etusivuotsikko2

SuomiAreenalla kysyttiin, syrjäyttääkö yhteiskunta rakenteillaan? Yhteiskunta voi vaikeuttaa ihmisen säällisen elämän toteutumista rakenteillaan sekä toimintamalliensa että säädöstensä kautta. Hyvää tarkoittavassa mielessä annetut säädökset ja ohjeet voivat kääntyä alkuperäisten tavoitteittensa vastaisiksi. Syynä voivat olla byrokratian käytännöt tai ihan hyvässä vilpittömässä mielessä toimijan tekemä ratkaisu. Kaikkineen selkeä vastaus onkin se, että yhteiskunnan sokkeloihin ihminen voi eksyä, jäädä neuvottomana paikalleen tai yhteiskunnan rakenteet sijoittaa hänet tiettyyn lokeroon, josta on vaikea päästä ulos. Näin yhteiskunta rakenteillaan on aiheuttamassa syrjäytyneisyyttä ja toimii ihmistä sortavalla tavalla.

Ihmisen perusominaisuuksiin kuuluu hänen elämänsä tarkoituksellisuus ja sen toteuttaminen osallisuuden muodossa. Ihmisellä on sisään rakentuvana ”pyyntö saada olla jokin ja tulla joksikin” ja sen hän toteuttaa kulloisessakin tilanteisuudessa. Millaiset mahdollisuudet siihen hänelle tarjoutuu, riippuu hänen elinpiirinsä ja yhteisönsä rakenteista. Ne voivat olla mahdollisuuksia tarjoavat, mutta toisaalla puutteet voivat olla ratkaisevina esteinä. Näin tullaan tilanteeseen, jossa aktiviteettipyrkimysten toteuttaminen onkin esteiden takana. Esteinä voivat olla luonnollisesti ihmisen omat rajoitteet toimintakyvyssä, jolloin hän jää siitä syystä loukkuun, johon jäämistä yhteiskunta voi jopa tukea antamatta mahdollisuuksia päästä sieltä pois. Tällainen loukkuun ”tukipäätös” voi olla esimerkiksi vammaisen kuljetustuen epääminen. Näitä yksinäisyyteen ”tuomitsemisia” taitaa syntyä päivittäin – ehkä tai toivottavasti ei sittenkään! Jos näin tehdään, niin hän on kohdannut yhteiskunnan syrjäyttävät rakenteet. Rakenteellisen yhteiskuntapolitiikan puutteet tulevat esiin.

Yhteiskunnan syrjäyttävät rakenteet ihminen kohtaa sekä fyysisenä että sosiaalisena ja henkisenä oliona elämänsä eri tilanteissa. Henkisenä oliona syrjäyttävät mekanismit voivat tulla vaurioina henkisellä alueella tunnustuksen puuttumisena ja henkisen heikkenemisenä. Vaurio voi ilmetä häpeänä ja edelleen vetäytymisenä yhteisyydestä. Sitä on saattanut edeltää yhteisyydestä ulosajautuminen yhteiskunnan päätösten seurauksena. Vastaukseksi useinkin tarjotaan ajatusta ”kukin on oman onnensa seppä” ja se johtaa edelleen ihmisen vastuuttamiseen tilanteestaan. Tässä yhteydessä pitäisi tarkistaa tilanne kohtuullisuuden ja järkeenkäyvyyden lähtökohdista, onko vastuuttamisen taso näillä perusteilla arvioituna lähellekään oikea. Siis onko riittävät edellytykset vastuun kantamiseen olemassa?

Siis ei ole kohtuullista vastuuttaa ihmistä yli mahdollisuuksien ja voimavarojen. Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla yhteiskunnan toimintokaan! Yhteiskunnassa meilläkin kotoisissa oloissa syrjäyttävät rakenteet ovat olemassa ja kuristavat niihin ajautuneita. Yhteiskunnan on kannettava vastuuta sekä suojaverkkojen reikääntymisen seurauksena sen läpi pudonneista että sen silmukoihin takertuneista ihmisistä. Väliin tuntuu siltä, että tämä tosiasia on vaikea sekä myöntää että tunnistaa sen olemassaolo. Kansalaistoiminnalla on tässä tehtävää sekä näiden reikien ja silmukoiden poistamisessa että niihin joutuneiden ihmisten tukemisessa omille jaloilleen.

Comments powered by CComment