etusivuotsikko2

Jatkan edellisen tekstin teemaa, joten kyselen, mitä lieneekään tulossa? Läntisen maailman ajanlaskussa tehtiin aikoinaan virhe, kun se aloitettiin ykkösellä, koska roomalaiset eivät tunteneet nollaa. Minäkin aloitan nyt ykkösestä vaikka tunnenkin nollan. Siis mitä on elämä vuonna 1jkv eli vuonna 2021jkr. Tuo vuonna 1 jälkeen korona viruksen maailma ja elämä siinä maailmassa on erilaista kuin oli vuonna 2019 jälkeen Kristuksen. Tämä on vääjäämätön tosiasia riippumatta, missä elämisen maailmassa meistä itsekukin elelee. Työelämä on mennyt uusiksi, sillä työn haasteet ovat toisia, talouden haasteet ovat oma lukunsa, johon vastauksiaan antavat omalla tavallaan menneen maailman viisaat Adam Smithistä, ”parta Kalle” Marxista viime aikojen nobelisteihin kukin ja kunkin seuraajat omilla vastauksillaan, mutta… Pystyykö kukaan antamaan kovinkaan yleispäteviä viisauksia, tuskinpa! Siitäkin huolimatta ihmisten elämä jatkuu, johon viittaa vaikkapa sekin useinkin käyttämäni Lutherin niskoille laitettu omenapuuvertaus. Siis vaikka tietäisin, että vuonna 1jkv tulee maailmanloppu, niin siitäkin huolimatta tänään tai luonnon sen salliessa istuttaisin sen puun, minkä tuo istutuspaikka tarvitsee.

Miksi pähkin tätä ikuisuusprobleemaa? Onkohan siinä mitään järjen häivääkään? No, ei meikäläisen jonkin verran joskus tulevaisuudentutkimustakin opiskelleena kylläkään taida olla, mutta sittenkin… Minusta on parempi, että me itsekukin omissa askareissamme ryhdymme mietiskelemään sitäkin, millaisesta maailmasta me nyt olemme erkaantumassa? Nimittäin tosiasia on, että elämä vuonna 1jkv on muuta kuin se oli. Siksi halutessamme edes hiukkasen olla siinä mukana, meidän on opeteltava uudenlaisia tapoja toimia. Tällä haluan aktivoida kutakin tulemaan ulos elämään niine mahdollisuuksineen, jotka meillä ovat olemassa. Käpertyminen johtaa vääjäämättä ulos jäämiseen. Kaiken aikaa on kuitenkin muistettava meidän itsekunkin tilanteisuus. Suuri yhteiskunnallinen kysymys onkin, miten pidämme heikommassa hapessa kulkevat jotenkin mukana pelissä? Meille eri asioissa toimiville on kullekin omat haasteemme ja niihin vastaamisen aika on kohta käsillä. Pidetään yhteyksiä yllä!

Kirjoita kommentti (2 kommenttia)

No niin – jatketaan sitten johdonmukaisesti ja peruutetaan kokouksemme! Johdonmukaisuus tarkoittaa, että esitetyt väitteet ovat yhteensopivia toistensa kanssa, joten ne voivat olla totta samanaikaisesti. Siten johdonmukaisuus edellyttää ristiriidattomuutta. Johdonmukaisuuteen liittyy tämän lisäksi väite- ja perusteluketjujen muodostaman kokonaisuuden yhteensopivuus ja mielekkyys. Filosofiassa hyvä argumentti on yhtenäinen ja eheä. No, mutta onko tuo toteutunut, kun nyt poikkeuksellisissa olotiloissa on peruutettu pieniäkin palavereita? Olen ollut itsekin toteuttamassa peruutuksia.

 

Poikkeustilan periaatteet sallivat enintään 10 osanottajan tilaisuudet. Johdonmukaisuus ei voi kuitenkaan taata, että argumentaatioketju on tosi. Näissä pikkupalavereiden ratkaisut on perusteltu turvallisuudella ja näin on päätetty peruuttaa tilaisuudet, joiden siirtäminen ei aiheuta korvaamattomia vahinkoja. Siis argumentointi onkin ns. terveen järjen pohjalta tehty. Perustelu on johdonmukaiseksi tulkittu asioissa olleiden taholta, mutta välttämättä se ei olekaan täysin samaa kuin tarkka argumentaatioketju osoittaisi. Toisaalta tässä kummallisessa tilanteessa tosiasia on sekin, että eipä auta kuin sopeutua!

 

Suunnitelmat on ollut pakko sovittaa uusiin raameihin tai pistää kokonaan uusiksi, kun ympyrän sijoittaminen neliön ruutuun tuottaa vaikeuksia tai on mahdotonkin. Näin on tilanne sekä omissa jutuissa että yhteisten asioiden toteutuksessa. Kummallista ja osin täydellisenkin epätodellisen olemisen tilassa eläminen on vaatinut resilienssin tarkoittamaa selviytymistä ja siinä mahdollisuuksien mukaista sinnikkyyttäkin. Tilanteessa on toimijoilta vaadittu rauhallisuutta kaiken harmituksenkin kohtaamisissa. Edelleen pätee periaatteena se, että jos ei asialle voi tehdä mitään muuta, niin suhtautusmistapansa voi itse määritellä ja siten välttää turhan hermoilun. No niin – jatketaan asioissa tilanteen mukaisesti.

Kirjoita kommentti (2 kommenttia)

Kent M. Keith kirjoitti nuorena opiskelijana 1968 Harvardissa suomeksi käännettynä ilmestyneen ”Kaikesta huolimatta Merkityksellisen elämän kymmenen käskyä” ja ne ovat päätyneet sittemmin mm. Äiti Teresan toimipisteen seinälle. Ne ovat olleet yhden suomennoksen mukaisesti präntättyinä omallakin seinällä joskin nyt jo ajan kuluman runtelemana. Otan niistä esiin juuri näiden päivien ”perruutusten” aktivoimana kahdeksannen käskyn: ”Se, minkä rakentamiseen käytät vuosia, voi tuhoutua yhdessä yössä. Rakenna kaikesta huolimatta.”

Ihmiselon raaka totuus on se, mitä olet pidemmänkin aikaa rakentanut voi luhistua jopa yötä lyhyemmässä ajassa. Siihen ei tarvita kuin jokin hetki tai tilanne verrattuna vaikkapa pelikentän tapahtumaan pesäpallossa yhdeksän vuoroparia tai yksi ajolähtötilanne voi olla ratkaiseva. Kaikki rakennettu kuvio voi sortua yhteen ojennettuun lappuunkin, josta on esimerkkejä sekä ylätason että alemmalta politiikan kentältä. Vaikka näin ei olisikaan ja aikaansaannokset jäävätkin elämään, niin säilyvyys ei ole edelleenkään varmaa. Arkielämässä hämmennystä aiheuttavia pienen pieniä sekä peruutuksia että vastoinkäymisiä on päivittäin. Ne koettelevat meidän kestokykyämme. Kysymys on käytännössä arjen sietokyvystä, jonka puitteissa voi toteutua kansanomainen ”hanskat naulaan” ja toteamus, että turhuuksien turhuus, kaikkihan on turhuutta, josta kirjoittaa kaukaisilta ajoilta ihmiskunnan viisaaksi mainittu Salomo Saarnaajan kirjassa. Mutta sittenkin…!

Olen ollut useassa tulevaisuutta tähyilleessä jutussa mukana sekä ryhmissä täällä kotomaisemissa että vierailla mailla ulkomailla teemalla hyvää elämää etsimässä. Yhdessä hyvän elämän filosofisessa jutussa Espanjassa kolmen kaverin tiiviiksi osaporukaksi muotoutuneessa pienryhmässä toistimme usein tuota Saarnaajan lausumaa, mutta muuten kaikesta huolimatta olimme kaikessa intomielisesti mukana. Tämä paradoksaalinen asennoituminen palautuu usein mieleen kaikenlaisia juttuja touhutessa. Vaikka hyväksi ajateltu homma luhistui, niin kaikesta huolimatta siitä vaan jatkamaan.

Joskus menneisyydessä oli totinen paikka, kun joukkue putosi sarjasta tai ”sukset olivat menneet ristiin” joidenkin kanssa. Luojalle kiitos niistä sisäisen äänen puheista jatkaa kaikesta huolimatta. Vuosikausien tai vain jonkin aikaa töitä vaatineen hankkeen ”perruutusten” myötä työ tuntuu valuvan tiimalasin hiekan tapaan jopa hukkaan, mutta se ei muuta miksikään sitä, mitä on saatu aikaan. Logoterapeuttisesti on silloin paikallaan katsoa myös omia jättämiään jälkiä elämän kultaiseen kirjaan. Elämän kultaiseen kirjaan nimittäin tulee kirjautuneeksi luhistuneetkin työt. Jos ja kun ei voi joillekin asioille tehdä mitään, niin suhtautumistapaansa voi tarkistaa ja jatkaa siitä eteenpäin. Kaikkineen nyt näinä peruutusten aikana tarvitaan armollisuutta sekä itseä että kanssatoimijoita kohtaan.

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

Nyt on peruutus ollut päivän sana. Toinen käytössä oleva on siirtäminen. Olosuhteet vievät tähän. Viikolla PRH (yhdistysrekisteri) viestitti, että se neuvoo rekisteröintiasioissa, mutta ei anna kokousjärjestelyissä ja käytännön toiminnan asioista neuvoja. Siis ne pitää hoitua oman porukan ja omien verkostojen kautta. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry siirsi edustajakokouksensa ja nyt on joillakin yhdistyksillä tullut sama tilanne. Mitä on tehtävissä? Tilanne voi olla, että ei ole varmaankaan muuta kuin on siirrettävä. Vastuu sääntömääräisen kokouksen koolle kutsumisesta on hallituksella.

 

Joissakin yhteisöissä on jouduttu edellä kuvattuun tilanteeseen, jossa yhdistyksen sääntömääräisen kokouksen siirtäminen on joko välttämättömyys tai se on ainakin tarkoituksenmukaisin ratkaisu. Mitä on tehtävissä, jos näin on? Yhdistyslain 20 § sisältää ehdottoman määräyksen siitä, että yhdistyksen kokous on pidettävä säännöissä määrättynä aikana, joten jos säännöissä on määrätty, että yhdistyksen vuosikokous pidetään tiettyyn aikaan, niin se on pidettävä silloin. Niin on, mutta…

 

Mitä ihmeen mutta? Tuo ”mutta” on sitä, että kokousta ei tee päätösvallattomaksi se, että se pidetään säännöissä määrätyn ajankohdan jälkeen. Jos säännöissä määrätty määräaika on mennyt umpeen, hallitus on saattanut syyllistyä huolimattomuuteen tai mahdollista on sekin, että yhdistykselle on aiheutunut vahinkoa, joka on oma prosessinsa. Vahingonkorvauksesta on säädetty yhdistyslain 39 §:ssä. Jos siirrosta ei vahinkoa seuraa ja on perustellut syyt siirtää kokousta myöhemmäksi, niin asia on yhdistyksen sisäisesti ratkaistavissa. Tosin jokaisella jäsenellä on edelleenkin oikeus vaatia kokouksen pitämistä. Jos siirrolle on perustelut, niin oikeudenmukaista on silloin myös se, että vaatijallakin on pätevät perusteet muustakin kuin sääntöjen noudattamisesta. Tosin pelkästään sääntöjen noudattaminen riittää ja hallituksen velvollisuus on toimia.

 

Olennaista on siis se, voiko yhdistykselle aiheutua jotakin vahinkoa siitä, että ei menetellä sääntöjen mukaan. Jos viivästyksestä aiheutuu vahinkoa, niin hallitus voi joutua korvausvastuuseen, mutta se vaatii sitä että jäsenet lähtevät korvauskannetta ajamaan. Kysymys useimmiten oin kuitenkin tarkoituksenmukaisuudesta ja tilanteen huomioimisesta, joissa terveen järjen käytölle on tilausta.

Kirjoita kommentti (5 kommenttia)

Tulevaisuuspäivä on valtakunnallinen teemapäivä, joka tuo tulevaisuuden tässä ja nyt kaikkien ulottuville. Vuosittain on määritelty tietty tulevaisuuspäivä, mutta tosiasiassa joka päivähän on tulevaisuuspäivä ja juhlapäiväkin, koska se on koko loppuelämän ensimmäinen päivä. Mietin kuitenkin tämän vuoden tulevaisuuspäivänä 6.3.2020 erilaisia tulevaisuuksia, joihin kenties itse osallistun tai voin vaikuttaa tavalla tai toisella. Nämä erilaiset mahdolliset tulevaisuudet voivat olla henkilökohtaisia mutta saatan olla mukana myös yhteistä hyvää tavoittelevissa mahdollisissa tulevaisuuksissa. Niissä voi olla kysymys merkittävistä muutoksista, joita joudutaan toteuttamaan epävarmuuksien maailmassa.

Otsikon kysymys rytinällä uusiksi vaiko harkiten kiiruhtaen? Miksi näin? Molemmathan johtavat muutokseen ja sillähän yleensä haetaan yhteisen hyvän vahvennusta. Rytinällä uusiksi voi olla rakenteiden täydellinen uudistus yhteisenä hankkeena ja hyvä niin, mutta… Se voi olla myös yksipuolinen kamppailun tulos, joka on saavutettu voiton kautta vastapuolesta. Yhteisön ollessa kysymyksessä on tapahtunut tietty vallanvaihto. Kun näin on tilanne, niin miten siinä mennäänkään tulevaisuuteen? Väylä voi näyttää avoimelta ja siitä vaan sitten eteenpäin. Nyt onkin kysymys siitä, miten kamppailun voittaneet malttavat katsoa sivuilleen ja huomioida taakse jääneen. Tosiasia on sekin, että elämää pitää sekä yksilönä että yhteisönkin ymmärtää taaksepäin, kyetä vilkuilemaan sivuilleen ja elää tilanteisuuden vaatimalla tavalla eteenpäin.

Miksi kirjoitin tämän tekstin? En ole nyt osallinen missään sellaisessa tilanteessa, jossa olisi hankkeita pistää rytinällä sekä valtarakenne että kaikki muukin uusiksi. Olen kuitenkin kuvioissa, joissa epävarmuuksien sietokykyä tullaan koettelemaan ja jossa on tietynlaisten luonnonlakienkin puitteissa pistettävä asiat uuteen kuosiin. Olen vuosien aikana seurannut myös joitakin prosesseja, joissa on osittain alussa mainituin tempuin savustettu vanhoja pois ja tuotu rytinällä uusia peliin. Miten uusi pelijoukkue on sitten selvinnyt, olisi oma tarinansa. On ollut tapauksia, joissa kaikki ei olekaan mennyt ihan yhteisen hyvän tavoitteen suuntaan, joten ajattelen hyväksi periaatteeksi harkintaa. Innostuneisuutta tarvitaan, mutta yli-innostuneisuus hukkaa terveen järjen. Tosin innostuneisuuttakin on monenlaista, jotka juontuvat innostuneiden arvoista ja motiiveista.

Tulevaisuuspäivän vietossa ei suositella filosofi Horatiukselta peräisin olevaa carpe diem periaatetta, joka kirjaimellisesti tarkoittaa ”poimi päivä”, mutta tavallisimmin suomennetaan ”tartu hetkeen” ja siinä tarkoituksessa käyttämään jokaisen käsillä olevan hetken hyväkseen sekä varoittaa luottamasta liikaa tulevaisuuteen. Kuitenkin tähänkin tuo otsikko johtaa eli itse kunkin on paikallaan olla kriittinen niihin hienomaalauksiin, joilla suuren innostuksen vallassa saattavat vetää mukaansa. Vastavoimana kannattaa ottaa terve harkinta käyttöön. Mahdollisissa tulevaisuuksissa mahdollisimman hyvää kaikille!

Kirjoita kommentti (1 kommentti)

”Ei saa jäädä tuleen makaamaan! Oli luutnantti Aution ohje vänrikki Kariluodolle ”Tuntematon sotilas” kirjassa. Käänteentekevät tilanteet kohtaavat sekä yksilöitä että yhteisöjä arkielämässä ja niissäkin saatetaan jäädä paikoilleen, jota voisi etäistä metaforaa käyttämällä verrata jopa siihen tuoksinaan, joka on arkielämänkin pelitilanteessa vastassa käänteentekevissä muutostilanteissa. Tuo paikoilleen jämähtäminen ei tietenkään seurauksiltaan ole sotatilanteen mukaisesti yhtä tuhoisaa, mutta se voi johtaa toimintakyvyn lopahtamiseen sekä yksilön että yhteisön kohdalla. On kunkin toimijan yksilöllinen asia, miten siitä selvitä eteenpäin? Tähän kysymykseen vastaamiseksi on viime vuosien aikana tullut yhdeksi apuvälineeksi tullut psyykkinen palautumiskykyä käsittelevä resilienssin käsite. Analyyttinen käsite ei sinänsä ratkaise asiaa, vaan siihen tarvitaan synteettinen merkityksen tarkastelu.

Mitä mainittu resilienssi onkaan ja miten se voi toteutua? Ihmiset ja heidän yhteisönsä pystyvät vaikuttamaan arjen tilanteisuuksien kulkuun eivätkä pelkästään sopeudu siihen. Luontainen olemiseen kuuluva piirre meillä ja yhteisöillämme on pyrkimys eteenpäin. Kieltämättä se on joskus heikossa hapessa ja siksi se tarvitsee luutnantti Aution kaltaisia kehotuksia jopa väliin yli-innokkaalle vänrikillekin. Meidän tajunnallisuudessa on voimia, jotka panevat hyväksymään asiat, joihin emme voi vaikuttaa, mutta myös muutamaan asioita, joihin voi vaikuttaa ja näin tulee kykyä sopeutua ja pärjätä vaikeissakin tilanteissa. Pulmana on luonnollisesti näiden kahden erillisen tilanteisuuden toisistaan erottamiskyky sekä merkityksen tiedostaminen vaikeissakin olosuhteissa. Näin ollaan mainitun resilienssin käsitteessä, joka ilmenee asenteena löytää merkitykset ja tarkoitukset asialle sekä sinnikästä joustavuutta tilanteisuuden vaatimissa puitteissa.

Mitähän onkaan ollut tarkoitus sanoa tällä jutulla? Resilienssi on työelämässä käytetty työhyvinvointia kuvaavana käsitteenä, joka sisältää kyvyn joustaa ja ponnahtaa takaisin toimintakykyiseksi vaikeissa tilanteissa. Yhteisön kannalta resilienssi sisältää kyvyn tunnistaa kohdat, joissa sen on viisasta luopua jostakin ja etsiä toinen suunta huomioimalla tilanteisuuden fyysiset ja sosiaaliset tekijät. Resilientisti toimiva yhteisö ei menekään tilanteisuutta kohti välttämättä päämääräorientoituneesti vaan prosessinomaisesti. Käänteentekevä tilanne voi olla pesäpallo-ottelun ajolähtö, jota purkamaan tuleva pelaaja luonnollisesti tavoittelee, mutta itse tilanteen ratkaisu on osa peliprosessia. Ajolähtö tilanteena on pelin osaprosessi. Luutnantti Autio antoi yleisen toimintaohjeen ja vänrikki Kariluoto sen toteuttaa kulloisessakin tilanteisuudessa. Meille iskostetaan myös kansalaistoiminnoissa päämäärien tavoitehakuisuutta, mikä sinänsä on tarpeen, mutta se saattaa jättää sivuun tilanteisuuksien prosessinomaisuuden huomioimisen.

Kirjoita kommentti (3 kommenttia)

Mikä tahansa nyrkin isku vie ihmisen kanveesiin, mutta erityinen isku on, kun byrokratian nyrkki iskee. Siinä on se erilaisuus, että se on osin näkymätön ja iskun saaneen voi olla vaikea tajuta, mistä tässä onkaan kysymys? Useimmiten tuo isku on lakien ja hallinnon menetelmien reunaehtojen sisällä. Monimutkaistuneessa yhteiskunnassa näitä iskuja voi sadella kenelle tahansa eikä niistä selviytyminen ole helppoa edes jonkin verran aihetta opiskelleellekaan. Vaaravyöhykkeellä ovat erityisesti vammaiset ja ikääntyneet. Mikä onkaan tässä tavallisen polkujen tallaajan tilanne – hänhän voi olla suljetussa loukussa, joka saattaa olla henkisesti jopa vankiselliä suljetumpi tila. Oikea kunnon byrokraattihan on sulkenut kaiken inhimillisen puolen pois ja toimii älylaitteen tavoin kirjaimellisesti ohjelmoidusti. Huomautan varmuuden vuoksi, että en ole sinänsä älykkäiden järjestelmien vastustaja enkä myöskään eettisesti ihmistä huomioivan hallintobyrokratian vastainen.

Olen nyt kuitenkin viime aikoina kokenut nykyaikaisen byrokratia ja älymaailman piirteistä jotakin ainutlaatuisen erityistä. Kokemus alkoi SuomiAreenalla sen tilaisuuksista ja erityisesti kysymyksestä, syrjäyttääkö yhteiskunta rakenteillaan. Tätä on seurannut Anthony de Mellon ”Havahtuminen” kirjan sanoma. Kirjasta ihmisten kertomina on ristiriitaisia kokemuksia, mutta itselleni sen ajatukset ovat eteenpäin vieviä. Olen itse koulutukseltani ja työhistorialtani lähtökohtaisesti hallintobyrokraatti ja oikeastaan tuo havahtuminen koskeekin yhteiskuntamme yleisellä tasolla hienoon toimintaan kohdistuvaa kriittistä arviointia. Meillä on olemassa siinä erittäin vahvat sorron elementit byrokraattien käsissä. Heidän käsissään on myös olemassa toisetkin työvälineet, joilla se voisi estää toisaalla tapahtuvat nyrkiniskut, mutta kuka ja miten niitä sitten osaa tai tarkemmin sanottuna haluaa käyttää, on eri juttu. Se vaatii tiedostamista sekä omista että kyseisen toiminnan arvoista ja etiikasta.

Muistan menneiltä vuosilta, kun olin Kainuun sydänmailla ja vastasin puhelimeen. Siellä eräs tuttu kaduntallaaja tervehti ja sanoi ensitöikseen ”olen pulassa!” Sitten hän kertoi asiansa ja sovittiin tapaaminen, kun tulen sieltä ”maalikylä” Poriin. Niin alkoi noin kuukauden yhteinen prosessi. Silloin löytyi eräästä yhteiskunnallisesta ”auttamosta” ihminen, jolle oli selvänä Anthony de Mellon mainitsema eräs tärkeä periaate työnsä perusteista. Hän tuskin oli lukenut de Melloa, mutta hän oli sisäistänyt saman kaltaiset periaatteet. Hänellä oli kykyä tuntea pulassa olevan ihmisen tilanne ja kuunnella häntä. Kyseinen juristi taisi tuntea myös itsensä hyvin. Havahtuminen de Mellon opetusten mukaan on pysähtymistä tähän hetkeen. Sen sijaan havahtumista ihmisen tilanteeseen ei ole viranomaisen johonkin kohtaan tuijottamaan jääminen ja vähämerkityksisen lisäselvityksen vaatiminen, vaikka asian olisi voinut ratkaista ihmisen eduksi käytössään olleilla aineistoilla. Lisäselvitykset tuovat asiaan poukkoilua viivästyksineen, mikä aiheuttaa ihmisille juoksevina kiinteinä kuluina kustannuksia. Jos joku yksityinen aiheuttaisi vahingon, niin saattaisi joutua korvauksiin, mutta miten onkaan viranomaisen laita? Hänhän on toiminut vain tehtävänsä mukaisesti ja sillä siisti! Onhan olemassa kantelumahdollisuus ja asian saattaminen käsittelyyn, mutta kukapa siihen tarttuu.

Olen kieltämättä itse havahtunut ehkäpä skeptiseen suuntaan näiden yhteiskunnallisten hienojen auttamislaitosten suhteen. Sille on perusteena se, että asiat eivät tule kuntoon pelkällä lainsäädännöllä, jos sen arvoperusta ei ole toteuttajien tietoisuudessa. Siksi en ole kovinkaan innostunut älykkäistä järjestelmistä, sillä niitä saatetaan soveltaa jokseenkin älykkäästi vailla eettis-moraalista puolta. Olen ehkä haukannut itsellenikin liian suuren palan, mutta kun joka tapauksessa byrokratia kaikkine älykoneistoineen on keskuudessamme, niin se myös tekee näitä ”nyrkiniskuja” ja siksi myös avuttomuuden tilassa olevat tarvitsevat apua ja sen toteuttamisessa on välttämätön olla tietoinen lähtökohdistaan ja siitä, mikä siinä on toiminnan tarkoitus. Tässä monimutkaistuvassa yhteiskunnassa tarvitaan tiettyä sekä kansalaisaktiviteettia että tarvittaessa jopa hienoista kansalaistottelemattomuuden elementtiä. Vaikka on lyöty kanveesiin, siitä on noustava ennen luvunlaskua!

Kirjoita kommentti (2 kommenttia)

Tunnettu tulevaisuusajattelun lausahdus on valtiomies Ahti Karjalaisen (1923-1990) ”Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen” ja kieltämättä se taitaa pitää paikkansakin. Tuon lausuman on alunperin kirjannut rauhan nobelisti, fyysikko tanskalainen Niels Bohr, joka kehitti komplementaarisuuden periaatetta. Niels Bohrin mukaan olioista voidaan eri tilanteissa analysoida ristiriitaisia täydentäviä ominaisuuksia. Näin ajattelen olevan nykyisyyden vallitsevassa todellisuudessa olevalla oliolla, joka olkoon vaikkapa oma yhteisö, joka tähyää kohti tulevaisuuttaan yrittämällä ennakoida sitä etsimällä mahdollisia tulevaisuuksiaan. Näistä järjestön on valittava se, minkä se katsoo itselleen parhaaksi tulevaisuudeksi.

Yhdistys toimii ajan ja paikan kontekstuaalisessa situaatiossa, joka on kaiken aikaa muutoksessa. Nämä prosessit vaihtelevat voimakkuudeltaan, mitä toimintaa toteuttavat huomioivat tai sivuuttavat sen mukaan, kuinka hyvin ne on tiedostettu ja sijoitettu prioriteeteissa. Tulevaisuusajattelussa hahmotellaan mielikuvaa toivotusta tulevaisuudesta ja keinoista sen saavuttamiseksi. Keskeisiä kysymyksiä ovat, minkälaiset ovat mahdolliset tulevaisuudet, mikä on toivottava tulevaisuus sekä mikä on todennäköinen tulevaisuus. Järjestön ”perustussäädös” on sen säännöissä, joissa on määritelty sen toiminta-ajatus. Siinä on sen tarkoitus, joka kuvaa miksi ja keitä varten järjestö on olemassa sekä mitä tarkoitusta se heille toteuttaa? Näin tulee huomioitavaksi maailman muutokset, joissa on yhteen sovitettava isot muutokset ja pienet paikalliset muutokset. Kun yhdistys toimii ehkäisevän päihdetyön kentällä ja samalla köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi, niin on suuret linjat sovitettava paikallisiin ruohonjuuritason kanssa. Esimerkiksi sote järjestönä on tehtävä kansallisen soten, maakunnallisen ja jopa kaupunginosatoimintojen yhteensovittamista. Tulevaisuusajattelun myötä sen ajanmukaisuus ja vastaavuus mahdollisen tulevaisuuden kannalta on tarkistettavissa. Siinä keskustelussa jopa järjestön nimestä voidaan ja on syytäkin keskustella, kuten on ajankohtaista omassa perusyhdistyksessä.

Tulevaisuusajattelu on visionaarista toimintaa. Järjestön visio kuvaa minkälaista tulevaisuutta ollaan luomassa ja/tai minkälainen toimija halutaan olla tulevaisuudessa? Järjestö kuten kaikenlainen toiminta yleensä luo ympäristöönsä tietyn joko vetovoiman mutta toisaalla työntövoiman. Halutaanko olla vetovoimainen toimija ja millä eväillä se saavutetaan? On muistettava, että vetovoimalle on aina olemassa joskus vahvempia ja vastaavasti heikompia työntövoimia, jotka on huomattava. Näin ollaan yhteiskunnallisten ilmapiirikysymysten parissa. Kaikkineen tulevaisuusajattelussa mennään strategisiin linjauksiin, jotka kertovat, millä toimenpiteillä toiminta-ajatus ja visio toteutuvat. Ovatko meidän linjaukset sopusoinnussa mainitun mahdollisen tulevaisuuden saavuttamiseksi? Jos ja usein kun on havaittavissa olevia ristiriitoja, niin niihin on käytävä kiinni.

Edellä on viittausta kohde- ja sidosryhmiin. Keitä nämä ovat mahdollisessa tulevaisuuden järjestössä? Tämä vaatii tulevaisuuden sekä laajaa että järjestön oman toimintakentän yhteiskunnan tulevaisuuskuvaa. Esimerkiksi jos ollaan digiyhteisöjen Suomessa, niin järjestöltä toimijoineen se vaatii tietyn osaamisen. On myös huomioitava, millaisilla voimavaroilla ovat kohderyhmät ja kumppanit liikkeellä ja miten nämä kohdataan. Kaikkineen tässä ollaan toimintaympäristön tuntemisen keskellä eli millainen onkaan tulevaisuuden järjestöni kohtaama toimintaympäristö? Vastaako mahdollinen tulevaisuuden järjestöni niitä tarpeita, jotka se tarvitsee onnistuakseen? Mihin silloin tulevaisuusajattelija katseensa kohdentaa? Vertauskuvallisesti tilanne taitaa olla sitä, että kapteeni katsoo horisonttiin ja näkee sieltä laajat ulapat, mutta sitten katsoo myös lähietäisyydellä lähireittiin ja näkee sieltä karikoita ja niiden ohittamisen reittejä. Hänellä on kuitenkin olemassa reittikarttana järjestönsä mahdollinen haluttu tulevaisuus. Ennustaminen on siis vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen, mutta se on sittenkin mahdollista! Mehän toimimme nykyisyydessä kohti tulevaisuutta! Tulevaisuusajattelija oikeastaan ajaa kulkuvälinettä, jossa hän näkee menneisyyteen ja nykyisyyden molemmilta sivuilta ja suuntaa eteenpäin. Luottamustehtävissä olevana järjestötoimijana näin on tehtävä!

Kirjoita kommentti (3 kommenttia)

Yhteiskunnan rakenteissa sekä fyysisissä että toiminnallisissa pitäisi nähdä niiden mahdolliset valuviat. Näitä toiminnallisia valuvikoja on sekä jo lainsäädännössä olevia että käytännön toiminoissa syntyviä. Kohtuuton valuvian seuraus on kyseisten toimintojen kohteena olleiden ihmisten kannalta kielteiset lopputulokset. Tunnettu meitä kaikkia koskenut valuvika oli kaatuneessa soten kokonaisuudessa. Tartun tässä tekstissä lähinnä vammaisten ja heikoimmassa asemassa olevien tilanteeseen arkielämässä. Heille on mm. vammaisille säädetty turvaavia lakeja ja luotu palveluja, mutta onkin eri asia, toteutuvatko ne yksittäisen ihmisen kohdalla? Hyvää tarkoittaneen lain toteutuskäytäntö voi ollakin seurauksiltaan kielteinen.

Turvaavaksi tarkoitetusta tuleekin hänelle loukku. Näin yhteiskunta loukuttaa ihmisen. Kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa mahdollistetaan rajoitustoimet, kun erityishuollossa oleva henkilö ei kykene tekemään hoitoaan ja huolenpitoaan koskevia ratkaisuja. Toinen laajaan ihmisjoukkoon nuorista vammaisista ikääntyneisiin ulottuva ihmisen itsemääräämisoikeutta rajoittava yhteiskunnallinen instrumentti on edunvalvonta. Onko kehitysvammaisten erityishuollon rajoitustoimissa ja edunvalvontajärjestelmässä jotakin laista nousevaa valuvikaa, vai ovatko niissä esiintyvät ongelmat sisäsyntyisiä toiminnoista aiheutuvia? Yleistuntumana on kysymykseen vastattavissa sekä on valuvikaa että lait ovat sinänsä perusteltuja, mutta niiden toteutukset eivät aina toteuta sitä, mitä niiden pitäisi ihmisen kannalta tarjota.

Lakeihin syntyy valuvikoja, kun sisältöön uitetaan käytännön arkeen sopimattomia arvoja ja periaatteita hienoilla muodikkailla arvoilla ja ideologioilla höystettynä. Tällainen taisi olla tunnetun valuvian jätevesilain kohdalla. Huoli ympäristöstä on meidän kaikkien yhteinen, joten kyseinen laki tuntui tarpeelliselta. Meitä kaikkia koskettanut valuvika oli kaatuneessa sote paketissa. Sen ehkä perustavin lähde oli vuonna 2015 yöllinen ”lehmä- tai hevoskauppa”, en tiedä, kummasta oli kysymys vai olisiko ollutkin digikauppa. Valuvika voi aiheuttaa arkisen järkevän ratkaisun mahdottomuuden. Nythän mainittua kansan sanonnassa ”paskalaiksi” kutsuttua lakia on yritetty lievittää erilaisilla toimenpiteillä jätevesiasioissa. Tunnettu valuvika on ollut taksiuudistuksessa. Siinäkin oli taustalla syötteenä hintojen kilpailuttamisen myötä niiden aleneminen ja valinnanvapaus sekä mitähän kaikkia hienoja syötteitä esitettiinkään. Kysymys on pesäpallon taktisesta väärästä. Höynäytetään lyöjä lyömään, siis päätöksentekijät ja kansalaisia mukaan. Siis yhteiskunnallinen vedätyshän siinä on kyseessä!

Olen yrittänyt yhtä juttua edunvalvonnan kanssa. Sen siirto kunnilta valtiolle 2009 alusta oli kuntien irtautumishalun tyydyttämistä ja toisaalta palvelun yhdenmukaistamisen ja tasalaatuistumisen tavoitteilla höystetty. Toisaalta siihen liittyy oikeudenkäyttöä, jolloin sen siirtäminen valtiolle ja oikeusjärjestelmään oli mielekästä. Siihen tuotiin mukaan edunvalvontavaltakirja, joka on Suomessa suhteellisen uusi oikeudellinen instrumentti.

Laki edunvalvontavaltuutuksesta on säädetty vuonna 2007. Kysymys on siitä, millä tavalla muun muassa taloudellisten asioiden hoito järjestetään henkilön kohdalla sitten, kun hän ei itse siihen enää kykene. Edunvalvonta eli holhoustoimi on meillä ollut käytössä satojen vuosien ajan. Henkilö on voitu määrätä, kuten ennen sanottiin, holhouksen alaiseksi. Jos edunvalvontavaltakirjaa ei ole, eikä henkilö kykene huolehtimaan asioistaan, hänelle määrätään edunvalvoja. Edunvalvoja voi olla edunvalvontatoimiston yleinen edunvalvoja tai tehtävään määrätty edunvalvottavalle läheinen henkilö. Edunvalvojan määrää käräjäoikeus. Siinä on tiettyjä asioita, joihin tarvitaan maistraatin päätös. Siis kyseessä on oikeudenkäyttöä. Nyt onkin kysymys siitä, osataanko oikeudellisesti ratkaista asioita järkevästi tilanteisuus huomioiden? Näin jääkin mietittäväksi, onko siinä sittenkään valuvirhettä, vaan virhe onkin syntyneessä käytännössä. Siitä on vammaisjärjestöissä oltu huolissaan ja kysymys kulminoituu vammaisten itsemääräämisoikeuteen ja kuulemiseen, sillä he ovat edunvalvontaan nähden päämiehen asemassa.

Oikeudenmukaisuus, itsemääräämisoikeus, tasa-arvoisena kansalaisena toimiminen omilla mahdollisuuksillaan ovat haasteellisia hyviä käsitteitä, mutta… Tuo ”mutta” on tässä, kuten niin monessa hyvässä asiassa mitalin toinen puoli. Kääntöpuolelta löytyvät ongelmat arjesta, siis lakien, säädösten ja ohjeiden toteutuksesta. Kaikessa inhimillisessä toiminnassa, jopa viranomaistoimissa toimijan omat arvot ja asenteet käytäntöineen tulevat vaikuttamaan usein enemmän toisinaan myös vähemmän. Siinä piileekin sitten se mitalin varjopuoli. Silloin kysytään eettisyyttä ja tilanteisuuden ymmärrystä. Kaiken kaikkiaan ollaankin ihmiskäsityksen kanssa tekemisissä. Lait ja säädökset sekä kaikkinaiset ohjeet antavat reunaehdot, mutta toimija on sittenkin asian kanssa tekemisissä omana itsenään. Näin on siitäkin huolimatta, että byrokratian pitäisi toimia koneen kaltaisesti ottamatta mitään huomioon. Koneen kaltainen byrokraattikin on omana itsenään tilanteessa, jossa hän voi koneen kaltaisesti fyysisenä ”tekoälyn” kaltaisesti toimia. Hänhän toimii silloin koneena, ottamatta tilanteisuudesta mitään!

Suomi vetkutteli vammaisten oikeuksista tehdyn yleissopimuksen ratifioinnissa, jonka se sitten toteutti kesäkuussa 2016. Tämän sopimuksen näkökulmasta Suomen lainsäädännön sisältämä mahdollisuus julistaa henkilö vajaavaltaiseksi on ongelmallinen. Sopimuksen 12. artikla edellyttää, että vammaiset henkilöt ovat oikeustoimikelpoisia yhdenvertaisesti muiden kanssa ja että heille taataan heidän mahdollisesti tarvitsemansa apu oikeustoimikelpoisuutensa käytössä. Oikeustoimikelpoisuuteen käyttöön liittyvissä toimissa on kunnioitettava henkilön tahtoa ja estettävä eturistiriidat ja asiaton vaikuttaminen.

Vammaisten itsemääräämisoikeuden ja valinnanvapauden toteutumista edistää tuettu päätöksenteko, jota pitäisi olla muullakin kuin taloudellisissa asioissa. Kun tässä jutussa on ollut mukana edunvalvonnan asiat, niin vammaisten edunvalvonnassa tuo periaate pitäisi saada esiin. Vammaisjärjestön tilaisuudessa Suomen sosiaalifoorumissa 2018 tuotiin esiin se, että edunvalvonta on liiaksi kamreeritoimintaa. Siltä se näyttäytyy ulospäin yksittäistapauksien valossa. Ehkä tuo olikin aikanaan holhouslainsäädännön uudistamisen takana ja näin nykytilanne onkin juuri sitä, mitä haluttiin. Se kieltämättä taitaa sopia markkinalogiikalla toimivaan yhteiskuntaan – mene ja tiedä!

Kirjoita kommentti (6 kommenttia)