Blue Flower

Onko tarpeen keksiä pyörä aina vaan uudelleen?

Pyörä on esihistoriallisen maailman merkittävimpiä keksintöjä. Pyörän synty liitetään yleensä viitisen vuosituhatta nykyajasta taaksepäin Mesopotamiaan, jossa sitä käytettiin savenvalussa. Viime viikkoina on käynyt tämän kirjoittajan mielessä sekin, että pitäisikö sittenkin alkaa keksiä pyörä uudelleen? Tämä nousee mieleen lähinnä tämän vuosituhannen paikallisia materiaaleja läpikäydessä. Meillä on ollut erinäisiä aktiviteetteja, joissa on havaittavissa hiipumista ja joidenkin toimintojen kokonaan alasajoa. Luonnollisesti on myös syntynyt uutta, mikä on ilolla pantavissa merkille. Tietenkään jotakin toimintoa ei kannata ylläpitää, jos sen tuloksellisuus ja vaikuttavuus on todettu vaatimattomaksi. Toisaalta voisi olla paikallaan katsoa, olisiko kyseisestä toiminnosta uudelleen muotoiltuna käyttökelpoinen. Näin ollaan valinnassa, kehitetään olemassa olevaa pyörää vai ryhdytäänkö sitä keksimään täysin uudelleen. Jotenkin vaikuttaa siltä, että liian usein lähdetään keksimään uudelleen, kun olisi saatu vanhasta pyörästä kehitettynä nopeammin toimiva juttu.

Tällä erää en mennyt kuin reilu kymmenkunta vuotta taaksepäin. Pöydälläni on 32 sivuinen bumaska, jonka kansilehdellä lukee ”Aktiivinen kansalainen leiriseminaari 9-11.8.2006 Vähäjärven lomakoti Hauho Raportti” ja siinä raportoidaan kolmen päivän aikana esillä olleita ajankohtaisia ja tulevaisuuteen tähtääviä yhteisiä asioita. Seminaarin väki koostui Suomen läntiseltä ”kairalta” mukaan tulleista. Viime vuosikymmenen loppupuoliskolta on monia muita tulevaisuudenverstaiden, hakevan toiminnan ja mainitun aktiivinen kansalainen hankkeiden raportteja. Joissakin henkilökohtaisissa kommenteissa olen tullut varovasti maininneeksi niitä tekijöitä, mikä tuon toiminnan pysäytti. Hiipumisen taustatekijöinä oli joitakin järjestökentän rakennemuutoksien ohella henkilökohtaisia tilannemuutoksia. Yksi julkisesti heikommin ilmi tuleva henkilökohtainen tekijä on toimijoiden kokemus toimintansa merkityksistä. Siinä ei vähäarvoisin suinkaan ole se, miten merkitykselliseksi toiminta koetaan työympäristössä.

Miksi otin tämän vuosituhansien takaa olevan keksinnön vertauskuvaksi? Otin sen siksi, että on tullut olleeksi muutaman vuosikymmenen sekä joissakin jutuissa tiiviimmin mukana ja toisia asioita kansalaisaktiviteettiaan toteuttamalla niitä seurannut. Usein on ollut erilaisissa palavereissa ja hankkeissa puheissa hyvien käytäntöjen löytäminen ja edelleen kehittäminen. Pori on näissä joissakin kohdissa onnistunutkin hyvin ja siksi on tullut kehuneeksi ”mainettaan” paremmaksi. Toinen kysymys on sitten siinä, että me saatamme hukata turhan paljon arvokasta kokemuksellisuutta joko huomaamatta mutta myös sitä saatetaan tuhlata jopa tieten tahtoen hienoisella välinpitämättömyydellä tai jopa väheksymisellä. Muistan vielä tuonkin seminaarin jälkikeskustelusta jotakin. Useinkin äänekkäimmät kommentit tulevat juuri vahvimmilta negaatioiden esittäjiltä. Nämä ovat luonnollisesti arvokkaita, mutta sen vastineena olevat myönteiset voivat jäädä hyödyntämättä. Näiden kahden ääripään väliin tarvitaan dialogi ja siinähän onkin valmis dialektinen asetelma. Näin pyörään voitaisiin saada jotakin uutta eikä sitä tarvitsisi lähteä kokonaan keksimään uudestaan. Ollaanko nyt keksimässä uutta pyörää vai miksi kirjoitin tämän jutun? Me ollaan rakentelemassa vapaan järjestötoiminnallisen vapaan sivistystyön toteutuksen uusia rakenteita syyskaudella ja siihen liittyviä toimintoja tapahtumineen on tulossa. Ei siis keksitäkään pyörää uudelleen, mutta siihen haetaan lisävaihdetta.