etusivuotsikko2

Huonolle toiminnalleko tulee nyt loppu?

Omia ajatuksenvirtojaan tulee silloin tällöin kelanneeksi. Kun nyt on viime päivinä häädetty leipäjonoja kaduilta yhteisen pöydän ääreen, niin tulipa siinä vastaan vuosien takaa kirjoitelma huonon sosiaalipolitiikan loppumisestakin. Silloin se näyttää olleen lopuillaan, mutta on sittemmin palannut takaisin. EU-kassit ovat palanneet ja leipäjonot pidentyneet. Siis ”huono sosiaalipolitiikka” on kanssamme tänäänkin. Leipäjonot eivät ensinnäkään ylipäätäänkään kuuluisi yhteiskuntaan, joka väittää olevansa hyvinvointiyhteiskunta, mutta eivät kuulu myöskään olemassa ollessaan kaduillekaan. Sinänsä myös tuo yhteinen pöytä ja yhdessä ateriointi ovat ihan hyvä ja kannatettava juttu eli sitä ei ole syytä asettaa vastakkain leipäjonojen kanssa. Tässä mielessä viikolla ollut Satakunnan Kansan kirjoitukset olivat erinomainen asia. Samoin kohtaamispaikka päivillä avajaispuheenvuoron asiaan liittyneet maininnat olivat relevantteja.

Huonolle toiminnalle on syytäkin tulla loppu, mutta jos ja kun tarvetta on, niin siihen on yhteiskunnan vastattava. Siis ei riitä pelkkä huonon toiminnan alasajo, jos jätetään elämisensä ehtoja näissä huonoissa toiminnoissa täyttäneet heitteille. Heikossa tilanteessa ihminen hakee selviytymisensä ehtoja vaikka kuusen latvasta, jos mitään muuta mahdollisuutta turvata elämistään ei ole. Siis on olemassa erinäisiä huonoja toimintoja, kun ei ole parempaankaan edellytyksiä. Ylätason kirjoitus- ja neuvottelupöytien ääressä maailma on erilainen kuin se on todellisuudessa. Kaikella ystävyydellä kristallikruunujen loiste sokaisee siinä kuin kirkas auringonpaiste ulkona leipäjonossakin olevan. Pistän tähän tuon yli kuusi vuotta sitten kirjoittamani jutun. Siinä viitataan myös ”Suomi Areenan” keskusteluihin ja toivotaan kehittyneelle tapahtumalle ensi kesänä kaikkea hyvää!

Huonolle sosiaalipolitiikalle tulee nyt loppu! (2.7.2011)

Monessa suhteessa arvostamani poliitikko Osmo Soininvaara toimiessaan peruspalveluministerinä esitti EU ruoka-avun jakamisen lopettamista, koska se on huonoa sosiaalipolitiikkaa. Ollessani Porissa valtakunnallisten diakoniapäivien vastuufoorumin panelistina viittasin tähän Soininvaaran kommenttiin niin, että näinhän se taitaa olla, mutta kun ei parempaakaan ole toteutettu, niin entä sitten! No nyt eilinen Savon Sanomat ja nyt myös paikallinen Satakunnan Kansa uutisoivat, että EU:n antama ruoka-apu ensi vuonna murentuu maitojauheeksi. Siis jaossa olisi pelkkää maitojauhetta. Tosin itsellenikin maitojauhe ollessani Kainuun korvessa on elintärkeä, koska autottomana lähimpään kauppaan 15 kilometrin päähän on vaikea lähteä maitoa hakemaan. Siis tämä ”huono sosiaalipolitiikka” nyt on loppumassa. Tämä on jo pääteltävissä muutaman vapaaehtoisjärjestön edustajan kommentista, sillä jakosysteemiä ei ole mielekästä ylläpitää pelkän maitojauheen jakamiseksi. Sellaisissa tapauksissa juttu tietysti voi toimia, jossa on myös muuta ruuanjakelua.

Mikä sitten on ”huonoa sosiaalipolitiikkaa”? Kun tätä alkaa peräämään, niin vastaan tulee kysymys yleensäkin köyhyyspolitiikan toteuttamisesta. Köyhyyden vastainen teemavuosi viime vuonna vain lisäsi ruokajonojen asiakasmääriä. Nyt tosin on paatoksella tuotu esiin perusturvaan saatu 100 euron korotus, jota aikaansaajat julistavat isoksi rahaksi. Kun pariinkymmeneen vuoteen ei perusturvaan ole tehty mitään korjauksia, niin kieltämättä tämä on jo saavutus, mutta edelleenkin on olemassa ”muttia” matkassa. Käteen jäävä korotus jäänee lopulta pariinkymmeneen euroon ja sen syövät sitten tulevat asumis- ja muut korotukset. Minulla ei ole patenttiratkaisua, mikä on ”huonoa” tai ”hyvää” sosiaalipolitiikkaa, mutta jotenkin tässä viime vuosikymmenten omien kokemusten valossa on kuitenkin todettava, että on ”huonokin” sosiaalipolitiikkaa on parempi tilanne kuin se, että ei ole yhtään mitään. Esimerkiksi aikoinaan mainittu peruspalveluministerin kommentti nosti esiin kysymyksiä ja keskustelua ja sitä tarvitaan edelleenkin.

Miten jatketaan?

Katselin hyvin ansiokasta Suomi areenan ohjelmaa. Ensinnäkin on lausuttava suuri tunnustus niille, jotka ovat keksineet jazzien yhteyteen tällaisen keskustelufoorumin. Sinänsä nämä keskustelut eivät tule aikaansaamaan liioin mitään muutosta mihinkään, mutta keskustelut jäävät kuitenkin ylätasonkin toimijoille jollakin tavalla alitajuntaan ja saattavat jossakin määrin vaikuttaa tietoisuuteen. Siinä mielessä tällaiset areenat puolustavat paikkaansa. Suomi areenan tämän vuotinen kaikin puolin erinomainen ohjelma koskettaa myös vapaaehtoistoimijoita ja sivuaa myös köyhyyskysymystä. Vapaaehtoisasiat näyttävät olevan Porin tapahtumien ensimmäisen päivän teemoissa. Köyhyyttä sivutaan sitten seuraavien päivien tilaisuuksissa. Kaikkineen nyt näyttää siltä, että jos ja kun ehdin palaamaan matkoiltani keskiviikoksi, niin aion seikkailla kyseisen areenan tapahtumissa. Tuskin niistäkään löytyy vastausta sen paremmin ”huonon” kuin ”hyvänkään” yhteiskuntapolitiikan sisällöistä, mutta joka tapauksessa tämänkin vuoden Suomi areenan ohjelmistossa on yhteiskunnallinen kirjo hyvin edustettuna ja varmasti sieltä voi tarttua mukaan sekä kannatettavaa että kiistämisen aiheita. Kannattaa siis mennä vaikkapa vain uteliaisuuttaan.

Kirjoita kommentti (6 kommenttia)

Syntyisikö paikallinen perhosvaikutus?

Silloin tällöin on tullut miettineeksi tässä pienen pyörän pyörittäjänä ollessaan, voisiko sittenkin syntyä vaikkapa paikallinen perhosvaikutus. Tähän perhosefektiin tulin törmänneeksi tulevaisuudentutkimuksen opinnoissa mahdollisia tulevaisuuksia miettiessä. Alun perin tämä vertaus oli siitä, että perhosen siivenisku maapallon toisella puolella voisi saada aikaan myrskyn toisella puolella maapalloa. Tätä kirjoittaessa ei kuitenkaan ollut tavoitteena aikaansaada myrskyä vaikkapa eteläisellä pallonpuoliskolla, vaan ajatus oli yksinkertaisuudessaan sitä, että toteutettava pientenkin tekojen tuloksena voidaan aikaansaada jokin alun perin pieni yhteisöjemme elämisen muutos. Tällä haluan luoda toivoa sille, että uskoisimme toimintojemme mahdollisiin merkityksiin ja tekisimme myös näitä pieniä tekoja. Niistä voi syntyä jotakin suurempaa merkityksellisyyttä.

Olen nyt viime päivinä tuhonnut joutilasta aikaani erinäisissä järjestötoiminnoissa sekä täällä tukikohdassa paikallisesti että matkaillut kotimaan juna- ja linja-autolla. Niissä on ollut esillä toiminnan arviointia, vaikuttavuutta tulosmittauksineen sekä toiminnan yleisiä kehittämisasioita ajankohtaista sote-maku kuviota unohtamatta. Väliin on mahtunut myös ihan henkilökohtaisen elämän järjestämisen teemaakin. Kaikkineen on alkanut vakuuttua siitä, että tärkeintä on aina sen ensimmäisen askeleen ottaminen. Tuo askel voi olla hyppykunnon mukaan lyhyempi tai hiukan pidempikin loikka. Siis kaikkineen pienenkin pyörän pyörittäjällä on isossa maailmassa oma merkityksensä. Näin on tullut päätyminen tuohon alussa mainittuun vertaukseen perhosefektistä. Yksi mahdollinen paikka voi olla kokeilla tätä ilmiötä, vaikka tälläkin tavalla kirjoittamalla tämän pienen jutun tänne sivulle.

Kirjoita kommentti (2 kommenttia)

Henkilötietojen käsittelyyn huolellisuutta ja tarkkuutta

Euroopan Unionin tietosuoja-asetus tulee voimaan 25.5.2018 ja kansallisenkin säädöstön sisältö on selvillä. Järjestökentällä on siten päivitettävä toimintatavat tietosuoja-asetuksen mukaisiksi. Mitä sen soveltamisalueelle kuuluu? Uutta tietosuoja säännöstöä sovelletaan aina, kun henkilötietoja käsitellään järjestön tai yrityksen tai muun toimijan tietojärjestelmissä. Soveltamisaluetta on manuaalinen käsittely, kuten jäsen- tai osanottajarekisteri tai sen osa. Siten se koskee käytännössä kaikkia järjestöjä ja muita eri toimijoita, vaikka olisi vain yksikin osanottaja tai toimihenkilö. Jääkö sitten yhtään mitään tuon ulkopuolelle? Sinne jää henkilökohtaisessa tai kotitalouttaan koskevassa toiminnassa olevat omat tietokannat.

Järjestöväen keskuudessa on ilmennyt jonkin verran epätietoisuutta yksityiskohtien soveltamisessa. Edelleenkin pätee se, että terveen järjen käyttö yksittäisissä tilanteissa on paikallaan, kunhan menettely on säädösten reunaehtojen mukainen ja perusteltu. Henkilötietoja liikkuu kaikissa pienimmistä suurimpiin järjestöihin, joten on tärkeää kartoittaa ja dokumentoida nykytilanne siitä, minkälaisia henkilötietoja yhdistyksessä käsitellään, miten tiedot on kerätty ja mihin niitä luovutetaan. Henkilötiedoksi määritellään kaikenlaiset henkilöä koskevat tiedot, jotka voidaan liittää häneen. Henkilötietoa on myös kuva, joka voidaan liittää kyseiseen henkilöön eli jos tiedon perusteella voidaan tietää tai saada selville, kenestä on kyse.

Henkilötiedon keräämisen ja tallentamisen yhteydessä on syytä kartoittaa ja dokumentoida tietojen käyttötarkoitus ja käsittelyn perusta. Siinä tulee ratkaistavaksi samalla tietojen tarpeellisuus perusteluineen. Lähtökohtana on käyttötarkoitussidonnaisuus, jolloin tietoa on kerätty tiettyä laillista käyttötarkoitusta varten eikä sitä saa käsitellä määriteltyjen tarkoitusten kanssa yhteensopimattomalla tavalla. Miten tämän vääntäisikään arkitoimintoon sijoitettuna? Esimerkiksi voi ottaa tapauksen, kun olemme tehneet tapahtuman toteuttamiseksi siinä mukana olleiden toimijoiden osoitelistan, johon toimijat ovat antaneet suostumuksensa. Tuo lista on käytössä vain kyseisen tapahtuman toteuttamisen tarpeisiin. Sitä ei voida luovuttaa vaikkapa jonkin konsertin markkinoinnin käyttöön. Listan säilyttämisperusteissa voidaan mainita tapahtuman jälkeisen säilyttämisen osalta perusteena vaikkapa samankaltaisen seuraavan tapahtuman ja säilyttämisajaksi siihen saakka. Asiasta on listaa koottaessa kerrottu rekisteriin merkityille. Nämä säilyttämisajat ovat joiltakin osin ongelmallisia ja niistä voidaan tehdä määräaikainen ratkaisu.

Mistä nyt onkaan kysymys? Onko varminta olla keräämättä mitään henkilötietoja? Kyllä jatkossakin henkilötietoja voidaan kerätä ja niitä järjestöelämäkin tarvitsee. Koko uudistuksen tavoite on parantaa yksilön suojaa ja sehän on ihan hyvä juttu. Nyt luodaan käytänteitä tietoyhteiskunnan olosuhteisiin. Lähtökohta on, että tietoja saa kerätä perustellusti tarpeellisen määrän. Periaatteena on tietojen minimointi eli kerättävän tiedon tulee olla asianmukaista ja olennaista sekä rajoitettu siihen, mikä on tarpeen kyseisen käyttötarkoituksen kannalta. Ehtona on dokumentointi, miten tietoja käsitellään. Jos tietoja kerätään esimerkiksi jotakin tapahtumaa varten, niitä ei voida käyttää automaattisesti mihinkään muuhun tarkoitukseen. Yksi merkittävä lisä on siinä, että on määriteltävä tietojen säilytysaika, joten vanhentuneita tietokantoja ei saa käsitellä eikä säilyttää ilman perusteluja. Esimerkiksi yhteystietolistojen rakentamisen yhteydessä pitää olla ratkaisu siitä, miten siinä olevia tietoja tullaan käyttämään ja säilyttämään. Yksi kysymys on tässä yhteydessä arkistointiin liittyvä. Tässä saattaa tulla näkökulmien yhteensovittamisen tarpeita henkilötietokantojen säilyttämisen ja arkistoinnin välillä.

Voimaan tulevaan henkilötietojen tietosuojaan syntyy sekä yleisesti että järjestökohtaisesti vastuunjakoa selkeyttävä rakenne. Siihen kuuluu rekisterinpitäjä, joka määrittelee henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset ja keinot. Tämä rekisterinpitäjä on ensisijaisessa vastuussa kuten esimerkiksi työnantaja henkilöstönsä tietojen rekisteristä tai yhdistys jäsenrekisteristään ja mahdollisista muista rekistereistään ja aineistoistaan, joissa käsittelee henkilötietoja. Henkilötietojen käsittelijä on rekisterinpitäjän lukuun toimiva taho, jonka tehtäviin kuuluu käytännön tietojen käsittely. Käsittelijän vastuu on tässä uudessa tilanteessa kasvamassa. Käsittelijä siis käsittelee tietoja eli tämä taho toteuttaa toimintoja, jotka kohdistetaan henkilötietoihin. Ne ovat siis käytännön tietojen keräämistä, tallentamista, säilyttämistä, muokkaamista, hakemista, kyselemistä ja tarvittaessa edelleen toimittamista esimerkiksi keskusrekisteriin, yhdistelyä ja poistamista. Toisin sanoen aina kun henkilötietoja käytetään, niitä käsitellään.

Mitä on tehtävä?

Järjestön on syytä hahmottaa kokonaiskuva henkilötietojen käsittelyn nykytilasta. Siihen kuuluu myös tehtävien määrittely ja tästä vastaavan tahon täsmentäminen. Käsittelyn arviointiin kuuluu selvittää, kenen tietoja käsitellään, mihin tarkoituksiin ja millä perusteella sekä luovutetaanko tai siirretäänkö henkilötietoja oman organisaation ulkopuolelle ja kuinka kauan tietoja säilytetään. Säilytysajoissa erityyppisten tietojen säilytysajoissa voi olla poikkeamia. Käsittelyyn kuuluu ratkaisut, miten ja missä yhteydessä henkilötietoja kerätään ja millaisessa muodossa se toteutetaan. On myös huomioitava tietoturva sekä riskienhallinta. Yksi hetimiten toteutettava ratkaisu on se, miten informaatiovelvoitteet täytetään eli rekisteriselosteiden toteuttaminen. Erityinen huomio on kiinnitettävä siihen, että rekisteröidyllä on selkeä käsitys siitä, mihin tarkoituksiin hänen henkilötietojaan käsitellään. Järjestöelämässä on sen moninaisuuden vuoksi luonnollista, että henkilötietoja voidaan käsitellä useissa eri tarkoituksissa. Siksi pitää hahmottaa mahdollisimman tarkoin tietojen käsittelyn nykytilaa. Tärkeintä on nyt se, että asiaan tartutaan.

Kirjoita kommentti (3 kommenttia)

Maakuntavaalit tulossa – ollaanko valmiit?

Kansalaistoiminnan yksi alue on vaikuttaminen. Usein tässä yhteydessä puhutaan edunvalvonnasta. On muistettava, että se on osa vaikuttamisen kenttää. On erittäin tärkeää suunnata vaikuttamistoiminta ennakoivasti. Esimerkiksi ensi lokakuun 28 päivä toimitettavat maakuntavaalit ovat nyt ajankohtainen agendalle nostettava toimintakohde. Tosin vaaleihin vielä voi liittää sanan jos, mutta sekään ei käy perusteeksi ryhtyä lepäämään laakereillaan. SOSTEn maakuntavaalit - järjestötreeneissä tulikin evästyksiä järjestöväelle lähteä jo huomispäivänä liikkeelle. Siis vaikuttamisen riittävä panostus maakuntavaaleissa ei olisikaan se, että päätänpä vaikuttaa sitten 28.10.2018 äänestämällä.

Maakuntavaalit kuuluvat vaikeusasteeltaan korotettuun luokkaan, sillä tosiasiassa sen enempää ehdokkaiksi vaaleissa lähtevät kuin järjestöjen vaikuttamista hoitavat tahot puhumattakaan äänestäjistä eivät kunnolla tiedä, mistä kaikesta nyt onkaan kysymys. Tämä tietysti käy verukkeeksi olla välittämättä tuon taivaallista koko vaaleista, mutta… Vastuullinen toimija ei kuitenkaan voi vetäytyä verukkeiden taakse. Sen on otettava hanskat käteen ja ryhdyttävä töihin selvittämään, mitä edustamamme taho tahtoo saada maakuntavaaleissa esille. Tämän vuoksi on oltava ajoissa liikkeellä. Siis kukaan ei tarkkaan ole perillä siitä, mitä maakuntavaaleissa tulee todella tapahtumaan, mutta tässä auttaa hyvä tosiasioihin perustuva ennakointi.

SOSTEn järjestötreeneissä varotettiin nostamasta liikkeellelähdön rimaa liian korkealle. Varotuksen sana suuntautuu sekä optimisteille että pessimisteille, sillä hehän näkevät asiat mitalin eri puolilta, joista välttämättä kumpikaan ei vastaa tilanteen todellisuutta. Siis maakuntavaalien suhteen me kaikki olemme sosiaalisen odotuksen pyörteessä, mutta siinäkin on vaikuttamisen mahdollisuudet, joita voi ja pitää käyttää. Vaikuttaminen on kestävyyslaji, jossa nyt maakuntavaalien merkeissä on sote-maakuntauudistuksen yksi osa kyseessä. Se on nyt järjestövaikuttamisen ehkä puolimaratoniksi nimettävissä oleva noin puolen vuoden sykäys, jonka puitteissa järjestöt voivat myös hioa omaa vaikuttamistoimintaansa siitä eteenpäin. Eri tahoilla toimivia järjestöaktiiveja kehotettiinkin tuomaan esiin omia tavoitteitaan valmisteltaviin vaaliohjelmiin sekä syöttämään omia ehdotuksiaan eri kanavien kautta. Kysymyksessä on etukäteisvaikuttaminen. Tämä ei tietenkään poista myöhempää vaikuttamista, jossa usein on jo erilaiset edunvalvontakysymykset päällimmäisinä.

Etukäteisvaikuttaminen on mahdollisesti toteutuvana tuloksia tuovaa, sillä toimeenpanovaiheessa useimmiten ollaan myöhässä. Mitä järjestötreenit pistivät toimintaohjeen kolmen pointin kolmioksi? Monien käytännön kampanjavinkkien ohella tuli listattua ensimmäiseksi se, että on oltava ajoissa liikkeellä. Tuo käytännössä tarkoittaa sitä, että liikkeellä pitää olla tavalla tai toisella jo huomisaamuna. Olisiko sitten itselleni riittävä alkusysäys vaikkapa tämä juttu. Josko nyt joku muukin aktivoituisi asian suhteen. Minulta kysyikin tuttu järjestötoimija, miten aiot itse osallistua. Kerroin sen, jossa täsmennys oli, että vaikka joku taho kysyisi ehdokkaaksi, se ei tulisi missään tapauksessa kysymykseen, mutta muutoin aion olla mukana. Toiseksi pointiksi olen kirjannut pitkäjänteisyyden. Siis kysymyksessä on kestävyyslaji. Kolmas pointti on se, että on tiedettävä, mitä me kulloisessakin järjestössä haluamme saada aikaan. Siis konkreettiset asiat esiin. Siis, ylös, ulos ja maakuntavaaleihin vaikuttamaan kukin omalla tavallaan.

Kirjoita kommentti (1 kommentti)

Tervehdys, mitäpä Sinulle / Teille kuuluu?

Otsikon tervehdys voi olla ja onkin toimiva tuttujen tapaamisessa heitetty kysymys, kun kohtaaminen ei ole jokapäiväinen juttu. Kysymys voi olla ja tavallisesti kaverukset sen esittävätkin toisilleen henkilökohtaisena, jossa on kyseessä välitön dialoginen vuorovaikutus. Silloin kuulostellaan toisiltaan subjektiivisia olemisen tilanteita. Otsikkoon on heitetty myös ”Teille” muoto, jolla ei tässä tekstissä ole tarkoitettu teitittelyä, vaan kuulumisia haetaan laajemmin joko lähiyhteisön tai jonkin toimintayhteisön asioista. Tällaiseen kontekstiin tuli törmänneeksi äskettäinkin. Tässä tekstissä on tarkoituksena hiukan purkaa asiaa toimintayhteisön kannalta. Sehän voi olla joko yhdistys tai muu toimijaryhmä toimipaikkoineen. Kysymyksen kukin toimija voi myös esittää ityselleen oman toimintayhteisönsä näkökulmasta, mitä meille kuuluu? Kun tuon kysymyksen saa itselleen vaikkapa alussa mainitussa kaverusten satunnaisessa kohtaannossa, niin siinä on sitten joko olemassa luonteva pätevä vastaus tai voi sitä joutua miettimäänkin, mitä meille kuuluukaan ja miksi tämä on kuulumisten sisältö?

Miksi tämä teksti on nyt olympiakisojen seuraamisen kiireissä kirjoitettu? Sille on olemassa sekä tekstin alussa mainittu ärsyke että jokseenkin käytännön arkitoimintojen perusteet. Kun tuo kysymys tulee konkreettisena varsin yksilöitynä vastaan, niin siinä on sitten vastattava vaikkapa siihen, miksi kyseinen yhteisö on ajanut viime ajat himmennetyillä valoilla? Syynä voi olla vaikkapa se, että resurssit on kulutettu tällä erää vähiin ja oli tilanne vaati siirtymistä matalan profiilin linjalle. Järjestöopillisesti ollaan siis tilanteessa, jossa jokaisen yhteisönsä päätöksiin osallistuvan tulisi olla perillä yhteisönsä toiminta-ajatuksesta, siis siitä, miksi me olemme olemassa ja mikä on meidän toimintamme tarkoitus. Toinen edelliseen saumattomasti liittyvä tekijä on se, että on myös huomioitava ne realiteetit, joilla juttua pyöritetään. Resurssivajeeseen voi olla syynä sekin, että on lähdetty ylimitoitettuihin hankkeisiin. Tosiasia on nimittäin sekin, että on vaikka kuinka ison talon jäsen, niin hommat on sovitettava olemassa oleviin resursseihin. Näin ”meille kuulumiset” voivatkin olla kertomista siitä, että meillä on nyt ne ja ne sinänsä tärkeät ja mukavat jutut jäissä ja pantu sivuun, kun niihin meillä ei ole mahdollisuuksia.

Järjestötoiminnan perusteiden koulutuspakettiin sisältyy toiminnan vuosisuunnittelu. Pienissä toiminnoissa se voidaan ilman juhlallisia laarumeita kirjata muutamalla lausumalla, mutta silloinkin on pidettävä kiinni siitä, mikä on meille mahdollista. Mainittuun koulutuspakettiin sisältyy myös luottamustehtävässä olevien itsearviointi siinä, että onko selvittänyt itselleen, miksi olen tässä mukana ja missä määrin. Tämä on tehtävä silloinkin, kun toimintaa suunnitellaan ja päätetään jostakin hankkeesta. Vastuullisuuteen kuuluu sekin, että jos lähdemme jotakin toteuttamaan tai lupautuu johonkin, niin se myös pitää. Jossakin määrin vastuuttaminen tulee kysymykseen, mutta se on sisäisesti sovittava dialogisessa yhteisymmärryksessä. Luova innovatiivisuus on sinänsä yhteisöjen aarre, mutta sen jäsentyminen kokonaisuuteen pitää hallita. Hallitsemattomana siitä seuraa vääjäämättä vaikeuksia. Mitähän meille tänään kuuluukaan? 

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

Avustuksista riippuvan toiminnan ihanuus ja ”kaupanpäällisenä” vähän kurjuuttakin

Suomalainen kansalaistoiminta on suurelta osin avustuksista riippuvainen. Monet avustukset ovat vuosiavustuksia, joista päätökset saadaan parhaassakin tapauksessa tammi-helmikuulla. Monia hankkeita avustetaan pidempiaikaisilla avustusohjelmilla. Kyseiset avustukset mahdollistavat kansalaistoimintoja ja kehittävät kansallista kulttuuria, mikä onkin hienoa asia. Vaikka avustuksien käyttötarkoitukset määrittelee käytännössä myöntäjä, niin toimijana tukirahoitusta on pidettävä arvokkaana asiana ja tässä on kokonaisuutena suomalaisten yhteiskunnan yksi hienous. Kuitenkin ”kaupanpäällisinä” on vähän kurjuuttakin, josta yksi osa liittyy tukien edellä viitattuun korvamerkittyyn luonteeseen, mutta siinäkin on myönteistä se, että kohdentaminen tuen vaikuttavuuden sekä tuloksellisuuden takaamiseksi on paikallaan. Pientä kurjuutta on myös se, että päätökset tulevat myöhään ja se osaltaan vaikeuttaa toiminnan suunnittelua.

Yksi keskeinen kurjuus avustuksissa on tietynlainen nollasummasysteemi. Jollekin myönnetty tuki on pois koko potista. Erityisesti suurten hankkeiden osalta tuo nollasummajärjestelmä rassaa koko toimintakenttää. Näin taitaa olla liikunnan ja kulttuurin alueella. Jonkinlaista nollasummapeliä taidettiin harjoittaa myös itsenäisyyden juhlavuonna eduskunnassa. Pienemmissäkin rahoitusjärjestelmissä toimii omanlaisensa nollasummasysteemi. Se voi rassata toimijakentän mieliä. Olen julkisuudesta vuosien varrella ja jopa melko äskettäinkin havainnut kannanottoja avustuspäätöksistä, joissa on ilmiselvästi ylimääräistä tunnepatoumaa. Ymmärrän ilmiötä ja onpa tainnut tulla itsekin joskus tähän syyllistyneeksi, mutta… Miksi tuo mutta? Hyökkäävät esiintymiset voivat aiheuttaa vahinkoa silloinkin, kun tiukalla mielipiteenilmaisulla olisi perusteltu lähtökohta. Näissä tilanteissa voi käydä niin, että tulee polttaneeksi toiminnan rahoituksen sillat takanaan ja ääritapauksessa tuikanneeksi lossitkin tuleen!

Yksi kehittämisen paikka on sekä avustusten saajilla että niitä myöntävillä tahoilla peiliin katsomisessa ja siinä kysyä itseltään, miten on meidän vuorovaikutustaitomme ja dialogin taitomme laita? Niissä kieltämättä on kunkin toimijan henkilökohtainen persoonallisuus vaikuttamassa, mutta kyllä omiin suhtautumistapoihin voi vaikuttaa ja niitä muuttaa. Näin jopa äkkiväärästä kaverista voi itsekasvatuksellisuuden kautta kehittyä tilanteisiin joustavasti suhtautuva tyyppi. Olennaista on kaiken kaikkiaan vastapuolen tilanteen ja asian ymmärrys. Sillä saatetaan saada ihmeitä aikaan ja ja tuo ihme koituu sitten toimijan onneksi. Luonnollisesti jonkin asian ollessa omissa arvoissa tärkeänä ja jos oma pyramidinen arvorakenne nojaa pelkästään tuohon yhteen, niin on inhimillistä sekin, että ei pystykään näkemään asioissa muita ulottuvuuksia. Jotenkin on viimeaikoinakin joissakin asioissa näkynyt yksiulotteisuuden piirteitä ja käytetyt puheenvuorot ovat olleet kenties hiukan yliampuvia ja turhan jyrkkäsävyisiä. Asioissa kaikkineen tarvitaan ”tolkun malttia!”

Suomalaisen yhteiskunnan kansalaistoiminnallinen ihanuus on siinä, että yhteiskunta tukee kansalaistoimintaa. Sille on perusteensa siinä, että se on yhteiskunnan yleisen harmonian ja turvallisuuden tae. Kansalaisilla on oikeus esittää näkemyksensä ja se kuuluu myös tiukemmillekin kannanotoille joskin lainsäädäntö asettaa omia reunaehtojaan. Niihin en tässä ole tarttunut, vaan aiheena on kansalaistoiminnan rahoituksen sidos yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Näissä prosesseissa on useita osallisia, joiden erilaisista lähestymistavoista ja lähtökohdista heijastuvia tekijöitä sitten tulee vastaan toimijoille. Näiden kanssa on vaan elettävä ja vastaan tulleet kurjuudet käsiteltävä. Arvostelemisella on sijansa, mutta kysymys on myös siitä, miten ja millä sanoilla sen toteuttaa.

Lopulta sekä avustuksista päättäjä että avustettavat tahot ovat ihan samassa veneessä, toinen soutaa ja toinen pitää perää. Tämä peränpitäjä on useinkin toiminnan tukija. Molempien pitää kyetä dialogiin keskenään erimielisyyksistään huolimatta. Heidän on myös hyvä ainakin yrittää asettua toisen asemaan ja ymmärtää tilannetta toisella puolella pöytää. Vuosia sitten olin paikallisessa neuvonpidossa kyseisen avustuksen saajan pyytämänä. ”Suuri päällikkö” osoitti minulle kysymyksen, missä merkeissä sinä olet tässä paikalla. Siihen sitten kyseinen avustuksen saajataho vastasi, että he ovat pyytäneet mukaan. Asia oli selvä ja aloitettiin hyvässä hengessä keskustelu. Aikanaan juttu päätyi hyvään lopputulokseen avustuksen saajan kannalta. Siis jälleen pätee kansanviisaus, laihakin sopu on parempi kuin iso riita. Mennään eteenpäin samassa veneessä! 

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

Tipattomuuden sietämätön keveys - tipattomuuden reunoilta selville vesille

Onko tipaton tammikuu holistille kärsimys ja kohtuullisuuden ystävälle turhan aikainen kiusa, johon kokee vähän kuin velvollisuudekseen liittyä kaverin mukana? Siinä on yksi akuutti kysymys tipattoman tammikuun toteutukselle. Tuo kysymys oli oikeastaan jo edellisen kirjoitukseni sisällä, mutta nyt on tarkoitus hiukan avata sitä lisää. Olen ollut mukana vuosikymmeniä sekä vanhoissa raittius- ja elämäntapajärjestöissä että nykyisessä ehkäisevän päihdetyön liikkeessä. Olen itse tykönäni tulkinnut, että lopulta aktivoidessani kaveria tipattomuuteen vaikka kuukaudeksi, en häntä siinä yritä sinänsä raitistaa, vaan saada ehkä ajattelemaan, että sittenkin voisikin vähentää alkoholin käyttöään ja siirtyä terveellisempään elämäntapaan. Tuo ajatus oli myös menneisyydessä sekä paukunvartija ryhmissä että terveystuntitoiminnoissa sekä myös alkoholin käytön päiväkirjojen toteutuksissa. Ajatus on ollut siinä, että sekä määräaikainen raittius että osittainenkin vähentäminen voisikin olla uuden polun löytämisen mahdollisuus. Paikallaan on muistaa, että koko elimistö kiittää kaikista terveellisemmän elämän päivistä, niin myös alkoholittomista. Jo tässä vaiheessa on huomautettava siitä, että vähentämisen ja kohtuukäytön ideologia ei sovi kaikille ja tämä myönnettiinkin aikoinaan Elämäntapaliitossa toteutetussa ”hauskasti ja hallitusti” toiminnassa ja oli myös paukunvartijat-ryhmien todellisuudessa. Tipattomuus, siis täysraittius sopii kaikille.

Alkoholistia korkin sulkeminen määräajaksi siis tuskin raitistaa, jos siihen ei liity tahtoa pitää edelleen korkki kiinni. Määräaikaisten raittiuksien ongelma holistille onkin siinä, että tuo ajanjakso saattaa tuntua lusimiselta ja kun se on lusittu, niin on tavallaan ansainnut vapaille vesille lähdön. Tuo mahdollisuus on huomattu ja todennettu myös joissakin kansainvälisissä raporteissa. Näin mm. englantilainen näkemys piti tipatonta aikaa vaarallisena, koska se saattoi antaa lupalapun aloittaa juomisen jopa vauhdikkaampana. Toisaalta nämä määräaikaisuudet ovat holistillekin koeaikoja ja yrityksiä selvittää itsensä tukevalle alustalle. Näitä yrityksiä jotkut saattavat tarvita ”tuhannenkin, mutta sitten se tuhannen jälkeinen ensimmäinen voikin onnistua.” Näin onkin kysymys siitä, että haluanko pysyä raittiina. On siis tajunnallinen asia siinä, että tiedostaa oman tilanteensa.

Miten sitten on jo sairastuneen alkoholistin ja mahdollisesti riskiryhmään kuuluvan tai vasta sitä kohti aloittelevan matkaajan suhtautuminen tällaiseen tipattomaan aikaan? On tosiasia sekin, että jokainen säännöllisesti alkoholia käyttävä, siis vain saunakaljat tai yömyssytkin ottava, on potentiaalinen alkoholisti. Kenestä lopulta kehittyy alkoholisti, ei ole ennustettavissa eikä vuosien geenitutkimuskaan ole luotettavasti pystynyt osoittamaan alkoholismi geeniä. Tosin altistuneisuus vaihtelee yksilöllisesti ja siinä voi perinnöllisyydellä olla osuutensa. Siten tässä ei kovinkaan varmalla tavalla voi vedota ajatukseen, no sehän sukuvika on ja sillä siisti! Kaikkineen lopulta kysymys onkin, tahdommeko jotakin asiaa, olkoon se vaikka sitten joko vain tänään tai sitten vaikkapa tietyn muun ajan tipattomuus. Siten kohtuukäyttäjänkin kannalta tipattomuuteen siirtyminen on hyvä asia. Oikeastaan tässä tuleekin päätyneeksi siihen päätelmään, että kysymys onkin tipattomuudessa terveyskäyttäytymisen vahvistamisesta. Oikeastaan tehokkaaksi omakohtaiseksi päätökseksi riittää se, että tänään on tipaton päivä. 

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

Kuka tarvitsee tipattomuutta?

Tipaton tammikuu on herättänyt muutamia kysymään mediassa, kenelle se on tarpeen? Paikallinen kysymys voi olla, olemmeko mahdollisesti jopa unohtaneet sen? Vastataan ensiksi jälkimmäiseen eli ei ole unohdettu ja tipaton tammikuu on huomioitu. Konkreettisesti sen on huomioinut Sampolan toimijat, jotka ovat toteuttamassa 31.1.2018 kello 15.00 alkaen asukastuvalla tilaisuuden, jossa on EHYT ry:n aluetyöntekijä Riitta Sattilainen tykotarpeiden kera paikalla. Siis tipaton tammikuu on huomioitu joskin erinäisten arkipulmien vuoksi sen profiili jäi nyt melko matalalle.

 

Edellä oli kysymys, kuka tarvitsee tipattomuutta? Joitakin kommentteja on ollut, että ainakaan kohtuukäyttäjä ei tarvitse tipatonta tammikuuta. Siis sitä tarvitsisivatkin vain ”nenänvalkaisua” kaipaavat? Entä miten sitten olisi raitistuneiden tilanne, siis vaikkapa Jomppa Ojaharjun sanontaa käyttäen ”eronnut vakinaisesta palveluksesta” henkilöt? Asialla on monia sekä kulttuurisia että yksilöllisiä perusteita, joilla tipattoman tammikuun ajatuksen voi ottaa omakseen sekä ”vakinaisesta palveluksesta eronnut” että kohtuukäyttäjä sekä myös ”syntymäraitis” absolutisti. Tämä ajatus perustuu siihen, että sekä oman että läheistensä käyttämien alkoholimäärien huomioiminen on hyväksi.

 

Tämän vuoden ”Tipattoman tammikuun” teema on tissuttelu. Tuo kulttuurinen piirre on jotenkin piintynyt kunnon seurustelun koodistoon. Siitä on omia sietämisen kynnyksiä sekä tuon koodiston omaksuneiden että ”vakinaisesta palveluksesta eronneille”. Tissuttelun ongelma on myös siinä, että sen myötä tulee ottaneeksi alkoholia vähän kuin tajuamattaan sitä. Pienestä tulee lopulta huomaamatta iso kokonaismäärä, sillä kaksi pulloa olutta päivässä on 700 pulloa vuodessa! Vähästä siis kertyy helposti paljon. Esimerkiksi lasillinen viiniä päivässä on vuoden aikana jo 52 pullollista viiniä. Ilmeisesti monellakin kohtuukäyttäjällä jää sivuun tosiasia, että alkoholin kohtuukäyttökin rasittaa elimistöä. Esimerkki maksa kiittää paussista alkoholinkäytössä.

Tipaton perinne on ollut osa monen suomalaisen vuodenkiertoa jo pitkään. Vanhimmat juuret ovat 1800-luvun lopun raittiusliikkeen juomalakoissa. Sittemmin vuonna 1942 joulukuussa julistettiin silloisen eduskunnan puhemies Hakkilan esityksestä tammikuu raittiiksi. Valkeakoskella Yhtyneissä paperitehtaissa 1974 aloitettiin tipaton kuukausi, tosin hiukan pudottamalla rimaa, kun kuukaudeksi valittiin helmikuu. Vaikka määräaikaisuus ei sinänsä ratkaise mahdollista ongelmaa, niin se voi kuitenkin olla omiaan havahduttamaan tilannettaan ja näin tietyn ajan tipattomuus, vaikka kuukaudenkin, voi olla hyvä alku. Tässä tulee mieleen Irwin ja Emil Retee (Vexi Salmi) laulu ”ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku, kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan ”. Tuohon on kylläkin eriävä mielipide, sillä tippa voi käynnistää tappavan prosessin ja siitä on empiiristä näyttöä. Toisaalta loppuosaan on esitettävissä käänteinen merkitys siitä, että kun on vaikkapa tipattoman tammikuun viettämisellä päässyt alkuun, niin antaa mennä vaan edelleen tipattomuuden merkeissä. Näin voi siirtyä vaikkapa ryhmään ”eronnut vakinaisesta palveluksesta.” 

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

Erilaisen kartaston ja mittakaavojen toimijoiden yhteistyön ihanuus ja kurjuus

Emme kovinkaan usein, ainakaan riittävässä määrin tule ajatelleeksi sitä, että me itsekukin toimija tulemme toimintoihin mukaan omilla mielemme kartoilla. Näissä kartoissa ovat tietyt merkinnät ja ne ovat myös kulloisenkin oman kartan mukaisella mittakaavalla varustettuna. Jollakin tuo mittakaava on 1:100 (yhden suhde sataan) ja jollakin se on vallan muuta. Meillä on siis mielessämme olemassa aina jokin toiminnan karttalehti, vaikka emme sitä aina välttämättä kovin selkeästi tiedostakaan. Samoin jää kovin usein tiedostamatta sekin, että tuo kartta ei ole maasto, vaan se on tietyssä kartoitustilanteessa piirretty kuva. Tuo mielen kuva ei ole yksi yhteen sama kuin todellisuus. Tässä piilee eri kartoilla mukana olevien toimijoiden yhteisön toisaalta ihanuus mutta myös sen kurjuus. Miksi näin on? Otan siitä muutaman näkökulman.

Ensinnäkin ihanuus on siinä, että näin erilaisten karttalehtien koosteesta saadaan uusia näkökulmia ja onnistuneissa tapauksissa kokonaan uusi luova karttalehti uusine karttateineen ja innovaatiolähteineen, mutta…  Kurjuus on siinä, että meillä saattaa olla vaikeuksia sovittaa niitä yhteen ja jos vuorovaikutus erilaisilla mittakaavan ja myös kartoilla liikkeellä olevien toimijoiden kanssa tökkii, niin juttu ei lähdekään toimimaan. Näin voi olla edessä pyytämättä ja yllättäen eteen tullut tilanne, joka pitäisi kyetä ylittämään mahdollisimman pienin vaurioin. Näin päädyn käsitteen resilienssin käyttöön. Se tarkoittaa selviytymis- ja sopeutumiskykyä ennakoimattomissa tilanteissa.

Logoteoriasta jatkan tähän situationalisuuden käsitteellä, jonka voinee suomentaa tilanteisuus sanalla. Miten nämä kaksi käsitettä resilienssi ja situaatio liittyvät vapaaehtoistoimintaan? Kuinka moni toimintaa häirinnyt salamanisku olisikaan voitu välttää huomioimalla paremmin sekä henkilökohtaisten karttojen olemassaolo että yllättäen ja pyytämättä tulleiden asioiden ylittäminen resilienssin periaatteella ja tilanteisuuksien analyysillä. Näihin saatetaan yrittää vastata ex tempore pikavastauksilla, jolloin hyvää tarkoittavilla toimilla aiheutetaankin suurempi vahinko. Situaatio, tilanteisuus voidaan nähdä monimutkaisena projektien, suunnitelmien, toiveiden ja intentioiden verkostona, joka sijoittuu tiettyyn hetkeen ja paikkaan.

Resilienssi on sekä organisaation että yleensä yhteisön ja myös yksilöiden kykyä selviytyä ja jopa menestyä pulmia kohdatessaan. Yksilöille se voi olla kykyä tavoitteiden saavuttamiseen vähemmällä energialla, tuottavammin ja tyytyväisemmin. Ryhmille ja yhteisöille se on kykyä hyödyntää yksilöiden erilaisuutta tavoitteiden saavuttamiseen. Vapaaehtoistoiminnan yksi kysymysmerkki liittyy toiminnan johtamiseen. Onko se johtamista perinteisessä johtajuuden merkityksessä vai jotakin muuta? Toiminta tarvitsee koordinaatiota, jota päällikkövaltainen johtajuuskin on, mutta sittenkin vapaaehtoistoiminnan tuhoava johtajuuden malli löytyy juuri tuosta ”pomottamiseksi” sanottavissa olevasta johtajuudesta. Tiukoissa tilanteissa on luonnollisesti jonkun otettava tilanne haltuun. Tässäkin tulee mahdollisia ennakoimattomia tilanteita, jolloin yhteisöltä kysytään resilienssin kykyä. Yhteisellä saman mittakaavan kartalla varustettu yhteisö on silloin vahvoilla. Toisaalta joukossa olevat eri kartaston toimijat ovat omiaan tuomaan toimintaan lisäarvoa sen mukaan kuin yhteisö kykenee tätä hyödyntämään. Kaikkineen tässä voi ilmetä jopa samanaikaisesti ihanuus ja kurjuus. 

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

Toiminnan toteuttamisen sietämätön keveys  

”Aktiviteetteja lisää toimintaan!. Vaikuttakaa, toimikaa ja järjestäkää sitä ja tätä! Toteuttakaa mukavaa ja viihdyttävää retkitoimintaa!” Eiköhän nämä ole melkoisen tuttuja lausahduksia. Ihan hyviä juttujahan ne ovat, mutta… Minulla on alkanut toistua tuo outo ”mutta” sana. Sehän onkin tuttu sana siksi, että se pyrkii kyseenalaistamaan hienoja toimintaideoita. Kuitenkin sillä on monessa tilanteessa käyttöä terveen järjen kanssa. Nimittäin kaikella toteutuksella on olemassa tietyt reunaehdot. Puutun nyt kansalaistoiminnallisiin reunaehtoihin lähinnä toteutuksen ”hartioiden” leveyden tai kapeuden osalta. Nimittäin voi olla pakko jossakin vaiheessa pistää sordiino päälle, jos kantokyky alkaa piiputtaa. Toiminnan toteuttaminen on jokaiselle aktiiviselle toimijalle mukavaa ja iloa antavaa - jälleen ”mutta”…. Äskettäin ollessani parissakin järjestötoiminnan tilaisuudessa Helsingissä painotettiin sitä, että on pystyttävä hakemaan ne rajat, joissa kantokyky riittää sekä resurssien että toimijavoimien kannalta. Toiminnan toteuttamiselle pitää löytyä tuo sietämätön keveys!!!

Miten toteuttaa hyviä ideoita? Vaikka oltaisiin kuinka intomielisesti idealle ja hyville tavoitteille vihkiytyneitä, tarvitaan tietyt voimavarat. Yksi vastuutahon ”hartioiden” leveyttä kysyvä voimavara liittyy talouteen. Vastuullisella toteuttajalla on oltava tietty määrä taloudellisia puskureita, joilla se pystyy hankkeen toteuttamaan ja odottamaan mahdollisesti useamman kuukauden siihen tulevia tukia. Erään opintokeskuksen tilintarkastajat huomauttivat viime vuonna opintokerhojen vähentyneen vuoden aikana edelliseen kauteen verrattuna. Ohjaajakoulutuksessa syykin tuli esiin, kun pienten yhdistysten edustajat totesivat, että heillä ei ole aina edes omavastuuosuuksiin varoja. Varojen puutetta on myös tukiin oikeuttaviin kustannuksiin eikä heidän pienituloisessa joukossaan ole henkilöitä, jotka olisivat valmiita lainaamaan yhdistykselle. Mitäpä tämä ilmentääkään - toiminnan toteuttamisen sietämätön keveyshän on jälleen tässä käsillä!!!  

Näistä toiminnan realiteeteista tietenkin pitäisi puhua yhdistysten sisällä. Toisaalta esiintuominen saattaa entisestään vähentää mukaan tuloa. Toisaalta on toimintaan rekrytoinnin haasteena se, että jokaisen mukaan tulleen pitää olla perillä kyseisen yhteisön toiminta-ajatuksesta ja sisäistää kulloisenkin toimintakauden reunaehdot. Se myös vaatii päätöksenteon jäntevyyttä siinä, että käynnistetään vain niitä hankkeita, joita on alun alkaenkin sisällytetty kyseiselle toimintakaudelle eikä lähdetä hyvänkään innovaation puitteissa liikkeelle ex tempore. Kieltämättä tämä kangistaa toimintaa, mutta sittenkin sordiino päällä taitaa olla parempi kuin pähkiminen, miten homma saadaan hoidettua. Tämä ei ole pelkästään kapeilla ”harteilla” toimivien pikkuyhdistysten pulma, vaan se on isojen toimijoidenkin ongelma, sillä rahoituspäätökset tulevat vasta vuodenvaihteessa. Nyttemmin ne tulevat sentään vähän aikaisemmin aiempaan verrattuna.

Miksi olen kirjoittanut tämän? Siksi, että toimijoiden on hyvästä luovuudesta huolimatta syytä pistää sordiino päälle ja sietää hyvän idean toteuttamatta jättäminenkin. Toinen syy on, että olisi pidettävä ohjenuoranaan sitä, että on perillä kulloisenkin toimintayksikön todellisista realiteeteista. Siinä on kaikille vastuullisille toimijoille haasteena se, että myös kerrotaan selkeästi reunaehdot ja yhteisöjen jäsenille vastaavasti se, että he niihin tutustuvat saadessaan niistä informaatiota. En siis ole missään tapauksessa hyviä toimintoja kaatamassa enkä niitä vastustamassa, vaan päinvastoin toimintojen toteuttamisen sietämätön keveys on läsnä. Toivottavaa on asioihin enemmän ymmärrystä. 

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)