etusivuotsikko2

Meistä moni itse mukaan luettuna miettii, miten toteuttaa elämänsä tärkeiksi koettuja toimintoja vuonna nolla jkv = jälkeen korona vieruksen? Siis odotus on paluuta normaaliin. Se voi olla odotusta kuin kuuta nousevakasi taivaalle, mikä tosin toteutuu meistä riippumatta ajallaan. Eri asia on, miten käy paluun normaaliin nyky oloissa? Äskettäin ilmestyneessä kirjassaan ”Korona ja digitaalinen riskiyhteiskunta” Korpiola & Poutanen avaavat tilanteisuutta. Kun on tullut olleeksi mikropanoksella joissakin aikaan liittyneissä kuvioissa, niin tulin peilanneeksi asioita pienreflektioksi.

On siis täysin eri asia kuun nouseminen taivaalle ja korona vieraanamme, vaikka molemmat liikkuvat ajallaan ja tavallaan. Kuu menee omaa säännönmukaista rataansa, mutta koronavirus on kuin kutsumaton vieras hääräisi pidoissamme. Tämä kutsumaton koronaksi mainittu vieras lensi monille kotilammille kuin musta joutsen yllättäen olisi sinne ilmaantunut. Tutkijat sanovat, että kysymys ei ollutkaan mistään mustasta joutsenesta eikä yllätyksestäkään, vaan pandemiahan oli koska tahansa odotettavissa. Olin noin kolme vuosikymmentä sitten tenttinyt ”Riskiyhteiskunta” kirjan. Ulrich Beck avasi jo tuolloin edelleen päteväksi osoittautunutta näkökulmaa. Korona vieras onkin liikkeissään vaikeasti hallittava ja edelleenkin sen vierailussa on monia liikkuvia osia ja toimijana tämän päivän riskiyhteiskunnassa. Maailman ilmiöissä liikkuvissa osissa on osa näkymätöntä ja vaikeasti havaittavaa. Koronailmiössä on juuri tätä ennakoitavuuden äärirajoille jäävää osaa. Virus toteuttaa saamaansa tehtävää luontonsa mukaisesti ja ihminen voi parhaan kykynsä mukaan häiritä sen toteuttamista.

Me tavallisemmat kaduntallaajat oli kyllä tutustuttu sika-, lintu- ja mitä niitä influenssan varjon alle määriteltäviä onkaan, mutta kaikkineen korona iski tajuntaan yllättävänä. Siispä kun oli asennoitunut, että jotakin tiettyä toteutetaan, niin syntyi kaikenlaisia sekä pienempiä että suurempia juttuja, kun hommia ei tehtykään kuvitellulla tavalla. Näistä seurauksia on sitten ollut vastassa pidempäänkin. Toiminnoissa on oltu ”eppäs tiijä arpomisissa” teitpä niin tai näin niin joidenkin kanssaihmistenmielestä aina väärinpäin. Näin on voitu kysäistä, meniköhän jo överiksi tai nyt toimijat vaihtoon? Molemmathan ovat ihan relevantteja näkemyksiä katsomosta nähtynä. Sitten onkin eri asia, millaiset perustelut näkemyksille tai oliko niitä? Nyt vain tuntui tuolta ja sehän riittää!

Kriisitilanteessa ja pienemmässäkin yllättävässä asian kohtaamisessa tullaan tilannetajun käyttöön, osataanko sitä vaiko ei. Tätä tilannetajua kysytään edelleenkin eikä sen tarve tule koskaan poistumaankaan vaikka korona virus muunnoksineen säilöttäisiinkin Huippuvuorten jäätiköiden säiliöihin. Tosin nyt näyttää siltä, että meidän pitääkin yrittää elellä tuon kutsumattoman vieraan läsnä ollessa ainakin jonkin aikaa. Tulevaisuudessa saatamme toimia liminaalitilassa, mikä sanana juontuu latinan sanasta ’limen’ ja tarkoittaa kynnystä. Se on sananmukaisesti ovenpielessä seisoskelua, siis kun ei ole enää ulkona, mutta ei vielä sisälläkään. Siis ollaan tilanteessa tarttiskos tehrä jottain vaiko vain nyt oleilla? Mennäkö sisään vai jäädä tähän! Jälleen on tilanne niin tai näin, meniköhän taaskin väärinpäin!

Voidaan puhua myös välitilasta, jonka rajoja on vaikeaa määritellä tai se sijoittuu kahden tunnistettavan tapahtuman tai tilan väliin. Siinä oltiin 17.3.2020 lähtien ja ensi peruutus koskikin maaliskuun lopulle ajoittunutta kokousmatkaa. Kokous peruttiin ja matka majoituksineen samoin. Mitä tästä tuleekaan? Kyetäänköhän me sopeutumaan tuohon epävarmuuksien sietämättömän keveyden tilaan? Kokemuksena on syntynyt toiminnan kautta se, että tilanteille on kyettävä antamaan kunnolliset merkitykset. Jos ja kun ne ovat kaiken aikaa mukana olleille iskostuneet, niin liikkuvaan junaan pyrkineillä on ollut vaikeuksia saada itseään tyydyttäneitä merkityksellisyyksiä. Juna on kulkenut kutsumattoman vieraan sanelemien aikataulujen mukaan ja epämääräisen aikataulun junan kyytiin hyppäämisessä on erinäiset lisävaikeudet. Tämä pitää huomioida!

Kirjoita kommentti (3 kommenttia)

Olisikohan nyt paikallaan ns helpotuksen huokaus? Kokoontumisrajoitteet menee pois ja siitä eteenpäin terveys edellä! Vaikka eletäänkin tässä ja nyt tätä päivää ja siihen käy tämä carpe diem, poimi päivä, niin mennyt aika on siinä läsnä. Mistäs tässä onkaan kysymys? Mieleen nousee monia piirteitä. On ainakin henkilökohtaisesti paikallaan tarkistaa poimittaessa tätäkin päivää, onko kysymyksessä selviytymisessä korona-ajasta vaikeasta vaiko vain keskivaikeasta tilasta tai ollaanko sittenkin jo normaalissa? Siitä vaan kääntää virtakytkintä ja koneisto hurahtaa käyntiin! Olisikohan se noin, vai pitäisikö vähän miettiä?

Voisikohan Eläkeläiset ry:n jäsenkirjeen otsikko ”Yhdessä kohti normaalimpaa aikaa” olla se sopiva viitekehys? Siinäkin on pienehkö varauksellisuus! Täysnormaaliushan ei taida ollakaan noudettavissa marketin hyllyltä tapaisesti! Omalta osaltanikin voin todeta, että olen kokenut elämän varrella vaikeita tilanteita, joissa on ollut aloitettava montun pohjalta nousu ”elävien kirjoihin” ja tartuttava ojennettuihin käsiin. Keskivaikeassa tilanteessa rakennusaineet ovat käsillä, kunhan niitä lähtee käyttämään.

Tämä korona-aika kaikkineen on ollut oman pelinsä aikakausi kuten poikkeusajat yleensäkin. Myrsky on aina myrsky sekä maalla että merellä, mutta useimmiten senkin puitteissa käy niin, että maalla on enemmän viisaita merellä sattuneen vahingon arvioijiksi. Sama on tilanne pelikentillä, jonka parhaat asiantuntijat istuvat katsomossa. Korona ei ole vielä pelinä päättynyt, vaan vasta ensimmäinen erä ollaan viheltämässä päättyneeksi. Katsomon ja pelikentän yhteyksissä on voinut tulla katkoksia, niin miten ne voisivat korjaantua? Kysymys on, löytyykö ”yhdessä” eetos?

Viittaukseni myrskyyn tarkoittaa sitä, että sen jäljiltä siirtyminen normaaliin ei olekaan tuosta vaan hyppäys, vaan on korjattava sen jäljet. Siinä valossa ollaankin menossa kohti normaalimpaa aikaa ja tuo normaali on joskus täysin uusi tai ainakin jotakin aiemmasta poikkeavaa. Siis kansanviisaus ”aika entinen ei koskaan enää palaa” pätee ihan hyvin. Nyt onkin kysymys siitä, onko meillä kärsivällisyyttä tähän? Sitä kysyttiin koko korona ajankin.-Resilienssi kesti osin ja ajoittain se veti vieterin tiukille. Siksi nyt jälkitilassakin on varautuminen, jos ei enää täysvaikeaan niin jonkin verran keskivaikeaan voi olla paikallaan?

Kirjoita kommentti (3 kommenttia)

Katselin kymmenen vuoden takaa päihdepäivien juttuani ”aktivisti reservaatin reunalla” ja mietin sitä, että jotakin tuosta on jäänyt pois. Olin kylläkin ihan edelleen allekirjoittamaani asiaa pyöritellyt siitä, miten reservaatissa olevien käy ja mitä he tarvitsevat. Entäs nyt? Olen ollut mukana päihdeasiakkaiden tilannetta pyöritelleissä kuvioissa ja tänäänkin kaupunkipatikoinnilla tuli yksi vastaan selvästi hyvässä vireessä, mutta asioissa on hoitamisen tarpeita. Näitä päihdejelppari tapaamisia verkossa jatketaan toukokuun lopulla. Verkkoon on syntynyt näitä vertaistoimintaryhmiä myös tälle päihdeasialle omistautuneena.

Mitähän nyt ajankaan takaa? Meillähän on täällä paikallisestikin monen monta yhdistystä edistämässä ihmisten esiin tuomia asioita ja hyvä niin, mutta… On myös mahdollisia toimintoja, joita yhdessä voisi viedä eteenpäin kunhan toimiin ryhdytään. Näin on ja ohje, perustakaa yhdistys tai viekää se jonkun toimivan yhdistyksen sisälle! Sinänsä jälleen hyvä neuvo, mutta… Jälleen mutta ja miksi? Yhdistys tarvitsee koneiston toimiakseen, siis kysymys on järjestöbyrokratian toteutuksesta. Kyliltä kuuluu viestejä siitä, että juttuja ei saada kasaan, kun ihmiset eivät olekaan hallituskipeitä riittävässä määrin. Samaa tulee kaupunkiviesteissäkin.

Jokin aika sitten lueskelin ”4 sektori” kirjaa ja olin mukana työpajassa, jossa esiteltiin lainsäädännön uudistamishanketta. Olin myös ennen korona-aikaa Sosten ja oikeusministeriön työpajassa, jossa oli esillä uudistamishankkeen käynnistäminen. Sitten oli verkossa käytävä keskustelu asiasta. Työryhmä antoi esityksensä helmikuussa. Nyt oikeusministeriö on valmistellut lakimuutoksen yhdistyslakiin. Se on nyt lausuntokierroksella ja tavoitteena saada voimaan jo heinäkuussa. Siinä on esityksiä järjestöbyrokratian helpottamiseksi. On myös kokonaan uusi yhdistysmuoto toimintaryhmänä, jonka perustaminen ja myös lopettaminen olisivat helpompia kuin nykyjärjestelmän yhdistyksen. Näin vapaamuotoisen kansalaistoiminnan muodot voisivat nousta kentälle.

Päihdepuolella meillä on jo olemassa tätä oma-apu ja vertaisryhminä, mutta niiden asema on kuitenkin järjestelmien ulkopuolisena kovin heikko. Jatkossa onkin kysymys siitä, ottaako virallinen taho koppia? Mitä sanovat nykyiset ”institutionalisoituneet” keskusjärjestöt? Mitä sanovat kunnat ja sote-alueet? Entä mitä sanoo STEA? Joka tapauksessa byrokratia orientoinut meikäläisen sukupolvesta on aika tekemässä tehtävänsä! Kun kerroin asiasta eräälle merkittävän yhdistyksen puheenjohtajalle, niin hänen kommenttinsa hyvin nopeasti oli, että jo oli korkea aika tarttua asiaan, muuten hukka perii!

Kirjoita kommentti (3 kommenttia)

Epävarmuuksien sietokykymme on ollut nyt vuoden koetteella. Ehkä sitä on lisännyt jo tottuminen tilanteeseen. Luovuutta on kysytty selviytymisessä tilanteista sekä yksityiselämässä että yhteisöissä. Yhden ratkaisukanavan on tarjonnut ad hoc menetelmän käyttöönotto joko ”mutu” (musta tuntuu) tai mikseipä ”hira” (hihasta ravistaen) toteutettu ad hoc toiminto. Ad hoc on latinaa ja tarkoittaa ”tätä (tarkoitusta, tehtävää) varten”. Tieteessä ja filosofiassa ad hoc -hypoteesi tarkoittaa asettamusta, joka hyväksytään puhtaasti teorian pelastamiseksi vaikeuksilta tai kumoamiselta, ilman mitään itsenäistä perustetta. Yleensä lausumalla tarkoitetaan tiettyä ongelmaa varten räätälöityä ratkaisua. Sillä saatetaan viitata myös improvisoituun ja ennalta valmistelemattomaan ratkaisuun vastakohtana hyvin ja perusteellisesti suunnitellulle ratkaisulle. Siis tilanne ylitetään välttämättömyydeksi muotoillulla ratkaisulla, vaikka sille ei olisikaan ehdotonta perustetta. Näitähän me teemme itsekukin päivittäin sekä tietoisesti että vähemmän tajunnallisesti.

Yhteisöelämässäkin toimitaan usein tilanteen selvittämiseksi ad hoc tapaan. Siinä tullaan tarjonneeksi innovaatioita ”tehdäänkin nyt näin” tyyliin. Se voi olla jokin toiminto käynnistettäväksi tai jonkin sovelluksen jostakin jutusta toteutettavaksi. Se voisi olla myös pop up tapaan tässä ja nyt toteutettava tapahtuma, joka onnistuukin hyvin, mutta… Tämä on tämän jutun otsikon ihanuuden puoli. Mitalilla on sitten kuitenkin myös se toinen puoli, joka ei aina olekaan yhtä kirkas. Se onkin innovaattoreiden vastuun kantamisen kysymys. Jokaisen pitää tehdä omat valintansa ja kasvaa niistä vastuulliseksi. Vastuu on sekä ideoiden esittäjillä että niiden vastaanottajilla. Ehdoton muistettava on, että ei saa tunkeutua toisen tahdon tontille ottamaan häneltä vastuuta ja valintaa. Eikä saa mennä toisen selän taakse omia valintoja ja vastuuta välttämään. Muistammeko tämän ja isoissa ympyröissä muistavatko konsultit tämän? Ad hoc pelastuu, mutta oliko tämä tilannepelastus karhunpalvelus kokonaisuudelle. Kun on akuutti tilanne, niin siinä on toimittava. Onkin erotettava toisistaan akuuttien ratkaisujen tarve ja tulevaisuusnäkökulma. Tulevaisuuteenkin suuntautumisessa voi olla ja pitääkin olla myös ad hoc ajattelulla tuotettuja mahdollisia tulevaisuuden sisältöjä, mutta ne on eriteltävä, ovatko ne sinne kuuluvia mahdollisuuksia.

What do you want to do ?
New mail
Kirjoita kommentti (4 kommenttia)

Hamletin ollako vai eikö olla on Yrjö Jylhän suomennoksessa ”Ollako vai eikö, siinä pulma: jalompaa onko kärsiä ja sietää kaikk' iskut, nuolet julman kohtalon.” Tällä aasinsillan kaltaisella siirtymällä tulen filosofiseen eri pulmissa käytävään pohdiskeluun niin tai näin, mutta meneeköhän se aina väärinpäin? Pohdiskeluni ei perustu mihinkään erityisiin yksittäistapauksiin, mutta nyt kohta vuoden ajan olleessa tilanteessa on jouduttu poikkeuksellisen usein valintaan, toteutetaanko jotakin vai eikö tehdä?

Tosin on ollut kaiken aikaa voimassa tietyt reunaehdot, joiden rajoissa on ollut mahdollista toteuttaa joitakin toimintoja. Se on vaatinut ketteryyttä ja viitseliäisyyttä muuttaa totuttuja malleja. Monet toimijat ovatkin siinä onnistuneet. Sekä teko että tekemättä jättäminenkin ovat tekoja. Ne ovat sitten arvostelemisen ”armolahjan” kansalaisten kohteina ja hyvä niin, mutta… Jälleen on mahdollinen jakolinja siinä, kun joku armoitettu hoksaa sen menneen väärinpäin. Tosin joku muu katsoo sen sittenkin menneen oikeinkin päin. Hämmentävänä aikana on myös ihmisen mieli koetteella. Siksi kaikki toimijat tarvitsevat sekä itsemyötätuntoa että toistensa ymmärrystä myös tilanteissa, joissa hommat näyttävät menneen väärinpäin. Myötätuntoinen suhtautuminen voinee olla näkökulmalla jotakin sitä, että riittävän hyvin on sittenkin toimittu.

Miten käy yhteisöistä vieraantuneiden ja kadonneiden? Ikääntyneitä suositeltiin heti poikkeusajan alkaessa pysyttelemään omissa nurkissaan. Onpa kuulunut ja näkynyt uutisoinneissa sitäkin, että kun jotkut uskaltautuivat liikkeelle, heille jopa huomauteltiin, miksi täällä olette, menkää koteihinne! Moneen osallistumiseen on vaadittu ennakkoilmoittautumiset, mistä voi olla seurausvaikutuksena vetäytymisiä. Keskeinen liikkeelle lähdöstä luopumisen peruste on viruksen pelko. Näin hiljalleen aiempi säännöllinen käyntipaikka jää pois ja saattaa pysyä poissa ohjelmasta vastaisuudessakin. Uudelleen oven avaaminen ei välttämättä tulekaan mieleen.

Edelleenkään ei voida unohtaa toimintojen siirtymistä verkkoon. Kuinka paljon hukataan tämän vuoksi aiempia aktiiveja. Se jää nähtäväksi. Perinteinen kaveria ei jätetä periaate voi olla yleisellä tasolla edelleen voimassa, mutta jonkin verran laimentuneena. Omissakin ympyröissä on ihan riittävästi pureksittavaa. Kun sitten joskus paluu avoimeen elämäntyyliin palautuu, niin silloin kysytään myös yjyerisöjen vastuunkantokykyä. Vieläkö silloin on voimassa periaate kaveria ei jätetä eikä myöskään unohdeta?

Kirjoita kommentti (5 kommenttia)

”Miksi” on sanavartalosta ”mi” translatiivi eli tulento, joka on yleinen tulo- ja suuntasija. Se ilmaisee tulemista tai muuttumista joksikin. Usein ilmeneviä liitännäisiä ovat minkä takia tai minkä vuoksi on tai ei ole jotakin, jonka olettaisi olevan totta. Viime vuoden maaliskuun puolivälistä alkaen on saatettu kysellä ja näinhän tehtykin eli kysytty esimerkiksi, miksi tapahtuma on peruutettu, miksi ei ole järjestetty kokouksia jne. Kyselyyn on saatettu ja usein onkin liitetty sekä syvempää että jokseenkin pinnallista ymmärrystä tilanteesta. Mukana on voinut olla liitännäisenä jotakin syyllistämisen piirteitäkin. Julkisesti esitettyjä syyllistämisiä ei ole liioin näkynyt, mutta niitä on saattanut ilmetä ns. rivien välistä tai yhteisöjen sisäisessä elämän menossa.

Miksi kirjoitan tämän tekstin? Minun tupaani saakka ei ole lunta tullut, muutama ehkä pisara porstuassa tai verannalla saattaa olla. Tosin on kylläkin ihan omakohtaiset kokemukset, miltä tuntuu kun joudutaan peruutuksiin tai muutoin juttu kokonaan pistämään uusiksi. Niitä on vuoden aikana kertynyt sekä toteutuksen että erityisesti osallistumisen alueella. Valmiit matkasuunnitelmat menivät nurin ja liput tilaisuuksiin muuttuivat verkkolipuiksi. Asian kääntelyn ja vääntelyn myötä saatettiin viime tipassa päätyä koko tapahtuman peruutukseen. Se saattoi tulla viranomaisen ohjeista tai oman riskiarvioinnin myötä. Suuri viisaus ilmeni eräillä toimijoilla, jotka jo alunalkaen rajoitusten tullessa käyttöön joko luopuivat toiminnon toteuttamisesta tai siirsivät sen heti verkkotapahtumaksi.

Onko tähän miksi kysymykseen syytä lainkaan palata edes tämän kaltaisen aamumietiskelyn muodossa? Henkilökohtaiseksi tuntemukseksi viime vuodesta ja kun se näyttää vielä jatkuvankin on tullut mielteeksi, että on ja ei ole! ”On” vastaus perustuu siihen, että itse kunkin toimijan on paikallaan tarkastella toimintaansa armollisten silmälasien läpi ja katsottava vastuullisuutensa kehyksen kautta, miten asiat ovat menneet. ”Ei” näkemys on siksi, että aika on vetänyt vietereitä toimijoilla tiukille ja sen pingottaminen voi johtaa vielä huonompaan tilaan. Tässä kohtaa voi syntyä hyvää tarkoittavasta toimenpiteestä vahingollinen seuraus. Arkipäivän ”populismin” ilmiönä olevasta pienestä sanallisesta heitosta voi lähteä ns lumipalloefekti liikkeelle.

Itsestään selvyyksiä on poikkeusoloissa entistäkin vähemmän, sillä vaikka säännökset ovatkin jokseenkin selkeitä, niin itse tilanteisuuksien yksityiskohtien sovittaminen ei olekaan aina yksinkertaista. Asiat eivät välttämättä todellisuudessa olekaan ns. pelikentällä ihan sitä, miltä ne näyttävät katsomosta käsin. Avuksi tarvitaan dialogia, mutta miten? Tavoitteena ei välttämättä ole useinkaan konsensus yksimielisyys vaan ymmärrys myös kysymykseen ”MIKSI?” Kun on tullut tilanne, jossa ennakko-oletuksesta poikkeavasti aiotaan toimia tai olla toimimatta, niin luonnollinen kysymys on, miksi näin on? Näin ollen jatkoksi voi syntyä halukkuutta herättää asiasta keskustelua ja hyvä niin!

Mutta… Keskustelussakin on syytä arvioida tilanne, koska se toteutetaan, miten se käynnistetään ja keitä on mukana. Joskus voi olla vain tosiasian toteaminen riittävä. Näin on käynyt tänä korona-aikana monessa asiassa sekä henkilökohtaisesti että yleisesti. Tätä on ollut ennenkin. Olin vuosia erään järjestön valtuustossa ja tilintarkastaja totesi lakonisesti erään toiminnon vähentyneen vuoden aikana. Tietystikin kysyttiin vähän kuin itseämme tehostaen valtuustossa, miksi näin on käynyt? Järjestön pääsihteeri totesi, että kun tuo toiminto on vain jäsenjärjestöjen toteuttamaa, niin kaikki riippuu niistä. On kylläkin kenttää potkittu liikkeelle ja sitä jatketaan.

Edelleenkin voi kysyä, MIKSI?

Kirjoita kommentti (3 kommenttia)

Kirjoitus on korona-ajan subjektiivinen tunnelma juuri tänään ja tässä tilanteisuudessa! Suomalaista sankariperinnettä kuvaa ”kaveria ei jätetä” ja hyvä niin myös todellisessa elämässä! Mutta sittenkin uhkarohkea sankaruuskaan ei ole välttämättä parhaiden hyveiden kärkipäässä vaan se voi olla jopa loppupään asioita. Miten ahdistavuuden kanssa elää, kun epävarmuudet kuristavat jo melkein tukehtumiseen tuntuvalla tasolla? Olen usein mainostanut epävarmuuksien sietokykyä vahvuutena ja myös pitänyt tuon vahvistamista mahdollisena Ja suositeltavana tavoitteena henkilökohtaisena kasvutavoitteena, mutta… Entäpä jos näitä ei ole lainkaan mahdollistakaan saada? Pitääkö ryhtyä taisteluun tutkainta vastaan?

Miksi kirjoitin tämän tekstin? Minut oli erääseen henkilöäni koskevaan kuvaukseen määritelty positiiviseksi. Oli jätetty sivuun pessimistin viruksen tartunnan saaminen. Lopulta taidan olla sekä positiivinen että pessimisti. Positiivisesti pessimistinä yritän katsoa asiaa kuten eräs vuosikymmenten yhteistyökumppani ilmaisi silloisesta pulmasta keskustellessamme, sehän on dialektiikkaa. Siis katsotaanpa mitalin eri puolet ja siitä sitten synteesi!

Paulo Coelho ”Salaisuuksia” kalenterissa 2020 on nimennyt lokakuun ”Päättäväisyys” kuukaudeksi. Siihen kuukauden tekstiksi on ”Kun ihminen päättää jotain, hän syöksyy voimakkaaseen virtaan, ja virta kuljettaa hänet paikkoihin, joista hän ei ole edes uneksinut päätöstä tehdessään.” (Alkemisti) Tälle lokakuun ekapäivälle on kalenterissa tekstinä ”Mitä on elämä ilman rakkautta? Se on hedelmätön puu” (Hippi)

Mitä edellä mainittuun päättäväisyyteen kuuluu? Sitä on arvojen perustalta lähtevä tarkoituksen toteuttaminen. Mutta jos siinä onkin horjuvuutta. Sitä voi tulla kohtuuttomien esteiden tullessa vastaan. Itsekin aloitin tämän kirjoittamisen päivällä, mutta oli keskeytettävä. Kädet eivät kestäneetkään kirjoittamista, mutta tuettuna ne sallivat ohjata polkupyörää. Meikäläisen ikäluokan ja nuoremmissakin on ilmiselvästi kiusausta vetäytyä pois jopa jokseenkin heppoisilla perusteilla. Tilaisuus helpottaa toteutusta. Kansalaistoimintojen piirissä on tuota mahdollisuutta väläytelty, mutta kuitenkin käytännössä pistetty pää pensaaseen. Epävarmuuksien piinaava kuristusote saattaa jälleen vahvistua. Mitä siitä voi seurata? Meille tulee sekä järjestöinä että toimijoina pudokkaita. Olin tänään yhdessä verkkokoulutuksessa ja siellä yksi käytti sanaa putoamisen mahdollisuus. Hän tosin viittasi asiakkaisiinsa. Minä viittaan toiminnasta vetäytyjiin. Ihailen ja annan kymmenen pistettä ja papukaijamerkinkin kaikille niille, jotka sisukkaasti tilannetta uhmaten järjestävät rajat huomioiden toimintoja. Näin kaveria ei jätetä!

Kirjoita kommentti (12 kommenttia)

Poikkeustila on johtanut uusiin tilanteisuuksiin, joista osa tulee jäämään poikkeustilan jälkeiseen normaaliin. Miten olemme tähän valmistautuneita? Nyt on ilmeisesti käymässä sekä niin, että ollaan hyvin ajan hermolla eli ollaan valmiita kohtaamaan tulevaisuuden haasteet että myös jäädään paikalleen odottamaan tämän ajan päättymistä. Molemmat suhtautumiset ovat ymmärrettäviä, mutta…

Sittenkin kysymys on ajan riennosta ja sen kulusta eteenpäin, sillä entinen koskaan ei palaa. Itse en ollut poikkeustilan alkaessa kovinkaan aktiivinen, vaan olin ”Tuntemattoman Sotilaan” luutnantti Kariluodon saaman ohjeen vastaisesti jäämässä tuleen makaamaan. Kiitos ympäröivän todellisuuden ajan haasteisiin haluttiin vastata ja ryhdyttiin töihin. Näin operoitiin mm. järjestökoulutusta tilanteen mukaisesti webinaareiksi. Siitä on sitten jatkettu, jossa olen kulkenut mukana jokseenkin vapaamatkustajana joukon jatkona.

Moni toimija on tarttunut uudessa tilanteessa heitettyyn mahdollisuuteen ja ottanut siitä kopin. Kaikkineen on ollut kysymys tilanteesta, joka on mahdollistanut tai jopa pakottanut jossain määrin tarkistamaan toimintaansa. On myös nähtävissä vetäytymistä kuoreensa. Sekin on ymmärrettävää, sillä kaikilla ei ole näitä välineitä eikä niiden kanssa toimimisen taitoja riittävästi. Monet kerrat itsekin on eksynyt tietopoluille, usein kuitenkin löytänyt takaisin, jos ei muuten, niin ulos ja takaisin sisälle. Siis ihan arkisia temppujahan nämä ovat. On myös todettava sekin, että keskusjärjestöt ovat olleet ajan tasalla ja tulleet kentälle apuun. Nyt on vaan kysymys jokaisen toimijan omasta tahtotilasta ja se on jokaisen toimijan valinnasta, että käytämmekö näitä mahdollisuuksia vai jätämmekö ne.

Kaikki vapaaehtoisatoiminta on kiinni sanassa vapaaehtoisuus, joka koostuu sanaparista vapaa ja ehto. Tunnettu kansansanonta on kannetun veden heikko kaivossa pysyvyydestä ja siksi vapaaehtoisuuteen ei kuulu minkäänlainen pakottaminen. On siis valinnan vapaus lähtökohtana. Sen sijaan sosiokulttuurinen innostaminen on edelleen tärkeä ja siksi arvostan kaikkia niitä meille tarjottuja mahdollisuuksia. Kiitokset siitä ja näitä mahdollisuuksia on voinut olla jopa joiltakin osin vapaamatkustajanakin käyttämässä. Olin itsekin mukana lähinnä ammatillisille toimijoille suunnatussa koulutuksessa todetakseni, että entisessä elämässä kyseisten asioiden ammatillisena toimijana on sentään ollut jokseenkin hajulla asioista. Tämä kirjoitus oli suunnattu tunnustuksena tilanteesta kopin ottaneille toimijoille. Monia palloja on liikkeellä, joista voi ottaa kopin halutessaan tai antaa niiden mennä ohi!

Kirjoita kommentti (7 kommenttia)

Jollakin tavalla asioista ja sen mukana erinäisistä toiminnoista luopuminen on jäähdyttelyä ja jonkin sorttista pehmeää laskeutumista. Jäähdyttely on sitäkin, että aivot tarvitsevat lepoa ja rauhoittumista oppiakseen uutta. Kiireisen päivän keskellä jokaiselle tekee hyvää pysähtyä hetkeksi. Usein käyttämäni kadunkulkijan kehotus ”himmaa jo!” viime vuosituhannen viime kuukausilta oli viesti jäähdyttelyyn ja Luojan kiitos tuo himmaaminen tuotti siirtymisen eronnut vakinaisesta palveluksesta eräältä elämäntapaa vaurioittavalta alueelta. Nyt kuitenkin olen korona-ajan elämässä ja tavoittelen, mitä sen jälkeen tilannetta.

Rauhoittumiseen ja palautumiseen on olemassa erilaisia keinoja, joita on hyvä myös opettaa sekä meille ikäihmisille että nuorille. Toiselle sopii rauhallinen musiikki ja toiselle mielikuvarentoutus. Näihin on oppaita ja opastajia pilvin pimein. Jäähdyttelyharjoituksia voidaan käyttää ryhmästä ja toiminnasta riippuen joko toiminnan alussa virittelyn tapaan, keskellä laskemaan kierroksia tai toimintatuokion lopuksi seuraavaan toimintoon siirtymistä. Nyt ollaan miettimässä eri tahoilla, mitä ja miten mentäisiin eteenpäin kun ollaan edes jonkinlaisessa normaalissa. Yksi muoto on vaikkapa liikehtiminen verkossa. Itse olin nyt perjantaista sunnuntaihin Suomen sosiaalifoorumissa. Nyt kävelylenkit jäivät pöydän ja keittiön väliseksi. Jonakin vuonna taisin hajautetun tapahtumapäivän aikana Helsingissä kävellä eri paikkojen välillä kilometrejä.

Minulle tämä on sopinut ja olen voinut jokseenkin onnistuneesti laskeutua jäähdyttelyn piiriin sekä samalla seurata, mitä maailmalla tapahtuu. Monia ajatuksia nousi edellä mainitun kolmen päivän aikanakin. Tosin seitsemänkin tuntia kuulokkeet korvalla ja näyttöruutuun tuijottaminen koettelee. Monia saattoi tunnistaa mukanaolevista. Itse halusin edelleen olla joko etunimellä tai kahdella kirjaimella. Näin en katso kuuluvani digisyrjäytyneiden puhumattakaan digisyrjäytettyjen joukkoon, mutta heitä on nyt kovin monia. Kylien hiljaisilla teilläkin ja myös tuolla kirkolla vastaantulijoissa saatetaan pysäyttää ja kysyä, koska siellä ja siellä alkaa toiminta? Jo poikkeustilan alkaessa kiinnitti huomiota myös verkossa ilmaistu, että pidetään toisistamme huolta! Tässä tarvitaan sekä hakevaa toimintaa mutta myös omaehtoista vastuullisuutta itsestä. Siis meillä jäähdyttelijöilläkin on vastuu itsestämme!

Kirjoita kommentti (6 kommenttia)