etusivuotsikko2

 

äes 002Ihan pienen kasvimaan möyhensin.  Enemmän aikani kuluksi kuin ruuan tuottamisen tarpeeseen.  Syksyllä tuon tontin nurkan vältillä  muljasin ympäri ja nyt oli just sopiva kevätpäivä äestykseen.  Vetelä pelto kantaa juuri tuollaisen romuttamoon menolta pelastetun  pienen traktorin.  Mukavasti päivä vierähti, niin minulta kuin käännettyä plänttiäni hartaasti tutkivilta västäräkeiltäkin.  Yhdessä siinä nautittiin mullan tuoksusta ja auringonpaisteesta.

On tota pernaa sitten kumminkin...  sanoi Leppäsen Preeti  Pohjantähdessä, parhaassa lukemassani historian oppikirjassa.  Lapiopelillä istutin minäkin, kuten Preeti aikoinaan.  Erona vain se, että minun ei ollut pakko.  Oliskohan tuo niin mukavaa hommaa ollutkaan jos sitä olisin joutunut sillä mielellä tekemään että ensi talven yli selviytyminen olisi sitten näiden perunoiden itämisestä kiinni?

Siinä kaivellessa ehdin kaikenlaista mietiskelemään.  Oman elämisen lähes sietämätöntä helppoutta ei jaksa murehtia, kyllä tämä kelpaa.  Mutta kun köyhyyttäkin on, ja nälkää,  vaikka siitä puhutaan kuin jääkiekkotuloksista tai autojen ominaisuuksista, mielenkiintoisena mutta enemmän ajanvieteasiana kuin sellaisena jolle pitäisi alkaa jotain tekemään. Se joskus juolahtaa mieleen, yllättää joutilaan miehen ihan kesken muiden ajatusten.

Köyhyydestä lienee tehty tutkijoiden huvia?  Köyhyyden käsitekin on venytetty ja vanutettu niin monenlaista  asiantynkää sisältäväksi että tarkemmin ajatellen kaikki taitavat olla jonkun määritelmän mukaan köyhiä.  Jokaiselta kun jotain puuttuu, ellei maallista niin taivasosuudesta sitten kumminkin...  ja kun kaikki ovat köyhiä, ei kukaan ole oikeastaan köyhä, ei sellainen köyhä että yleinen oikeudentaju alkaisi nostamaan päätään, vaatimaan korjausta tulonjakoon ja omistamiseen?

Minäkin, vajaan  tuhannen euron kuukausituloillani, olen  sitten köyhä!  Ja tässä köyhyydessäni minulla on murhetta enemmän ylipainosta kuin aliravitsemuksesta, aikaa leikkiä päivät tuollaisen kasvimaan kimpussa  piittaamatta siitä tuottaako se edes siemenen  ja tarvikkeiden hintaa takaisin. Ja istua illat mukavassa sateensuojassa, katsella televisiota tai huvittaa itseäni internetin rajattomassa maailmassa. Kuljeskella joutilaana tai rakentaa linnunpönttöjä, miten nyt milloinkin sattuu huvittamaan.  Ei tällä tulotasolla elämä tässä yhteiskunnassa mitään kärsimystä ja hiki otsalla raatamista leipäpalan eteen ole.  

Tämmöistä siis on köyhyydeksi määritelty köyhyys. Ei se niin ihme ole, ettei kansa nouse barrikadeille eikä vaadi parempaa toimeentuloa.  

Tuon suhteellisen köyhyyden keksimisen jälkeen saattoi käydä niinkin, että jossain nälänhätämaassa ei enää köyhiä ollutkaan! Kun suuria tuloja on vain pienenpienellä eliitillä, muilla ei juuri lainkaan, edes sitä kuuluisaa dollaria päivässä, on lähes kaikilla se määräprosentti keskitulosta, jolloin he eivät enää köyhiä olekaan. Suhteellisesti, heh.

 

Niin, mutta entäs jos kuitenkin? Jospa on niitä joilla ei ole läheskään tätä minun tulotasoani, melkein tonnia? Jospa on niitä joilla joka päivänä on  vain yksi päämäärä: just sen päivän elannon hankkiminen, ja jos aikaa jää, yösijasta murehtiminen.  

Kuka heistä välittää?  

 

Me suhteellisesti köyhät kun uskomme että eihän tämä köyhyys nyt niin kamalaa ole...