etusivuotsikko2

fShare
11

Tipattomuuden sietämätön keveys - tipattomuuden reunoilta selville vesille

Onko tipaton tammikuu holistille kärsimys ja kohtuullisuuden ystävälle turhan aikainen kiusa, johon kokee vähän kuin velvollisuudekseen liittyä kaverin mukana? Siinä on yksi akuutti kysymys tipattoman tammikuun toteutukselle. Tuo kysymys oli oikeastaan jo edellisen kirjoitukseni sisällä, mutta nyt on tarkoitus hiukan avata sitä lisää. Olen ollut mukana vuosikymmeniä sekä vanhoissa raittius- ja elämäntapajärjestöissä että nykyisessä ehkäisevän päihdetyön liikkeessä. Olen itse tykönäni tulkinnut, että lopulta aktivoidessani kaveria tipattomuuteen vaikka kuukaudeksi, en häntä siinä yritä sinänsä raitistaa, vaan saada ehkä ajattelemaan, että sittenkin voisikin vähentää alkoholin käyttöään ja siirtyä terveellisempään elämäntapaan. Tuo ajatus oli myös menneisyydessä sekä paukunvartija ryhmissä että terveystuntitoiminnoissa sekä myös alkoholin käytön päiväkirjojen toteutuksissa. Ajatus on ollut siinä, että sekä määräaikainen raittius että osittainenkin vähentäminen voisikin olla uuden polun löytämisen mahdollisuus. Paikallaan on muistaa, että koko elimistö kiittää kaikista terveellisemmän elämän päivistä, niin myös alkoholittomista. Jo tässä vaiheessa on huomautettava siitä, että vähentämisen ja kohtuukäytön ideologia ei sovi kaikille ja tämä myönnettiinkin aikoinaan Elämäntapaliitossa toteutetussa ”hauskasti ja hallitusti” toiminnassa ja oli myös paukunvartijat-ryhmien todellisuudessa. Tipattomuus, siis täysraittius sopii kaikille.

Alkoholistia korkin sulkeminen määräajaksi siis tuskin raitistaa, jos siihen ei liity tahtoa pitää edelleen korkki kiinni. Määräaikaisten raittiuksien ongelma holistille onkin siinä, että tuo ajanjakso saattaa tuntua lusimiselta ja kun se on lusittu, niin on tavallaan ansainnut vapaille vesille lähdön. Tuo mahdollisuus on huomattu ja todennettu myös joissakin kansainvälisissä raporteissa. Näin mm. englantilainen näkemys piti tipatonta aikaa vaarallisena, koska se saattoi antaa lupalapun aloittaa juomisen jopa vauhdikkaampana. Toisaalta nämä määräaikaisuudet ovat holistillekin koeaikoja ja yrityksiä selvittää itsensä tukevalle alustalle. Näitä yrityksiä jotkut saattavat tarvita ”tuhannenkin, mutta sitten se tuhannen jälkeinen ensimmäinen voikin onnistua.” Näin onkin kysymys siitä, että haluanko pysyä raittiina. On siis tajunnallinen asia siinä, että tiedostaa oman tilanteensa.

Miten sitten on jo sairastuneen alkoholistin ja mahdollisesti riskiryhmään kuuluvan tai vasta sitä kohti aloittelevan matkaajan suhtautuminen tällaiseen tipattomaan aikaan? On tosiasia sekin, että jokainen säännöllisesti alkoholia käyttävä, siis vain saunakaljat tai yömyssytkin ottava, on potentiaalinen alkoholisti. Kenestä lopulta kehittyy alkoholisti, ei ole ennustettavissa eikä vuosien geenitutkimuskaan ole luotettavasti pystynyt osoittamaan alkoholismi geeniä. Tosin altistuneisuus vaihtelee yksilöllisesti ja siinä voi perinnöllisyydellä olla osuutensa. Siten tässä ei kovinkaan varmalla tavalla voi vedota ajatukseen, no sehän sukuvika on ja sillä siisti! Kaikkineen lopulta kysymys onkin, tahdommeko jotakin asiaa, olkoon se vaikka sitten joko vain tänään tai sitten vaikkapa tietyn muun ajan tipattomuus. Siten kohtuukäyttäjänkin kannalta tipattomuuteen siirtyminen on hyvä asia. Oikeastaan tässä tuleekin päätyneeksi siihen päätelmään, että kysymys onkin tipattomuudessa terveyskäyttäytymisen vahvistamisesta. Oikeastaan tehokkaaksi omakohtaiseksi päätökseksi riittää se, että tänään on tipaton päivä.