Olin ajatellut tultuani iltakävelyltä sisälle tyyliin ”se se vaan on nyt siinä!” Älylaite ryhtyi hälyttämään ja siellä oli kutsu ryhmäkeskusteluun. Olin saanut siihen aiemmin kutsun, mutta kun keskusteluun ei ollut mitään annettavaa, olin siirtänyt sen sivuun. Muutoinkin pari viikkoa sitten päätin, että jätän puheitta juttuja. Tosin hyvä tapa on vastata kutsuihin, mutta jos ei ole mitään muuta roolia kuin osallistuminen tai vaikkapa vain haahuillen mukanaolo, niin kun ei ole paikalla, niin se riittäköön! Kieltämättä aiemmin säännöllisesti mukanaolon tahoihin tästä jaloillaan viestinnästä omantunnon ääni jonkin verran soimaa ja kehottaa yhteyden ottoon. 

”EI” on yllättävän vaikea sanottavaksi. Siispä helpompaa on sen ohittaminen edellä mainitulla väistämisellä. Sekä sanottuna että sanomisen ohittaminen sanattomalla viestillä aiheuttaa ainakin säännöllisemmin toimintona olleen osalta syyllisyyttä. Jopa omantunnon ääni sanoo joskus vahvemmin ja usein hiljaisemmin, onkohan tuo nyt ihan jees? Vastasana onkin paljon pidempi ”kyllä” mutta tuleekohan se sanottua aina sydämen äänellä. Sanalla saatetaan suostua milloin mihinkin juttuun, joka voi olla ihan hyvältä vaikuttava, mutta sittenkin sen seuraus saattaa olla sekä itselle että joillekin muille kielteisiä. Ei sanan sanominen voi tuottaa syyllisyyttä siinäkin tilanteessa, jossa se onkin täysin perusteltu ratkaisu.

Ovatko nämä sanat ”ei” ja ”kyllä” meillä käytössämme riittävän ajattelun merkityksissä? Jo edellä toin esiin sen, että ”ei” pitää voida sanoa ilman syyllisyyttä, kun sen on todennut perustelluksi sekä itsensä että niiden tahojen kannalta, joihin sen seuraukset ulottuvat. Siis on käynyt ajattelussaan läpi mahdollisimman hyvin sen, mitä ”kyllä” kyseiseen asiaan merkitsisi? Olisiko siitä jotakin erityistä iloa jollekin tai voinko sen sanoa ilman miellyttämisen halua? Mitä vastaavasti ”ei” merkitsee? Antaisiko se itselle vapautumisen jostakin tai ehkäisisikö se kenties joitakin mahdollisia reunailmiöitä, joita ”kyllä” toisi mukanaan? Tämä teksti on jatkona aiemmalle syrjimätön kieli jutulle. Molemmat sanat ”ei” ja ”kyllä” ovat vain sanat sanojen joukossa ja niihinkin pätee sama kuin muhinkin sanan käyttöön. Sanoja tärkeämpi on tapa ja tyyli, jolla asiaa ilmaistaan. Molemmat sanat pitäisi kyetä sanomaan luontevasti ja loukkaamatta sekä aiheuttamatta syyllisyyttä itselleen ja kuulijalleen tai lukijalleen. Viime aikoina on tullut esiin ”ei käy” eräällä leimalla varustettuna.

Otsikossa mainitun pienen ”EI” sanan sanomiseen voi oman elämän ja/tai sen piirin jokin kohtalonisku pakottaa. Lievempänä se voi olla toistaiseksi ”ei” tai ehdollinen ”kyllä, jos Luoja suo ja lääkäritkin sen sallivat.” Nämä kaikki pitäisi itse kullekin olla selviöitä. Molemmat sanat ovat sanoja, joita käytetään vastauksena toiselle. Saksalainen non sense runoilija Christian Morgenstern (1871-1914) painotti runoudessaan sitä, että minkä teet toisille, sen teet itsellesi. Molemmat sanat toimivat kahteen suuntaan. Siis ulos laitettuina ne tulevatkin paluupostissa takaisin. Molempien sanojen käytössä on vaikuttamassa, millä mielellä ja millä tavalla niitä käyttää.

Jollekin ”kyllä” vastauksen antaminen sinänsä oikeaan esitykseen voi aiheuttaa vahinkoa toisaalla, jolloin punnintaan tulee hyvän ja huonon vaikutuksen ero sekä erityisesti, kumman puolen arvolataus on vahvempi. Näitä valintoja on ollut tehtävänä erityisesti nyt parina vuonna. Niitä oli aiemminkin, mutta sittenkin ratkaisuja on syntynyt ehkä helpommin miellyttävyyden hengessä.  Näiden sanojen käytössä on paikallaan muistaa sekin, että niitä on voinut käyttää hyvässä tarkoituksessa, joka onkin aiheuttanut vahinkoa. Nyt syrjivää kieltä on ilmaantunut piikittelynä ja erilaisina heittoina ”etkö nyt tuota ymmärrä, kun…”  Some kentän heittelyt jääkööt omaan maailmaansa, mutta niilläkin on voinut katkoa yhteyksiä. Vastasin hyvällä mielellä yhteen asiaan ”kyllä” ja lähden aamulla antamaan eräälle yhdistykselle toiminnantarkastuksen lausunnon.