Blue Flower

Someviha laavulla asuvaanYle Uutiset 29.5.   kertoi saksalaisnaisesta joka  asui maanomistajan vieraana, maanomistajan luvalla  laavussa,  kokeillen luonnonmukaista elämää.  Eikös vaan, sen verran tuokin poikkesi siitä mitä innokkaimmat kaikenvihaajat pitävät sopivana, ja  sosiaalisessa mediassa puhkesi raivokas ryöpytys.  Selkään tuollaiselle pitäisi antaa, tappaa mieluummin, vähintään raiskata ja ajaa ulos maasta mitä pikimmin.  Etsintäpartioita ja rangaistusretkikuntia suunniteltiin, laavun sijaintia yritettiin selvittää,  maihinnousukenkiä ja nyrkkirautoja soviteltiin ja kirskuteltiin hampaita..    

 

 

"Sinun puolestas elää ja kuolla..."

 

Mistä tämä kaikki viha kumpuaa? Mitä on tapahtunut?  Tuntuu siltä että todeksi on muuttunut jonkun leikillisesti  heittämä lausahdus  ihmisten tasa-arvosta, kaikkihan sen mukaan ovat tasa-arvoisia kunhan ovat  syntyperäisiä suomalaisia kristittyjä heteromiehiä...   muille toivotetaan pikaista matkaa jonnekin -minne tahansa kunhan pois "oikeiden ihmisten" joukosta.   Johonkin tätä vihaa tarvitaan, ja  sen ylläpitoon tarvitaan sekä näkyviä että  hämärässä toimivia organisaatioita.   Turhautuneille, elämässään tavalla tai toisella pettyneille ihmisille tarjotaan  yhteenkuuluvuuden tunnetta rajaamalla kaikki  "toiset" yhteisiksi vihollisiksi joita on vihattava.   Nuorille katkerille miehille tarjotaan sosiaalista yhteisöä jossa aseveljinä rinta rinnan taistellaan ja tunnetaan veljeyttä jalon asian,  uskonnon, kotimaan -tai tiukan paikan tullen vaikka jääkiekkojoukkuen kannattaporukan marssirivistössä. 

Minulla oli onni saada elää nuoruuttani orastavan  kansainvälistymisen ilmapiirissä -vaikka  niitä yhteyksiä ja kontakteja niukanpuoleisesti olikin.  Solidaarisuuskin oli hyväksytty, jopa  moraalisesti hyväksi koettu asia.   Vihaa  ja katupartioita,  mustia tai valkoisia kaapuja ei edes kaivattu.   Ehkä silloin hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettaessa, meillä, senaikaisella nuorisolla ja jopa vanhemmillakin, oli uskoa tulevaisuuteen, ei tarvinnut paeta katkeruuteen.    Toki, olivat ne verenhimoiset marssilaulut silloinkin olemassa, niin nationalistiset hurmahenkiset rajansiirtolaulut kuin myös  vappumarssin  "kauhea joskin on puhdistustyömme..." tyyliset kapinakevään taistelulaulut, olemassa ja esitettyinäkin.  Ero oli siinä, että puolin ja toisin ymmärrettiin niiden kuuluvan juhlatilaisuuksien ohjelmistoon, historian mukanaolon tunnustuksiksi, mutta  ainakin minun muistini mukaan  myös ymmärrettiin että tässä todellisessa elämässä on tarkoitus pysyä ihmisten kesken sovinnossa,  vastustaa väkivaltaa ja rakentaa kaikille elinkelpoista maailmaa. 

Onko liian monella tulevaisuudenusko,  luottamus ihmisiin mennyt, toivottomuus ja toisaalta populististen "me ensin" julistajien informaatiopommitus himmentänyt  iinhimillisen ajattelun niin täysin että moraalin käsitteet ovat aivan päinvastaiset kuin muutama vuosikymmen sitten?

 

Ja ehkä minulla on vielä yksi, omasta mielestäni tärkeämpi kysymys:

Minkä verran me itsekukin olemme vastuussa siitä hyväksymmekö me vihan ja kiihkoilun vai yritämmekö edes  hillitä tätä ryöpytystä?