- Tietoja
- Kirjoittanut Kari Koivula
- Kategoria: Kari Koivulan blogi
- Osumat: 318
Näihin aikoihin , sanovat ne jotka niin uskovat, lennellään ympäriinsä luudilla tai niiden puutteessa vaikka lehtiharavalla, kuten minä.
Ei ole aina ollut leikin asia tuokaan. Tuhat vuotta, kenties , laki oli täälläkin sama kuin nyt naapurissa. Erilailla ajatteleminen, hiukankin virallisesta ja oikeaksi julistetusta opetuksesta ja tiedosta poikkeaminen, jo epäilykin, saattoi viedä rangaistavaksi. Joskus roviolle asti. Joskus vain piiskattavaksi.
Tässä nyt on kuitenkin kysymys ihan vaan kuvankäsittelyllä leikkimisestä. Ja kuvakin on vanha, en nyt tänä keväänä ole vielä innostunut räpeltämään kuvien kanssa, niin kivaa kuin se toisaalta onkin
Kirjoita kommentti (1 kommentti)
- Tietoja
- Kirjoittanut Kari Koivula
- Kategoria: Kari Koivulan blogi
- Osumat: 412
Sodan lopputulos on tätä kirjoitettaessa vielä arvoitus. Tuhoa on tullut paljon ja ihmishenkiä menetetty. Vaikea uskoa että minkään maan kansalaiset olisivat voittajia. Tuskin edes etulyöntiasemassa ollut hyökkääjä lopulta on mitään hyötynyt. Vaikka sitten sota laajenisi ja yrittäisivät valloittaa myös muualta lisää alueita. Sellaisen vallan ylläpito tulee ainakin kansalle -ja lopulta rahan ja vallan haltijallekin- tuskallisen kalliiksi.
Hyötyjät selviävät sitten myöhemmin. Aseteollisuuteen sijoittaneet kasvattavat pääomaansa jo nyt. Kauppa käy.
Kun sota kuitenkin joskus loppuu, niin millaisessa maailmassa elämme sen jälkeen? Kun diplomatia hävisi jo alkuvaiheessa ja asioita, rajoja ja vallanjakoa alettiin selvittämään aseilla, on pelisääntöjä muutettu , paljon.
Kun pelko ja viha tulevat olemaan läsnä pitkään, varmasti vuosikymmeniä, on selvää että asevarustelu tulee kiihtymään. Kaikki valmistautuvat ratkomaan seuraaviakin ongelmia aseilla.
Taas voittaa ensin aseteollisuus, ja seuraavana ne joilla suurimmat asevoimat on. Jakaantuminen eri leireihin jotka valmistautuvat ampumaan millä hetkellä hyvänsä, lisää pelkoa ja vihaa, lisää aseita. Kierre näyttää olevan nyt ainoa vaihtoehto.
Tulee menemään vuosia, vuosikymmeniäkin, ennenkuin voidaan taas edes yrittää aseistariisuntaa. Rautakorkoisten saappaiden aika on palaamassa. Valta keskittyy aseiden ympärille, niiden voimalla sanellaan mitä saa tehdä ja mitä ei. Sotilasliittoutumat vetävät ihmisiä puoleensa, voiman lähellä tuntuu turvalliselta.
Rauhanliikkeet tuskin saavat missään maassa puheenvuoroa pitkään aikaan. Kenraalien arvostus varmasti nousee. Taloudellisia hyötyjiä , ehkä hiljaa taustalla myhäillen, ovat edelleen aseteollisuuden omistajat. Ja taloudellista valtaa seuraa aina poliittinen valta.
Ihmiskunnan ja tavallisten kansalaisten kannalta pidän nyt tulevaisuudenkuvia ikävinä.
Kirjoita kommentti (1 kommentti)- Tietoja
- Kirjoittanut Kari Koivula
- Kategoria: Kari Koivulan blogi
- Osumat: 418
keikkuvia pienyrittäjiä.
Jaa että kyllä maakunta maksaa... yrittäjä sitten vaan laskuttaa asiakkaalta enemmän että saa kulunsa peittoon. Niinhän voisi ajatella. Mutta kun nyt on jo känyt niin että suomen metsissä kasvavat puut muuttuivat yhtäkkiä kaksi-kolme kertaa kalliimmiksi kuin pari vuotta sitten, se on jo pelottanut osan asiakkaista ja saanut useammankin ajattelemaan että antaapa nyt olla rakentamatta ja korjaamatta, laitetaan rahat vaikka taas matkusteluun ja juhlimiseen kun nuo koronarajoitukset alkavat helpottua...ei noihin seinälautoihin kenenkään rahat enää riitä... Esitä siinä sitten että tulee nyt tämä työkin maksamaan taas enemmän kun tuo bensan hinta... Elämä on valintoja ja se on valintoja myös sen suhteen mihin kukin rahojaan käyttää.
Ei se riitä, pelkkä hyvä työn laatu ja remppamiehen mukavanleppoisa jutustelu teettäjän kanssa, hinta on näinä päivinä se joka ratkaisee.
- Tietoja
- Kirjoittanut Kari Koivula
- Kategoria: Kari Koivulan blogi
- Osumat: 838
Tapahtuu aina joskus että haksahdan mukaan facebookin keskusteluihin -niin turhana kuin sen koenkin.
Jossain laiskahkosti seuraamassa ryhmässä törmäsin menneiden muisteluun, minäminäminä -tyyliin hehkutettuihin muistoihin aikoinaan kouluissa jaetuista hymyppoika- ja -tyttöpatsaista. Niiden saajat siellä pääasiassa itseään esille toivat, joskin myös koko systeemiä kritisoivia mielipiteitä runsaasti löytyi.
Asia ei liene edes silloin kouluaikoin juurikaan minua koskenut, ainakaan siitä ei ihan konkreettisia muistikuvia ole. Systeemin muistan, ja jokusen jalustalle nostetunkin, olihan se sentään osa silloista kasvatusta yhteiskuntaan. Niinpä en saanut itseäni hillittyä vaan osallistuin keskusteluun. Ja kun nyt kerran taas pitkästä aikaa jostain jotain mieltä olen niin saatanpa sen tänne blogiinikin kopioida. Asiasta varmasti ollaan useampaa mieltä, ja niin pitääkin. Kullakin lienee tämänkaltaisiin palkitsemisiin näkökulma ihan omasta takaa. Kenties riippuen...
mutta pitempään selittelemättä, näin sitten omia ajatuksiani arvoisalle facebookin ryhmälle ilmaisin:
Jonkinlaista kasvatusta sekin että ensin opetettiin lapsille millainen on esimerkillinen lapsi ja luokkatoveri, valmiiksi sosiaalinen, itsetuntoinen, tulevaisuuteensa positiivisesti suhtautuva, hymyilevä, mielellään toki myös urheilullinen, siisti ja kuuliainen, perinteisiä arvoja kunnioittava , siis valiokansalaiseksi kasvava ja kasvattajille silmänilo. Ja sitten laitetiin koululaiset valitsemaan keskuudestaan sellainen esikuvaksi muille, jalustalle nostettavaksi.
Niinpä, aina joskus nähdessäni jonkun esittelevän hymypoika- tai tyttöpatsasta kunniapaikalla kirjahyllyssään minulle tulee hiukan surullinen olo."
Joku asiaa tykönään pohtinut oli jo ehtinyt kertomaan ettei ainakaan koulukiusatuille tuonkaltaisia pystejä liene missään jaettu. Siihen ei ole minullakaan mitään lisäämistä.
- Tietoja
- Kirjoittanut Kari Koivula
- Kategoria: Kari Koivulan blogi
- Osumat: 584
Valtiovarainministeriön ehdotuksessa kotitalousvähennyksen kotitaloustyön sekä hoiva- ja hoitotyön enimmäismäärää korotetaan 2 250 eurosta 3 500 euroon ja korvausprosenttia 40:stä 60:een. Korotus on kaksivuotinen.
Korotus koskee esimerkiksi sellaisten palveluiden ostamista kuten siivous, pihatyöt, lasten hoito tai ikäihmisten palvelut. Myös öljylämmityksen korvaamisen osalta kotitalousvähennystä korotetaan vastaavasti vuosille 2022-2027.
Kotitalousvähennyksen nosto koskee hyvin laajasti erilaisia palveluja, mutta siitä on rajattu pois remonttityöt. Niiden vähennys on jatkossakin korkeintaan 2 250 euroa vuodessa.
Paljon olen minäkin tehnyt kulkuluiskia, ovien levennyksiä, helpommin kiivettäviä saunan lauteita, kulkuterasseja ja kaiteita, pesutiloja omakotitalojen asuinkerroksiin, kahvoja vessanseiniin ja joskus kaappeja alemmas seinillä että paremmin ylettyy, kynnyksiä on irrotettu ja monenlaisia hyviä on asukkailta itseltään opittu.
Ja tiedän että moni iäkäs ja liikuntarajoitteinen on juuri noiden pienten remonttien ansiosta pystynyt elämään ja asumaan kotonaa, tutussa ympäristössä ja edes jollain tavoin aktiivisesti omaa elämäänsä hoitaen .
Pienestä se joskus on kiinni. Kuten tuossa, oven eteen tarvittiin pieni luiska jotta rollaattorilla ja pyörätuolilla pääsi kulkemaan. Terassit kun tein koko taloon, niin eipä siinä montaa ylimääräistä laudanpätkää tarvittu. Enkä niistä sitten eri laskuakaan laittanut, ei se työ suuri ollut.
Niin, mitenkähän lienevät ajatelleet kun ovat tuon ajatelleet vähempiarvoiseksi kuin vaikka varpaankynsien lakkaamisen ja kukkapenkin hoidon? Tai pöytäliinojen silittäminen, niin edustavaa kuin se onkin kun nuokin asiat on viimeisen päälle hoidettu. Mistäpä minä sen tietäisin.
Jatkanpa vain hommiani, teen kun pyydetään, yritän pitää kulut mahdollisimman pieninä ja omalta osaltani olla jotenkin hyödyksi.
Kun ei ansiotyötä ihan joka päiväksi riitä, niin harrastanpa sitten tätä omavaraistelua ja oman aktiivisuuden edes jonkinlaista ylläpitoa. Nyt on sienestyksen aika. Tuossa on parin tunnin metsässä kävelyn tulos. Sienisalaattiaineksia. Kangasrouskua ja karvarouskua.
Enemmän taisi aikaa mennä keittämiseen ja purkittamiseen Kymmenen minuuttia kiehutusta, huuhdonta ja suolaaminen . Suolaa ja sieniä vuorotellen purkkiin ja varmistus että nesteen peitossa ovat. Siitä sitten tarpeen mukaan taas huuhdotaan silputaan ja salaatiksi. En ole noihin salaatteihini mitään ihmeellisempiä aineita laittanut, sienet ja sipuli pääaineksina. (hyviä sienisalaattireseptejäkin saa kommentteihin laittaa, jos toki muutakin kannanottoa kirjoituksiini)
Mutta,taas työ kutsuu. Maalipönttöä ostamaan, yhden rivitalon aidat kun pitäisi maalata ja taitaapa olla tulossa ihan sopiva muutaman päivän poutajakso. Kun ei se Vinhakaan, niin hyvä maali kuin onkin, ihan läpimärän ja vettävaluvan puun päällä parhaimmillaan ole...
- Tietoja
- Kirjoittanut Kari Koivula
- Kategoria: Kari Koivulan blogi
- Osumat: 535
Heti otsikon kirjoittamisen jälkeen jo kaduin. Mitä se semmoinen uusavuttomuus on ellei ihan samaa avuttomuutta kuin ennen tuon sanan keksimistäkin? Ja onkohan oikeastaan avuttomuus pohjimmiltaan kuitenkin jotain sellaista jolle ihminen, se avuton ihminen, ei itse edes mitään mahda? Monella kun on jo alunperin rajoitteita jotka rajaavat sitä "avujen" määrää. Eikä noita sanoja siis kannattaisi ainakaan mitenkään leimaavina ja pahantahtoisina käyttää. Siksi tuo nimike uusavuttomuus ja avuttomuuskin olisi hiukan harkitummin käytettävä. Mutta kun kirjoitin niin kirjoitin... sillä nyt sitten tämän jutun verran mennään.
No, minä tässä elokuun tullen havahduin siihen että olishan se mukavaa talvella syödä mustikkaa, mustikkahilloa, edes silloin tällöin. Ja siellä niitä on metsissä. Toistaiseksi vielä on yksityinen maanomistus sen verran rajoitettu että sinne metsään olisi päästettävä maataomistamattomiakin keräämään soppa- ja hillomarjat itselleen. Ehkei tuokaan jokamiehenoikeus tule ikuinen olemaan, kettinkejä vedetään poluille mielellään ja varmasti monella maanomistajalla olisi halua myydä pilettejä mailleen tunkeutuville. Ja kun nykyisen tietotekniikan aikana olisi niin helppoakin valvoa kulkemisia, pianhan sen tarkistaisi onko maksupuoli kulkijalla kunnossa. 
No, vielä pääsee. Eikä ihan kaikkia polunpäitä ole tukittu ja aidattu. Korona-aika on kyllä tainnut saada aikaan sen että yhä useammat ovat hoksanneet tämmöisenkin harrastuksen olemassaolon. Niinpä ihan tienvarsilla saa äkkiä huomata että perkeles, täällähän on käyty. Nopeimmat ovat saaneet parhaat saaliit. Mutta ei se nyt niin paha tilanne sittenkään ole. Kyllä niitä marjoja riittää. Vielä tänäänkin tuon ämpärillisen poimin ihan kilometrin etäisyydellä mökistäni. Ämpäri, muuten, on jonkun taannoisen Suomiareenan peruja. Siitäkään ei tainnut, päiväkausien vaeltelun ja kuuntelun jälkeen, hataraan mieleeni juuri muuta jäärdä kuin se että sainpahan hyvän ämpärin. Ja sille on ihmisen huushollissa aina käyttöä. Vaikka sitten marjaämpärinä.
Ehkäpä pitäisikin puhua enemmän omatoimisuuden ja itsetekemisen tarpeesta?
Siitähän tässä taisikin kysymys olla. On ollut elämässä tilanteita, jolloin tämä luonnonvarojen hyödyntäminen oli selvää rahattomuuden aiheuttamaa pakkotoimintaa, ja silloin se olikin ihan eri juttu. Ei sekään muistista katoa, mutta tuskinpa sentään sitä varten marjametsään lähdin että ennakoisin mahdollista tulevaa kurjuutta ja persaukisuutta. Ei. Ihan luottavainen olen siihen että minullekin suotu noin tuhannen euron eläke pysyy ja että tässä vielä jotain ruumiillista työtä ihan palkallakin pystyy tekemään. Ja jos ei niin sittenhän sen taas näkee ja kokee. Hilloa siis aloin keittelemään, tässä jonain päivänä. Klapeja hellanpesään (onnellinen olkoon se, jolla ei tuollaista nuohottavaa ja sittenkin sisällesavuttavaa klapikäyttöistä enää murheenaan ole) ja mustikat kiehumaan. Vielä se sieltä muistin kätköistä palautui, vaikka monta on vuotta edellisestä hillonkeitosta kulunut. Kun olen senkin asian suhteen pitemmän aikaa niin kovin vähällä päässyt.
Purkit kellariin odottamaan talvea. Onhan siellä jo ennestään jalomieliseltä sukulaisesta lahjaksi saaduista avomaankurkuista etikkaliemeen viipaloituja kirpeitä ja raikkaita voileivän päälle sopivia siivuja semmoinen vanha Iittalan iso lasipurkillinen -jos vaikka sitten joulupöytään?
Puolukat alkavat kypsymään ihan just näinä aikoina, hiukan olivat vielä raakoja. Ja nehän sitten mukavia ovatkin. Sikäli että kerääminen on paljon nopeampaa kuin mustikoiden kanssa, perkaaminen on helppoa, säilyvätkin omassa liemessään kun hiukan survoo että sitä lientä tulee. Lisäilee siihen suttuun sitten sokeria mielnsä mukaan kun syömään rupeaa, ei se sitä säilyvyyden takia kaipaa.
Ja sienet, niitä tässä odottelen. Suolasieniä saisi olla ainakin ämpärillinen sienisalaattia varten, suppilovahveroa olen joka syksy kuivannut, ovat vallan mukavia keitoissa ja kastikkeissa -ja niitä löytyy yleensä paljon.
Ei tämä hassumpaa ole. Vallan tässä tuntee itsensä äveriääksi kun ruokavarastot kasvavat. Ja sieltä metsästä saa mukaansa myös hyvää mieltä, ei ole ihan pieni asia sekään.
Pitääkin lainata... Mari Mörön runo (Kirjasta Paratiisi, Mari Mörö ja Petri Volanen 2011)
Yömyöhään saapui paikalle autio mies,
metsä pani sen merkille.
Tarjosi polun, puron, kiven
ja unen joka meni nuotilleen.
Hattutelineen.
Mies alkoi hengittää.
Parissa viikossa metsä laittoi hänet
muutenkin järjestykseen.
Kirjoita kommentti (0 kommenttia)
- Tietoja
- Kirjoittanut Kari Koivula
- Kategoria: Kari Koivulan blogi
- Osumat: 557
Kovin harvoin tätä, unohtumaan päässyttä blogiani täytän tekemisteni kuvaamisella. Asiaan kriittisemmin suhtautuvat voivat tietysti todeta ettei siinä kukaan mitään senpuoleen menetä. Ketäpä kiinnostaisi? Tavallisen elämäänsä tyytyväisen, liki onnellisen miehen muitaheilauttamatonta elämää. Työtä ja pienissä ympyröissä pienistä mukavista asioista nauttien, sellaiseksi tämä on mennyt.
Toki suuremmatkin kuviot ovat siellä jossain taustalla, tämän yhteiskunnan kuvioiden mukaan kun on askelmerkkejä pitänyt soveltaa.
Työntekokin... vanhempi ikäluokka muistanee vielä laman? 90-luvun alussa kun siivottiin urakalla, pantiin köyhät polvilleen ja samalla lakaistiin muutama kymmenentuhatta pikkuyrittäjää pois isompien jaloista -loppulitviikissä valtio pelasti pankkeja ja suursijoittajien pääomankasvua -vähempiosaisille ei ainakaan tähän mennessä ole sen ruljanssin kurimuksesta myötätuntoa herunut.
Menihän siinä minultakin kaikki. Melkeinpä olin näkevinäni ulosottomiehenkin silmäkulmassa kyyneleen kun yhdessä asioitani silloin pohdittiin. No, mikäs, henkiin sentään jäin. Pari kaveria ratkaisi tilanteensa toisin. Kun valoa ei näkynyt. Mutta aikansa se sittenkin otti, siitä kokonaan toipuminen. Töitä, niitä pätkiä, pieniä murusia palkkatyön kentältä, keräsinhän minä niitä kuin mummot karpaloita -yhden sieltä, toisen täältä. Verokirjalla ja ilman, kovastimainostettujen laskutusyhtiöiden kautta, kevytyrittäjäksi sanottuna, sellaisenahan minäkin vuosikymmenet. Kun ei ollut rohkeutta enempään, kyllä se siperia opetti varomaan ja hiljaa kävelemään!
Mutta kun... ties kenen taskuun siinäkin tuli tienattua. Viisi prosenttia ottivat joka laskusta. Ja kun olisivatkin ottaneet vain työstä, mutta kun vielä niistä aineistakin joita en millään ilveellä voinut asiakkaalta yli kaupan hinnan laskuttaa - siis tavaran kuljetus kaupasta asiakkaalle toi pelkkää tappiota. Helppoa se oli, mutta lopulta siinäkin alkoi tuntemaan itsensä jotenkin hyväksikäytetyksi.
Melkein kolmekymmentä siis minun kohdallani kesti se lamasta toipuminen. Ja sitten ajattelin että jospa taas jotain yrittäisin. Ilmoitus kaupparekisteriin ja arvonlisäveroilmoitus verottajalle. Onhan se niinkin että käyköön sitten kuinka käy, tuskin sen pahempaa tulee kuin viime kerralla, ja siitä on todistetusti hengissä selvitty. Miksei sitten taas kerran. Eiköhän tuosta huonommassakin tapauksessa jääne taas kaksi kättä, "velkaa ja verisiä vaatteita" ...ja niiden kanssa on vähän kuin vanhojen tuttujen seurassa.
Etttä eikös sitä eläkkeellä? Niinpähän sitä, eikä joutilaassa eläkkeelläolossa mitään vikaa ole. Tässä taitaa työstä tykkäämisen lisäksi ihan pikkuisen vaikuttaa se taloudellinenkin puoli... Totuuden nimessä on toki sanottava että suurin osa eläkeläisistä pärjää aivan hyvin eikä tarvetta työntekoon ole. Elämänikäisen kouluttamattoman pätkä- ja sekatyöläisen kohdalla eletään kuin eri maailmassa. Oikein ja kohtuullista se lienee, mitäpä minä sitä sen enempää ruotimaan. Pitänee vain todeta että mielellään tästä aamulla töihin lähtee niin kauan kuin kädet toimivat ja vanhasta muistista laudat oikeille paikoilleen hakeutuvat. Ja taitaapa se minulle paremmin sopiakin, ehkäpä siinä tehdessään tuntee itsensä hiukan tarpeelliseksikin?
Uutisia satunnaisesti kuuntelen. Koronasta nyt on media saanut oivallista täytettä ja värikästä kerrottavaa. Yksi ja toinen, kuka mihinkin rahojaan poikimaan sijoittanut, on päässyt huutamaan kurjuuttaan, nälkäkuoleman partaalla väittävät olevansa. Jos nyt tuloerot ovat kovasti koronan aikana kasvaneet, pääomat kasautuneet entistä suuremmalla vauhdilla ja raha tullut rahan luo... ei siitä niin viitsitä mitään sanoa.
Ihan hyödyksi on tainnut korona lopulta , noin taloudellisesti ajateltuna, olla tällaisen pikkuyrittäjänkin kannalta. Ellei sitten ole rahojaan kapakointiin ja muuhun rillutteluteollisuuteen sijoittanut. Kas, kun eivät ole ihmiset niin kovasti rahojaan kapaan kantaneet, rillutelleet ja rellestäneet pitkin maita ja mantuja, turistikeskuksia ja sitä "kauniiden ja rohkeiden" elämänmallia toteuttaneet niin eikös vaan; rahaa onkin riittänyt arkisempiin, ehkä hiukan pysyvämpiinkin kohteisiin. On korjattu ja rakennettu terasseja, on tapiseerattu , vuotavia kattoja on pellitetty, onpa laitettu mukavampia kulkuluiskiakin siltä varalta että joskus ei jalka sitten enää niin ketterästi nousekaan. Ja sehän on tuonut työtä, ja rautakauppakin on osansa saanut. Puutavaraa on mennyt siihen malliin että ahneus jo on iskenyt. Ei se puun hankintahinta juuri noussut eivätkä saurien työpalkatkaan mutta laudaksi sahattuna ja niputettuna on hinta saatu jo yli kaksinkertaiseksi eikä armoa tunnu löytyvän. Silloin otetaan kun saadaan, perskules! Ehditään sitä sitten välillä valittamaan valtiolle taas kurjuutta ja avustuksia pyytämään.
Mutta sellainen on maailman meno, eikä se minun murehtimisestani parane. Eikä tuosta näytä muillakaan sen suurempaa surua olevan. Totuttu on.
Mitäpä minä siis tuosta koronasta, väistelenpä edelleen kapakoita ja taputteluetäisyydelle tuppautuvia ihmisryppäitä -kait niiden aika jo tässä iässä muutenkin ohi on. Enpä kaipaa.
Oikeastaan olen suhteellisen onnellinen mies. Kun en niin tuppaudu paikkoihin joissa minua ei kaivata, otan tämän elämän pienet ilot vastaan ja murheiden kanssa sitten elän sovinnossa, niihin takertumatta... eipä tässä valittamista ole.
Kirjoita kommentti (2 kommenttia)- Tietoja
- Kirjoittanut Kari Koivula
- Kategoria: Kari Koivulan blogi
- Osumat: 667
Peruutuksen syytä tuskin tässä tilanteessa tarvitsee selitellä. Asiat nyt vaan ovat näin. Eikä ole ennustettavissa miten pitkään -vai pysyvästi?
Kansalaistoimijoilla on totuttautumista "uuteen normaaliin"
Tällainenkin tapahtuma, joka on totuttu eri paikkakunnilla järjestämään tietyn sopivan kaavan mukaan, totuttuine kahvitteluineen, puhujineen, kohtaamisineen, ei yhtäkkiä enää onnistukaan.
Tapahtuman järjestäminenhän on toki kaikille mahdollinen, sitä ei ole kiintiöity minkään tahon yksinoikeudeksi, ja järjestäjinä löytyykin eri paikkakunnilla hyvinkin erilaisia ihmisryhmiä. Tämä tilanne on varmasti kaikille tasapuolisesti yhtä haastava. Miten toimitaan kun fyysiset joukkotilaisuudet ovat terveysvaara ja sellaisena kovin uskallettuja järjestää. Valmista sapluunaa esim virtuaalikohtaamisten yössä järjestämiseksi ei ole kenelläkään.
Ideointia, uutta ajattelua, kokeilujakin... sitä nyt tarvitaan niin kansalaisjärjestöiltä kuin toimivilta ja toiminnallisilta kansalaisiltakin. Ehkä siinä avautuu myös uusia mahdollisuuksia?
Kirjoita kommentti (3 kommenttia)
- Tietoja
- Kirjoittanut Kari Koivula
- Kategoria: Kari Koivulan blogi
- Osumat: 1005
Koronaväsymys on jo otettu politiikan työkaluksi.
Hallitus onnistui tähän asti, suomi torjui pandemian etenemistä paremmin kuin vaikka naapurimaa.
Mutta kun tilanne jatkuu, ja toisaalta pahimpia öyhöttäjiä kiusaa sekin että rauhallisella ja asiallisella johdolla on saatu tuloksia, on aika sekoittaa hommaa.
Propagandarumba on alkanut. Hallitus on saatava näyttämään syylliseltä kaikkeen mitä koronaan liittyy. Jos joku virkamies tekee järjettömät kaupat _joista ei tietenkään ilmoita etukäteen hallitukselle niin ministerienhän siitä pitäisi erota. Jos suusuojien käytöstä on tutkijoiden joukossa erilaisia mielipiteitä niin ministerit ulos, perkele!
Hallituksen ja THL:n ohjeet ja määräykset ja suositukset ovat nyt sitten kertakaikkiaan vääriä ja haitallisia, joko liian tiukkoina tai liian löysinä, pääasia että ovat niin väärin ettei niitä ainakaan kannata vakavasti ottaa.
Tähän asti siis meni aika hyvin. Kansalaiset olivat hetken yhdessä torjumassa epidemiaa.
Kun se ei kuitenkaan heti ja nopeasti ohi mennyt, niin väsymys iskee, ja väsyneitä ihmisiä on helppo yllyttää kääntämään kelkkansa.
Nyt siis yritetään saada hallitus syylliseksi ja nurin, tilalle -niin mitä?
Odinin soturit? vahvistettuna saman porukan "aseettomalla siivellä" joka toimisi julkisivuna?
Olennaista asiassa on se, että kun nyt yritetään saada epidemiaa hillinneen valtiovallan toiminta näyttämään vahingolliselta ja naurettavalta, niin torjuntatoimien laiminlyöminen alkaa joidenkin uhoajien joukossa näyttämään sankariteoilta joilta osoitetaan että mehän emme tuollaisten johtajien juttuja kuuntele, nyt laitetaan vauhtia ja viis veisataan jostain varovaisuudesta.
Me tätä lopulta kärsimme, sekä terveydellisesti että taloudellisesti.
Sivu 1 / 4
