Tulosta
Kategoria: Heikki Kemppaisen blogi
Osumat: 260

Korona-aika on opettanut osallisuuden ja osattomuuden kuviosta erinäisiä hämärän alueen asioita. Tunnettu sanonta ”Siperia opettaa” on tuonut ominaispiirteitä, joissa ilmenevät manner ilmaston kesän kuumuus ja ikiroudan pakkaset syyllistämisineen ja uhriutumisen hakuisuuksineen. Kipupisteet tökkimisille ovat olleet tänä aikana joillekin herkempiä itseni näihin lukien. On saattanut käydä niinkin, että pökkäykseksi tarkoitettu heitto onkin muuntunut tökkäykseksi. Tällä haluan ilmaista dialogisuuden ”minä ja sinä” asetelmaa, jossa huomioidaan toinen osapuoli katsomalla itsestä poispäin sekä tarkistamalla omia vaikutteita toimenpiteelleen. Siis on kysymys siitä, että viestijällä on omat vaikuttimet asialleen, mutta vastaanottaja ottaa ne omassa tilanteisuudessaan. Erityisen tarkka pitäisi olla sekä omien että muiden rikkinäisyyksien suhteen. Esimerkiksi traumaattisen tilan laukeaminen saattaa tapahtua huomaamatta.

Olen sivusta seurannut ja joiltakin toimijoilta kysynytkin vapaaehtoisten toimijoiden tilanteesta. On kerrottu heitä palanneen toimintaan, joissakin pystyttiin ylläpitoon eikä katkoksen aiheuttamaa poistumaa päässytkään syntymään. On myös luopumisia. Katkos antaa siihen hyvän mahdollisuuden. Huomattakoon se, että vapaaehtoistoiminta sisältää sanaparin ”vapaa” ja ”ehto” eli mukana olo toiminnassa pitää olla vapaan tahdon ratkaisu, jonka ihminen tekee sen itse omilla ehdoillaan sovittamalla ne kulloiseenkin tilanteisuuteen. On huomioitava myös toiminnan kontekstuaalinen puoli. Itse olen ollut joistakin paikoista avaamatta niiden ovia vaikka ne ovatkin jo avautuneet. Tämä ei tarkoita sitä, että asiat olisivat siinä määrin vinossa ettenkö kyseisiä ovia avaisi. Henkilökohtaiset olemisen asiat vain eivät ole olleet otollisia avaamiselle. Jos ja kun otollisempi ajan ja paikan tilanteisuus mahdollisesti ilmaantuu, niin osoite on selvä. Vanha periaate on edelleen voimassa niin, että talot elävät tavallaan ja tulijat tulevat ajallaan.

Korona-ajan opetus on ollut patistaminen toimintakulttuurien muutokseen. Jotkut toiminnot ovat jumiutuneet ja jumin avaaminen tuottaa pulmia. Perinteinen toimintakulttuuri on rakenteellisesti hierarkisoitunut järjestelmä kaikkine byrokratioineen. Siinä järjestelmä sitoo yksittäisen ihmisen. Se on myös ammattimaisesti johdettu systeemi. Kolmas sektori rakentuu tälle perustalle. Haussa on ollut löytää puhtaammalle kansalaisjärjestön mallille juridista pohjaa ja luonnos on jo olemassa. Nousussa on neljänneksi sektoriksi luonnehdittu vapaaehtoistoiminnan ajattelu ja sille järjestöllinen virallistettu perusta. Tätä kaivataan.

Korona-ajan vaikutusta kansalaistoimintaan ei vielä ole kunnolla selvitetty, mutta jotakin viitteitä muutoksesta on havaittavissa. Toimintojen muutos hybriditoiminnoiksi on sekä muuttanut sisäisiä toimintatyylejä että sisältöjä, minkä seurauksena on tullut mahdollisia putoamisia kelkasta tai suoranaisia lopettamisia. Näistä kysyttiin sosiaalibarometriä varten tehdyssä kyselyssä äskettäin. Siinä kysyttiin myös fuusioitumisista. Tätä on harkittu sen ohella, mitä on keskusteltu toiminnan pistämistä hyllylle odottamaan aikaa parempaa. Ihmisten ja toimintaverkostojen välisissä suhteissa on mitä ilmeisemmin kaksijakoinen sekä että ilmiö siten, että jotkut verkostot suhteineen ovat vahvistuneet uusissa muodoissa. Resilienssi on tässä ollut avuksi. Toisaalla on tapahtunut rikkoontumista ja yhteyksien katkeamisia. Kaikessa tässä on eteen päin katsomisen paikka. Siperian reunoillakin käyneelle on tullut hyvää opetusta!