Tulosta
Kategoria: Kari Koivulan blogi
Osumia: 765

mummuja 2Medialla meitä kuljetetaan.

Vanhushuollon asioissa on vastaisku tiedotuksessa sitten alkanut. Kun ensin kävi ilmi, että homman siirto  sijoittajille aiheutti just sen mikä tiedettiinkin, eli että rahat menevät voittoihin eikä niistä edes veroja makseta, niin nyt rummutetaan että eihän sitä rahaa ole toki tullut tarpeeksikaan.

Kiivaammin pitäisi omaisuuksien yhä kasvaa. Ei noista rahoista vielä voi riittää veronmaksuun eikä hoidon kuntoon laittamiseen. Syyllisiä ovat veronmaksajat jotka eivät lähetä tarpeeksi euroja sinne maailmanäärten naruja käsissä piteleville omistajille.

Uskokaa huviksenne, tämä mediarumba tulee jatkumaan ja vähitellen opimme ymmärtämään että mehän tässä olemme itse syyllisiä, siis maksamme toki mielellämme yhä lisää...ja lisää... ja lisää...

 

 

Vauhti kiihtyy.

Sotea ajetaan läpi. Soten olennainen  tarkotus  on varmistaa kaiken yhteiskunnan omassa hoidossa ja suorassa määräysvallassa olevan hyvinvointiin liittyvän toiminnan siirtäminen  bisnesmaailman puolelle. Tuottamaan rahaa ja kasvattamaan sijoittajien pääomia. 

Kun yhteiskunnan suorassa omistuksessa olevia laitoksia pystytään avoimesti valvomaan, ja meillä on valtuudet päättää niin niihin sidotun pääoman käytöstä ja toiminnan kehittämisestä,  ikkunakarmien maalaamisesta ja ruokalistasta, työntekijöiden valinnasta  ja asukkaiden viriketoiminnasta,, niin ensimmäinen askel pois omasta omistusoikeudesta on jo laitoksen muuttaminen liikelaitokseksi -vaikka se muodollisesti oma olisikin. Edelleen voidaan päättää rahoituksesta ja mahdollisen tuoton kotiuttamisesta, mutta kunnan- ja kaupunginvaltuutetuilla ei suoraan ole sanomista siihen miten toimitaan.

Kun siitä tehdään osakeyhtiö, vaikkapa sitten kunta osakkeita  omistaisikin, ei tieto enää kulje.  Kunnan edustaja yhtiön hallituksessa on lain mukaan velvollinen jopa pitämään suunsa kiinni. Hän ei edes saa kertoa yhtiön sisäisiä asioita kunnanvaltuustolle -kuntalaisista puhumattakaan. 

Monen mutkan takana on vaikuttaminen.

Ja kun luovutetaan koko homma sijoittaijen  haltuun, on määräysvalta  siellä missä omistajakin. Parhaassa tapauksessa monen sijoiutusyhtiön ja bulvaanin kauta aivat toisella puolella maailmaa tavoittamattomissa.

Meille jää maksajan osa. Ostamme sitä mitä myyjä suostuu myymään. Kun omaa toimintaa ei juuri ole, ei ole mahdollisuutta äänestää jaloillaan. Vanhustenhuollonkin suhteen on mahdotonta sanoa että eipä sitten osteta tuohon hintaan ja tuollaista palvelua, siirretään vaikka viidellä vuodella kaupantekoa, jospa sitten tuote ja hinta olisivat sopivampia. Ei.  Ei niitä kunnan vanhuksia voi laittaa viideksi vuodeksi hyllylle. On ostettava sitä mitä  tarjolla on, ja siihen hintaan jolla se tarjolla on.  Omien laitosten uudelleen pystyttäminen ja ulkoa ostamisen lopettaminen ei onnistu nyt ja vielä vähemmän soten tultua voimaan.

 

Me maksamme, ja mistä me maksamme?

Kun hankintapäätökset soten myötä siirretään taas hiukan kauemmaksi, kunnista ja kuntainliitoista maakunnille,  ollaan tas vähän pitemmällä tavallisen kansalaisen vaikutuspiiristä. Omassa kunnassa voi sentään itse tai naapurin välityksellä tuntea jonkun päätöksenteossa mukana olevan jolle voi edes kertoa kun  hoitolaitoksen sopasta alkavat viimeisetkin makkaranpalat vähenemään tai kun siivoojaa ei näy kahteen viikkoon...  mitä suurempina kokonaisuksina näitä asioita käsitellään, sitä suurempi on asian oltava ennenkuin siihen kukaan viitsii puuttua. 

Aina joku hyötyy.  Sotestakin. En tunne hekilökohtaisesti niitä hyötyjiä. He ovat luultavasti niitä samoja sijoittajia -ties missä- jotka saavat uutta  markkinatilaa.  Eivät he varmasti ole sen ilkeämpiä tai pahantahtoisempia  ihmisiä kuin minäkään,  omaa hyötyään he ajattelevat, kuten minäkin. 

Meidän etumme vain kovin erilaiset. 

Minä en sotea kaipaisi, mutta voipa olla niin että en minä sen tulolle mitään mahda. Niin on tämä yhteiskuntajärjestys rakennettu että raha menköön rahan luo.