etusivuotsikko2

 

 design 3164178 340Voi aikoja, voi tapoja! Kehitys kehittyy! Olen tullut vanhaksi. Tämän kyllä huomaa lähes päivittäin. Aina vaan käy hitaammalla. Ajatus juoksee omia ratojaan ja latuaan. Olen liiaksi kangistunut omiin kaavoihini, vaikka yritänkin muuta väittää. Haluan uudistua. No, ainakin yritän pysyä vauhdissa mukana.

Esimerkiksi äly- ja ei-älylaitteittaita löytyy melkoinen arsenaali, mutta ”töitä” tulee tehtyä vain ja ainoastaan yhdenlaisella. Muut ovat kuin ”apuvälineitä” matkatessa kotiseinien ulkopuolelle. Ja kun tuo työkone niin sanotusti tökkii, luo se harmaita hiuksia lisää jo olevien rinnalle. Mieleen tulevat ajat, jolloin (en minä, mutta muut) osasivat ja voivat korjata autonsa kuntoon. Tänä päivänä tuo ei käy. Tietokonetta piuhoineen tarvitaan tunnistamaan viat. Jopa lampun vaihtamiseen tarvitaan ammattimies. Hyvä kuitenkin niinkin. Ettäkö mikä? No se, että ammattimiehet/naiset saavat töitä. Toivottavasti pysyviä.

 

Mutta asia, joka oli alkujaan mielessä.

Päiviä muutama sitten uutisissa kerrottiin, että nyt jo käytössä olevaan ns. lähimaksuun pankkikorteilla tulee hienoista muutosta. Kaupoissa voi nyt maksaa alle 25 euron maksun pankkikorttia vilauttamalla kassalla olevaan päätelaitteeseen. Ei tarvi muistella kaikenmaailman salasananumeroita. Joskus numerot on ikävä kyllä meikäläiseltäkin unohtunut muistin vyövereisiin ja siinä sitten kassalla ihmetellyt seuraavaa toimenpidettä. Onneksi pikainen äly(!)nystyröiden hieronta on vielä auttanut ja numerot ovat saaneet oikean järjestyksensä. Lähimaksu ei olisi tuolloin tullut kyseeseen.

Nyt on tulossa tuohon lähimaksutapaan korotus 50 euroon asti. Useimmille tuo riittänee perusruokakauppa-asiointiin. Vilauttaa kassalla korttia, ei tarvi muistella koodinumeroita ja mikä parasta, asiointi nopeutuu. Niinhän tuota mainostetaan.

fax 1904656 340

Mikä tässä siis on ongelma? Ei kait mikään. Paitsi, että tämän jälkeen et varmastikaan muista tuota PIN-numeroasi, ja tuo kassa-asioinnin nopeus saattaa hidastua aivan muista syistä kuin, että joku ei käytä tuota ”nopeuttavaa” lähimaksua.

Mielestäni yksi ongelma ja miksei vaarallisuuskin piilee siinä, ettei tuota turvatunnistetta tarvittaisi. Nyt niillä, jotka ”vahingossa” saavat jonkun muun kortin haltuunsa, voivat ostella, ennen 25:n, nyt 50 euron edestä tuotteita eikä kukaan kysele perään. Ainakaan heti. Tunnusluku tarkistetaan vain satunnaisesti sen varmistamiseksi, että kortti on oikean kortinhaltijan hallussa.

Lähimaksaminen paitsi nopeuttaa ostamista, myös pienentää tunnusluvun vääriin käsiin joutumisen riskiä.” Niinpä. Tunnusluvut ovat yleensä varmemmassa tallessa (päässä), kuin pankkikortti, joka näkyy lähes jokaisen kännykkä/rahapussissa. On siinä hetken ihmettelemistä, kun huomaa tunnusluvun kyllä olevan tallessa, mutta pankkikortti onkin lähtenyt jonkun muun matkaan!

Kehitys kehittyy!

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

syksy 2018

 

Eikoislämmin lokakuinen päivä pakotti minut luontolenkille. Värit, kaikki nuo väripaletin päävärit ja sekoittaen sadat muut sävyt piirtyivät mieleen. Ruska väriloistossaan sai ympäristön hehkumaan. Aurinko luo kimallettaan usvaiseen ympäristöön, metsikköön. Kaunista. On tämä luonto kaunista. Eritoten syksyllä.

Niinpä.

 Olen oppinut katselemaan ”maailmaa” uusin silmin. Laput pois silmiltä ja katse horisonttiin. Jaa, että mitäkö tämä on. Voisiko sanoa, että uudelleensyntyminen. Ei nyt ihan sentään. Tai, no. Voihan sen niinkin nähdä.

Mottoni on aina ollut, että aina voi oppia uutta. Yläikärajaa ei ole. Uuden muistamisessa vaan on haasteensa. - Jos joku muu, niin miksen minäkin? Ei sentään aivan kaikkea.

 Tämä tuli eteen, kun olin mukana ja yritin opiskella taiteen tekemistä. Maalaamista, siis taulujen. Tähän asti olen maalaillut vain lankkuaitaa ja se näkyi ja tuli selväksi. Siis osaamattomuuteni.

Taide aloitusta2

Oppia kuitenkin sain, mutta muistanko oppimani, se onkin jo toinen juttu. Aina jää kuitenkin jotain matkaan, jos ei ole liian kireällä pipolla varustautunut. Niin tässäkin kohdin. Uskoisin.

Nyt katselen ympäröivää luontoa, elokuvia, valokuvia, kuvia yleensäkin aivan toisin silmin. Mietin, että mitenköhän tuossa maalaussiveltimen pitäisi olla kädessäni, missä asennossa, jotta tulos olisi likikään näkemäni kaltainen. Miten värit, onko valmiina putkiloissa, vai pitäkö sekoittaa, ja etenkin, miten ihmeessä saan juuri tuollaisen värisävyn. Olen siis saanut uusia ulottuvuuksia maailmaani. Ei niin huono juttu.

Matka jatkuu ja maisemat vaihtuu, sanoi entinenkin mies, ja tarkoitti juuri tuota. Ei pidä tuijottaa vain omia seiniä sisäpuolelta. On uskallettava astua ulos omista, liiankin tutuista ympyröistä, epämukavuusalueelle, vaikka se kuinkakin tuntuisi vaikealta. Rima nousee koko ajan. Hetken päästä ei edes uskaltaudu. Ja tuon riman asetamme me itse, ei muut. Rohkeutta tässä vaaditaan ja minun ”taiteentekemisen” kohdalla sitä tarvittiin todella paljon. Uskaltauduin kuitenkin virran vietäväksi.

Jos ja kun joku on vinkannut minulle erinäisiä tempauksia, niin yllytyshulluna olen kokeillut jos jonkinlaista. Likikään aina ei ole tullut onnistumisia, mutta onpahan tullut kokeiltua. Tämä taiteen ala oli minulle täysin vierasta. Voisinpa sanoa, että on se sitä vieläkin. Mutta yritetty on.

Taide aloitusta1

Mielen syövereihin jäi kuitenkin aukko, joka voi vielä joskus täyttyä tuollakin saralla.

Ei voi koskaan sanoa, että ei koskaan.

Huomisesta ei tiedä, ja onko sekään nyt niin huono asia. Yllätyksellisyys on elämisen suola.

Kirjoita kommentti (2 kommenttia)

Onko pakko, jos ei tahdo?

 

kommunikointi koneella

Tässä tapauksessa kyllä, jos halusi asioida henkilön kanssa kasvokkain. Tietokoneen tai vaikkapa puhelimen välityksellä ei asiani olisikaan kenties hoitunut. Oli kohdattava henkilö, joka osasi välittömästi neuvoa ja auttaa. "Koneilu" olisi ollut siis lähes mahdotonta.

Suurin osa kanssani jonottajista oli vanhempaa väkeä. No eläkeläinen jo toki minäkin. Aikaa siis oli. Nuoria ei näkynyt kuin muutama.

Oli kyse eläkepäivästä ja kyseessä pankkikonttori. Kuinkas satuinkaan juuri tuolloin paikalle. Yleensä hoidan perusasiat kotona, yksin, kasvottomalla, vaitonaisella koneella. Nyt odotin vuoroani muiden tapaan. Seisten jonossa, jota riitti konttorin tilojen lisäksi kauppakäytävälle asti.

Pari virkailijaa vuorotteli mutkittelevan asiakaskunnan palvelemisessa. En kadehtinut heidän työtään. Saivat kuulla samat valitukset moneen kertaan asioinnin pitkittymisestä.

Se, että väki jonotti pääsyä pankkivirkailijan puheille hoitaakseen laskujensa maksamiset ja kenties tililtä nostaakseen omia varojaan, on tehty varsin hankalaksi. Ei sentään tarvinnut tilata aikaa, vaan omaa vuoroa odottaen tuotti tuloksen. Ei ollut asiointinumerointiakaan, mutta eipä ollut ohittelijoitakaan. Kaikki olivat kiltisti omilla paikoillaan. Aikaa kului, mutta jutustelu kanssaihmisten kanssa auttoi ajan kulumisessa.

Näillä ihmisillä ei varmastikaan kaikilla ollut varaa ostaa omaa tietokonetta, ja jos oli, niin halukkuutta niiden käyttämiseen ei. Tässä kohtaa varattomuus, köyhyys, mitä se sitten kullekin tarkoittaa, tuli kuvaan. Raha sanelee. Siitä puhuttiin jonossa. Jos ovat hankittavat tietokoneet kalliita kaikkine palveluineen, niin on "luukulla" maksaminenkin.

Jos jossain luulisi olevan rahaa, niin pankeissa, mutta juuri raha se on saanut pankit sulkemaan konttoreitaan. Palvelut vähenevät. Ennen pankkikonttoreita oli vieri vieressä, kuten kauppojakin, mutta nyt. - Ei kannata. Niinpä. Kenelle ei kannata.

Nyt on asiakaskunnan matkustettava asuinkulmiltaan kauaksikin hoitamaan omat asiansa. Kaikilta tuo eri onnistu. Jääkö laskut ehkä maksamatta ja sen myötä tulee merkinnät hoitamattomien asioiden vuoksi. Kenen syy. No ei nyt pankin ainakaan!

Onko tämä sitä syrjäyttämistä, joka johtaa syrjäytymiseen niille, jotka pysty itse hoitamaan pankki- ym. virastoasiointejaan itse käyden tai koneiden välityksellä. Kaikilla ei ole esim. lapsia tai läheisiä auttamassa. Olisiko kenties naapuri, joka ystävällisesti hoitaisi asian. Näitä on harvassa. Jonottamassa oli ainakin yksi tapaamani tällainen henkilö. Naapuriaan auttava henkilö. Oli tullut kaupungin toiselta laidalta ja jonotti pitkän tovin auttaaksen naapuriaan, joka ei kyennyt lähtemään kotoaan.

Lokakuussa 17.10. vietetään jälleen Porissakin köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista päivää, mutta köyhyys ja syrjäytyminen on jokapäiväistä. Päivästä toiseen selviytymistä. Tätä selviytymistä ei ainakaan helpota pankkien toiminta. Konttorit on vähennetty minimiin, pankkiautomaatit lähes olemattomiin, ja kun konttoriin pääset laskusi maksamaan, niin hinnoittelu on nostettu pilviin. Pienenkin laskun käteismaksaminen maksaa maltaita. - Tekee kipeää, sanoi eräskin kanssakulkijani.
Ja mikään ei kannata. Siis kenelle?

Kirjoita kommentti (2 kommenttia)

Pitääkö olla huolissaan?”

 

Näillä helteillä voi olla huolissaan sekä itsensä että kanssaihmisten jaksamisesta.

- Jos on kylmä, valitetaan. Jos taas kuuma, valitetaan. Niinpä. Kohtuus kaikessa. Siis Suomen kamaraa kohdanneessa helteessäkin. Himmata siis pitäisi, tai pitää.

Ja himmannut olen. Tällä palstalla ei ole liiemmin liikettä ollut. Yksi ystävä kyselikin, että pitääkö olla huolissaan, kun ei kirjoituksia ole näkynyt. Huolenpito oli siksi hellyttävä, että piti oikein "Porissa" käydä tapaamassa huolehtijaa. Mukava juttutuokio kaupungin vilinässä. Samalla tuli hoidettua pari muutakin asiaa. Myös kotikäynti yhden seurattavani luona. Kaikki hyvin. Tästä on hyvä jatkaa.
Tämä huolestunut seuraaja, seuraajani sanan useammassakin mielessä, sai tarttumaan, ei kynään, vaan koneen näppäimistöön. Hyvä niin. Patistelua tässä on jo kaivannutkin. Jotain, joka nykäisee hihasta. Toki näillä helteillä nuo hihat ovat saaneet olla rauhassa.

 

Omat kotitouhut ja yhdistystoiminnot ovat saaneet osansa. SuomiAreenallakin tuli oltua, jos ei nyt ihan töissä, niin hyvän toiminnan parissa. Vammaisasiaa tehtiin tunnetuksi. Vaikka moni asia on korjaantunut, niin huomatuksi tuli, että ennakkoluulot vammaisia ja liikuntarajoitteisia kohtaan ovat yhä tiukassa. Oletetaan, kun ei tiedetä. Monta hyvää keskustelua tuli käytyä.

 

KompostiLaiskana olon lisäksi askaretta on riittänyt omassa pihapiirissäkin. Marjanpoimintaa, mehustamista, ruohonleikkuuta ja sen semmoista. Tulipa uudistettua kompostiakin. Kun ensin pintaa oli raapaistu tarpeeksi ja saatu muutamana päivänä ampiaiset häädettyä, niin johan pääsi hyvään multaan kiinni. Sitten piti vain miettimän, että minne sen sijoittaisi. Löytyihän tuolle paikkansa. Kaiken kaikkiaan mukavaa puuhaa varjoisassa pihanurkassa. Aamupäivällä. Sitten olikin jo päivälevon aika.

 

Liikunta polkupyöräillen on minun juttuni. Pyörällä pääsee mukavasti paikasta toiseen. Jos ja kun pysyttelee tässä kaupunkiympäristössä. Siis likellä. Mutta jos hieman laajennan reviiriäni, niin apuna on Porin pyöräilyreitistökartta, jonka sain käsiini. Kiitos siitä. Pyörällä

Porissa on hyvät maastot pyöräilyyn. On niin aakee laakee tää maisema. Eipä juuri nyppylöitä ole haittaamassa. Mitä nyt joskus vastatuuli, mutta siitäkin selviää kunhan vaihtaa suuntaa. Ties mistä sitten itsenä löytää, mutta se onkin sitten jo eri juttu.

 

Pitääkö siis olla huolissaan? Ja mistä? Kyllä ja ei.

Ei vain näin helteellä, vaan muulloinkin, kannattaa siis kysellä ystävien, naapurien kuulumisia. Naamakirjasta tavoittaa jotkut, mutta useimmat on kohdattava muuten. Soittamalla, käymällä. Minä pidän siitä, kun minua patistetaan johonkin. Aina ei itse jaksa eikä kykene. "Yllytyshulluna" saatan yllättää jopa itseni.

 

Sampolan purettu päiväkotiKotikulmilla Sampolan kupeessa rakennustyöt jatkuvat. Uutta koulukompleksia rakennetaan kovaa vauhtia.

Vanha päiväkoti on hajotettu maan tasalle. Sen tilalle on tulossa, toivottavasti, kauppa. Ei siis pidä olla huolissaan. On luvattu turvata lähialueen asukkaiden kauppapalvelut. Kuka tulee ja hoitaa asiakaspalvelun, siitä minulla ei ole varmaa tietoa. Ehkä jossain on.

 

On elokuu ja kesää on vielä jäljellä...

Toiset ovat lomansa lomailleet ja toisilla se jatkuu. Ehkä ei vielä syksyä osaa odottaa, vaikka koulut ovatkin aloittamassa jo piakkoin toimintansa.Kuvaaja TE

Ennen kesä alkoi ja päättyi koulun lomien aikataulun mukaisesti. Ei enää. Ilmastonmuutos näyttää olevan totta. Vuodenajat ovat jotain muuta, kuin entisaikaan.

Mutta meikäläiselle ei siitä ole paljon harmia. Kesälomaa ei enää ole, eikä tule. 

 

Kirjoita kommentti (1 kommentti)

- Oletko sinä sairaanhoitaja? En ole.

- No, joku hoitaja sitten? En edes sitä. Ihan tavallinen kulkija vaan.
Tällainen pienimuotoinen sanailu tuli käytyä ja se herätti suuria tunteita.

Olin paikassa, jossa ihmisiä tulee ja menee, kukin omaan aikataulunsa mukaan. Joku käy lukemassa päivän lehdet, joku juo kupposen kahvia tai syö, joku tapaa ystäviä ja joku saattaa odottaa koulujen ylijäämäruoan jakoa. Monenlaista kohtaamista. Meitä tavallisia ihmisiä, kansalaisia.

Olin jo aikani istuskellut kahvista nauttien ja päivän lehdetkin tuli luettua. Tein lähtöä. Huomasin paikalle saapuvan vanhemman henkilön, rollaattori apunaan. Hän ryhtyi järjestelemään oloaan paremmaksi ja istuutui viereiselle penkille. Ja sitten.

Sitähän nyt sattuu kenelle tahansa ja kaikillekin, milloin vain. Kädessä oleva esine putoaa. Kukapa ei tunnistaisi tuota. Tässä tapauksessa lakki ei kohdannutkaan laukkua, joka oli kohteena, vaan tipahti lattialle. Ei siis mitään sen vaaralllisempaa tapahtumaa.

Havaitsin tuon, nostin päähineen ja ojensin omistajalleen. Luonnollinen refleksi. Olisi hän toki itsekin tuon lakin noston saanut suoritettua, mutta olisi vaatinut hieman enemmän aikaa ja vääristelyä. Mitä siitä, että molemmat, henkilö ja lakki olivat minulle vieraita. Juttelen minä vieraiden ihmisten kanssa muutenkin.
Ensin katse, jonka sain, ja sen jälkeiset sanat, sisälsivät paljon. Olin otettu. Ikään kuin olisin tehnyt suurenkin työn. Minulta vain pieni ele, mutta hänelle tuntui olevan jotain suurempaa.

- Oletko sinä sairaanhoitaja...tai ainakin joku muu hoitaja sitten, kun heti huomasit ja autoit.
Näkyi, että hän arvosti hoitohenkilöstöä todella paljon ja varmasti aiheesta. Oli kaiketi omakohtaista kokemusta. Hyvää sellaista.

Minua nuo sanat jäivät mietityttämään. Onko toisen huomioiminen, auttaminen tänä päivänä sen verran harvinaista, että tällainenkin pieni ele jää saamatta/tekemättä.

Tämä tapaani henkilön, pikatuttavuuden, sanat jäivät elämään omaa elämäänsä. Hän oli todella vähään kiitollinen. Se, että auttajat itse jäävät ”saamisen” puolelle, on totta.

Pienestä ovat kiinni monet asiat.

Hymyillään, kun tavataan, jos ei muuta.

Tule mukaan kopio

Kirjoita kommentti (1 kommentti)

...tai kesä. Sehän nyt taitaa sentään jo olla. Ainakin lämpötilasta päätellen.
”Olis vaa kesä ja kärpäsii, ni olis köyhälläki ystävii.” Niinpä. Hyttysistä ei niinkään väliä.

Monenlaisia eläinystäviä on tässä meikäläisen pihapiirissä viime aikoina riittänyt. Joitakin ihan liiaksi asti. Apuvoimien puoleen oli käännyttävä.

Oravat, fasaanit, pikkulinnut ja nyt sitten tietysti jo räkättirastaat ovat ”ilostuttamassa” oloani. Nautin niiden seuraamisesta. Hyönteistenkin. Kaikilla tuntuu olevan kiire omissa touhuissaan. Eivät ne minua pahemmin häiritse. Ei edes suuri rusakko, joka piipahti minua katsomassa ottaessani aurinkoa pihakeinussa. Ollaan omilla reviireillä.

 

Sivutie pupu2

Mutta mitä sitten on ollut liian kanssa?

Jokin aika sitten havahduin ison mustan kissan kulkemiseen pihassani. Arka ja piilossa. Kyttäämässä vihreillä viirusilmillään liikkeitäni. Vähän hätistelin, koska pelkään kissoja, mutta ajattelin, että olkoon. Kunhan ei pesiydy nurkkiin. Näin ajattelin.

Sivutie kissa

Mutta kissapa pesiytyi. Ja tekaisi pennut liian liki minua. Havaitsin viisi vilkasta pentua leikkimässä ja odottamassa emonsa tuloa. Ties kauanko näin oli jo ollut. Viikon, pari, kenties.

Se ei sopinut. Jotain oli tehtävä.

Soitto rankkurille ja pyydystys alkoi.

Viikon verran se kesti. Siis saada pennut loukkuun. Rankkurilta löytyvät, jos joku omaksensa halajaa. Pennut meni, mutta emo vielä jäi. Pyydystys jatkuu.

Simoksi ristimäni siili on ollut jonkin aikaa ties missä, luulin jo minut jättäneen. Mutta ei. Olen tehnyt havaintoja. Paikalla on. Myös väärässä sellaisessa. Mun vika.

 Sivutie siili

Se teki paluun ”kotiin” ja tietysti loukkuun. Nyt oli kiireesti opeteltava pyydyksen avaaminen ja siilin saaminen takaisin maailmalle, ehkä lapsiensa luo.

Tehtävä onnistui avuliaan naapurin kera. Opin samalla virittämään loukun uudelleen. - Aina siis oppii jotain uutta. ”Oppia ikä kaikki”. Tässäkin. Ennen edes ollut nähnyt tuollaista pyydystysvälinettä. Ei ollut edes kiinnostanut. Nyt taidan tuonkin tempun.

Sitten taas uusi yritys. Ei mitään. Jälleen. Ei taaskaan.

MISSÄ ON MUSTA KISSA? Jossain varmaan seuraamassa touhujani ja ”naureskelee” viiksiinsä. Kiertää tarjotun ruoan. Pyydystää omat rottansa. Olen nännyt sen kantavan evästään.

Mitä nyt? Ei muuta, kuin homma kai jatkuu toistaiseksi. Miten kauan. Nähtäväksi jää. En ole hevillä periksi antava tyyppi. Pakko yrittää. Kyllä se vielä...

Siihen asti olen lähes vainoharhainen mennessäni ovesta ulos. Tsekkaan nurkat ja puskanaluset. En halua nähdä irtokissoja muualla kuin pyydyksessä. Jopa naapurit koiriensa kanssa kulkevat lähialueella, jos ei nyt peloissaan, niin ainakin varuillaan. Onpa joku ulkoiluttanut koiraansa sylissä kantaen. En siis ole ainoa pelokas.
Tämä kissapelkoni on varmaan jokin lapsuuden/nuoruuden trauma. Mene ja tiedä. Mutta näillä mennään.

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

Kilpailutus ja säästöt


Kyllähän sen nyt on oppinut tähän päivään mennessä, että raha ratkaisee. Jos rahaa ei ole niin sitä ei ole. Sen kokee moni kansalainen konkreettisesti. Liiankin moni. Mutta kun valtakunnan tasolla toitotetaan rahojen puutteesta, niin sitä ei hevillä todeksi usko. Tämä siksi, kun toisaalla ei mikään onnistu rahanpuutteesta, mutta toisaalle riittää tuohta.

Säästöä, säästöä on saatava. Tämän johdosta kilpailutetaan monet toimet. Ken halvemmalla hoitaa homman, niin siittä vaan. Huutolaisaika on tullut takaisin. Se miten työt sujuvat onkin jo sitten toinen juttu.

Mutta tämän jutun aihe lähti kirjepostista. Ollaan Postista mitä mieltä tahansa, niin se ei enää ole likikään ainoa toimija alalla. Pilkottu on. Kilpailutettu ala ja kait siinä ”halvin” on vahvoilla.

Viimeaikoina olen useammankin kerran saanut postia, joka ei minulle ole tarkoitettu. Useimmiten on kysymys ollut erinäisistä laskuista. Ei siis minun laskuistani. Osoite on kyllä kirjeisiin merkattu oikein, mutta tuotu väärää paikkaan.

Se vain on jäänyt mietityttämään, että kuinkahan moni on jäänyt saamatta laskujaan ja nimenomaan ajallaan. Eräpäiväthän niissä on.

Luukkuuni tulleet laskut olen saanut jotenkin toimitettua perille, itse vietynä tai kauniisti juttelemalla Postin postinjakajan kanssa. Hän oli hyvinkin tietoinen näistä tapauksista. Sanoi postilaisten saavan jatkuvasti moitteita väärin jaetuista kirjeistä. Kysyessäni missä mättää, ymmärsin taustalla olevan tuon kilpailutuksen. Osan posteista on saanut jaettavakseen, arvattavasti, halvempi tarjoaja.

Mitään firmaa paremmin kehumatta tai moittimatta, voisi vähintään odottaa homman pelittävän. Toki näissäkin tapauksissa ”inhimillinen” erehdys on sallittava. Joskus.

Kauhulla odotan mitä tuleva maakuntauudistus ja sote tuo meille mm. terveydenhoidollisia palveluja tarvitseville. Miten näissä tuo kilpailutus toimii. Osaammeko valita oikein julkisen ja yksityisten välillä. Kaiken pitäisi toimia loistavasti ja tasa-arvoisesti, myös hinnaltaan. Niinpä, mutta millä hinnalla. Harvemmin noita hintoja alennellaan. Kauppojen ”halpuutuskin” on havaittu muuksi kuin annettiin ymmärtää.

Meidän tavallisten kansalaisten, vanhusten, vammaisten, sairaiden, työttömien, eläkeläisten ym. kohtalo tämän päivän kilpailutusten keskellä huolestuttaa. Terveydenhoidossa voi olla kyse elämästä ja kuolemasta, mutta myös ajallaan tulematta jäänyt kirje vaikkapa tutkimuksiin menosta voi olla vahingollista. Ja entäs ne eräpäivän ylittäneet kaikenlaiset laskut.

Terttu Elomaa

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

Nyt ne on bongattu. Nimittäin hyttysenoloinen siivekäs sisällä ja tiehöylä ulkona. Kesä vissiin tulossa. Sitä odotellessa.

Kuten huomattu, on kevään tulo takkuista, mutta tällaistahan se aina on. Odottavan aika on tunnetusti pitkä. Kaiken lisäksi tähän vielä flunssat, kuumeilut, yskimiset ja mahataudit. ”Sitä on liikkeellä”, kuulee monen sanovan. Ikävää.

Olen toistaiseksi säästynyt em. sairauksilta, mutta toisenlaisia tuntemuksia kyllä on. Olisiko kevätväsymystä vai jotain muuta.

Huonosti nukutun yön ja aamun harmauden väsyttämänä oli aikeeni laiskotella koko päivä. Lukeminenkaan ei oikein kiinnostanut. Sitten löysin pari muuttujaa, jotka saivat minun toimimaan.

 

yksinäinen istuskelija

Ensimmäinen liittyi, voisiko sanoa, jonkin ”aasinsillan” kautta, valinnanvapauteen. Koska tuota rahapuolta ei minulla liiemmälti ole, niin olen joutunut kiertämään kaukaa kaikenlaisen ”inisijät” vaiko mehiläiset. En ole silti kaivannutkaan niiden palveluja. Kunnallinen järjestelmä on kohdallani toiminut, jos ei nyt täysin moitteettomasti, niin hyvin kumminkin.

Nyt kuitenkin päätin tarttua kyseisen firman silmiini osuneeseen ohjenuoraan. Enkä aikonut maksaa tuosta senttiäkään.

Eteeni ilmestynyt mainos liittyi väsymykseen ja sen ehkäisyyn. Pillerien sijaan vetämättömyyteen suositeltiin kolmea asiaa: ulkoilua, liikuntaa ja ystävien tapaamista.

Mietin hetken. Neuvo teki tehtävänsä ja kun aurinko vielä ilmoitti olemassaolostaan, niin lähdin liikkeelle. Ylös, ulos ja lenkille!

Ulkoiluilma oli mitä mainioin ja sauvakävely onnistui liukkaudesta huolimatta. Tällä matkalla tuli tuo tiehöyläkin nähtyä. Edelliskerrasta olikin jo aikaa. En edes muista milloin. Santa-autoa olisin vielä kaivannut, mutta...

Kävelylenkki, päivän lehden luku asukastuvalla ja muiden seura olivat antoisia. Varsinkin erään ystävän kanssa käymäni vaikeidenkin asioiden pohdinta ja keskustelu antoi lisävoimaa tulevaan. Tuntui kuin keskustelun molemmat osapuolet olisivat saaneet toisiltaan sitä jotain. Vertaistukea.

En siis katunut ulos lähtöäni. Päivän hyvä työ, ainakin oman itseni hyvinvointi, ja miksei toistenkin, tuli tehtyä. Iltapäivä menikin sitten jo paremmin.

Jotta voi toisille antaa, pitää itse jaksaa. Sitä kait tämä on.

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

Naiset huomioitiin Sampolassa

 

Kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3. oli Sampolan sydämeen kokoontunut alueen asukkaita. Suurin osa tietysti sampolalaisia, mutta olipa joukossa pidemmältäkin Sampolaan tiensä löytäneitä. Hienoa, että väki liikkuu, kun jotain järjestetään.
Pelimannit soittelivat kauppakeskuksessa monia iki-ihania ja tunnettuja kappaleita. 

Myyntipöytoä Sampolassa

Musiikin kuuntelun lomassa ja koko tapahtuman aikana ostettavaa ja arvottavaa oli useiden myynti- ja arpapöytien äärellä. Kotiinviemisiäkin näytti olevan.

Päivän kunniaksi kahvi-, pulla- ja makkaratarjoilut olivat ilmaiset kävijöille. Kiitos

Vierailuni Sampolassa ja tuttuja tavanneena voi hyvällä mielellä sanoa: Ei ollut turha reissu.

Makkaraa tarjolla Sampolassa


Terttu Elomaa

 

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

Olen sen sortin tekijä, että ensin on itse pakko yrittää. Kasata vaikka ”ikeakamaa”. Vasta mahdottomuuden jälkeen otetaan ohjeet esille.

Kun aikansa on itse yrittänyt (olen siis yrittäjä), niin tietokoneen käyttäjänä seuraavaksi tulee kysyttyä ”tietotoimisto” googlelta. Toki on muitakin toimistoja.

Ei muuta kuin kirjoitella kaiken maailman hakusanoja tarjolla olevaan laatikkoon. Sitten ”paina vain rohkeasti” ok ja odota. Ei kauaakaan, kun tarjolla on jos jonkinlaista sivustoa. Siitä liikkeelle.

Aina ei ensimmäisenä ole juuri se mitä haen, vaikka kummasti tuo google-herra (vai rouvako on?) aivoitukseni tietää. Alkupään linkeistä todennäköisesti kuitenkin vastaus löytyy, jos vain hakusanat ovat sinne päinkään kuin mielii.

Usein olen avun saanut.

 

Nyt kun pakkaskausi on ollut jo hetken ja taitaa vielä tovin jatkua, alkoi kiinnostaa nuo putkihommat. Tai omakotiasujana pikemminkin putkien jäätymiset, niiden ehkäisemiset ja lopuksi vaikka sitten viimeisenä sulatukset, jos tarpeen.

Aikani mielessäni pähkäilin, miten tulisi oikein toimia. Sitten oli vuorossa haut tuolta netistä, ulkoavaruudesta, ties mistä. Monenlaista vastausta sainkin lukea. Oli ns. virallista kanavaa ja sitten muita. Keskustelupalstat tarjosivat taas tietämykseltään täysin päinvastaisia kommentteja asian tiimoilta. Sen saattoi arvatakin. Mutta löytyikö oikea tieto. Löytyi ja ei.

 

call center 1026463 340

Jotta homma menisi edes jotenkin oikein, naisihmisenä en uskonut täysin lukemaani. Jotain konkreettista piti saada. Ja sainhan sitä.

Soitto alan liikkeeseen ja vot. Avulias nuori mies, työntekijä, niin oletin, kertoi rennosti vastaukset esittämiini kysymyksiin. Kuunteli selostustani ensin rauhassa, kertoi sitten yksityiskohtaisesti ja ymmärrettävästi asian. Uskoin neuvojaa, alan miestä. Tokihan hän se oli.

Huokaisin helpotuksesta, kun tajusin edes jotain tajunneeni. Nyt sitten voin aina tukeutua tuohon viralliseen tietolähteeseen, tai ainakin mennä sen selän taakse.

Kun joskus, toivottavasti en kuitenkaan pakosta, kulkeudu kyseiseen liikkeeseen, niin kiitos hyvästä palvelusta tulee sinne kertoa. Sen teen.

Mutta siihen asti: Yritän, yritän, kunnes on pakko ”kilauttaa kaverille”.

 

Terttu Elomaa

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)