain muuta. Päivät kuluvat entistäkin nopeammin eikä paljon näytettävää jälkipolville jää. Revi tästä sitten huumoria.
Nyt on vain tehtävä niin kuin aikanaan jo lasten kanssa "huonoina" päivinä. On etsittävä omista piiloista tuo huumorinkukka. Etsii, etsii ja kyllä se aina jostain löytyy. Ehkä tälläkin kerralla.
Niin tuo tammikuu. Oliko se tipaton, kyllä.

- Katoliset eivät voi hyväksyä ”synnin kautta kehitettyä rokotetta” jos rokotekehittelyssä olisi käytetty abortoitujen sikiöiden soluja.
Sanoma liittyi loppuvuoden uutisointiin uusiin koronarokotteisiin, joilla yritetään tainnuttaa ja lopettaa koronavirus keskuudestamme.
Tulipa mieleen, että mitä voisi ajatella osan katolisten (pappien) omista synneistä, vai eikö niihin lueta mm. alaikäisiin kohdistuneita seksuaalirikoksia. Paheksuntakin on ollut vähissä. Asia taitaa olla niin vanhaa perua, että on jo totuudeksi muuttunut.

- Nykypäivän pappi saattaisi sanoa edes, että ”voi hyvä Sylvi”, kunnes huomaisi Sylvin istuvan vieressään. Näin todella kävi anoppini syntymäpäivillä, ihan oikeasti. Ja jopa pariin kertaan. Sitten punastunut pappi lähti ja sanoi kahvikiintiönsä täyttyneen.

- Miten suhtautua kaikenmaailman rokotuksiin. Kullakin on omat näkemyksensä, uskooko niihin vai ei. Jos tästä voi jotain päätellä, niin minä olen mukana jo eräässä (ei korona) rokotetestausryhmässä. Miten lopulta käy, se jää nähtäväksi. En siis pelkää ottaa rokotetta, koronaakaan vastaan. Testattava on. Aika sitten näyttää, niin tässä kuin muussakin asiassa, tulevan elomme ja olomme, eikä se likikään aina ole rokotteista kiinni.

 Laskiainen Sivutie - Laskiainen ja hernekeitto. Laskiainen sinänsä ei minua kovin kohauta, mutta hernekeitto se on poikaa. Ei mitään purkkisoppaa, vaan kunnolla liotetuista herneistä ja pitkällä porinalla.
Netin kertoman mukaan k
irkollisessa perinteessä laskiaista vietetään seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Siitä alkoi alkoi paasto, jota edelsi ilonpito ja juhliminen. Monet tavat ja taiat liittyivät naisille kuuluviin töihin, kuten pellavaan ja hamppuun sekä karjanhoitoon.
Pellavan kasvu turvattiin, kun naiset antoivat tukkansa olla auki ja harjasivat sitä ahkerasti. Laskiaissaunaan mentiin jo päiväsaikaan, eikä saunoessa puhuttu, jotta seuraavana kesänä saataisiin olla rauhassa hyönteisiltä.
Ruokaa tuli olla runsaasti ja sen piti olla mahdollisimman rasvaista: rasvarieskoja, rasvamakkaroita, siansorkkia, sekä papu- tai hernerokkaa sekä laskiaispullia.
Rasvainen ruoka takasi hyvin lypsävät lehmät ja lihavat siat. Rasva sai tiristä kunnolla sormissa eikä sitä pyyhitty pois, sillä se takasi hyvän viikatteen käsittelykyvyn.
Nykylaskiaiseen ovat jääneet lähinnä mäenlasku ja syömäpuolesta laskiaispullat ja hernekeitto.

- Lakiaissunnuntaita vietetään 14. helmikuuta. Samana päivänä on myös Ystävänpäivä. Vaikka ko. päivät on merkattu allakkaan, niin ystävänpäivää voinemme viettää vaikka joka päivä ulkoilua unohtamatta. Saatiin talven kunnon pakkasetkin lumivalkeaan maisemaan. - Helmikuu helistelee.

Kirjoita kommentti (2 kommenttia)